Vuoden rajaa lähestyvät

Iltapaivaa kaikille,
Taalla ei juurikaan riita keskittymis kyky mihinkaan talla hetkella. Ovulaatiota odotellaan edelleen kp17 mutta tieda vaikka olisi mennyt jo ohi jos edes tassa kuussa tuleekaan. Joten se asia sitten pyorii paassa eika toissa jaksaisi istua laisinkaan. Eemi ymmarran tunteen taysin!Kiva etta paaset rakkaan ystavan kanssa hieman juoruamaan. Tietaakos han sinun tilanteestasi?
Jolly olet uskaltautunut kertomaan ystavillesi? Ite en ole viela kertonut kenellekaan, mutta mies on kertonut jo vaikka kelle. Toisaalta ihana kun on hankin innoissaan asioista, mutta toisaalta sitten ei haluaisi ihmisten tietavan miten kauan yritetty kun sitten alkaa ne kyselyt. No sanon alkaa kun heti haiden jalkeen on jo kovasti koko suku kyselemassa jalkikasvua ja kaverit myos. Heidan mielestaan se on niin "helppoa".
Jolly hieno homma oviksesta!Sori itella tulee melko pitkaa postia ja hieman negatiivinen fiilis menossa. Toivottavasti se Endo ei kovasti siihen raskautumiseen vaikuta!!Ihana kun jaksat ajatella noin positiivisesti!Tulee itsekin paremmalle tuulelle.Itella on ystava jolle laakari jos toinenkin sanoi etta lapsia ei tule ja talla hetkella on neljas putkahtanut maailmaan, etta eivat ne laakaritkaan aina ole oikeassa. Muistaakseni melko kauan ensimmaista yrittivat ja sen jalkeen heilla oli helpompaa.
Positiivista syyspaivaa kaikille!

 

Luin vielä tuota höpötystäni läpi, niin siis mulla ei taida nuo endo oireet pysyä pelkällä ehkäisyllä poissa. Pillereiden pitäis auttaa oireisiin, mutta paskan marjat mulla ne vain pahenee. Keltarauhashormooni kierukalla oireet häipyi, mutta palasivat siis tosi nopsaan kun se otettiin pois, ja alkoi tuntumaan siis tuo patti tuolla takaosastolla. Että tulevaisuus on kyllä aika avoin ehkäisyjen suhteen.

Unelmoija, oon tosiaan kertonu yhdelle ystävälle, johon tutustuin perhevalmennuksessa ensimmäistä odottaessa. Meistä tuli oikein hyvät ystävät. Hän odotteli ensimmäistä raskauttaan muistaakseni 8kk ennen kuin tärppäs (minä 3kk) ja seuraavassa ei menny kuin pari kuukautta, joten toisella kierroksella osat vaihtui.

Toinen tapaus on lapsuuden ystävä, joka on aina luullut ettei halua lapsia, mutta nyt on alkanut biologinen kello raksuttaa aika kiivaasti. Ainut ongelma on mies joka ei suostu yrittämään. Varmaan miehelle aika paha tilanne, jos on tuudittautunut siihen ajatukseen, ettei itse halua lapsia, eikä vaimokaan ja tilanne alkaakin karata käsistä... Olemme sitten toisiamme yrittäneet tsempata ja kuunnella huolia, siis tämän vaimon kans, ei miehen =)

Niin, no kyllä äiti ja siskotkin tietää osaltaan nää patti-tarinat. Pakko olla vähän yhteyksissä tän endon kans, kun vanhemmalla siskolla on todettu ja nuoremmallakin aika todennäköisesti on. Mutta en nyt ole ihan suoraa märissy, että yritys päällä eikä natsaa.

Jaahas, iltatoimet alkaa pikkuhiljaa painaa päälle... Eikä edelleenkään näytä olevan järkevämpää tekemistä / ajattelemista kuin tää kohtalotovereitten ketju =)

 

Kiva kun te kirjoittelette kovasti kuulumisia. Helpottaa niin hitosti, ettei tarvi yksin märehtiä koko ajan... Mä luulen, että nää tunteet on niin samoja kaikille joilla ei tärppää. Valitettavasti.

