vollottaminen joka käänteessä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja itkupillivollo
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
I

itkupillivollo

Vieras
Minulla on ärsyttävä tapa alkaa itkemään melkeinpä joka asiasta. Kun suutun tai pitäisi joku asia selvittää heittäen kehiin hieman temperamenttia niin minulta lähtee kyyneleet valumaan. Minua itseäni ottaa sairaasti päähän tämä, ja vaikka kuinka yritän hillitä kyyneliä niin ne alkaa valumaan. Siis aivan tahtomatta. Eikä ole aina "se" aika kuukaudesta, vaan tätä on jo kestänyt monta vuotta. Saan hävetä itseäni jos suutahdan yleisellä paikalla tai asioidessa missä tahansa. Mutta ketä eniten suuttuu pillittämisestäni, on aviomieheni. Enkä ihmettele miksi. Hän raivostuu ja sanoo että jos suutun niin ennemmin haluaa että päästäisin pari kunnon kirosanaa suustani, olla kovakuorisempi ja heittämään kunnon "munaa" kehiin vollottamisen sijaan. Ja uskokaa pois että muuta en haluaisikaan kun hallita itseni ja tunnereaktioni. Mikä piru aiheuttaa tällaisen, ja mistä voin hakea apua, ennemmin kuin psykologilta siis?
 
Alkuperäinen kirjoittaja itkupillivollo:
Minulla on ärsyttävä tapa alkaa itkemään melkeinpä joka asiasta. Kun suutun tai pitäisi joku asia selvittää heittäen kehiin hieman temperamenttia niin minulta lähtee kyyneleet valumaan. Minua itseäni ottaa sairaasti päähän tämä, ja vaikka kuinka yritän hillitä kyyneliä niin ne alkaa valumaan. Siis aivan tahtomatta. Eikä ole aina "se" aika kuukaudesta, vaan tätä on jo kestänyt monta vuotta. Saan hävetä itseäni jos suutahdan yleisellä paikalla tai asioidessa missä tahansa. Mutta ketä eniten suuttuu pillittämisestäni, on aviomieheni. Enkä ihmettele miksi. Hän raivostuu ja sanoo että jos suutun niin ennemmin haluaa että päästäisin pari kunnon kirosanaa suustani, olla kovakuorisempi ja heittämään kunnon "munaa" kehiin vollottamisen sijaan. Ja uskokaa pois että muuta en haluaisikaan kun hallita itseni ja tunnereaktioni. Mikä piru aiheuttaa tällaisen, ja mistä voin hakea apua, ennemmin kuin psykologilta siis?

No sie oot kuin se Brooke Logan kaunareista,ärsyttävä muija ,aina sen vasen silmä vuotaa jotakin v******a nestettä! byoks! ;-D
 
Sen verran tiedän faktaa heittää, ettei tuo jatkuva vollotus herkkyydestä ainakaan kerro, vaikka moni parkuja niin haluaa uskoa. Meillä on työssä tuollainen vollaaja ja kovempaa hoitajamammaa saa kaukaa hakea. Tunne on menneen ilmaisemista nykyhetkessä. Mitä sinä siis noin ilmaiset? Oletko saanut asiasta kehuja, paitsi nyt mieheltäsi jota tottavieköön oikein hyvin ymmärrän.
Hakeudu hoitoon, saat apua vaivaasi.
 
Etko suutu yhtään, ennen kuin alat itkemään? Mielestäni tuo on herkkien ihmisten luonteenpiirre. En tiedä voiko tuohon psykologit "auttaa". Tai miksi sinun pitäisi luonteenpiirteitäsi muuttaa, miehesi mieliksi.

Itselleni voi käydä noin, (erittäin harvoin tosin). Jos en pysty kiukulla purkautumaan. Vithan yrittää "opetella" suuttumaan heti, ennen kyyneleitä. jos haluat. Kyllähän herkkiä ihmisiä on, meitä on erilaisia. Enkä tiedä onko tälläinen temperamenttisempikään tapaus sen parempi. Huonot puolet ovat myös tässkin luonteenpiirteessä.

