Olen itte kolmen muksun kans kotona, eli en tutki enkä väittele tästä aiheesta kenenkään kanssa virallisesti
Kunnallispolitiikkaan kuitenkin lähdin mukaan tänä syksynä, ja tätä aihetta olen valmiiksi kaikessa hiljaisuudessa alustellut - josko kuvio voisi omassa kunnassani joskus tulevaisuudessa toteutua. Pidän sitä Aiwan Mahtavana ideana, tuoda lapset ja vanhukset lähelle toisiaan! Jos jaksaisin, voisin siis kollata aihetta perinpohjin ennenkuin lähtisin sitä edes idean tasolla muille esittelemään. Täysin tuulesta temmattua juttua on toisille vaikea saada menemään läpi, jos ei tiedä faktoja toiminnasta, rahasta, saavutetuista eduista tai eteentulleista mahdollisista ongelmista. Eli tän takia :heart: Pidetään peukkuja, että meilläkin petu ja valtuusto tästä jossain vaiheessa innostuisivat, tarvetta kyllä olisi!!!