Toggle sidebar

voisiko joku kiltti auttaa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja hilma amanda
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
H

hilma amanda

Vieras
En tiedä mistä alottaisin mutta olen 17 vuotias lukiolainen. Epäilen että voisiko minulla olla masennus(yms..). Apua en kehtaa hakea jos ei olekkaan mitään ongelmaa.. jos olenkin vain heikko enkä kestä tätä perus vauhtia. Koulusta tulee aika paljon lintsauksia. En kehtaa kävellä välkillä käytävillä, olen vessassa. Lähden sieltä tunnin alettua ja sit myöhässä en kehtaa enää mennäkkään... itseinho on suuri!! Läksyjä en jaksa tehdä. En kotitöitä tai siivota huonetta. Huone ollut kaaoksessa monia kuukausia ja siitä perhe haukkuu.. pitäisi kuulemma ottaa vaan niskasta kiinni, ettei mulla oo syytä olla tekemättä, lusmu. Toinen vanhemmista kuoli kun olin alle kouluikäinen, minua on kiusattu monia vuosia ja minulla on 2 vakavaa sairautta, perheessä jokaisella on vaikea sairaus. Kavereita on koulussa, samat lapsuudesta, mutta he päässeet "eteenpäin" ja saaneet uusia porukoita. En ole sosiaalinen. Olen viillellyt itseäni aika kauan ja vakavasti joka päivä mietin itse murhaa. Kotona paljon riitaa ja voimat loppu. Mutta ongelma on se että kyllä hymyilen päivittäin ja joskus naurahdan hauskalle jutulle ja kyllä jaksan pakolliset jutut hoitaa mutta suuremmat vältän. Urheilu ei tuo mielihyvää vain kipua ja sitäkään en jaksa. Kumpa joku osais edes vähän neuvoa jtn järkevää. Aina kun nään itseni peilistä haukun itseni läpi. Ja vaikken näkisikään niin silti lähes koko ajan melkein .. kumpa joku osaisi vähän neuvoa. En edes tiedä mitä tällä yritän mutta olisi kiva kuulla miltä elämäni kuullostaa. Itse en osaa arvioida. D vitamiinit käytössä liikuntaa en pysty harrastamaan... tilanne ei kuitenkaan niin paha miltä kuulostaa mutta on kuitenkin,anteeksi sekavuus. En vain tiedä onko tämä minun kuvitelmaa vai voiko tämä olla masennus. Missä menee raja turhaan avun hakemisessa. Ehkä olen vain laiska.
 
Olen itse kokenut aivan samanlaisen tilanteen kun olin itse 16-vuotias.En osannut silloin hakea apua ja vaikea tilanteeni vain pitkittyi. Kyllä tilanteesi minusta kuulostaa aivan masennukselta, ja oli diagnoosi mikä hyvänsä, niin apua kannattaa lähteä hakemaan! Kyllä masentunutkin voi olla yhtäaikaa huumorintajuinen ja iloinenkin väliin, ei kannata odottaa liian pitkään että on lopulta ihan toimintakyvytön. Koulusi terveydenhoitaja on hyvä ensimmäinen kontakti, myös koulukuraattorille juttelu voisi auttaa. Sinun iässäsi on vaikeaa olla itse avun hakemisessa aktiivinen, mutta lupaathan yrittää?
Toivotan sinulle paljon voimia ja toivon että saat apua pian!
 
Mulla aloi sun iässä paniikkihäiriöt ja vähän myöhemmin tuli masennus. Se on rankkaa aikaa olla lukiossa. Elämä muuttuu monella tapaa ja opiskelu on paljon vaativampaa kuin oli peruskoulussa, ja vastuu omasta elämästä ja tulevaisuudesta kasvaa. Se voi tuntua tosi rankalta ja pelottavaltakin, ja viedä voimat. Sun kannattaa varata ihan aika lääkärille, jos et koe voivasi jutella koulun terkkarille. Puhut just nämä samat asiat, tai jos olet arka puhumaan, niin kirjoita sama paperille, ja annat lääkärille. Mä olen päässyt terveyskeskuksen kautta juttelemaan psykologin kanssa, se helpottaa, ja jos lääkäri näkee tarpeelliseksi määrätä lääkkeet, niin ne auttoivat ainakin minulla pian. Kun saat taas voimia, niin koko elämä valkenee :) Ei tosiaan ole sinun tapauksessasi kyse "turhan avun hakemisesta" tai laiskuudesta. Isot elämänmuutokset voivat toisilla, herkillä ja tunnollisilla varsinkin, aiheuttaa masennuksia ja paniikkikohtauksia. Jo pieni apu ulkopuolelta varhaisessa vaiheessa voi auttaa selviämään siitä nopeasti! Jos pitkität, tilanteen purkaminenkin pitkittyy.
 