Jolly, mä mietin kanssa just tuota samaa sun kohdalla, että vaikka sitten loppupeleissä poistettais kohtu ja munasarjat, niin jos sitä vatsaonteloa (?) ei saada kokonaan endosta tyhjäksi, niin kivuthan ei välttämättä poistu. En tiedä, tosi vaikea tilanne. Toivotaan todella, että teillä joko ennen tai jälkeen lapan tärppäisi, että vois sitten miettiä tuota endon hoitoa.

Mulla on vähän sama tilanne kuin Unelmoijalla, että en oikein haluais, että kaikki tietää tästä tilanteesta. Aluksi olin aika avoinkin joillekin kavereille siitä, että yritetään, mutta se alkoi vaivata, kun jatkuvasti kyseltiin uutisia eikä ollut mitään kerrottavaa. Muutamalle ystävälle oon sitten kertonut näistä lääkityksistä ja muista, ja kyllä kai hekin tajuavat, ettei niistä tulosta ole tullut. Toisaalta tuntuu pahalta, ettei kukaan kysy mitään, että asia vain vaietaan pois (etenkin lapselliset ystävät tekevät tätä) - mutta toisaalta en haluaisikaan, että asiaa aina vatvottaisiin sekalaisessa seurassa. Yksi mun hyvä ystävä, joka asuu toisella paikkakunnalla, niin tietää näistä asioista eniten, koska sähköpostit viuhuu aika tiuhaan... Hänellä on pieni tyttö ja monta km:aa takana, joten jollain lailla ymmärtää kyllä ongelman ytimen. Mutta vaikea kysymys.

Eniten vaan ehkä haluaisin sitä, että mun kummityttöni äiti, myöskin vanha lapsuudenystävä, joka odottaa nyt kolmattaan (kaikki tietysti tärpänneet eka yrittämällä) tajuaisi joskus olla hiljaa ja kysyä miltä musta tuntuu. Mun on tosi vaikea olla hänen kanssaan juuri nyt, kun hän on niiiiin raskaana, ja kuitenkin tiedän (ja hän tietää!) meidän yrittäneen paljon kauemmin. Hän ei puhu muusta kuin lapsistaan ja odotuksistaan (ollut kotiäitinä vajaa 4 vuotta), eikä mun kuulumisille löydy mitään sijaa. Olis kiva joskus puhua vaikka työhuolista tai harrastuksista tai jopa tästä orastavasta lapsettomuudesta... Mutta sopivaa hetkeä ei vain tule. Siksi tää ystävyys on jäänyt vähän taustalle nyt. :/

Samoin mun äiti kyllä tietää, että lääkkeitä on syöty jne., mutta suoraan en hänelle pysty kertomaan yrityksestä - myöskin, koska minä ja siskoni ollaan saatu alkumme tosi helposti. Siihen liittyy jonkinlainen alemmuudentunne, on jotenkin huonompi ihmisenä kun ei onnistu tekemään lasta. Lisäksi mun on hirveän vaikea tuottaa hänelle surua tästä meidän tilanteesta, mutta varmaan eteen tulee sekin tilanne, että heiltä tarvitaan ainakin taloudellista apua, jos hoitoihin joskus päädytään.

Tietääkö teidän vanhemmat tai appivanhemmat tilanteesta? Viimeinen, kenen haluaisin tietävän, on mun miehen perhe... Mies ja hänen siskonsa kun ovat todellisia vahinkolapsia myös. Ja siitä voivottelusta ei tulisi koskaan loppua, eikä siitä fraasista "no eihän se nyt noin suuri juttu ole, lakkaatte vaan yrittämästä niin kyllä tärppää kun stressi loppuu". Niin helppoahan se on.

Tulipa taas hiton pitkä vuodatus, sorry. Mutta välillä on pakko purkautua... Hih, yritän nyt tehdä hiukan töitä ja juoda sitten aamukahvit kaikessa rauhassa - ihanaa toisaalta olla osa-aikaisesti työtön!

Muuten, missäpäin vaikutatte? Me täällä Varsinais-Suomessa, vuokralla puutalossa minä, mies ja koiruus.

 

Oih mikä ihana ylläri, super pitkä posti! Aamun pelastus, Eemi!