Miltei sanoisin miehellesi ""Varo mitä toivot, jne"" Voi meinaan olla, ettei miehesi olisi ensinkään tyytyväinen tälläisesta temperamenttisemmasta tapauksestakaan.
 
Minusta sinä alat itkemään jo tulevia kyyneleitä, eli ongelma on kyynelehtimisen pelko ja sinun ja miehesi asenne ei auta teitä yhtään.

Mielestäni sama tilanne on punastumisessa ja häpeäntunteessa ja niihin keinona on punastua reippaasti ja hyväksyä asia, niin punastuminen helpottuu ja vähenee. Voisiko sama toimia sinulla? Anna kyyneleiden tulla ja pidä niitä kauniina, ainakin minusta ne ovat söpöjä, jos ne tuollaisissa tilanteissa tulee:))
 
Minä olen viime aikoina paininut saman ongelman kanssa kuin itkupillivollo tai oikeastaan aina. Tai siis kun vakavista asioista haluaisin keskustella, itku puskee väkisin läpi eikä puhumisesta tule mitään. Ja erityisesti miehiähän tämmöinen tuntuu ärsyttävän ja asian selvittäminen on jäänyt sitten kesken, mikä vielä enemmän ärsyttää. Olen ollut aina huono ilmaisemaan itseäni suullisesti, kun pitäisi puhua vakavimmista asioista ja erityisesti itselle tärkeistä tunne-elämän asioista. Olen miettinyt samaa, mistä tämä johtuu? Pohdin liikaa asioita sisälläni, kun päinvastoin asiat olisi hyvä tuoda julki samantein mieltä vaivaamasta. Näin asiat eivät paisuisi äärimmilleen, jolloin itkukin sitten astuu kehiin, kun pitäisi keskustella. Tämä on tosi noloa ja tiedostettua, mutta kaipa se pitää vain hyväksyä, että tämä on minun tapani reagoida. Ei kai kaikki voi samalla tavoin toimia, huutamalla keskustella ärsyttävistä asioista. En ainakaan haluaisi ottaa mallia äidistäni, joka huutaa joka asiasta kuin palosireeni, että saa ihan hävetä jos raivostuminen sattuu julkisella paikalla. Ehkä tämäkin on yksi osasyy omaan itkuiseen reaktiooni...
 
...tuo itkuherkkyys ! Itse olen jo 30 ja 40 välillä oleva nainen ja minäkin olen tosi itkuherkkä, kyyneleet nousee silmiin ilosta , surusta, vihasta ja kaikesta tunteellisesta jutusta. Se kertoo vain toisten ihmisten olevan tunnetasolla herkempiä kuin toisten, ei sen kummempaa. Tällaiset herkät ihmiset saattavat kokevat myös muita asioita herkemmin, nyt tarkoitan ihan niitä kuudennen aistin juttuja. En ole mikään aikuisnoita vaan ihan tavallinen työssä käyvä perheen äiti, mutta olen aina ollut herkkä tunteiltani ja näin vanhemmiten on kuvioihin tullut elämänkokemuksen myötä näitä "ns. ylikuonnollisia" aisteja. Mieheni taas itkun alkaessa häkeltyy mutta ymmärtää että olen vain sellainen ihminen joka itkee herkästi eikä noteeraa sitä sen suureellisemmin. Olen tietenkin joutunut selittämään sen moneen otteeseen hänelle. Ap "itkupillivollo", älä huolestu, sinä vain olet herkempi ja se on osa sinua. Toiset ihmiset reagoivat kiroilulla, huutamalla, änkyttämällä, punastumalla jne. , sinä itkemällä. Katso mitä tuo herkkyys tuo sinulle eteen elämänpolulla, joskus se on jopa hyvä taito, itse olen tullut taitavaksi ihmistuntemuksessa ja se on eduksi taas työssäni. Muista että kaikella on joku tarkoitus !!
 
minun tapauksessani kyyneleet tulvahtavat vain suuttuessani. Eli en kovin herkkätunteinen ole mielestäni, vaan olenkin miettinyt tuota hormoonien epätasapainoa kuten joku kirjoittikin, ei tämä hitto vie ole normaalia.
(enkä ole mikään kauniiden ja rohkeiden brooke...hehe) Minua vit...aa enemmän kuin miestäni joten en häntä pyri miellyttämään vaan haluan reagoida "normaalisti" tilanteissa joissa suuttuminen on paikallaan.
 
