vuoden ikäinen vauva viikoksi hoitoon

[natsi]

mä en ymmärrä ollenkaan miks niitä mukuloita pitää vääntää jos ne on jo ennen 3-vuoden ikää jätettävä päivätolkulla vieraan hoiviin. Ei siinä äidinvaisto paljon puhu....

Peesi.
Sitäpaitsi eri asia olla sairaalassa, jossa lapset voi käydä vaikka kuinka usein äitiä tapaamassa. Ja isä hoitaa.

Höpöhöpö. Meinaatko että kun olen jättäny esim 6-vuotiaan lapseni kerran viikoksi mummolaan, että olisin huono äiti. Pyh sanon minä! Ja minähän olen ne rakkaudesta :heart: vääntäny tähän maailmaan, on niitä paaaaaljon huonompiakin äitejä lapsiaan kohtaan joiden oikeasti pitäisi joskus olla hetki erossa lapsistaan lapsen edunkin vuoksi.

Kaikkihan ne rakkaudesta vääntää...
Ja joillakin sitten hirveä kiire päästä lapsesta eroon, keinolla millä tahansa...

Törkeästi sanottu jos vanhemmat menee vaikka häämätkalle, jos tuo on pahin asia mitä lapsille voi tehdä niin outo on ajatusmaailmasi.

No kyllä on aika huono tekosyy häämatka!!!! Voi jestas, eikö ne häät sun muut aikuisten juhlat voi hoitaa ennen vauvaa tai sitten kun se on tarpeeksi iso.


IHME SELITTELYÄ!! Laiskuutta ja välinpitämättömyyttä MUN mielestä!!

 

[jepjep]

Kyse oli tutulle mummolle ei minne sattuu ja kenelle vain hoitoon...vaan nimenomaan että lapsi luo pienestä pitäen myös suhdetta isovanhempiin jotta voi viettää aikaa myös heidän kanssaan, koska onhan se mummostakin mukavampaa ettei lapsi vierasta myöhemminkään kun pienestä asti on ollut elämässä mukana ja näin myös turvallinen paikka jättää hoitoon. =)

 

[joo]

onpa hauska huomata kuinka muksuja tehtaillaan itseään varten, olkaa olemassa niitä lapsianne varten.

 

[MargeSimpson]

onpa hauska huomata kuinka muksuja tehtaillaan itseään varten, olkaa olemassa niitä lapsianne varten.

Ketäs varten sitten??? Koska isovanhemmat haluaa...?

 

[Omia ajatuksia]

Hmm. En oo jättänyt vuoden ikäistä viikoksi hoitoon, mutta kysynpä silti - mitä se lapselle aiheuttaa, jos äiti ja isi on viikon poissa? Miten ne traumat näkyy myöhemmässä elämässä? Täällä toistellaan näitä virallisia totuuksia ja nyrkkisääntöjä kuin mitäkin mantraa, mutta aika vähän on kellään heittää faktaa peliin, vai?

No eihän vauva tiedä tuleeko äiti takaisin? Voi vaikuttaa esim. siten, että kiintymyssuhde horjuu, ja lapsi ei voi täysin luottaa enää vanhempien läsnäoloon ja huolenpitoon. Kun lapsi viedään hoitoon, hän ei enää tiedä tuleeko se äiti hakemaan pois vai ei?

..... jos kiintymyssuhde on muuten terve ja hyvä niin lapsi ei tuon perusteella vielä saa sellaisia traumoja jotka vaikuttaisi myöhemmällä iällä. Lisäksi lapsen elämässä voi olla paljon korjaavia tekijöitä jotka auttavat terveen itsekuvan kehityksessä vaikka kiintymyssuhteeseen tulisikin jokin särö.

