VOIMAVARAKETJU

No en keksinyt parempaa nimeä. "Iloketju" olisi varmaan herättänyt suuttumusta ja asiaa olis sitten puitu kiukkuketjussa

Mutta pointtini on: Mikä auttaa meitä jaksamaan tätä lapsettomuuspaskaa? Mikä tuo hyvää mieltä kaiken p:n keskellä? Ehkä jotkut meistä jaksavat, koska pystyy pitämään toivoa yllä, mutta olisiko muutakin?

Tarkoitus ei ole mitenkään kieltää tai vähätellä lapsettomuuden tuskaa. Mutta ainakin itse koen, että on asioita, jotka auttavat jaksamaan ja tuovat vieläkin iloa kaikesta p:sta huolimatta. Toivoisin, että löydän jatkossakin iloa, jos tilanne ei muutu toivotusti.

Mulla on työpaikka, jossa viihdyn. Tällä hetkellä työ on mulle tosi tärkeä juttu, ja lomat saattaa ahdistaa. Mä en normaalisti oo mitenkään työorientoitunut ihminen. En tiedä, onko duuni vähän liiankin tärkeää nyt, mutta tässä tilanteessa auttaa jaksamaan.

Ne ihmiset, jotka pystyvät kuuntelemaan tuskaani ilman neuvoja, selittelyjä jne. on mulle tosi tärkeitä. Olen heille tosi kiitollinen.

 

Mä joskus laitoin kans vähän samanlaisen alotuksen..
http://kaksplus.fi/keskustelu/t1657397
mut ei oikein saanu suosioo...ehkä osin ensin vastanneen väärinymmärryksen (?) takia.. no, mut jospa tää toimis paremmin =)

Mulle paras tuki on ollu tää palsta eli ne jotka tietää mitä tää on. Muutama muukin palsta mutta ne on nykysin melko hiljasia, tai enin osa on jo onnistunu..
Muuten sentään asiat on melko hyvin (siitä huolimatta että oon työtön ja asutaan miehen kans erillään), ja melkein voi sanoo että oon päässy helpollakin yleisesti muissa asioissa. Mm. meillä on kiva asunto keskikaupungilla jossa saadaan asua suht edullisesti.
Tietysti ainakin mulle sekundaarina olemassaoleva lapsi on se tärkein ja vahvin voimavara, mutta tämä ketju ei nyt liene sellaista hehkutusta varten.. :ashamed:

 

Mulle toi aikanaan lohtua se että kuvittelin itselleni uuden elämän tai siis sen lapsiperheen arkea haaveen sijaan mietin tulavaisuutta ilman lapsia ja mitä kaikkea kivaa voisi olla ilman lapsia: se oli aluksi tosi vaikeaa. Mutta sitten kun rupesi oikein miettimään ja yritti nähdä itsensä uraohjuksena ja mielenkiintoisissa töissä, homma alkoi jotankin suttaantua. Keskityin töihin ja matkusteluun miehen kanssa. Ja parisuhdetta paransi se että alettiin tietoisesti tehdä sellaisia asioita, joita lapsiperheet eivät voi tehdä mikä tosin hieman muutti kaveripiiriä. Ja lopetettiin se kiertopäivien laskeminen ja luomuilu aina hoitojen välissä. Seksi ihan vaan seksinä ilman "taka-ajatuksia".

Vertaistuki on ollut myös todella tärkeää ja se että joku jaksaa kommentoida niitä pieniä mutta sillä hetkellä isoja asioita kun hoidot on käynnissä, kuten esim. monta munista saatiin ja minkä laatuisia jne.

 

Mulle eniten voimaa on antanut parisuhde ja se, että kaikesta on voitu avoimesti puhua ja vähän vitsaillakin asiasta. En olis kyllä kestänyt ilman mahtavaa aviomiestä, hänelle kaikki kiitos. Muuten tähän kolmen vuoden yritykseen on mahtunut kaikenlaista, työttömyyttä, asuinpaikan muuttoa, opiskelua ym. mikä on toisaalta ihan hyvä, sillä on paljon muutakin ajateltavaa kuin lapsettomuus. Meidän koirat kanssa auttaa hyvin viemään ajatukset muualle.