Vuorotyö ja lapset?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Punainen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

Punainen

Vieras
Jos molemmat vanhemmat tekevät vuorotyötä, miten kouluikäiset lapset pärjävät keskenään kotona, kuinka olette järjestelleet?
Itse teen 3-vuorotyötä hoitoalalla ja mies siirtymässä teollisuushommiin ja tekis joka toisen viikon iltavuoroa. Mietinnässä miten ekaluokkalainen ja 3-luokkalainen pärjää keskenään jos ollaan molemmat iltavuorossa?
Vai pitääkö isän etsiä muuta työtä, joka sinänsä harmillista koska ollut työttömänä ja nyt sitten löytyi työ.
 
Meillä on tehty koko ajan kolmivuorotyötä. Valtiotyönantaja on ollu joustava, aina olemme saaneet sovitella työvuorot sopivasti. Tottakai on tingitty yhteisestä ajasta, mutta se on hinta siitä, että lapset on kotihoidettu =)
 
Meillä ei osasto työssä voi tehdä vain aamuvuoroa, ehdotin että teen vakituisesti yö-vuoroa, mutta kun sekään ei sovi kun useampi haluaa valvoa yöt ja meillä jo muutama tekee osaaikaista niin sekään ei käy. Turhauttaa jotensakin, kun mieskin nyt sitten sai töitä niin vuoroa sitten, jolloin lasten perään katsominen hankaloituu, meillä kun ei ole sukuloisia joista olisi lapsenvahdiksi ja miten sitten useaksi kerraksi kuussa mll:n kautta hoitajan palkkaaminen kallistahan sekin on ja ei tytöt varsinaisesti hoitajaa tartte vaan seuraa ja perään katsojaa. Kinkkinen on tilanne!!
 
Onko teillä lähellä naapureita, joihin olisi läheiset välit? Voisivatko lapset olla naapurilla osan iltaa tai naapuri teillä? Entäs lasten kavereiden perheet? voisiko ajatella joskus pyytää ottamaan yökylään? Ei varmaan kovin hyviä ehdotuksia, mutta tuli ekana tällaista mieleen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tiiteni:
Onko teillä lähellä naapureita, joihin olisi läheiset välit? Voisivatko lapset olla naapurilla osan iltaa tai naapuri teillä? Entäs lasten kavereiden perheet? voisiko ajatella joskus pyytää ottamaan yökylään? Ei varmaan kovin hyviä ehdotuksia, mutta tuli ekana tällaista mieleen.
Meillon naapurit vanhempia pariskuntia joilla itsellään ei oo lapsia, en ees kehtaa apua pyytää kun ei tunneta kuin siten että kadulla tervehditään, ystäväperhe asuu naapurissa mutta heillä samatilanne muutoin mutta yksilapsi enemmän ja kaverini anoppi heillä iltaisin apuna ja se ei enää ota yhtään lasta lisää katsottavaksi.

 
Alkuperäinen kirjoittaja Candide:
Alkuperäinen kirjoittaja Punainen:
Huhuu, eikö ketään kellä konkreettista kokemusta hoidon järjestämisestä?

Meillä hoito järjestettiin yksityisen hoitajan kautta. KUnta ei kyennyt vastaamaan tarpeeseen, joten ótimme yksityisen hoitajan =)
Tarkoitatko että joku tuttava lapsenvahtina, millaista palkkaa maksatte hänelle?

 
Alkuperäinen kirjoittaja Punainen:
Alkuperäinen kirjoittaja Candide:
Alkuperäinen kirjoittaja Punainen:
Huhuu, eikö ketään kellä konkreettista kokemusta hoidon järjestämisestä?

Meillä hoito järjestettiin yksityisen hoitajan kautta. KUnta ei kyennyt vastaamaan tarpeeseen, joten ótimme yksityisen hoitajan =)
Tarkoitatko että joku tuttava lapsenvahtina, millaista palkkaa maksatte hänelle?



Ei vaan meillä oli yksityinen kunnallinen perhepäivähoitaja, pelastus meidän omalaatuiseen tilanteeseemme =)
 
Meillä minä teen vuorotyötä (nykyisin kahta), miehellä epäsäännöllinen työaika. Ennen äitiyslomaa (tein kolmevuoroa ja puoli vuotta pelkkää yötä ) kun isommat olivat pienempiä, lapset joutuivat välillä olemaan kotona johonkin seitsemään asti iltaisin. Nämä oli kyllä satunnaisia kertoja.
Nythän on tilanne se, kun pienin lähtee kouluun pääsee viimeinen isommista yläasteelta. Lähinnä on kiinni sitten heidän ratkaisuista. Jokuhan se on palkattava, jos ei ole isompia kotona.

Tekee mies myös viikonlopputyötä, vai vaan viikolla? Jos vain viikolla, niin eihän siinä monesta illasta ole lopulta kyse. Sinullahan on jonkinverran vapaitakin viikolla joten keskimäärin varmaan joku kaksi iltaa viikossa eli neljässä viikossa neljä iltaa. Voisit koittaa hakea jotain opiskelijaa joka tulisi aina näiksi illoiksi teille. Sopisitte jonkun könttä korvauksen.
 
Meillä isännällä 3 vuorotyö. Mulla myös vuorotyö mut työajat klo 7-19 välillä pääasiassa.
Poika tavallisessa päiväkodissa hoidossa. Vuorotyön hyviä puolia on, et pojalla lyhyitä viikkoja ja päiviä. Mummu hakee hoidosta jos meille osuu iltavuoro samalle päivälle.
Mulla myös viikonloppuisin töitä ja harvemmin isännällä. Silloin poika mummulla tai miehen vanhemmilla hoidossa.
Ilman isovanhempien apua ei voitais pitää poikaa hoidossa tavallisessa päiväkodissa.
 

Similar threads

A
Viestiä
12
Luettu
794
M
A
Viestiä
13
Luettu
1K
Aihe vapaa
"aloittaja"
A
V
Viestiä
39
Luettu
6K
Aihe vapaa
vierailija
V

Yhteistyössä