Voiko patologinen valehtelija muuttua?

[PV]

Minä olen parantuva patologinen valehtelija. Olen valehdellut niin kauan kuin muistan. Juuri noissa pikkuasioissa (kerron käyneeni hampurilaisella vaikka kävin pizzalla jne.) ja sitten olen kertonut leuhkoja tarinoita itsestäni.

Ymmärrän jokaista joka vihaa minua tai kaltaisiani. Itsekin vihaan muita valehtelijoita. Aiheutamme paljon mielipahaa. Viimeistä lukuun ottamatta kaikille tyttöystävilleni olen valehdellut.

Suurin piirtein 17-v. saakka olen tajunnut olevani patologinen valehtelija, yhdelle ihmiselle olen tämän jopa sanonut. En tehnyt asialle mitään ennen kuin ehkä 4-5 vuotta sitten tajusin kuinka hävettävää tuollainen valehtelu oli. Silloisessa työpaikassani tuli vastaan muutamakin ilmiselvä patologinen valehtelija, josta kaikki tiesivät että ne olivat paskanpuhujia.

Aloin kiinnittää asiaan huomiota. Inhosin noita muita valehtelijoita ja tajusin että koska minulla oli itsetunto-ongelmia ja pönkitin itsetuntoa valehtelulla, ei itsetuntoni todellisuudessa voisi ikinä parantua valehtelemalla, sillä silloin olisin juuri sellainen epäkelpo yksilö, jollainen en halunnut olla. Ihailen suoraselkäisiä, rehtejä ihmisiä ja valheillani yritin uskotella ihmisille olevani juuri sellainen.

Tarkkailin valehteluani ja jos huomasin ennakkoon että nyt on lipsahtamassa valhe, suljin suuni. Alkuun se ei läheskään aina onnistunut. Valheiden määrä kuitenkin vähä vähältä väheni ja niiden laatu myös lieveni. Ja työ- ja kaveriporukoissa kun on tapana kertoa tarinoita ja panna niihin vähän ameriikan-lisää (eli liioitella) niin olen yrittänyt välttää tämäntyyppistäkin valehtelua, vaikka sosiaalisesti tuollainen on aika hyväksyttyä ja yleistä.

Nyt kolmikymppisenä olen päässyt tavastani isolta osin eroon. Valehtelen kyllä pomolle, jos tulen myöhässä töihin, mutta en keksi tarinoita.

Joskus kuitenkin saattaa lipsahtaa. Todennäköisesti jokin hyvin pieni juttu. Isoja valheita en ole enää miesmuistiin keksinyt. Näin ollen olen sitä mieltä että kenties patologisesta valehtelusta ei voi kokonaan parantua, mutta se on hallittavissa. Se on pelkästään omasta tahdosta kiinni, muttei helppoa ja siinä pitää olla kärsivällinen.

 

[.....]

oma isäni on parologinen valehtelia ja naimisissa 4vuotta hyvin näyttää parantuvan jos itse haluaa esim elokuva valehtelia valehtelia kertoo patoligisesta valehteliasta ja joka parantuu lopussa

 

[13w]

..tollanen valehtelia Mä valehtelen etten olis meikannu,että olisin tehny läksyt, että olisin palauttanu kokeet, että en tietäis että koe on ylipääntään tulossa;( Todellisuudessa meikkaan, teen läksyt vasta aamuyöllä, en palauta kokeita, ja tiedän ihan hyvin että kokeitaon tulossa, mutten jaksa lukea((( Nytkin itken kun aina valehtelen enkä ees osaa lopettaa

 

[y.m]

mutta mun tapaukses oli kyseees nainen ihan sama. juttu en saa kamojani eikä se omia eikä vastaa mitään.

 

["vieras"]

Tilanne on se, että tapailen eronnutta miestä.

Alkuun hän antoi ymmärtää entisen vaimonsa olemaan se suhteen "paha", josta ero aiheutui. Myöhemmin entinen vaimo selvitti minulle suhteen todellisen laadun, miehellä oli alkoholiongelma yms. valehteli aivan kaikesta. Mies ei tietenkään ollut kertonut tätä minulle.

Saimme kuitenkin tämän asian selvittyä puhuttua ja hän lupasi ja vannoi kyynel silmässä minulle muuttuneensa ja hakeneensa apua ongelmiin. Mies on muutenkin ihana, hyvä lasten kanssa, kiltti yms. ei juo enää, mutta se valehtelu. Eilen jäi ensimmäisen kerran kiinni minulle valehtelusta. Asia oli mitätön, mutta suureksi sen teki se, että viimeiseen asti hän valehteli.