Ja vaikka vanhempi olisi aina lapselle läsnä hän voi silti aiheuttaa toiminnallaan sen että kiintymyssuhde ei kehity turvalliseksi (esim. ylen väsynyt äiti, joita yleensä monet suorittajaäidit ovat)

Näin on, en viestissäni väittänytkään että iäksi lapseen jäisi traumoja, mutta varmasti ainakin hetkellisesti, asian siis pystyy korjaamaan. Mutta asiaa voi myös pahentaa jatkamalla ristiriitaisen kiintymyssuhteen luomista.

Ja jos äiti on normaalisti väsynyt (ei kuitenkaan masentunut tms.) se ei estä luomasta turvallista kiintymyssuhdetta, siihen asiaan vaikuttaa muut tekijät, ei äidin pirteys.

 

[sadfg]

onpa hauska huomata kuinka muksuja tehtaillaan itseään varten, olkaa olemassa niitä lapsianne varten.

Ketäs varten sitten??? Koska isovanhemmat haluaa...?

Tarkoitin että vanhemmat ovat lapsiaan varten, eikä niin että lapset vanhempiaan.

 

[vieras]

Meidän 3-vuotias oli viikon mummolassa kun me oltiin häämatkalla. 1-vuotiasta en ehkä raaskis jättää.

 

[Jenis]

Hmm. En oo jättänyt vuoden ikäistä viikoksi hoitoon, mutta kysynpä silti - mitä se lapselle aiheuttaa, jos äiti ja isi on viikon poissa? Miten ne traumat näkyy myöhemmässä elämässä? Täällä toistellaan näitä virallisia totuuksia ja nyrkkisääntöjä kuin mitäkin mantraa, mutta aika vähän on kellään heittää faktaa peliin, vai?

No eihän vauva tiedä tuleeko äiti takaisin? Voi vaikuttaa esim. siten, että kiintymyssuhde horjuu, ja lapsi ei voi täysin luottaa enää vanhempien läsnäoloon ja huolenpitoon. Kun lapsi viedään hoitoon, hän ei enää tiedä tuleeko se äiti hakemaan pois vai ei?

Niin. Näitä arvailujahan on vaikka minkälaisia, mutta kukapa sen tietää miten mikäkin vaikuttaa tai mitä sen lapsen päässä liikkuu. Mut on esim. viety 2kk:n ikäisenä päivähoitoon, onko se pahempi vai parempi kuin kotihoito 3 vuoden ikään, mutta viikon tauko vanhemmista vuoden ikäisenä? Käsittääkseni nämä ihmistieteet on aika häilyväisiä tieteitä...

 

[MargeSimpson]

onpa hauska huomata kuinka muksuja tehtaillaan itseään varten, olkaa olemassa niitä lapsianne varten.

Ketäs varten sitten??? Koska isovanhemmat haluaa...?

Tarkoitin että vanhemmat ovat lapsiaan varten, eikä niin että lapset vanhempiaan.

Niinhän se on. Tää nyt menee vähän ristiin
Kyllähän lapset tehdään periaatteessa itseä varten, mutta toisaalta niin että on itse olemassa omaa lasta varten :heart:

 

[merimies]

Hmm. En oo jättänyt vuoden ikäistä viikoksi hoitoon, mutta kysynpä silti - mitä se lapselle aiheuttaa, jos äiti ja isi on viikon poissa? Miten ne traumat näkyy myöhemmässä elämässä? Täällä toistellaan näitä virallisia totuuksia ja nyrkkisääntöjä kuin mitäkin mantraa, mutta aika vähän on kellään heittää faktaa peliin, vai?

Vauvaiässä (0-1,5v.) vauvan suhde äitiin (ensisijaiseen hoitajaan) on pohja koko hänen käsitykselle itsestään ja maailmasta.
Hylkäämiskokemukset voivat aiheuttaa arvottomuuden tunnetta, kokemuksen siitä, että maailma on paha eikä sen tapahtumia voi ennalta aavistaa. Eli melkoisen masentavia fiiliksiä.
Ja tämä pohjautuu mm. Erik Eriksonin ja Janoff-Bullmanin tutkimusiin.

