Voiko suhteen vielä pelastaa?

Kaikki tuntuu menevän päin persettä, meillä on neljä alle kouluikäistä lasta, eli kahdenkeskistä aikaakin on todella vähän. Seksiä on harrastettu vuoden aikana ehkä neljä kertaa Kaikki tuntuu menevän ristiin. Mies ei osaa keskustella mistään, aina jos jostain yrittää puhua niin alkaa mykkäkoulu... eli monen vuoden asiat on kasaantunu kamalaksi möykyksi, kun ei niistä pystytä keskustelemaan. Kaikki asiat johtaa riitaan -> mykkäkouluun, ei hellyyttä, ei mitään mikä tekis tästä parisuhteen.

 

Jaa-a...parisuhdeterapia ois vaihtoehto, jos MOLEMMAT haluavat pelastaa suhteen ja ovat valmiita tekemään töitä sen eteen.

Nimim. kokemusta on

 

Jaa-a...parisuhdeterapia ois vaihtoehto, jos MOLEMMAT haluavat pelastaa suhteen ja ovat valmiita tekemään töitä sen eteen.

Nimim. kokemusta on

No mieshän ei mihinkään terapiaan suostu, kuvittelee, että anteeksi riittää ja sen jälkeen taas jatketaan kuin ei mitään.

 

mies kokee jäävänsä alakynteen niissä keskusteluissa eikä tule kuulluksi. sitten pelkää ja inhoaa ajatustakin. opettele kysymään ja kuuntelemaan.

miksi se silloin suostuisi terapiaan, se voi olla hänen kokemuksestaan päätellen vain entistäkin tehokkaampaa alakynteen laittoa. Hintana on umpikuja, jos mies joutuu koko ajan olemaan väärässä.

 

mies kokee jäävänsä alakynteen niissä keskusteluissa eikä tule kuulluksi. sitten pelkää ja inhoaa ajatustakin. opettele kysymään ja kuuntelemaan.

miksi se silloin suostuisi terapiaan, se voi olla hänen kokemuksestaan päätellen vain entistäkin tehokkaampaa alakynteen laittoa. Hintana on umpikuja, jos mies joutuu koko ajan olemaan väärässä.

Jos yrittää keskustella jostain, niin aina vastaus on: "anna nyt jo olla!" ja sitten parin päivän päästä "anteeksi" ja sillä hyvä... Puhuin sitten kuinka tahansa

 

älä anna sen mököttää vaan pistä se kantamaan oma osansa. Kun se sanoo noin, kysy minkä sun pitää antaa olla ja miten. ilmoita ettet anna jos hän ei kerro, mitä asialle sitten tehdään. mutta mimmoisia nuo aiheet ja sun aloitukset on?

oletko tietoinen omista tunneviesteistäsi? kyllä mies niitä osaa lukea jos se ei apukoulutasoa ole.

 

Tahdon kertoa sinullle oman tarinani:
Meillä on 10 ( 11.3 ) ,11 (15.4) ja 14 ( 8.9) täyttävät lapset ja tällä hetkellä odotan neljättä.

Minulla ja miehelläni oli samanlainen tilanne vuosia sitten. Kaiken kaikkiaan tilannetta kesti kaksi vuotta.

Kuukautta ennen kuin täytin 18 aloimme seurustella. mieheni on minua 5 vuotta vanhempi. Tänä kesänä tulee täyteen 16-vuotta kun olemme olleet yhdessä. Vuonna -97 menimme naimisiin ja samana vuonna syntyi ensimmäinen lapsemme, täytin juuri ennen hänen syntymäänsä 20.
Seuraava syntyi 2000, kun hän oli 2kk odotin järkytyksekseni jo seuraavaa ja tämä viimeinen syntyi 2001 maaliskuussa. Tämä oli tosi raskasta aikaa ja tiedän, että silloin olisi jo pitänyt kiinnittää huomiota yhteiseen aikaan..
Mutta nyt asiaan..

