V
"Vieras"
Vieras
Eräs ystäväni/kaverini on jo vuosia ollut todella passiivinen. Häneltä jäivätbopinnot kesken (ikää nyt 35), ei siis ole ollut ikinä oikeissa töissä, yhä yliopistolla kirjoilla eikä saa edes aihetta haettua gradulle. Jotenkin tosi vaikea käsittää. Miksei vaan nyt mene proffan luo, hanki aiheen ja ryhdy työhön! Tai jos on liian vaikeaa niin miksei sitten hae jotain mitä tahansa työtä, mitä voi ilman tutkintoa saada?
Itse olen myös yliopistosta valmistunut ja tein pelkkiä hanttihommia opiskelijaan, siivousta, mäkkäri, kaupan kassa... Hänelle eivät tällaiset työt kelpaa joten hän elää sossun tuilla mieluummin. opintotuet loppuneet jo vuosia sitten. Jos saa välillä enemmän rahaa, ei voi laittaa niitä säästöön, vaikka olen aika suoraan häneltä siitä kysynyt, vaan tuhlaa kaiken heti. Ostaa vuoden välein uuden kännykän ym, uusia vaatteita ja kenkiä koko ajan yms. Sitten taas lopoukuusta tili niin tyhjä että pitää pyytää vanhemmilta rahaa.
En vain voi käsittää, ja olenkin sanonut että mulla 25-vuotiaasta hyväpalkkaisessa oman alan työssä olleena (välillä äitiysloma) ei ole varaa tuollaiseen vaate- elektroniikka yms tuhlailuun kuin hänellä. Toki meillä on asuntolainaa ja perhettä joten menoja on, mutta kahden ihmisen tuloilla ei pystytä moiseen shoppailuun kuin hän toimeentulotuella!
Harmittaa vaan katsoa sivusta kun toinen laittaa elämänsä ns hukkaan. Ei siis edes yritä mitään, nukkuu puoleen päivään, on netissä, shoppailee ja yöt valvoo. Ei ajatustakaan gradulle tai työn haulle.
Pahinta on, ettei meidän ystävyydestä ole kohta enää mitään jäljellä, koska ei voida puhua mistään muusta kuin tyyliin säästä. Jos yritän kysellä hänen eläimästään, hän menee ihan lukkoon. Ei saisi kyseenalaistaa hänen elämäänsä ja tapojaan. Olemmeko enää edes ystäviä? En tunne ketään muuta vastaavassa tilanteessa, enkä edes kehtaa häntä kutsua yhtä aikaa muiden ystävieni kanssa, koska hän loukkaantuu kaikesta ja monet ystäväni ovat aika suorapuheisisia.
Pitääkö vain luovuttaa ja antaa hänen elää omaa elämäänsä ja keskittyä muihin ystäviini, jos en voi hänen kanssaan enää mistään jutella enkä pysty piilottamaan sitä, että minusta hän heittää elämänsä hukkaan.
Itse olen myös yliopistosta valmistunut ja tein pelkkiä hanttihommia opiskelijaan, siivousta, mäkkäri, kaupan kassa... Hänelle eivät tällaiset työt kelpaa joten hän elää sossun tuilla mieluummin. opintotuet loppuneet jo vuosia sitten. Jos saa välillä enemmän rahaa, ei voi laittaa niitä säästöön, vaikka olen aika suoraan häneltä siitä kysynyt, vaan tuhlaa kaiken heti. Ostaa vuoden välein uuden kännykän ym, uusia vaatteita ja kenkiä koko ajan yms. Sitten taas lopoukuusta tili niin tyhjä että pitää pyytää vanhemmilta rahaa.
En vain voi käsittää, ja olenkin sanonut että mulla 25-vuotiaasta hyväpalkkaisessa oman alan työssä olleena (välillä äitiysloma) ei ole varaa tuollaiseen vaate- elektroniikka yms tuhlailuun kuin hänellä. Toki meillä on asuntolainaa ja perhettä joten menoja on, mutta kahden ihmisen tuloilla ei pystytä moiseen shoppailuun kuin hän toimeentulotuella!
Harmittaa vaan katsoa sivusta kun toinen laittaa elämänsä ns hukkaan. Ei siis edes yritä mitään, nukkuu puoleen päivään, on netissä, shoppailee ja yöt valvoo. Ei ajatustakaan gradulle tai työn haulle.
Pahinta on, ettei meidän ystävyydestä ole kohta enää mitään jäljellä, koska ei voida puhua mistään muusta kuin tyyliin säästä. Jos yritän kysellä hänen eläimästään, hän menee ihan lukkoon. Ei saisi kyseenalaistaa hänen elämäänsä ja tapojaan. Olemmeko enää edes ystäviä? En tunne ketään muuta vastaavassa tilanteessa, enkä edes kehtaa häntä kutsua yhtä aikaa muiden ystävieni kanssa, koska hän loukkaantuu kaikesta ja monet ystäväni ovat aika suorapuheisisia.
Pitääkö vain luovuttaa ja antaa hänen elää omaa elämäänsä ja keskittyä muihin ystäviini, jos en voi hänen kanssaan enää mistään jutella enkä pysty piilottamaan sitä, että minusta hän heittää elämänsä hukkaan.