 

[Huh]

Mä en voisi jättää yksivuotiastani viikoksi :'( Mutta meitä on joka junaan ja näköjään osa jää asemallekin!

 

[vieras]

Minkäköhänlaisia sellaisista lapsista on kasvanut, jotka ovat olleet esim. 1-vuotiaana viikon hoidossa? Mitä traumoja on jäänyt, ja miten on vaikuttanut negatiivisesti elämään?

Aina vaan sanotaan että on liian pieni jne., mutta ei koskaan mitään konkreettisia todisteita siitä, että lapselle niistä jotain vaurioita jää.

 

[Jenis]

Hmm. En oo jättänyt vuoden ikäistä viikoksi hoitoon, mutta kysynpä silti - mitä se lapselle aiheuttaa, jos äiti ja isi on viikon poissa? Miten ne traumat näkyy myöhemmässä elämässä? Täällä toistellaan näitä virallisia totuuksia ja nyrkkisääntöjä kuin mitäkin mantraa, mutta aika vähän on kellään heittää faktaa peliin, vai?

Vauvaiässä (0-1,5v.) vauvan suhde äitiin (ensisijaiseen hoitajaan) on pohja koko hänen käsitykselle itsestään ja maailmasta.
Hylkäämiskokemukset voivat aiheuttaa arvottomuuden tunnetta, kokemuksen siitä, että maailma on paha eikä sen tapahtumia voi ennalta aavistaa. Eli melkoisen masentavia fiiliksiä.
Ja tämä pohjautuu mm. Erik Eriksonin ja Janoff-Bullmanin tutkimusiin.

Mutta eihän maailman tapahtumia voikaan ennalta aavistaa? Mutta joo. Oikeastihan kukaan ei vissiin väitä tietävänsä, mitä viikon erossaolo vanhemmista aiheuttaa vauvan/lapsen myöhemmässä elämässä, koska kukaan ei sitä tiedä.

 

[Kylmät kyyneleet]

Itse en jättäisi.

 

[MargeSimpson]

Hmm. En oo jättänyt vuoden ikäistä viikoksi hoitoon, mutta kysynpä silti - mitä se lapselle aiheuttaa, jos äiti ja isi on viikon poissa? Miten ne traumat näkyy myöhemmässä elämässä? Täällä toistellaan näitä virallisia totuuksia ja nyrkkisääntöjä kuin mitäkin mantraa, mutta aika vähän on kellään heittää faktaa peliin, vai?

Vauvaiässä (0-1,5v.) vauvan suhde äitiin (ensisijaiseen hoitajaan) on pohja koko hänen käsitykselle itsestään ja maailmasta.
Hylkäämiskokemukset voivat aiheuttaa arvottomuuden tunnetta, kokemuksen siitä, että maailma on paha eikä sen tapahtumia voi ennalta aavistaa. Eli melkoisen masentavia fiiliksiä.
Ja tämä pohjautuu mm. Erik Eriksonin ja Janoff-Bullmanin tutkimusiin.

Mutta eihän maailman tapahtumia voikaan ennalta aavistaa? Mutta joo. Oikeastihan kukaan ei vissiin väitä tietävänsä, mitä viikon erossaolo vanhemmista aiheuttaa vauvan/lapsen myöhemmässä elämässä, koska kukaan ei sitä tiedä.

Mutta kuka ottaa tietoisen riskin...

 

[km]

Kaikki palstat on täynnä ainoastaan niitä mammoja jotka hoitaa lapsiaan ensimmäiset kolme vuotta kotona peiton alla ettei vaan kukaan tutustu kehenkään muuhun kuin omaan äitiin ja ehkä vähän isään...on maailman loppu jos lapsi tapaa isovanhempiaan tai on heillä hoidossa, sehän ei tule kysymykseenkään. Mä en yhtään ihmettele miten maailmassa on niin paljon sekopäisiä ihmisiä kun lapsesta saakka tehdään ääliöitä....eikä opita minkäänlaista sosiaalista olemista. Enkä tarkoita että lapsi/vauva täytyy heti työntää hoitoon laitokselta tullessaan, mutta jotain rajaa näihin että en jättäisi edes kaksvuotiasta yhdeksi yöksi kun ei pärjää ilman äitiä...