Tuo on tosi veemäinen tunne että toinen kälättää omaa raskauttaan ja perhe-elämänsä ihanuutta, eikä to**o tajua (vaikka oikeesti tajuaa) että toinen on yrittäny siis niin kauan! Ei kysy mitään!?!?!?!Ehkä se sitte on vaan niin vaikea puhua vaikeista asioista, käsittämätöntä. Eikähän sitä tässä tilanteessa kaipaa kuin sitä että vaan saa puhua, eikä odotakaan valmiita vastauksia eikä neuvoja eikä aina lohdutustakaan, vaan sitä että sais niitä paska fiiliksiä purettua pois!

Miehen äiti ei tiedä kuin sen että mulla on patti perseessä! Se on kyllä tosi hienotunteinen ja kysyy joskus tosi nätisti mikä tilanne on, kun ollaan kahdestaan, eikä tee mitään numeroa. Hyvä anoppi on mulla.

Joo siis oikeesti, mäkin "pääsen" marraskuun puolivälissä osa-aikaiseksi (tosin omasta tahdosta osittaiselle hoitovapaalle) ja odotan täysillä! Palkka menee mutta menköön, haluan vapaata!!! Omat jaksut on kyllä joskus aika finaalissa tällä tahdilla, lauantain on ihan toipilas ja sunnuntaina vasta jotain omaa jaksaa ehkä tehdä...

Me siis ollaan täältä pohjois-pohjanmaalta, oulun seudulta. Omakotitaloa asutaan maaseudun rauhassa.

Onko Tuiskuli joutunut hukkaan?

Pssst: tunnustan että eiliset tuntemukset illalla hyödynnettiiiiiiiin! Nyt ei voi kuin odotella ja keskittyä vaikka ens viikon verikokeisiin ettei kovin kävis ylikierroksilla. Pitäis nyt vaan muistaa se, että tämä kierto on nyt noita verikokeita ja oviksen selvittelyä varten vaan, tässä kuussa ei tarvi raskautua (ettei kovin kolinalla taas tulla alas =) ) Mutta kaikki tiedetään että se on helpommin sanottu kuin tehty...

Jolly

 

Niin, se taitaa olla sekä itelle että muillekin niin vaikeaa puhua vaikeista asioista... Itsekään en oikein pysty mitään keskustelunavausta tekemään tästä tilanteesta, jollain lailla se tuntuu aina niin sopimattomalta (?). Ei halua pilata muiden fiiliksiä, ja sitten kun tietää jo sen pitkän hiljaisuuden ja ne tyhjät fraasit mitä siitä seuraa... Niin ei oikein huvita puhua. Äidilleni haluaisin, mutta jollain lailla en oo vielä kypsynyt siihen. Pitää varmaan reenailla... Niin missäs se Tuiskuli kuppaa?

Mulla menee varmaan tänne kirjoitteluksi tää homma, tuo kesän ketju on niin tyhjentynyt kun kaikki vuorollaan plussaa ja osa porukkaa on hävinnyt jonnekin...

Mulla on aika sama fiilis tästä osa-aikaisuudesta - jos olisi kokopäiväinen tässä duunissa, en millään jaksais koko viikkoa viikko viikon jälkeen painaa täysillä. Tää köyhyys tässä vaan painaa tosi paljon... Mutta joo. Niinkuin näkyy, töitä painan tässä.

 

Mä tunnistan tuon fiiliksen ekakierrokselta (vaikka silloinhan mulla ei näin kauaa yritykseen mennyt), silloin en hiiskunut kellekään halaistua sanaa siitä että on yritys päällä. Nyt, kun on jo yksi lapsi, on tavallaan niin iso paine poissa, että tästä voi jo puhua muillekin!!! Siis kun oma olotila on helpottunut siitä, että ei ole "pakko raskautua" kun yks jo on. Ja muille puhuminenkin on jotenkin kepeämpää, ei tarvi pelätä että omalla "surkealla pitkällä yrittämisellä" pilais muitten muuten mukavan päivän! Eikös kuulosta järkyttäviltä nämä ajatukset kertakaikkiaan! Ja tässä tilanteessa on sitten toisen niin "helppo" sanoa, että eihän teillä ole hätää kun teillä on jo onneksi yksi ihana lapsi (joten eihän teillä mitään ongelmaa edes ole...)

Onko sulla eemi äidille kertomisessa vaikeutena se, ettet tiedä mitä / miten kertoisit vai se miten se suhtautuu ja miten se vaikuttaa häneen?