Voiko tuosta parantua? Minä en enää jaksa epäilyjä ja valvoa öitä sen vuoksi, että mietin puhuuko toinen totta vai ei.

siks ei halua tavata minua!.jos valehtelee niin tiedän millon! "huijari"

 

[vierailija]

Minä rakastuin poikaystävääni täysin, tuntui etten ollut tiennytkään rakkaudesta mitään ennenkuin tapasin kyseisen henkilön.. Aluksi olimme kavereita, ja nopeasti meistä tulikin oikein sydänystävät. Minulla oli siihenastisen elämäni heikoimmat hetket menossa-ja välillä meni liian lujaakin. Kuinka ollakkaan muutimme saman katon alle, ja pikkuhiljaa rupesimme seurustelemaan.. En ollut koskaan elämäni aikana ollut niin onnellinen ja rakastunut. Elämäni rauhoittui, mutta huomasin että elätän vähillä tuloillani tätä ihmistä. Maksoin kaikki vuokrat, ostin ruoat, tupakat jne..Miehellä ei ollut koskaan omaa rahaa. Hän kertoi omasta avioerostaan,siitä kuinka oli saanut ex-vaimonsa rysänpäältä kiinni töistä tullessaan. Entisen vamon kanssa oli kuulemma ollut 7 vuotta yhdessä-joista kolme naimisissa ( totuus yhdessä vuosi-ja naimisissa alle vuosi ja avioero). Mieheni kertoi taarinoita elämästään hyvin avoimesti, myös aiemmasta huumeongelmastaan- ja että minun vuokseni pystyi lopettamaan aineien käytön. Pikkuhiljaa huomasin että minun sosiaalinen elämä (ystävät) katosivat ympäriltäni, mieheni huomasi aina heissä jotain vikaa ja kertoi heidän valehtelevan ja puhuvan minusta pahaa seläntakana-kertoi aina varovasti, eikä kuulemma halunnut minun loukkaantuvat muiden puheista (tosiassa ystäväni olivat kauhuissaan millaisen ihmisen kanssa olen yhdessä). Pikkuhiljaa koko tukiverkostoni oli syöty ympäriltä pois-huomasin kuinka riippuvaiseksi olin alkanut hänestä tulla..vietimme paljon aikaa yhdessä-liikuimme paljon ja puhuimme. Häne kertoi omista työpaikoistaan ja jopa omasta sairaudestaan-ihmeellisesti parantuneesta syövästä (kertaakaan hän ei syönyt lääkkeitä eikä käynyt lääkärissä, kärsi vain vieroitusoireista). Pikkuhiljaa erkanin omasta maailmastani,omista ihmisistäni, eikä minulla ollut muuta kuin hän..
Olemme menettäneet asuntomme 5 kertaa, hän on jopa välillä väärentänyt vuokranmaksu kuitit, kun palopuheen kanssa on ilmoittanut että minun ei tarvitse tässäkuussa vuokraa hoitaa, vaan hän haluaa osallistua kuluihin.. No-täyttä paskapuhetta jokainen sana.. Oli maksettu väärälle tilille, entiselle vuokranantajalle, tai mennyt suoraveloituksena muihin laskuihin..no mihin muihin laskuihin rahaa olisi voinut mennä kun minähän ne maksoin. Jatkuvat paniikit rahan järjestämisestä, totuuden etsimisestä pienimmissäkin asioissa tuntui raskaalta. Mies selitti perineensä rahaa kuolleelta isältään, ja tappelevansa muiden sukulaisten kanssa asioista koska he käyttivät varoja väärin (totuus :koko lähi suku sosiaalitoimiston varassa)
Tässä vaiheessa pidätte minua varmaan totaalisena idioottina-sillä kun kerron että olen vieläkin yhdessä kyseisen ihmisen kanssa-OLEN TÄYSIN PUUTUNUT-TURTA-VÄSYNYT JA LOPPU!!!!!!!!!
Mies on valehdellut kaikesta, häntä ei saa epäillä mistään asioista, sillä hän suuttuu..lisäksi hän on äärimmäisen vainoharhainen kaikista miespuolisista ystävistäni, tai muutoinkin elämääni tulevista uusista ihmisistä. Heillä kaikilla on luurankoja kaapissa-hän jopa selittää naama peruslukemilla että pääsee käsisksi ystävänsä kautta näkemään näiden ihmisten pankkisaldot.. täyttä vainoharhaa ja minusta tuntuu että olen sairastunuut itsekkin, ja silti tunnen jatkuvaa syyllisyyttä koko olemassa olostani. voin yksinkertiasesti niin pahoin, että olen harkinnut tekeväni itselleni jotain-koska en enään jaksa. Elämästäni on tullut pahin painajaiseni-ja tuntuu etten uskalla enään sanoa ajatuksiani ääneen-vaikka ennen olin vahva mielipiteistäni, aktiivinen ja elämäniloinen ihminen. Nykyään näen pelkkää pahaa, ja ainoa pelastukseni on minun äitini. Vanhemmilleni en ole uskaltanut kertoa asioista-sillä pelkään jättää tämän ihmisen,hän on kertonut että pystyy tuhoamaan kenentahansa elämän omilla suhteillaan ja kontakteillaan.
Tämä selitys on sekava,mutta en tiedä kenen puoleen kääntyä-mistä saada apua-mitä tehdä.
Tilanne on tällähetkellä niin paha-että menetän asuntoni-minulla ei ole minkäänlaista turvaverkostoa, rahat täysin loppu-ei mitään millä elää. Vierelläni täysi muukalainen josta en pääse millään eroon. Tuntuu että kaikki yritykseni ovat turhia. Ainoa asia jonka tiedän nyt-minun on pakko tehdä jotain. Mutta mistä löydän mihinkään voimia, valoa ei ole missään,tämä ihminen on tuhonnut minut-ja minä olen itse syypää siihen että annoin hänelle mahdollisuuden siihen.