itkuinen
että sitä sairastaa loppuelämän?
Jos siitä kuitenkin paranee niin millä tavalla se parantuminen todetaan?
Jos siitä kuitenkin paranee niin millä tavalla se parantuminen todetaan?
Kuulostaapa toivottomaltaAlkuperäinen kirjoittaja sh:En tiedä ketään joka olisi syvästä masennuksen kierteestä koskaan lopullisesti parantunut. Sen sijaan väliaikainen lievä/ keskivaikea masennus on tavallista.
Ei masennuslääkkeet ole ainoa keino parantua! Ei ainakaan pitäisi olla.Alkuperäinen kirjoittaja itsemurhien maa:Voi olla ettei parane. Moneen ei masennuslääkkeet tehoa.
Ei olekaan. Mun toipuminen lähti siitä, kun vedin omani pöntöstä alas.Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Ei masennuslääkkeet ole ainoa keino parantua! Ei ainakaan pitäisi olla.
No, mulla alkoi siitä kun aloitin lääkityksen mutta apuna on ollut monet muut keinot. Myös oma asenne ja halu parantua, sitten kun jaksoin sen eteen töitä tehdä.Alkuperäinen kirjoittaja cothis:Ei olekaan. Mun toipuminen lähti siitä, kun vedin omani pöntöstä alas.Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Ei masennuslääkkeet ole ainoa keino parantua! Ei ainakaan pitäisi olla.
Mulla lääkkeet vaan pahensi oloa, sitten yks päivä havahduin ja huomasin laihtuneeni monen monituista kiloa enkä muistanut milloin olisin viimeksi oikeasti syönyt. Tajusin sentään, että nyt on huonosti asiat kun tuijotin päivästä toiseen neljän seinän sisällä seinää ja sen sellaista. Kirjoitin paperille ylös "lääkkeet tekee pahaa" ja kaadoin ne pönttöön. Siihen loppui terapiat ja kaikki ja mä asennoiduin täysillä siihen, että nostan itseni ylös kun ei muutkaan sitä mun puolesta tee. Tein sen musiikin, kynän ja paperin avullaAlkuperäinen kirjoittaja vieras:No, mulla alkoi siitä kun aloitin lääkityksen mutta apuna on ollut monet muut keinot. Myös oma asenne ja halu parantua, sitten kun jaksoin sen eteen töitä tehdä.
En nyt mitenkään halua vähätellä kokemuksiasi mutta itse en olisi todellakaan selvinnyt _vaikeasta_ masennuksesta ilman sitä kaikkea apua mitä olen saanut, mm. lääkitys joka kylläkin kohta lopetetaan.Alkuperäinen kirjoittaja cothis:Mulla lääkkeet vaan pahensi oloa, sitten yks päivä havahduin ja huomasin laihtuneeni monen monituista kiloa enkä muistanut milloin olisin viimeksi oikeasti syönyt. Tajusin sentään, että nyt on huonosti asiat kun tuijotin päivästä toiseen neljän seinän sisällä seinää ja sen sellaista. Kirjoitin paperille ylös "lääkkeet tekee pahaa" ja kaadoin ne pönttöön. Siihen loppui terapiat ja kaikki ja mä asennoiduin täysillä siihen, että nostan itseni ylös kun ei muutkaan sitä mun puolesta tee. Tein sen musiikin, kynän ja paperin avullaAlkuperäinen kirjoittaja vieras:No, mulla alkoi siitä kun aloitin lääkityksen mutta apuna on ollut monet muut keinot. Myös oma asenne ja halu parantua, sitten kun jaksoin sen eteen töitä tehdä.
Oli mullakin apuni, mutta ei lääkkeiden eikä lääkäreiden muodossa. Tietty mä sain istunnoistani pohjan jolta alkaa rakentaa itse, mutta mulla tuli vaan pakkorako. Mä halusin niin kauan vaan kuihtua pois, mutta kukaan ei auttanut mua. Tai en kokenut saavani oikeanlaista apua, mun traumojani vähäteltiin. Usko meni lääkkeisiin ja psykiatreihin sun muihin, mutta.. en mä osaa sanoa, mä tarrauduin epätoivoisesti siihen ajatukseen että mua tarvitaan täällä ja mun pitää saada itseni kuntoon että voin auttaa ja olla tukena kaikille mulle tärkeille ihmisille. Se oli pitkä prosessi, joka jatkuu edelleen niinä ajoittaisina kausina. Kaikki on mahdollista.Alkuperäinen kirjoittaja vieras:En nyt mitenkään halua vähätellä kokemuksiasi mutta itse en olisi todellakaan selvinnyt _vaikeasta_ masennuksesta ilman sitä kaikkea apua mitä olen saanut, mm. lääkitys joka kylläkin kohta lopetetaan.