Voiko pienen vauvan voimakkaat hylkäämiskokemukset vaikuttaa aikuisenakin?

[Alle 6 kk ikäisenä koettu]

Onko täällä kellään tietoa, voiko voimakkaat hylkäämiskokemukset vauvan ensimmäisten elinkuukausien (0-6kk) aikana vaikuttaa psyyken kehitykseen niin peruuttamattomasti, että vaikutukset jollakin tasolla näkyvät vielä aikuisiälläkin?
Jos näin on, millä tavoin se voi esimerkiksi näkyä?

 

["vieras"]

No tuossapa yksi asia, jota kukaan ei voi tietää. Itse en usko, että näkyy mitenkään, jos elämä jatkossa on normaalia ja hyvää rakastavan perheen parissa.

 

["vieras"]

Vaikuttaa tottakai. Lapsihan on täysin riippuvainen hoitajastaan ja jos ensisijainen hoitaja (äiti, isä) hylkää lapsen, se on tälle hyvin stressaavaa ja traumatisoivaa. Vaikutukset voivat näkyä psyykkeen ongelmina/häiriöinä ja perusturvallisuudentunteen puuttumisena (voit lukea lisää netistä tuosta tärkeästä asiasta.)

 

[pikkuisen tietoa]

Kyllä todellakin voi, sillä lapsen perusluottamus kasvaa ja kiintymyssuhde hoitajaan luodaan tuolloin. Jos lapsi ei saa tarvitsemaansa hoivaa tai hoitaja johon hän on kiintynyt häviää, lapsen on vaikeaa luottaa mihinkään ympärillään.

Oma äitini on joutunut aikanaan muutaman kuukauden ikäisenä sairaalaan, eikä hänen äitinsä saanut häntä edes nähdä. Kun äiti sitten pari vuotiaana pääsi sairaalasta pois, ei hänellä ollut oikein minkäänlaista suhdetta äitiinsä ja huonoksi suhde jäi loppuikäksi.

 

["Vieras"]

Toistuvat hylkäämiskokemukset jne voivat johtaa esim paniikkihäiriöön, masennukseen, persoonallisuushäiriöihin. En usko että yhdestä traumaattisesta kokemuksesta pysyviä vaurioita syntyy.

 

["vieras"]

Lapsi on loppujen lopuksi sopeutuvainen ja kaikki uusi koettu rakkaus potentiaalisesti korvaa aiemmin sattuneita säröjä psyykeeseen.

Ennemminkin lapsen ero huoltajasta voi heijastua pitkällisesti niin, että se näkyy vanhemman omassa asenteessa ja purkautuu näin suhteessa lapseen. Jos on esim. syyllisyyden tunnetta erosta tai muuta.

Olen tavannut työn kautta ja muutenkin paljon lapsia, joilla on ollut onnettomampi alku elämälle ja ero biologisista vanhemmista varhaisella iällä. Enemmän näkee niitä myönteisiä vaikutuksia mitä uusi perhe on antanut kuin vanhoja traumoja.

 

[Unabomber]

Siitä tulee silloin helvetin fiksu, mutta samalla vihainen ja erittäin tehokas siinä vihassaan.
Ihan kuten unabomberistakin.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";28753963]Lapsi on loppujen lopuksi sopeutuvainen ja kaikki uusi koettu rakkaus potentiaalisesti korvaa aiemmin sattuneita säröjä psyykeeseen.

Ennemminkin lapsen ero huoltajasta voi heijastua pitkällisesti niin, että se näkyy vanhemman omassa asenteessa ja purkautuu näin suhteessa lapseen. Jos on esim. syyllisyyden tunnetta erosta tai muuta.

Olen tavannut työn kautta ja muutenkin paljon lapsia, joilla on ollut onnettomampi alku elämälle ja ero biologisista vanhemmista varhaisella iällä. Enemmän näkee niitä myönteisiä vaikutuksia mitä uusi perhe on antanut kuin vanhoja traumoja.[/QUOTE]

On eri joutua eroon myöhemmässä elämässä jolloin lapsen kapasiteetti kestää eron paremmin. Varhaislapsuus on erittäin tärkeä ja ratkaiseva vaihe ihmisen elämässä ja tällöin lapsi on hyvin haavoittuvainen. Turvallinen kiintymyssuhde ja perusturvallisuuden tunne rakentuvat tällöin. Mikäli ne eivät ole turvallisia ja riittäviä, sillä on kauaskantoisia seurauksia.

 

["Vieras"]

Kyllä minä jotenkin ajattelen, että voi. Tuossa iässähän on usein se äiti se lähin, ja lapsi vierastaa muita ja takertuu tiukasti omaan äitiinsä. Mikäli tämän vaiheen sotkee, eikä äitiin voikaan luottaa, niin kyllähän se varmaan jotenkin vaikuttaa... kaikki asiat aina vaikuttaa...