Voisitko vain kääntää selkäsi kaikelle?

Onko kukaan koskaan miettinyt, että kotiin kulkiessaan jatkaisikin vain ohi. Ei katsoisi taakseen, kulkisi vain eteenpäin, kunnes kantapäät on verillä ja voimat loppu. Tai kunnes ei enää itsekään tietäisi missä on? Tai siihen asti, että kirjaimellisesti vain katoaa olevaisten joukosta? Taakse jäisivät elämä, aviopuoliso ja lapset?

 

Matkoilla tulee miljoonakaupungeissa joskus mieleen että mitä jos vaan kävelisi eteenpäin ja jättäisi kaiken. Voiskohan sitä elää?

 

Jännä ajatus. Mulle vaan toteuttamiskelvoton: lapsettomana, miehettömänä ja työttömänä sekä varsin yksinäisenä ei ole paljoa, mitä taakseen jättää. Saisinko siitä "uudestakaan" elämästä sen kummempaa kyhättyä? Jo nyt tuntuu, että mahdollisuudet ovat omien käsien ulottumattomissa, vaikkei periaatteessa mitään muita rajoituksia ole kuin oma kyvyttömyys.

 

Jännä ajatus. Mulle vaan toteuttamiskelvoton: lapsettomana, miehettömänä ja työttömänä sekä varsin yksinäisenä ei ole paljoa, mitä taakseen jättää. Saisinko siitä "uudestakaan" elämästä sen kummempaa kyhättyä? Jo nyt tuntuu, että mahdollisuudet ovat omien käsien ulottumattomissa, vaikkei periaatteessa mitään muita rajoituksia ole kuin oma kyvyttömyys.

Voihan sitä jättää nykyisen elämänsä, sen yksinäisen, lapsettoman, miehettömän ja työttömän. Muutos se olisi, jos sitä sellaisena pitäisi.

 

Toisinaan tulee sellasia hetkiä, että tekis mieli häipyä ovesta ulos palaamatta koskaan. Mutta ei onneks niin kovasti tee mieli, että toteuttais sen.

 

Joskus olen sellaistakin harkinnut, mutta hieman mukavammalla tavalla. Sieppari ruispellossa. :xmas:

 

Kyllä vaan tulee mieleen. Joskus jopa tekee mieli lähteä kotoa, painaa ovi viimeistä kertaa kiinni eikä koskaan palata.

 

Joskus olen sellaistakin harkinnut, mutta hieman mukavammalla tavalla. Sieppari ruispellossa. :xmas:

Aviomieheni yksi lempikirjoista. Kirjan pohjalta kumpusi suoraan aihe tauluunkin.

 

Jännä ajatus. Mulle vaan toteuttamiskelvoton: lapsettomana, miehettömänä ja työttömänä sekä varsin yksinäisenä ei ole paljoa, mitä taakseen jättää. Saisinko siitä "uudestakaan" elämästä sen kummempaa kyhättyä? Jo nyt tuntuu, että mahdollisuudet ovat omien käsien ulottumattomissa, vaikkei periaatteessa mitään muita rajoituksia ole kuin oma kyvyttömyys.

Voihan sitä jättää nykyisen elämänsä, sen yksinäisen, lapsettoman, miehettömän ja työttömän. Muutos se olisi, jos sitä sellaisena pitäisi.

Mutta onko se mikään muutos lähteä jonnekin toisaalle elämään yksinäistä, miehetöntä, lapsetonta ja työtöntä elämää?

Kun sitä ei täälläkään pysty muuttamaan, miten sitten jossain vieraissa olosuhteissa?

 

olen miettinyt. silloin kun lapset oli ihan pikkuisia, mietin usein että mitä jos vaan lähtisi. onneksi en sitä tehnyt. nyt lapset on jo isompia ja elämä helpompaa.

myönnän, että tuo ajatus tulee joskus, tosin lievempänä. se on lähinnä ajatusleikkiä että mitä jos mulla ei olisikaan lapsia. elelisi yksin tai miehen kanssa kaksin.

 

En. Kaikki muut voisin jättää taakseni jos siltä tosiaan kovasti tuntuisi, mutta en lapsia.

 

Jännä ajatus. Mulle vaan toteuttamiskelvoton: lapsettomana, miehettömänä ja työttömänä sekä varsin yksinäisenä ei ole paljoa, mitä taakseen jättää. Saisinko siitä "uudestakaan" elämästä sen kummempaa kyhättyä? Jo nyt tuntuu, että mahdollisuudet ovat omien käsien ulottumattomissa, vaikkei periaatteessa mitään muita rajoituksia ole kuin oma kyvyttömyys.

Voihan sitä jättää nykyisen elämänsä, sen yksinäisen, lapsettoman, miehettömän ja työttömän. Muutos se olisi, jos sitä sellaisena pitäisi.

Mutta onko se mikään muutos lähteä jonnekin toisaalle elämään yksinäistä, miehetöntä, lapsetonta ja työtöntä elämää?

Kun sitä ei täälläkään pysty muuttamaan, miten sitten jossain vieraissa olosuhteissa?

Eihän se ole muutos, jos omasta mielestään muutosta ei siitä synny, eikä näe lähdön sellaista synnyttävän.

 

Kai sitä joskus kaikki velvollisuudet kyllästyttää, mut ei ihan noin paljon.

 

Mihin sitä oikeasti menisi?
Käyny joskus mielessä kun autolla ajanut että jos vain ajais ja ajais ihan sama minne.

 

Kyl sitä joskus miettii et katoais ulkomaanlomalla. Mut en mä sitä ikinä tekis, en edes silloin jos olisin perheetön.

 

Mihin sitä oikeasti menisi?
Käyny joskus mielessä kun autolla ajanut että jos vain ajais ja ajais ihan sama minne.

Kuka minnekin? Toinen tekisi Forrest Gumpit, kun toiselle tulisi mieleen vain uuden aloittaminen jossain toisaalla. Kolmas lähtisi vaellukselle kuin norsu, etsimään viimeistä leposijaa.

 

En. Kaikki muut voisin jättää taakseni jos siltä tosiaan kovasti tuntuisi, mutta en lapsia.

Näin. Lapsiani en voisi IKINÄ jättää. Kaiken muun ehkä voisinkin, ja joskus tekisi mielikin. Lapsilta taas en voisi riistää heidän elämäänsä ja ihmisiä siinä, joten tässä pyöritään tässä oravanpyörässä vaikka tosi pahaa välillä tekeekin.

 

Kyllä olen. Vaikka en olisi koskaan uskonut sellaisia miettiväni.