Minä myös olen ollu viime ajat vaan täällä hölösuuna ja kevään ketju näköjään pääsee tippumaan....

 

Täällähän te kaikki olettekin! Mä jo mietin, että missä ihmeessä kaikki tuolta kevään -ketjusta oikein on, mutta jollyn nimimerkki paljasti paikkanne!

Sini

 

Joo, tänne olen Sini eksynyt hölisemään, ja välillä oikein puheripulia pukkaa, kuten näköjään Eemilläkin. Kevään ketju on kyllä hyytynyt aika totaalisesti, joten siirretäänkö kamppeet suosiolla kesän ja kevään yrittäjistä tähän ketjuun ja jatketaan juttua?

Miten Sini sun henkinen valmentautuminen uuteen yritykseen? Palstalla ainakin pysyt, joten se on aina hyvä merkki

Nyt olen ansainnut lounastauon, maha huutaa...

 

Kyllähän minäkin voin tänne siirtyä, no problems!

No, ainakin tämä kuukausi siis katsellaan, yritetään nauttia tästä tilanteesta ja meinaan käydä pari kertaa jopa ulkona pikkuisen juhlimassa! Ensi kuussa sitten aloitamme yrityksen luultavasti uudelleen.

Niille tiedoksi, jotka eivät taustaani tiedä, niin raskauduin kesäkuussa, mutta sain elokuussa keskenmenon. Sen jälkeen vuosin 8 viikkoa putkeen ja nyt vuodon loputtua yritetään vielä hetki parannella sekä henkistä että fyysistä puolta. Meillä on ennestään 3½ -vuotias ihana tyttö!

Tuo henkinen puoli on muuten aika jännä juttu.. olen joutunut aika perinpohjin miettimään kaikenlaista, sitäkin haluammeko enää yrittää raskautta lainkaan.. Vauvan ottaisin kyllä välittömästi, mutta raskautta pelkään.. Viime perjantaina iski ihan puun takaa aivan älytön ikävä menetettyä vauvaa. Oikein itku tuli.. :-( Mutta siis täällä ollaan, vauvan haluamme, mutta henkinen valmistelu on vielä vähän kesken..

 

Voi Sini riepunen. =/ Mutta kai ne surun ja ikävän tunteet on vaan pakko käydä jossain vaiheessa läpi että voi jatkaa elämää. Sori, nyt huono vertaus; oma isäni kuoli kaks vuotta sitten, kun oma vauvelini oli vajaan vuoden. Ensimmäinen vuosi oli sumua, eikä asiaa oikein osannut käsitellä, kun omat voimat meni työhönpaluussa, päivähoitojuttuihin sopeutuessa ja lapsen hyvinvoinnista huolehtiessa. Sitten ilmeisesti alkoi aika olemaan kypsä oman surun käsittelylle. Kotona ei voinu itkeä, niin itkin sitten monet kilometrit työmatkoja yksin ajellessa. Mutta pakoon ei näköjään omaa surua päässy. Ja edelleen, "ihan puun takaa" hyökkää suru autossa työmatkalla, kun kuuntelee jotain biisiä radiosta josta tulee eron ikävä mieleen. Mutta nykyisin jo enempi harvakseltaan. Minusta teet ihan oikein siinä, että vedät hieman henkeä ennen uutta yritystä.

Pitäiskö tässä taas välillä töitäkin yrittää tehdä...

 

Jolly, en ole mihinkään kadonnut!!! Töissä on vaan turkasen kiire ja kotona ei ole konetta Lupaan huomenna pistää pitkän postituksen (josko ruokatunnilla kerkeäisi)

Olette ihania naiset, ihana kun tänne saa vuodatttaa kaiken ja te ymmärrätte!!!

 

Hei vaan Sini, oon tosi pahoillani että ootte joutunut km:n kokemaan. Ystäväni kanssa ollaan (hänen) keskenmeinoista paljon puhuttu ja siitä, miten niiden jälkeen uusi yritys on ollut vaikea aloittaa... Hekin kuitenkin monen km:n jälkeen saivat terveen tytön. Voimia yritykseen!

