H
Huh, tulipa pitkä sepustus
Vieras
En vaan enää tiedä miten voisin iloita elämästä. Ainut ilon aiheeni on pieni tyttäreni. Isommasta lapestakaan en enää juurikaan iloa saa.
Ongelman ydin on mieheni. Yllätys, yllätys.
Siis se, että rakastan häntä, mutta en vaan jaksa enää sitä miten hän kohtelee minua. Mitä enemmän olen asioita miettinyt sitä vahvemmin olen tajunnut, että hän ei mitenkään voi rakastaa minua. Kuitenkin aina joskus on sanonut, että rakastaa, mutta alkaa tuntua, että sekin on vaan mun lepyttämiseksi tai siksi, että haluaa seksiä.
Riidatkin hän sopii vasta sitten, kun tarvitsee minua johonkin mistä tietää, että en ala pahalla mielellä tekemään.
Välillä ajattelen, että olisin onnellisempi, kun lähden,koska hänen kanssaan on niin paha olla, mutta tiedän, että ikävöisin silti häntä.
Varmasti paras ratkaisu olisi, että meillä olisi omat asunnot, mutta silti olisimme yhdessä, mutta en ole edes uskaltanut ehdottaa, kun suuttuisi kuitenkin. Olen sanonut monesti, että en ole onnelline etkä varmaan ole sinäkään, mutta tuohon asiaan ei ole kommentoinut mitään.
Ei ole koskaan luvannut muuttaa mun kohtelua, mutta, kun riitoja sovitaan niin on kai sen jälkeen siinä uskossa, että kaikki on taas hyvin. Hän ei kai koe asioita sitten niin raskaasti, kuin minä. Tai kyllä minäkin aina seuraavaan riitaan asti luulen niin, mutta sitten iskee epätoivo entistä raskaammin, että taas tämä ei lopu koskaan...
Tällä hetkellä on menossa viikon jatkunut mökötys kausi. Turha on kuulemma tulla anteeksi pyytämään. Enkä menekkään, koska tiedän saavani kylmän torjunnan.
Puhui erosta, mutta tuskin lähtee vieläkään.
Asioista ei voi keskustella, kun hän vetää ne heti riidaksi ja, kun riita sovitaan ilman syvempää keskustelua niin sitten on kaikki olevinaan taas hyvin...
Ongelman ydin on mieheni. Yllätys, yllätys.
Siis se, että rakastan häntä, mutta en vaan jaksa enää sitä miten hän kohtelee minua. Mitä enemmän olen asioita miettinyt sitä vahvemmin olen tajunnut, että hän ei mitenkään voi rakastaa minua. Kuitenkin aina joskus on sanonut, että rakastaa, mutta alkaa tuntua, että sekin on vaan mun lepyttämiseksi tai siksi, että haluaa seksiä.
Riidatkin hän sopii vasta sitten, kun tarvitsee minua johonkin mistä tietää, että en ala pahalla mielellä tekemään.
Välillä ajattelen, että olisin onnellisempi, kun lähden,koska hänen kanssaan on niin paha olla, mutta tiedän, että ikävöisin silti häntä.
Varmasti paras ratkaisu olisi, että meillä olisi omat asunnot, mutta silti olisimme yhdessä, mutta en ole edes uskaltanut ehdottaa, kun suuttuisi kuitenkin. Olen sanonut monesti, että en ole onnelline etkä varmaan ole sinäkään, mutta tuohon asiaan ei ole kommentoinut mitään.
Ei ole koskaan luvannut muuttaa mun kohtelua, mutta, kun riitoja sovitaan niin on kai sen jälkeen siinä uskossa, että kaikki on taas hyvin. Hän ei kai koe asioita sitten niin raskaasti, kuin minä. Tai kyllä minäkin aina seuraavaan riitaan asti luulen niin, mutta sitten iskee epätoivo entistä raskaammin, että taas tämä ei lopu koskaan...
Tällä hetkellä on menossa viikon jatkunut mökötys kausi. Turha on kuulemma tulla anteeksi pyytämään. Enkä menekkään, koska tiedän saavani kylmän torjunnan.
Puhui erosta, mutta tuskin lähtee vieläkään.
Asioista ei voi keskustella, kun hän vetää ne heti riidaksi ja, kun riita sovitaan ilman syvempää keskustelua niin sitten on kaikki olevinaan taas hyvin...
koska täällä tunnetaan samoin...