Kannattaa käydä juttelemassa kouluterveydenhoitajan kanssa. Vanhemmille/opettajalle voit näyttää vaikka tämän kirjoittamasi tekstin, niin hekin osaavat olla tukenasi ja auttaa asioiden selvittämisessä. Voimia
 
Kyllä tuo vahvasti masennukselta kuulostaa. Itselläni todettiin vakava masennus noin parikymppisenä. Samaan aikaan iski myös paniikkikohtaukset ja ahdistuneisuus.
Sinulle on tapahtunut rankkoja asioita, ei mikään ihme että jossain vaiheessa ne verottavat henkistä jaksamista ja masennut.
Todellakin kannattaa mennä juttelemaan koulukuraattorille tai terkkarille tai sitten ihan terveyskeskuksen lääkärille. Eivät varmasti ajattele että turhaan valitat! Kannattaa hakea apua ajoissa ja ottaa lääkityskin ainakin alkuun mukaan. Itse kärvistelin pitkään kun olin periaatteessa lääkevastainen ja siitä peloteltiin mua. Olisi ollut parempi että olisin saanut apua ajoissa ennenkuin masennuskierre meni pahaksi.

Toivon että löydät jonkun luotettavan ja turvallisen tuntuisen tahon jolle jutella! Jos joku ei ota sua vakavasti tai koet ettei ymmärrä, älä lannistu vaan etsi sellainen joka kuuntelee ja ottaa tosissaan!
 
Kiitos älyttömästi miten ihanat ihmiset otte jaksanu käyttää aikaa muhun!! Auttoi enemmän kuin uskottekaan! Avun hakemisessa on myös se ongelma että tämä huono vointi on jatkunut yläasteen puoli välistä asti millon tilanne oli yhtä huono. Opettaja sai selville tilanteen ja lähetti terkkarille. Terkkari eteenpäin ja vanhempi sai tietää... sain vähän kui n pilkkausta että hain apua ja muukin perhe oireilee. Kotona miettit että olen lusmu ja makasin kesän pimeässä sotkuisessa huoneessa ja voin ulkoisestikkin pahoin. Mitään ei ole tehty tämän hyväksi ja itse en uskaltaisi alottaa sitä samaa rumbaa ja häpeää ja itseinhokin kasvaisi entisestään. Vihaan niin tätä tilannetta!!ja itseäni. En pysty elämään normaalia nuorten elämää. Kiitos vielä tuhannesti vastanneille <3
 
Anteeksi kun vielä valitan, hävettävää... mutta olen nykyään hyvin pimeän pelkoinen ja ihme pelkoja muutenkin. Illalla on vaikea saada unta kun tuntuu tukehtumisen tunne ja etten saa happea(joskuspalan tunne kurkussa). Kerran on tullut kai paniinki kohtaus jos osasin oikein tulkita. Kump joku ihana eksyisi löytämään tämän keskustelun vielä!
 
Tätä ei näköjään muut enää nää tai löydä, kun se ei olekkaan enää tuolla etusivun uusissakeskusteluissa... eli kukaan ei eksy enää tänne näitä lukemaan?
 
Kannattaa hakea apua ja tukea. Sinulla on ollut vaikeita kokemuksia, eikä ole mikään ihme että olet masentunut. Masennukseen harmi kyllä kuuluu usein tuo olo, että ehkä onkin vain itse huono ja jaksamaton. Itselläni on ollut vuosia masennus, johon olen saanut apua psykologilta ja mielialalääkkeistä ja olen nykyään suunnilleen terve. Kuvauksesi perusteella pidän hyvin todennäköisenä, että olet masentunut. Se ei ole omaa syytäsi etkä ole huono, vaan sinulla on sairaus, johon tarvitset apua. Käy vaikka terveydenhoitajalla ja jos siitä ei ole apua, lääkärillä, ja tule tänne kertomaan, miten asia etenee. On tärkeää hakea apua ajoissa!
 
Käy siellä terveydenhoitajalla miettimässä jatkotoimenpiteitä.
Kuulostaa että ne ongelmat alkaa kotoa? Olisiko mahdollista muuttaa jo omaan asuntoon? Se terveydenhoitaja varmaan osaa neuvoa eteenpäin.
Tai jos teidän koululla on kuraattori niin käy hänen luonaan. he on juuri tälläisia tilanteita varten olemassa.

Yksin et noin isoja ongelmia saa ratkaistua.
 
Mene vain rohkeasti terveydenhoitajan tai kuraattorin luo. Näytä hänelle tuo kirjoittamisi teksti, jos on helpompi aloittaa siten kuin kertoa. Se vaatii kovasti rohkeutta ja voimia, mutta kannattaa. :hug: Harmi, ettette sinä ja perheesi saaneet tarvittavaa ja oikeanlaista apua ja asiat ovat päässeet pitkittymään.
 