Sain selville, että miehelläni oli suhde. Ensin ihmettelin miksi on niin paljon "työ" menoja, kunnes tajusin mistä todella oli kyse. Suhde kesti vuoden. mieheni ei kuitenkaan rakastanut tätä toista niin, että olisi minut jättänyt.
Suurin asia, joka oli, oli se, että he pystyivät juttelemaan toisin kuin me. Ja siitä se suhde oli alkanutkin.
Tietysti se teki kipeää ja mietin mikä meni vikaan suhteessamme.
Täytyy myöntää, etten ollut mikään unelma vaimo,vaan natkutin ja valitin tyhjästä ja myös sidoin miestäni väärällä tavalla itseeni.
Lopulta tilanne meni juuri siihen ettemme pystyneet riitelemättä puhumaan mistään,. aina syyttelimme toisiamme.
Jos en olisi ollut uskossa en olisi kestänyt. Lapset kysyivät joka ilta viimeisen puolen vuoden ajan missä isi ja koska tulee...Silloin tuntui ettten olisi millään jaksanut enää.

Lopulta päätin, että täytyy alkaa jostain, mietin mihin olin miehessäni ihastunut..
Tiesin hänen pitävän hieronnasta ja niin sitten eräänä päivänä kysyin halusiko että teen hieronnan.
Toisena päivänä tein herkku leivonnaisia tai herkkuruokaa, välillä ostin hierontalahjakortin jolloin pääsi lepäämään ja viettämään omaa aikaansa.

Samalla pienin heiveröisin askelin aloitimme juttelun, turvalliselta alueelta.
Asioista, jotka koskivat toisiimme ihastumista, asioita jotka liittyivät lapsiin tai siitä mistä toinen halusi tehdä vapaa-ajallaan.
Ja edeten siten yhä kipeämpiin asioihin. Aikaa meni mutta se kannatti.

Olemme tänä päivänä rakastuneimpia kuin koskaan ennen!
ihmeellisintä oli se kuinka erilainen ihminen aviopuolisostani oli tullut. vaikka makasimme vierekkäin sängyssä niin minusta tuntui kuin hän olisi ollut valovuosien päässä.
pidimme 10 -vuotis hääpäivänämme myös vihkivalojen uusinta tilaisuuden, jossa lupauduimme edelleen kunnioittaa toisiamme ja mikä mahtavinta, tuntui kuin kaikki olisi saanut aloittaa alusta.
Nyt ymmärrän kuinka tärkeää on viettää myös niitä hetkiä jolloin olemme erillään, omissa oloissamme, viettää sitä omaa aikaa.
On surullista kuinka monissa perheissä on tätä samaa ja kuinka moni meidän ystäväpiiristämmekin on eronnut.
Pidän peukkuja sulle ja perheellesi!
hiljaa hyvä tulee! Antaessaan saa... Rakkauttakin, pienet huomion osoitukset päivässä, siitä se alkaa..

 

Tahdon kertoa sinullle oman tarinani:
Meillä on 10 ( 11.3 ) ,11 (15.4) ja 14 ( 8.9) täyttävät lapset ja tällä hetkellä odotan neljättä.

Minulla ja miehelläni oli samanlainen tilanne vuosia sitten. Kaiken kaikkiaan tilannetta kesti kaksi vuotta.

Kuukautta ennen kuin täytin 18 aloimme seurustella. mieheni on minua 5 vuotta vanhempi. Tänä kesänä tulee täyteen 16-vuotta kun olemme olleet yhdessä. Vuonna -97 menimme naimisiin ja samana vuonna syntyi ensimmäinen lapsemme, täytin juuri ennen hänen syntymäänsä 20.
Seuraava syntyi 2000, kun hän oli 2kk odotin järkytyksekseni jo seuraavaa ja tämä viimeinen syntyi 2001 maaliskuussa. Tämä oli tosi raskasta aikaa ja tiedän, että silloin olisi jo pitänyt kiinnittää huomiota yhteiseen aikaan..
Mutta nyt asiaan..

