V
vierailija
Vieras
miksi persuilun pitää kelvata oikeudessa syyntakeettomuuden perusteluksi? Ei voi olla niin, että persut saa tehdä mitä tahansa ilman vastuuta vain koska ovat lukeneet liikaa persujuttuja ja alkaneet persuilemaan.
Oulun Kastellin rasistisesta puukotuksesta syytetty mies oli syyntakeeton
OULUN Kastellin viimesyksyisestä puukotuksesta syytetty parikymppinen mies oli tekohetkellä syyntakeeton.
Vuonna 2001 syntynyttä miestä syytetään ulkomaalaistaustaisen pojan puukottamisesta viime syyskuussa. Syyttäjä vaatii miehelle rangaistusta tapon yrityksestä.
Syytetty määrättiin joulukuussa mielentilatutkimukseen, joka on nyt valmistunut. Asian käsittely on jatkunut tänään Oulun käräjäoikeudessa.
Syyttäjän mukaan teolla oli rasistinen motiivi. Mies on myöntänyt syyllistyneensä tapon yritykseen, mutta kiistänyt rasistisen motiivin.
Mielentilatutkimuksen valmistumisesta kertoi aiemmin Yle.