Sori, vähän oli pakko avautua vaikka ehkä hieman sivusikin.

Mä ainakin lähden mieheni kanssa ensi kuussa nauttimaan pitkästä viikonlopusta euroopan ihanaan metropoliin ja jätän hyvillä mielin 8kk vanhan lapsukaisen muutamaksi yöksi mummolaan...joka on pienestä pitäen tullut lapselle tutuksi. Ikävähän äidille tulee, mutta mielelläni hoidan myös parisuhdetta ja nautin hetken omasta ajasta.... =)=)=) Toiset ne osaa nauttia elämästä ja toiset ei... =)=)

Mä oon sitä mieltä, että sen takia nykyään on niin paljon pahoinvoivia lapsia kun vanhemmat on niin itsekkäitä että laittavat omat huvinsa lapsen edun edelle. Ja on vähä eri asia että lapsi on isovanhemmilla hoidossa esim yhden päivän ja yön kuin että olis viikon putkeen. Ihmeellinen ajatuskulku sulla ja aika kärjistettyä tekstiä.

 

[merimies]

Hmm. En oo jättänyt vuoden ikäistä viikoksi hoitoon, mutta kysynpä silti - mitä se lapselle aiheuttaa, jos äiti ja isi on viikon poissa? Miten ne traumat näkyy myöhemmässä elämässä? Täällä toistellaan näitä virallisia totuuksia ja nyrkkisääntöjä kuin mitäkin mantraa, mutta aika vähän on kellään heittää faktaa peliin, vai?

Vauvaiässä (0-1,5v.) vauvan suhde äitiin (ensisijaiseen hoitajaan) on pohja koko hänen käsitykselle itsestään ja maailmasta.
Hylkäämiskokemukset voivat aiheuttaa arvottomuuden tunnetta, kokemuksen siitä, että maailma on paha eikä sen tapahtumia voi ennalta aavistaa. Eli melkoisen masentavia fiiliksiä.
Ja tämä pohjautuu mm. Erik Eriksonin ja Janoff-Bullmanin tutkimusiin.

Mutta eihän maailman tapahtumia voikaan ennalta aavistaa? Mutta joo. Oikeastihan kukaan ei vissiin väitä tietävänsä, mitä viikon erossaolo vanhemmista aiheuttaa vauvan/lapsen myöhemmässä elämässä, koska kukaan ei sitä tiedä.

No ei voi aavistaa aikuisten maailmassa. Mutta on syynsä, miksi lapselle on hyvä luoda pysyvät rutiinit. Jotta hän voi luottaa siihen, että ympärillä on pysyvyyttä ja keskittyä näin ollen kehitykseensä ja kasvuunsa.
Esim. huostaanotetuilla lapsilla kehitys ei ole edennyt kuten se turvallisissa oloissa kasvavalla lapsella yleensä etenee. Juuri siksi, ettei kasvuympäristö ole luonut siihen mahdollisuutta.

 

[Kaiken huippu]

Kaikki palstat on täynnä ainoastaan niitä mammoja jotka hoitaa lapsiaan ensimmäiset kolme vuotta kotona peiton alla ettei vaan kukaan tutustu kehenkään muuhun kuin omaan äitiin ja ehkä vähän isään...on maailman loppu jos lapsi tapaa isovanhempiaan tai on heillä hoidossa, sehän ei tule kysymykseenkään. Mä en yhtään ihmettele miten maailmassa on niin paljon sekopäisiä ihmisiä kun lapsesta saakka tehdään ääliöitä....eikä opita minkäänlaista sosiaalista olemista. Enkä tarkoita että lapsi/vauva täytyy heti työntää hoitoon laitokselta tullessaan, mutta jotain rajaa näihin että en jättäisi edes kaksvuotiasta yhdeksi yöksi kun ei pärjää ilman äitiä...