Hehee, eipä tainnutkaan olla ovis ajoissa kuten luulin - vaikka limailu alkoi jo reilu viikko sitten, niin tänään on kyllä ollut aika selkeitä oviskipuja/painontunnetta... Ei tietenkään mitään verrattuna siihen, mitä clomeja syödessä oli, mutta sillä lailla kuitenkin ettei niitä nippailuja tarvitse kuvitella. Eli eikun hommiin iltasella, kun ukko tulee kotiin!

Hm, täytyy vain toivoa, että luteaalivaiheen pituus riittäisi. Viimeksihän mulla oli poikkeuksellisen lyhyt kierto, 26 päivää (keskiarvo yleensä sen 30 päivää), ja nyt on jo kp 17. Ei auta kuin toivoa sitten vaan, en nyt ainakaan ilman lääkärin määräystä uskalla omin neuvoineni alkaa teroluteja syömään tähän loppukiertoon. Mutta että panohommiin siis, hih!

 

Kas, Tuiskulikin ehti väliin... Palaillaan siis huomenna!

 

Hei kaikille,
Tannehan on eilisen jalkeen tullut vaikka mita juttua. Olipa mukava tulla toista kotiin ja lueskella tuoreita kuulumisia!Ollut melkoinen kiirus toissa etta on ruokkiksen netti surfaus jaanyt tekematta tanaan.
Kiva Sini kun liityit joukkoon jalleen. Itse olenkin uusi palstalla joten oli kiva hieman lukea tausta tietoa. Osaan ottoni kesken menosta!Onneksi siella on sitten se yksi pikkuinen nostamassa fiiliksia. Voimia henkisen puolen vahvistukseen.
Hieman tausta tietoa taalta suunnalta. Ensimmaista yritamme mieheni kanssa mina 30v mies 34v. Olemme maaliskuusta lahtien yrittaneet, mutta ei viela ole onnistanut. Alunperin kotoisin pohjanmaalta mutta nyt asustelen Englannissa, mutta on kiva tanne suomen suuntaan pitaa yhteyksia ja helpompi puhella tallaisista asioista omalla kielella. Ja mies kun on reissu hommissa, niin voi tanne sitten purkaa tunteitaan.
Ovulaatio on tassa paalla juuri piakkoin ja miesta ei nakyvilla. Viimeksi pupuiltiin sunnuntaina joten taitaa olla turha tassa kuussa jannailla. Vaikea sanoa kun on nuo ovis limat vahissa joten melkoista sokko ammuntaa valilla. No kunhan ei kierro kovin veny, yleensa 33paivaa mutta saattaa heitella 31-36paivan valilla.
Onkos muuten teista suurimalla osalla pikku kakkosen yritys paalla? Kauankos teilla meni ensimmaisen kanssa?
Eemi aivan kylla kateeksi kay valilla kun olet "osa-aika tyottomana" itella monesti kaynyt mielessa etta ois ihana teha hieman vahemman toita. Viikotkin tosiaan tuntuvat menevan talla hetkella melkolailla taman vauvajutun parissa ja valilla tuntuu etta pitasi repasta itestansa irti ja alkaa elaan elamaa ilman etta 24/7 pyorii vauvahaaveet mielessa, mutta helpommin sanottu kuin tehty.
Tuiskuli kiva kuulla etta olet joukossa mukana. Tiian tunteen kun toissa on niin kiire etta ei tosiaan lounaalla ehdi koneen aaren purkautuun ja tanne kirjoitteleen vaikka mieli tekis kuinka.
No niin mutta eikohan tama jalleen riita omista asioista holottaminen.
Erityisesti voimia Sinille!!Ja plussa tuulia kaikille meille

 

Pikaiset huomenet... Perun kaikki puheeni siitä, että oviskivut olivat clomeilla älyttömän pahat ja luomuna hyvä jos nipistää hiukan. Ei nimittäin paljon nipistä, vaan on melkein yhtä rampauttava vasemmanpuoleinen turtuminen kuin clomeillakin! Tää alkoi eilen jo tuntua selvästi, mutta myöhään illalla ja nyt aamulla on taas sellainen kipu, etten oikein jaksa seistä suorassa. Toivottavasti tää on ovulaatiota eikä mitään munasarjojen toimintahäiriötä!

