Vaikea kysymys. Minusta uusperheen voi saada toimimaan, mutta vääjäämättä se jättää jälkensä. Se vaatii paljon enemmän kuin hyvin toimiva ydinperhe. Lapsetkaan eivät pysty kertomaan kaikkia tunteitaan, joita tulee, vaikka menisi kuinka "hyvin".
Olen itse lähtenyt liitosta ja näen, kuinka lapsi kärsii, kuitenkin. Vaikka meillä ei enää riidellä ja moni muu asia menee paremmin. Mikä on huono liitto, sekin on niin moninainen ja jokaisen kohdalla omanlainen asia mutta heppoisin perustein ei minusta kannata ydinperhettä purkaa.
Itse olen onnellinen siitä, että vanhempani erosivat vasta minun aikuisiällä, vaikka liitto ei hyvä ollutkaan. Äiti- ja isäpuolet ovat aina puolia, jos omat vanhemmat ovat olleet tärkeitä. Ja siinä lapsi saa niellä monta asiaa. Tarkoitan itseäni, siskopuoltani, ystäviäni, ym. jotka ovat olleet erolapsia ja näkevät senkin puolen.
Minusta tuntuu äärimmäisen pahalta että oman lapseni perhe rikkoontui. En tekisi sitä koskaan, jos minulla siihen mahti olisi. Minusta näihin ei ole valmista vastausta.
Uskon että uusperhe voi toimia, mutta helppo se ei ole ja haavoittaa varmasti monia osapuolia.
Anteeksi paljon, mutta ärsyynnyn aina puheista: kaikki menee hyvin. Erolapsena tiedän, kuinka isot haavat "helppokin" ero jättää lapseen.
Ne haavat ei parane milloinkaan. Siksi se on minusta silmien ummistamista, mutta ystäväpiirissänikin näitä on, jotka sokaistuvat lapsen oireille uudessa suhteessa.