Sori, vähän oli pakko avautua vaikka ehkä hieman sivusikin.

Mä ainakin lähden mieheni kanssa ensi kuussa nauttimaan pitkästä viikonlopusta euroopan ihanaan metropoliin ja jätän hyvillä mielin 8kk vanhan lapsukaisen muutamaksi yöksi mummolaan...joka on pienestä pitäen tullut lapselle tutuksi. Ikävähän äidille tulee, mutta mielelläni hoidan myös parisuhdetta ja nautin hetken omasta ajasta.... =)=)=) Toiset ne osaa nauttia elämästä ja toiset ei... =)=)

Anteeks mutta miksi ihmeessä olette tehneet lapsia kun ihan selvästi on "jäänyt nuoruus elämättä"???? Mun äitini ei todellakaan ottaisi 8kk ikäistä lastani hoitoon jotta pääsisin mieheni kanssa nautiskelemaan toisistamme! Toki mummu rakastaa lasta mutta myös tietää että vauvan paikka on kotona vanhempien kanssa.
Kuulostat kamalalta äidiltä

 

[Omia ajatuksia]

Minkäköhänlaisia sellaisista lapsista on kasvanut, jotka ovat olleet esim. 1-vuotiaana viikon hoidossa? Mitä traumoja on jäänyt, ja miten on vaikuttanut negatiivisesti elämään?

Aina vaan sanotaan että on liian pieni jne., mutta ei koskaan mitään konkreettisia todisteita siitä, että lapselle niistä jotain vaurioita jää.

Siitä en tiedä kuinka monelle esmes. hylkäämisen kokemus/turvaton kiintymyssuhde/ristiriitainen kiintymyssuhde on jäänyt vaikuttamaan myös aikuisiällä.

Mutta onhan näitä tapauksia jossa lapsuuden trauma vaikuttaa käytökseen esim. ihmissuhteissa, liian riippuvainen toisista, hylkäämisen pelko, jätetyksi tulemisen pelko, ei ole kykyä luoda omaan lapseen turvallista kiintymyssuhdetta ymym. Kyllä ton nyt ihan omilla aivoilla pystyy ajattelemaan.

 

[merimies]

Hmm. En oo jättänyt vuoden ikäistä viikoksi hoitoon, mutta kysynpä silti - mitä se lapselle aiheuttaa, jos äiti ja isi on viikon poissa? Miten ne traumat näkyy myöhemmässä elämässä? Täällä toistellaan näitä virallisia totuuksia ja nyrkkisääntöjä kuin mitäkin mantraa, mutta aika vähän on kellään heittää faktaa peliin, vai?

Vauvaiässä (0-1,5v.) vauvan suhde äitiin (ensisijaiseen hoitajaan) on pohja koko hänen käsitykselle itsestään ja maailmasta.
Hylkäämiskokemukset voivat aiheuttaa arvottomuuden tunnetta, kokemuksen siitä, että maailma on paha eikä sen tapahtumia voi ennalta aavistaa. Eli melkoisen masentavia fiiliksiä.
Ja tämä pohjautuu mm. Erik Eriksonin ja Janoff-Bullmanin tutkimusiin.

Mutta eihän maailman tapahtumia voikaan ennalta aavistaa? Mutta joo. Oikeastihan kukaan ei vissiin väitä tietävänsä, mitä viikon erossaolo vanhemmista aiheuttaa vauvan/lapsen myöhemmässä elämässä, koska kukaan ei sitä tiedä.

Mutta kuka ottaa tietoisen riskin...

No juurikin näin. On olemassa suojaavia tekijöitä ja eri asiat vaikuttavat erilailla eri yksilöihin. Mutta kuka vanhempi tosiaan uskaltaa ottaa riskin?