Kiitos paljon! Paras tunne että kuunnellaan ja autetaan!!!! Ehkä sitä vielä joku päivä kehtaa lähteä julkisesti omana itsenä valittamaan vaivoist... EHKÄ
 
Silloin aiemmin yläasteella terveyden hoitajat yms olisivat ohjanneet psykologin arviointiin mutta kun kotona se suhtautuminen oli pilkkaavaa ja tajusin sen häpeän minkä tuotin ja sain kurottua itseäni vähän kuntoon.. ja yritin naureskella vanhemmalle että enhän mä sitä apua halunnut mut opettaja, terkkari laittoi.. ja vanhempi sano että yritä olla mahd positiivinen aina kun tapasin terkkarin..
 
Valitettavasti vain ne ongelmat eivät katoa kieltämällä ja lakaisemalla maton alle. Ota vain rohkeasti asiat esille ja hae sitä apua. Et tarvitse siihen lupaa tai hyväksyntää vanhemmiltasi.
 
Jos olet pääkaupunkiseudulta, kehoittaisin ottamaan yhteyttä nuorten kriisipisteeseen. Sijaitsee Helsingin Sörnäisissä. Sieltä saat apua ja tukea maksutta, kun soitat ja vaarat ajan. Heillä on vaitiolovelvollisuus. Toivottasti saat apua tilanteeseesi.
 
Voimia paljon sinulle! Toivon todella että jaksat hakea apua. Minustakin tuo kuulostaa ihan masennukselta, ja kovin tutulta, itselläni oli samantapainen tilanne sinun ikäisenä. Minulla ei ollut yhtään kaveria, olin tosi ujo ja inhosin itseäni. Pidin itseäni ihan arvottomana ja halusin kuolla, mietin itsemurhaa joka päivä. Mitään ei oikein jaksanut eikä huvittanut tehdä. Koulussa kuitenkin kävin, tosin paljon lintsasin ja yhden pidemmänkin jakson olin yhtäjaksoisesti poissa. Meni pitkään ennen kuin tajusin että olen masentunut, mutta senkin jälkeen kuvittelin että minä nyt vain olen tälläinen surkimus.

Minä en silloin osannut hakea apua, mutta parannuin kuitenkin hitaasti itsekseni. Siinä meni kuitenkin vuosikausia ja psyyken tavallaan luomat "omat parannuskeinot" olivat aika epäsuositeltavia, ajatusmaailmani oli välilläi todella vinoutunutta. Nyt olen jo lähes kolmikymppinen ja elämä sujuu hyvin, mutta vieläkin noita aikoja ajatellessa tulee paha olo. Avun hakeminen todella kannattaa, ja ehdottomasti on parempi hakea apua liian aikaisin kuin liian myöhään. Ja sinun tilanteesi ei varmasti ole "liian aikaista".

Harmi että perheesi suhtautuminen on tuollaista. Jos perheessä ei ole aiemmin tullut vastaan tällaisia ongelmia, ehkä niihin ei vain jotenkin osaa asennoitua, tai niitä ei ole tullut ajateltua juurikaan, jolloin voi olla epäluuloja tai häpeää, kun ei oikein tiedä millaisesta asiasta on kyse. Ehkä jos saisit masennusdiagnoosin ja hoitoa, he tajuaisivat että sinulla on sairaus, joka ei ole sen hävettävämpi kuin mikään muukaan, ja tilanteesi otettaisiin eri tavalla vakavasti. Muista että sinussa ei ole vikaa, masennukseen voi sairastua kuka vain ja se on vielä aika yleistä.

Toivon sinulle kaikkea hyvää!
 
Monilla - ainakin suuremmilla - paikkakunnilla on nuorille tarkoitettuja ns. matalan kynnyksen paikkoja, joihin voi olla yhteydessä ilman lähetettä ja joissa voi keskustella omasta tilanteestaan. Näistä saa apua ja tarvittaessa ohjausta eteenpäin. Yhteydenotto ja ajan varaaminen terveyskeskukseen on yksi vaihtoehto, koulu- ja opiskelijaterveydenhuolto toinen. On myös erilaisia auttavia puhelimia (esim. Lasten ja nuorten puhelin ja netti - MLL ), joihin voi olla yhteydessä ja pohtia tilannettaan. Apua tilanteeseesi on saatavilla, sinun tarvitsee vain ottaa se askel sen hakemiseksi.
 
Mene ihan oikeasti pian terveydenhoitajan kanssa juttelemaan tai varaa aika lääkärille. Sulla ei oo mitään hävettävää ja tuosta on suunta vain ylöspäin :) Itse nuorempana sairastuin masennukseen ja oli paniikkikohtauksia. Hain apua, pääsin hyvään hoitoon ja enää se masennus on muisto vain. Jaksat sitten olla enemmän tukena perheenjäsenillesikin jos heillä on jotain sairauksia kun saat itsellesi ensin apua.
Voimia ja halaus!
 
Kiitos paljon kommentistasi vieras!! Näillä kaikilla kommenteilla jaksan taas vähän pidemmälle tässä toivottomuudessa! iso kiiitos kaikille tähän vastanneille jos eksytte tänne uudestaan näkemään tämän viestin!!
 

Nappaa liput koko perheen ilmaiseen leffanäytökseen Helsingissä tai Oulussa!

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa