Voisiko olla verikokeen jälkeistä käsikipua?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja turtunut
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

turtunut

Vieras
Jouduin su-ma yönä päivystykseen korkean kuumeen takia.
Muistikuvat ovat todella hatarat ajalta sunnuntai - tämä tiistai-iltapäivä.

Kun "selkeydyin", havahduin vasemman käden eräänlaiseen tunnottomuuspistelyyn - siis samankaltaista pistelyä kuin puutumisen jälkeen. Sitä on nyt jatkunut siis USEITA tunteja.
Sormia on vaikea suoristaa ja mahdoton pitää "vapaasti" suorana.
Kun pidän kättä kulmassa, siis sellaisessa asennossa mihin käsi yleensä kipsataan kun vaikka ranne murtuu, vihlova/kihelmöivä kipu säteilee olkapäähän asti.
Tuntuu että sormet olisi hieman turvoksissa, puoliskon mielestä näin ei kuitenkaan ole.
Näppiksellä näppäily tekee kipeää, ehkä juurikin tuohon ranteen ja etusormi-kämmen alueelle.

Muistan hyvin sairaalasta sen, että itse verikokeen otto ei sattunut, mutta sen jälkeen tuntui tavallaan kuin kaktuksen piikki olisi jäänyt siihen reikään. Ajattelin/ajattelen sen johtuvan teipistä, mikä voi hyvinkin olla - oon tosi herkkäihoinen. Verikoe otettiin maanantaina klo 03-04 välillä. Reikää ei enää ole eikä myöskään mustelmaa.

Onko kenelläkään ollut vastaavia oireita verikokeen oton jälkeen?
En halua enää ikinä soittaa päivystyksen neu.. arvontaan, joten ainoa vaihtoehto on huomenna soitella työterveyteen jos yöllä ei auta, mutta tuntuu etten saa nukuttua koska käsi on ihan sietämätön ja hermoni ovat riekaleina. En muista että olisin kolauttanut kättä mihinkään, olen kyllä ollut tosi tasapainoton kuumeen vuoksi. :/

Any ideas?
 
Otettiinko se verikoe käsitaipeesta vai ranteesta? Jos otettiin ranteesta, laitettiinko siihen sellainen paineside? Periaatteessa on teoriassa ihan mahdollista, että verikoetta ottaessa neula osuu hermoon ja se voi tehdä kipeää jonkin aikaa. Mutta jos se neula olisi osunut hermoon, se olisi kyllä sattunut niin paljon, että muistaisit sen. Jos taas se verikoe otettiin ranteesta, se on ollut valtimoverinäyte, jonka otto sattuu yleensä reilusti enemmän kuin käsitaipeesta. Ja se ranne voi olla pitkään kipeä.

Toisaalta jos kolauttaa kyynärpään kovaa johonkin, se hermokipu säteilee ympäri kättä ja on myös pitkään kipeä. Jos et halua sinne päivystykseen soittaa, niin soita työterveyteen. Voihan tuo johtua jostain ihan muusta kuin verikokeiden otosta. Tiedätkö ylipäätään, mitä kaikkea sulle tehtiin, kun olit enemmän tai vähemmän sekavassa tilassa?
 
Anteeksi unohdin mainita, se otettiin käsitaipeesta.

Tiedän olleeni tiputuksessa jonka seurauksena sain osittain tasapainon takaisin ja hikoilin aivan sairaasti. Ja sain burana&panadol-kombon.

Kiitos vastauksesta, oon tällainen hermoheikko joka ei millään malttaisi odottaa aamuyhdeksään. ;( en pysty enää siirtämään kättä näppiksellä, painelu onnistuu kyllä..
 
Ja joo se jos esim. oveen lyö kyynerpään niin tuttu kipu on, mutta ei oo koskaan kestänyt näin tolkuttoman kauan tai käsi/kämmen ainakaan näin laajalti oireilemaan/pistelemään/vihlomaan. :/
 
jos osuu hermoon, niin kivun ei pitäisi jatkua noin pitkään. jos olisi osunut jänteeseen, niin sitä et voisi olla muistamatta (kuulemani mukaan sattuu aivan hirveästi). että todennäköisesti kipu johtuu jostain muusta kuin verinäytteenotosta (jos siis ottajana on ollut oikeasti siihen koulutettu laboratoriohoitaja/bioanalyytikko, eikä joku pikakoulutettu lähihoitaja...)!
 
Kiitos paljon, sain mielenrauhan - ko. sairaalassa on mun kohdalla töpeksitty/oltu asiattomia monen monta kertaa vaikka nuori vasta olenkin että tämän poissulkeminen antaa hieman paremmat tsäänssit nukahtaa henkiseltä puolelta :)
 

Uusimmat

Yhteistyössä