 

[MiST]

Kaikki palstat on täynnä ainoastaan niitä mammoja jotka hoitaa lapsiaan ensimmäiset kolme vuotta kotona peiton alla ettei vaan kukaan tutustu kehenkään muuhun kuin omaan äitiin ja ehkä vähän isään...on maailman loppu jos lapsi tapaa isovanhempiaan tai on heillä hoidossa, sehän ei tule kysymykseenkään. Mä en yhtään ihmettele miten maailmassa on niin paljon sekopäisiä ihmisiä kun lapsesta saakka tehdään ääliöitä....eikä opita minkäänlaista sosiaalista olemista. Enkä tarkoita että lapsi/vauva täytyy heti työntää hoitoon laitokselta tullessaan, mutta jotain rajaa näihin että en jättäisi edes kaksvuotiasta yhdeksi yöksi kun ei pärjää ilman äitiä...

Sori, vähän oli pakko avautua vaikka ehkä hieman sivusikin.

Mä ainakin lähden mieheni kanssa ensi kuussa nauttimaan pitkästä viikonlopusta euroopan ihanaan metropoliin ja jätän hyvillä mielin 8kk vanhan lapsukaisen muutamaksi yöksi mummolaan...joka on pienestä pitäen tullut lapselle tutuksi. Ikävähän äidille tulee, mutta mielelläni hoidan myös parisuhdetta ja nautin hetken omasta ajasta.... =)=)=) Toiset ne osaa nauttia elämästä ja toiset ei... =)=)

Mä oon sitä mieltä, että sen takia nykyään on niin paljon pahoinvoivia lapsia kun vanhemmat on niin itsekkäitä että laittavat omat huvinsa lapsen edun edelle. Ja on vähä eri asia että lapsi on isovanhemmilla hoidossa esim yhden päivän ja yön kuin että olis viikon putkeen. Ihmeellinen ajatuskulku sulla ja aika kärjistettyä tekstiä.

joo ja ei. itsekkäät vanhemmat voivat olla sellaisia ettei niitä kiinnosta omat lapset eli tiuskii niille, käskee olla häiritsemästä ja käydä vaikka joka toinen vkloppu viihteellä jolloin lapsi on muualla hoidossa, milloin missäkin ja se on eri asia kuin että on esim kerran 3 vuodessa viikon tutussa ympäristössä mummolassa. On niin paljon perheitä jossa vanhemmat eivät rakasta toisiaan ja tiuskivat ja se kyllä näkyy ja vaikuttaa myös lapsen kehittymiseen enemmän kuin viikon kyläreissu.

 

[km]

Kaikki palstat on täynnä ainoastaan niitä mammoja jotka hoitaa lapsiaan ensimmäiset kolme vuotta kotona peiton alla ettei vaan kukaan tutustu kehenkään muuhun kuin omaan äitiin ja ehkä vähän isään...on maailman loppu jos lapsi tapaa isovanhempiaan tai on heillä hoidossa, sehän ei tule kysymykseenkään. Mä en yhtään ihmettele miten maailmassa on niin paljon sekopäisiä ihmisiä kun lapsesta saakka tehdään ääliöitä....eikä opita minkäänlaista sosiaalista olemista. Enkä tarkoita että lapsi/vauva täytyy heti työntää hoitoon laitokselta tullessaan, mutta jotain rajaa näihin että en jättäisi edes kaksvuotiasta yhdeksi yöksi kun ei pärjää ilman äitiä...

Sori, vähän oli pakko avautua vaikka ehkä hieman sivusikin.

Mä ainakin lähden mieheni kanssa ensi kuussa nauttimaan pitkästä viikonlopusta euroopan ihanaan metropoliin ja jätän hyvillä mielin 8kk vanhan lapsukaisen muutamaksi yöksi mummolaan...joka on pienestä pitäen tullut lapselle tutuksi. Ikävähän äidille tulee, mutta mielelläni hoidan myös parisuhdetta ja nautin hetken omasta ajasta.... =)=)=) Toiset ne osaa nauttia elämästä ja toiset ei... =)=)