Voi tietysti olla, etten ovuloinut viime kierrossa lainkaan kun tätä ei ollut. Tai että ovuloin oikean puolen munasarjasta... Sieltä en nimittäin koskaan tunne näin pahaa kipua.

Mutta siis ilmeisesti ovuloin! Tai sitten tuolla on jotain pahemmanlaatuista vikaa...

Eemi kp 18/n. 30

 

Huomenta

Pikana täältäkin: koita kestää Eemi.

Oma napa: arvatkaa kuka valopää aloitti oireiden tarkkailun. Nyt vähän nippailee, miten mun tissit on näin muhkeat, outoa jalkasärkyä ja niin edelleen....
Miten mää voin olla näin avuton tollo?

Pakko saada tuo yks homma tehtyä.... kurkin välillä =)

 

Ei olla kauheasti miehen kanssa puhuttu näistä vauva asioista viime aikoina, minulla on ollut sellainen olo, josko mies edes oikeasti lasta vielä haluaa. Nyt sitten miekkonen oli käynyt urologilla ja oli tälle maininnut, että lähemmäs vuosi on ilman ehkäisyä menty. Tämä oli neuvonut gynen kautta tutkimuksiin kummatkin ja mies ei ollut vastahankainen asilalle!!! Jee!! On tosi hyvä fiilis ja jotenkin taas läheisempi olo tuon miekkosen kanssa. Kyllähän tämä yrittäminen alkaa jo parisuhdettakin kaivertaa.

MIes siis kertoi vasta tällä viikolla, että hänen työpaikallaan käytetään ainetta, joka voi tuhota siittiöitä. Hän ei sitä itse käytä, mutta ilmassa sitä saattaa olla, eikä työnantaja ole hommannut pyynnöistä huolimatta hengitys suojaimia. Tosi kiva!! Eli mitä jos me ei voida saada lasta miehen idiotti pomon takia??!!??

Mitetin tässä meidän yrittämistä ja vuosihan sitä on ilman ehkäisyä menty, mutta alussa (ensimmäisen puoli vuotta) tilanne oli se, että olin muualla töissä ja AINA poissa kotoa juuri sen kriittisen ajan. Eli voiko tuollaisia kuukausia edes laskea? Silloin kierto oli tasainen 27 päivää ja limoista ja kivuista tunnistin oviksen joka kuukausi. Sitten kun keväällä vaihdoin työpaikkaa alkoi kierto pidentyä ja ovis oireet hävisi kokonaan. Eli tuntuu, että en ovuloinut moneen kuukauteen. Kesällä kävin akupunktiossa ja siellä heräteltiin munasarjoja ja kohtua. Muutama kierto sen jälkeen ovis tuntui todella vahvasti, mutta ajoitus ei mennyt taaskaan kohdalleen. En jotenkin halua suunnitella elämääni ovulaatioiden ympärille, viime kuussakin olin mökillä ilman miestä ovulaation aikana.

Nyt olen kuitenkin päättänyt että tässä kuussa ovulaation aikaan pupuillaan, oli olo mikä tahansa!! Enkä liiku kotoa ehkä mihinkään Olen siis ystävilleni kertonut yirtyksestä, mutta olen pyytänyt olemaan kyselemättä asiasta ja puhun asiasta silloin kun siltä tuntuu. On toiminut hyvin, on minulla aika ihania ystäviä!!!

Tulipa vuodatettua koko historia Oli vaan sellainen olo! Onpa nyt onnellinen ja kevyt olo, hih!

 

Unelmoija 78:Ensimmäistä meillä yritetään.
Tiedän Jolly tunteen, heti oviksen jälkeen keho tuntuukin taas niin erilaiselta ja oireita ilmestyy vaikka muille jakaa Toivotaan, että siellä elämää on siellä masussa

Ja sinille hirmuisen suuri voimahali!!

 

Pikanen tervehdys myos taalta suunnalta,
Elikka Eemi sinulla vissiin ovulaatio paalla ja pian alkaa jannaykset? Jolly taitaa jo jannailla kun on oireiden tulkinta alkanut Mikas sulla on kp talla hetkella?
Omaa napaa kp 20/31-36 ja ilmeisesti ovuloin eilen kun tanaan lammot oli koholla, mutta se nyt voi johtua vaikka mista. Joten pian taidetaan yhessa sitten oireita miettia.
Heh Tuiskuli ehti valiin. Hieno homma etta miehesi on taipuvainen tutkimuksiin ja toivotaan etta siella suunnassa on kaikki ok. Itella hieman sama homma etta mies on poissa ollut monesti kriittiseen aikaan joten hermothan siina valilla sitten menee. Mies kylla onneksi oli kans ihan ok tutkimus asian kanssa ja sanoi etta kylla voi menna tutkimukseen kun haluaa lasta melkein yhta voimakkaasti kuin minakin. Tuiskuli toivottavasti tassa kuussa sitten ovulaation aikaan onnistaa ja olette saman peiton alla. Missas vaiheessa olet kiertoa?

 

Hih, nauratti tuo Jollyn valopäätouhuilu - mutta tää on niin tätä! Täytyy vaan koittaa ottaa kaikki oireilut huumorilla... Täälläkin alkaa tuo sama kyttäily, ovis tais nyt olla tässä (kivut hiipumaan päin) ja menkkoja odotellessa.

Tuiskuli, kyllä kai siinä sitten vuosi on mennyt... Mutta jos saisitte sen ajoituksen kohdilleen niin jospa vaikka natsaisi vielä tässä kierrossa! Meillä ei koko aikana ole ollut kuin yksi kierto, jossa yritystä ei ollut lainkaan (mies oli matkoilla 2,5 viikkoa), muuten on jatkuvasti yritetty. Siksi sitä ajatteleekin, että ei se pelkästään ajoituksesta voi olla kiinni.

Toivottavasti kuitenkaan sun mies ei olis hirveästi altistunut noille aineille. Tutkimuksissahan asia selviää, hienoa että miehesi on ollut jopa oma-aloitteinen ja ottanut asian esille! Meillä en vois kuvitellakaan... Ajattelin, että odottelen nyt vielä sen vajaan kaksi viikkoa näitä menkkoja, ja mikäli alkavat niin sitten varaan ajan tk:hon jotta saadaan lähete eteenpäin. Vielä en sitten kuitenkaan (kaikesta rohkaisusta huolimatta) rohjennut. Kyllä mies on luvannut kaiken tarpeellisen tehdä, jotta asiassa edetään ja toive lapsesta täyttyisi, mutta ei ole varsinaisesti aloitteellinen näissä asioissa.

Unelmoijan kanssa meillä vissiin ovulaatiot/kierrot aika samoissa joten tässä sitä sitten jännätään! Jolly siellä hiukan kiirehtii edellä, mutta katsellaas nyt. Ihana ilta luvassa, kauniit kelit ja pitkä lenkki koiran kanssa (kunhan saisin loput duunit tehtyä)!

 

Huomenta taas, meillä on ihana sumu ja pakkasta.

Onpas kiva kuulla Tuiskulin ja miehen hyvästä yhteisymmärryksestä. Itse koin samoja fiiliksiä siitä, että haluaako se mies edes tätä kakkosta tarpeeksi. Mutta minusta hän "todisti" sen sillä että halusi lähteä mukaan gynelle kuulemaan tulokset, ja on nyt tässä kierrossa ollut ihan kiinnostunut siitä mahdollisesta ovispäivästä =) (aikaisemmin tuntui, että mitä parempi ovis, sitä enemmän herraa nukutti. tosin en kyllä koskaan ole ovista mainostanu, ettei tule paineita) Ja on kommentoinut huumorilla sitä, että eikös ne "elukat" elä siellä monta päivää, mikä on mun mielestä todella paljon mr. vähäpuheiselta. Nyt kaikki toivotaan ettei työpaikan mömmöt ole vaikuttaneet "teidän elukoihin" =)

Eemi, luulen, että sunkin miehestä saatta paljastua se aloitteellinen tyyppi sen jälkeen, kun jotain konkreettista mahdollisten hoitojen / lääkärintarkastusten myötä tapahtuu. Mun ukko näyttää ainakin olevan sellainen, että jos asialle ei voi etukäteen tehdä mitään, sitä on turha jauhaa.

Tämä valopää yrittää nyt keskittyä viikonloppuna vietettäviin 3v synttäreihin, maanantain verikokeeseen, tiistain juurihoitoon ja taas keskiviikon verikokeeseen. Eiköhän siihen mennessä ole menkka-oireet jo niin selvät, etten enää turhia houri =)

välillä töitä...

Jolly 15/24-26

 

Kiitos teille kaikille myötätunnosta, olette ihania!

Minulla on ihan ovulaatiotuntemukset. Aamulla vähän ihmettelin limaisuutta, työmatkalla alkoi alavatsalla oikealla puolella jomotus, mitä kesti n. tunnin. Pillereillä aiheutetuista menkoista on nyt menossa vasta kp 8.

No, mieli on kummallinen... jos tämä nyt todella on ovis, niin arvatkaapas vaan tekisikö kuitenkin mieli hyödyntää se.. miehen kanssa on sovittu, että nyt ensin kuukausi paussia, mutta johan minä laitoin hänelle töihin sähköpostia, että mitäs jos kuitenkin jo aloitettaisiin yritys. Luulen, että hän ei suostu. Kova pala keskenmeno hänellekin oli. No, katsellaan.. voihan olla, että itselläkin mieli tässä päivän aikana ehtii vielä muuttumaan, ja moneen kertaan!

 

Sini toi on niin tuttua... Periaatteessa sovitaan, että taukoa pidetään ja palaudutaan koetusta... Mutta sitten jos sen ovulaation TUNTEE niin väkisinkin sitä sitten ajattelee ja toivoo, että mitäs jos? Mutta miten tahansa päätättekin, niin kaikki päätökset on hyviä ja oikeita.

Jolly, mäkin toivon, että miehestä vielä jotain aloitteellisuutta löytyisi! Tiistaina kun totesin, että nyt TARTTIS, niin hän siihen, ettei todellakaan halua tietää koska ovuloin. Vaikuttaa vissiin haluihin, hih. No, suoriuduttiin siitä kuitenkin ja hauskaakin oli, mutta eilen en sitten enää viitsinyt painostaa varmisteluihin. Näillä mennään nyt. Kuitenkin se on ihan positiivisella mielellä mukana ajatellen mahdollisia tutkimuksia, mutta ei se yleensä niistä puhua halua. Ole siinä sitten rento kun itsellä painaa mielessä kaikki mahdollisuudet. Mutta eiköhän tämä tästä.

Kyllä mieli on sitten ihmeellinen. Viikko-kaksi menee aina masennuksessa kun taaskaan ei ole raskaana, mutta seuraavat kaksi viikkoa taas on toivontäyteisiä. Sitten pari viimeistä päivää on taas hirveä pelko koko ajan, että taaskaan ei ole tärpännyt... Sitten PMS-v...tutus ja sitten taas se masennus. Mutta onhan se hyvä, että on tällainen selkeä kuukausirytmi! Mieskin tietää heti mun naamasta, että missä mennään.

Oikeasti kyllä pari viikkoa sitten olisin taas saanut kaikista masennustesteistä täydet masennuspisteet ja varmaan olis passitettu hoitoon, jos joku olisi ne tulkinnut. Nyt taas ei ole hassumpi olo, töissä en viitsisi olla ja asiaa mietin koko ajan vieläkin, mutta enää ei samalla lailla masenna ja itketä asia. Pikemminkin taas toivoo, että jos kumminkin... No, (sateista mutta) mukavaa päivänjatkoa yrittäjille!

 

D mun on pakko vaan kertoa, että Eemin kirjoituksen vika kappale on kuin suoraan minun päästä! Muutenkin teidän ajatukset ovat niin tuttuja. Tsemppiä kovasti kaikille!

 

Auttakee. Mä oon nyt vähän hukassa taas tän limanuljailun kans. Se jatkuu vieläki...?

Oisko nyt kellään heittää mitään faktaa (tai edes niitä musta-tuntuu-fiiliksiä) siitä, että miten tää limailun kesto on suhteessa siihen ovikseen. Heräs epäilys jos ovis pukkaa vasta nyt!!! kyllä tää on yhtä ressiä perskeles! No, ei auta taas muu, ku yrittää illalla saaha =) On sitte ainakin oma mielenrauha säilytetty.

Heips Sinililja! Sitä ollaan sitten vakoilureissulla. Mäkin vakoilin teidän ketjua muutama päivä sitten ja olin tikahtua nauruun teidän jutuille =D