Miksi kaikki ihmiset pitää olla samasta muotista? Minusta on hienoa kun ihmiset on erilaisia, se on hienoa. Arvosta omia hienoja erikoispiirteitäsi. Miehesi on julma ja ilkeä, vika ei todella ole sinussa vaan hänessä. Jos et kelpaa sellaisena kun olet niin hanki sellainen mies, joka arvostaa sinua. Maailma on täynnä ilkeitä ihmisiä..luota itseesi, se on ainoa neuvo jonka voin antaa. Ja muista vaalia omia erityisiä hienoja piirteitäsi, ei ole toista sinua :)
 
Täällä on myös kohtalotoveri.. Minä olen kyllä muutenkin tosi herkkä. Itken helposti myös ilosta, mutta varsinkin surusta ja riitatilanteessa alan usein itkemään. Miestäni se ärsyttää ja monesti käyttäytyy silloin viileästi, eli ei tunne mitään sympatiaa vaikka olen murheen murtama. Sitten tunnen oloni vielä pahemmaksi ja itkettää vielä enemmän. Yleensä onneksi tunteeni tulevat ja menevät eli pystyn pääsemään eroon siitä pahimmasta tunnemyrskystä. Sen jälkeen jutellaan miehen kanssa ja yleensä silloin mieskin pystyy osoittamaan empatiaa.

 
Alkuperäinen kirjoittaja itkuprinsessa:
Ei kai kaikki voi samalla tavoin toimia, huutamalla keskustella ärsyttävistä asioista. En ainakaan haluaisi ottaa mallia äidistäni, joka huutaa joka asiasta kuin palosireeni, että saa ihan hävetä jos raivostuminen sattuu julkisella paikalla. Ehkä tämäkin on yksi osasyy omaan itkuiseen reaktiooni...

Sama juttu meillä. Ehkä tuossa on jotain perää...
 
Ei tässä herkkyydestä ole kyse lainkaan. Nuo tuntemani itkupillit ovat olleet varsinaisia kovanaamoja, jotka manipuloivat tällä porullaan.Ikäviä tapauksia. Ole mikä olet, mutta kestä mitä siitä seuraa.
 
Minä itken tosi usein. Itkun laukaisee jopa lastenelokuvien surulliset kohdat puhumattakaan romanttisista hömppäsarjoista. Myös dokumentit, joissa vauva syntyy tai jotakuta kohdellaan tosi kaltoin, saavat kyyneleet kihoamaan silmiin. Itken myös raivosta ja jos puheissa pääsee johonkin syvälliseen käsiksi.

Olen herkkä ja tunteellinen, joten arvelen, että itku tulee juuri siitä syystä, että kokee niin suuria tunnemylläköitä, että se saa kyyneleet kihoamaan silmiin. Ei se minkään henkisen epätasapainon merkki ole, vaan olen itse joutunut esimerkiksi antamaan ensiapuna elvytystä ja olen ollut kolaripaikalla ohjaamassa liikennettä jne, joten pystyn toimimaan kriisitilanteissa oikein. Vaikka itken, niin järki luistaa silti.

Minusta se ei ole ongelma, että itkee, koska sille ei voi mitään. Toki esimerkiksi lähisukulaisen hautajaisiin tms. voi pyytää lääkäriltä rauhoittavaa lääkettä, joka hillitsee itkemistä, jos kokee sen ongelmana. Minusta kuitenkin ennemmin on ongelmana se, että AP:n mies saa raivarit toisen itkemisestä. Miten ihmeessä joku voi saada raivokohtauksen siitä, jos toinen itkee???
 
Komea mies on tavannut sitten näitä manipuloijia, mutta en ymmärrä miten se ap:n tekoihin ja tuntemuksiin liittyy? Hän ei käsittääkseni yritä saada tahtoaan läpi kyyneleillä.

Itse itken myös hyvin herkästi, viimeksi eilen 45min katsoessani, kun oli synnytys ja äiti sai vauvan syliinsä. Vuodatan kyyneleitä myös ristiäisissä, rippijuhlissa, hautajaisissa, koulun juhlissa, kaunista laulua kuunnellessa yms.