Anteeks mutta miksi ihmeessä olette tehneet lapsia kun ihan selvästi on "jäänyt nuoruus elämättä"???? Mun äitini ei todellakaan ottaisi 8kk ikäistä lastani hoitoon jotta pääsisin mieheni kanssa nautiskelemaan toisistamme! Toki mummu rakastaa lasta mutta myös tietää että vauvan paikka on kotona vanhempien kanssa.
Kuulostat kamalalta äidiltä

Meilläkään mummo ei ottais alle vuoden vanhaa hoitoon kuin maks muutamaksi tunniksi, koska sen mielestä vauvan paikka on vanhempien luona eikä mummin sylissä. Enkä mä sen puoleen antaiskaan niin pientä kuin muutamaksi tunniksi.

 

[Äitee]

Eiköhän se päätös ollut ihan tän ap:n ystävän perheen päätös. En kyllä itte haluais tollasia ystäviä, jotka kyselee mun asiosta jossain netin keskustelupalstoilla. Kuka meistä on sellanen ihminen, joka pystyy lähtee arvostelemaan heidän päätöstä? Sinäkö ap? Iha hyvä sitä parisuhdettakin on hoitaa välillä ja varsinkin kun puhutaan häämatkasta. Eiköhän vanhemmatkin ansaitse "lepohetken" arjesta välillä ilman lapsia.

 

[vieras]

Minkäköhänlaisia sellaisista lapsista on kasvanut, jotka ovat olleet esim. 1-vuotiaana viikon hoidossa? Mitä traumoja on jäänyt, ja miten on vaikuttanut negatiivisesti elämään?

Aina vaan sanotaan että on liian pieni jne., mutta ei koskaan mitään konkreettisia todisteita siitä, että lapselle niistä jotain vaurioita jää.

Siitä en tiedä kuinka monelle esmes. hylkäämisen kokemus/turvaton kiintymyssuhde/ristiriitainen kiintymyssuhde on jäänyt vaikuttamaan myös aikuisiällä.

Mutta onhan näitä tapauksia jossa lapsuuden trauma vaikuttaa käytökseen esim. ihmissuhteissa, liian riippuvainen toisista, hylkäämisen pelko, jätetyksi tulemisen pelko, ei ole kykyä luoda omaan lapseen turvallista kiintymyssuhdetta ymym. Kyllä ton nyt ihan omilla aivoilla pystyy ajattelemaan.

Tottakai. Mutta väitän, että silloin sen pitää olla toistuvaa ja jatkuvaa. Viikon ero vuoden ikäisestä ei varmastikaan lapselle jätä minkäänlaisia traumoja tai em. asioita.

 

[vieras]

Minkäköhänlaisia sellaisista lapsista on kasvanut, jotka ovat olleet esim. 1-vuotiaana viikon hoidossa? Mitä traumoja on jäänyt, ja miten on vaikuttanut negatiivisesti elämään?

Aina vaan sanotaan että on liian pieni jne., mutta ei koskaan mitään konkreettisia todisteita siitä, että lapselle niistä jotain vaurioita jää.

Siitä en tiedä kuinka monelle esmes. hylkäämisen kokemus/turvaton kiintymyssuhde/ristiriitainen kiintymyssuhde on jäänyt vaikuttamaan myös aikuisiällä.

Mutta onhan näitä tapauksia jossa lapsuuden trauma vaikuttaa käytökseen esim. ihmissuhteissa, liian riippuvainen toisista, hylkäämisen pelko, jätetyksi tulemisen pelko, ei ole kykyä luoda omaan lapseen turvallista kiintymyssuhdetta ymym. Kyllä ton nyt ihan omilla aivoilla pystyy ajattelemaan.

joo mutta näiden tapausten lapsia on hoidettu kyseenalaisesti ihan pienestä saakka ja pitkään (äidin väsymys, masennus, osaamattomuus, väkivaltaisuus jne jne jne)

Yksittäinen kokemus (jos jätät lapsen tutulle mummolle hoitoon) ei kyllä yksinään noita aiheuta.