Voisiko joku jo uusperheessä elävä auttaa noviisia? :)

Hei. Kysyisin kokeneemmilta neuvoja lapsen auttamiseen. Meidän uusperheemme muodostuu vauhdilla, yllätysraskauden tuloksena, joten kaikilla on totuttelemista tilanteeseen, eniten ehkä 9-vuotiaalla tyttärelläni. Tuntuu, että vaikein asia ei oikeastaan ole vauvan tulo ja tuleva yhteen muutto mieheni kanssa, vaan mustasukkaisuus ja ulkopuoliseksi jäämisen tunne miehen ja minun suhteesta. Olen eronnut tyttären isästä jo monta vuotta sitten, eikä minulla ole ollut muita miehiä, joten hän ei ole tottunut jakamaan minua perheessä toisen aikuisen kanssa. Kerrat, jolloin mies on meillä yötä, ovat vaikeimpia, muuten hän sulattaa miehen jo aika hyvin ottaen huomioon, että olemme seurustelleet vasta puoli vuotta. Henkilökohtaisesti tuntuu, että hän kyllä pitää miehestä ja ottaa esim joskus oma-aloitteisesti yhteyttä tähän, soittaa tai tekstaa jotakin ja viettää ihan mielellään aikaa miehen kanssa kun hän on meillä tai ollaan jossain yhdessä.

Joten toisaalta asiat ovat hyvälläkin mallilla, mutta usein tuntuu, että en saa keskusteluyhteyttä tytön kanssa, ja että hän on usein kiukkuinen asiasta juuri liittyen noihin yöpymisiin, emmekä saa puhuttua asioista aidolla tasolla vaan se menee syyttelyksi hänen puoleltaan ja sitten minusta tuntuu epäreilulta ja suutun. Ei hedelmällinen lähtökohta lapsen auttamiselle, tiedän.

En tunnu keksivän keskustelun aloituksia tai tapoja, millä puhua tytön kanssa tilanteesta ja tähän kaipaisin apua, miten puhua hänelle, miten auttaa?

Olisiko vain syytä antaa ajan kulua? Pitäisikö keskustella tytön kanssa kahdestaan vai miehen kanssa kolmen kesken? Vai pitäisikö yöpymisiä vähentää tai välttää? Tilanne kuitenkin on se, että vauva on tulossa syksyllä ja yhteen muutto edessä parin kuukauden päästä, joten yhteisasumiseen ja äidin kanssa yöpyvään mieheen olisi totuteltava joka tapauksessa nopeutetulla aikataululla.

 

Hei
onnistuisikohan tyttäresi kanssa tehdä yhdessä "kirjaa" hänestä. esim. kerätä albumiin hänen vauva ajan valokuvia ja muutenkin muistoja hänen eletystä elämästä. Tätä kautta voisi päästä yhteiseen keskusteluun ja samalla lapsi saisi hänelle tärkeää huomiota ja kokisi olevan ainutlaatuinen ja tärkeä, mikä voisi vähentää mustasukkaisuutta äidistä.
Ehdottomasti kannattaa pyrkiä keskustelemaan ja luomaan lapsellekkin positiivista kuvaa tulevasta elämänmuutoksesta. Muutokset monesti pelottavat lapsia.

 

Kun uudella vaimollani ja vanhemmalla pojallani oli pulmatilanne, joka vaati minun väliintulon, hoidin asian hyvin nopeasti parilla tekstarilla. Nyt kaikkien välit ovat taas hyvät
Kerroit että keskustelu menee syyttelyksi ja sinä suutut. Kokeilepa hoitaa "keskustelu" tekstareilla tai vaikka vanhanaikaisesti kynän ja paperin kanssa. Nimittäin kirjoittamisessa on se hyvä puoli, että saa hiukan harkita mitä "sanoo"