En tunne itseäni omituiseksi tai poikkeavaksi, reagoin vain tuolla tavalla. Siis en itkeä vollota kovaäänisesti ja sydäntäsärkevästi, vaan kyyneleet vain vuotavat kyselemättä.
Sairaampia ovat minusta nämä joka asiasta pultit ottavat ja räyhäävät tapaukset. En jaksa sellaisten seuraa tippaakaan. Huonoa käytöstä, moukkamaista.
 
Eikö sulla ole vauvaa vai miksi itket kun näet vauvan? Mikäs on se tunne.Yksi mun tuttu itki kun mies oli ostanut niin paljon makkaraa. Ota tästä selvää. Koviksia ovat minun tutut parkujat.
Miettikää nyt mikä sen itkun laukaisee. Onhan siihen syy ja se syy on jossain menneessä, ettehän te mitään selvänäkijöitä kuitenkaan ole vai..
Ja jokainen ihminen kuvittelee olevansa hiukan herkempi kuin muut ihmiset ja lisäksi luulee olevansa hiukan erikoisempi kuin kukaan muu. Kysy keneltä tahansa. Näin on.
 
Tottakai jokainen kuvittelee olevansa erinomaisempi kuin muut. Lisäksi esim. iisalmelaiset kuvittelevat olevansa parempia kuin muut suomalaiset ja suomalaiset kuvittelevat olevansa parempia kuin muut eurooppalaiset. Näinhän se menee ja kai kuuluukin mennä.

Vasta synnyttäneen näkemisessä itkettää se, kun tietää miten mahtava tunne sillä äidillä on. Helpotus synnytyksen onnellisesta päättymisestä ja onni nähdä oma, terve, lapsi ekaa kertaa. Omien synnytysteni jälkeen pillitin lähes koko päivän, onnesta.

Mitä selvänäköä siihen tarvitaan? Jos on niin yliäyräiden menevän onnellinen/surullinen/onneton/yms., että sanat eivät riitä ilmaisuun tai ei osaa edes sanoin sitä ilmaista, jotenkinhan se tunnekuorma ulos tulee. Analysoi ja selitä siinä sitten väsyneenä ja paikat kipeinä synnytyksen jälkeen, miltä tuntuu.

Mikä vika on kyynelissä? Miettikääpä te kyynelten vihaajat, mikä teitä niissä ahdistaa?
En minä ainakaan halua yhtään mitään reaktioita omaan itkuuni. Mukavampi olisi, jos kukaan ei edes huomaisi, mutta aina se ei käy.
 
Minä muuten näin kanssa sen 45min ohjelman synnytyksen ja kyllä minäkin itkin silloin vuolaasti. Ennen äidiksi tuloa synnytys oli pelottavaa ja ällöttävänkin eritepitoista touhua, mutta nyt kun saan olla kahden ihanan lapsen äiti, niin synnytyksen näkeminen telkkarista saa aina kyyneleet valumaan vuolaana, koska terveen lapsen syntymä on aina yhtä ihmeellisen ihanaa ja ainutkertaista.

En minäkään nyyhkytä ja vollota, vaan kyyneleitä vain valuu. Kyllä mua ottaa päähän, jos esimerkiksi elokuvissa minulta kyyneleitä valuu solkenaan ja pyyhin niitä jatkuvasti, kun mies vain hymähtää vieressä tietäen, että pyyhin nenäliinalla silmiä koko ajan. Häihinkään en voi laittaa kunnon silmämeikkiä, kun kumminkin itkeä pillitän silmät tomaatinpunaisiksi. Olisi kivempaa, kun voisi hillitä itkua, mutta kun ei voi, niin pitää vain hyväksyä se seikka. Me ihmiset olemme erilaisia.

P.S. Ex-mieheni ei muuten itkenyt kertaakaan koko 10-vuotisen yhteiselomme aikana. Minusta se tuntui oudolta, kun en sellaiseen ole tottunut. Edes lähisukulaisten hautajaisissa hän ei itkenyt. Tosin hänen oli vaikea näyttää mitään tunteitaan yhtään millään tavalla.
 

Yhteistyössä