Sain selville, että miehelläni oli suhde. Ensin ihmettelin miksi on niin paljon "työ" menoja, kunnes tajusin mistä todella oli kyse. Suhde kesti vuoden. mieheni ei kuitenkaan rakastanut tätä toista niin, että olisi minut jättänyt.
Suurin asia, joka oli, oli se, että he pystyivät juttelemaan toisin kuin me. Ja siitä se suhde oli alkanutkin.
Tietysti se teki kipeää ja mietin mikä meni vikaan suhteessamme.
Täytyy myöntää, etten ollut mikään unelma vaimo,vaan natkutin ja valitin tyhjästä ja myös sidoin miestäni väärällä tavalla itseeni.
Lopulta tilanne meni juuri siihen ettemme pystyneet riitelemättä puhumaan mistään,. aina syyttelimme toisiamme.
Jos en olisi ollut uskossa en olisi kestänyt. Lapset kysyivät joka ilta viimeisen puolen vuoden ajan missä isi ja koska tulee...Silloin tuntui ettten olisi millään jaksanut enää.

Lopulta päätin, että täytyy alkaa jostain, mietin mihin olin miehessäni ihastunut..
Tiesin hänen pitävän hieronnasta ja niin sitten eräänä päivänä kysyin halusiko että teen hieronnan.
Toisena päivänä tein herkku leivonnaisia tai herkkuruokaa, välillä ostin hierontalahjakortin jolloin pääsi lepäämään ja viettämään omaa aikaansa.

Samalla pienin heiveröisin askelin aloitimme juttelun, turvalliselta alueelta.
Asioista, jotka koskivat toisiimme ihastumista, asioita jotka liittyivät lapsiin tai siitä mistä toinen halusi tehdä vapaa-ajallaan.
Ja edeten siten yhä kipeämpiin asioihin. Aikaa meni mutta se kannatti.

Olemme tänä päivänä rakastuneimpia kuin koskaan ennen!
ihmeellisintä oli se kuinka erilainen ihminen aviopuolisostani oli tullut. vaikka makasimme vierekkäin sängyssä niin minusta tuntui kuin hän olisi ollut valovuosien päässä.
pidimme 10 -vuotis hääpäivänämme myös vihkivalojen uusinta tilaisuuden, jossa lupauduimme edelleen kunnioittaa toisiamme ja mikä mahtavinta, tuntui kuin kaikki olisi saanut aloittaa alusta.
Nyt ymmärrän kuinka tärkeää on viettää myös niitä hetkiä jolloin olemme erillään, omissa oloissamme, viettää sitä omaa aikaa.
On surullista kuinka monissa perheissä on tätä samaa ja kuinka moni meidän ystäväpiiristämmekin on eronnut.
Pidän peukkuja sulle ja perheellesi!
hiljaa hyvä tulee! Antaessaan saa... Rakkauttakin, pienet huomion osoitukset päivässä, siitä se alkaa..

Kuulostaa ihanalta, että saitte noin hyvin selvitettyä asiat. Mä en usko, että olisin suhteen pystynyt antamaan anteeksi. On vaan niin vaikeaa alkaa purkamaan asioita, kun ei mies suostu puhumaan mistään vakavammasta aiheesta... arkipäiväiset asiat menee, mutta suhde, lastenkasvatus, raha ym. on vaikeita aiheita ja johtaa aina mykkäkouluun.

 

[QUOTE="Alkup.";23316711]Kuulostaa ihanalta, että saitte noin hyvin selvitettyä asiat. Mä en usko, että olisin suhteen pystynyt antamaan anteeksi. On vaan niin vaikeaa alkaa purkamaan asioita, kun ei mies suostu puhumaan mistään vakavammasta aiheesta... arkipäiväiset asiat menee, mutta suhde, lastenkasvatus, raha ym. on vaikeita aiheita ja johtaa aina mykkäkouluun.[/QUOTE]

täytyykö niistä sitten "keskustella"? Tiedätkö ollenkaan mitä miehesi haluaisi niille tehtävän? On vaikea uskoa, etteikö kantojaan ilmaisisi edes rivien välissä?