Voiko olla muunlaista elämää?

[Elokuun Kruunu]

Mä oon tässä nyt jo pidemmän aikaa miettinyt omaa elämää ja varsinkin parisuhdetta. Meillä on päällisin puolin kaikki ihan hyvin, mies on hyvä isä ja mulle hyvä, tekee kotitöitä, ei ryyppää kuin harvoin ym. Mutta jotain puuttuu. Enkä mä taida itsekään tietää mitä, on vaan kokoajan tunne, että tässäkö tää nyt sitten on? Näinkö tässä jatketaan vaan eteenpäin? Ja tosiaan, ei siis juuri riidelläkään miehen kanssa, mutta ei kyllä sitten mitään muutakaan.

Ollaan aika erilaisia, ja mua välillä ärsyttää tosi paljon että mies ei huomioi sitä mistä mä olen kiinnostunut, vaan esim tyrkyttää jotain omia urheilujuttujaan mikä mua ei vois vähempää kiinnostaa. Eikä ole sillä tavalla "sivistynyt" mitä mä toivoisin. Ja eikä tietenkään toista voi muuttaakaan. Mutta siis tullaan kuitenkin ihan hyvin toimeen.

Tilannetta ei tietenkään yhtään helpota se, että tapasin lauantaina sattumalta mun "ihonalaisen", jota en ollut nähnyt 3,5vuoteen. Ja hämmästyin, miten tän ihmisen pelkkä näkeminenkin voi saada väristyksiä aikaan ja sydämen hakkaamaan! Juttelimme pitkään, mutta emme edes vaihtanut puhelinnumeroita, kun kummatkin tiedämme mikä tilanne on.

Ja tässä mä nyt istun ja huomaan koko ajan miettiväni, että MITÄ JOS. Ja haluaisin kuulla, miten teillä muilla, onko se arki aina samanlaista vaikka kuinka ihminen vaihtuis, vai voiko olla toisenlaistakin elämää?

 

[vieras]

Hyvin paljon samoja ajatuksia sulla kuin mullakin! Varsinkin mies kuullostaa samanlaiselta. Mulla ei ole edes "ihonalaista", haaveilen vaan jostain olemattomasta. En tiedä, koetan nyt mennä vaan näin, lastenkin takia. Ei riitoja meilläkään, tasaista ja turvallista ja tavallista. Ja tosiaan kuolettavan tylsää.

 

[Elokuun Kruunu]

Hyvin paljon samoja ajatuksia sulla kuin mullakin! Varsinkin mies kuullostaa samanlaiselta. Mulla ei ole edes "ihonalaista", haaveilen vaan jostain olemattomasta. En tiedä, koetan nyt mennä vaan näin, lastenkin takia. Ei riitoja meilläkään, tasaista ja turvallista ja tavallista. Ja tosiaan kuolettavan tylsää.

No sitä mä just mietinkin, että haaveilenko mä jostain mitä ei oo olemassa, että loppujen lopuksi vaikka ihminen vaihtuiskin niin tilanne olis silti jossain vaiheessa sama. Vaikeeta.

 

[hmmm]

Minusta kuulostaa vaan siltä, että suhteessa ollaan siinä arkisessa vaiheessa. Meilläkin tuppaa olemaan tollasta. Tiedostan, että itse voisin tehdä asialla jotain. Nyt illat menee usein niin, että minä konella mies töllön ääressä. Joskus arki vaan on sitä. Kuitenkin tiedän rakastavani miestäni, ja että hän rakastaa minua. yhdessä on koettu niin paljon, ettei hevillä erota.

Onko teillä lapsia? Harrastatteko mitään yhdessä tai erikseen? Mun mielestä nykyään vaan erotaan liian helposti. Pelkkä elämän tylsyys ei saisi olla syynä.

 

[mun muru]

Totta kai arki on erilaista eri ihmisen kanssa :heart:
Mun kaikki 4 pitkää suhdetta ovat arjessakin olleet keskenään kuin 4 eri elämänmuotoa.
Yhden kanssa arki on tylsää kun ei oikein löydy yhteisiä juttuja. Toisen kanssa arki on jopa pelottavaa ja negatiivisella tavalla yllätyksellistä, kolmannen kanssa arki oli huonoja kuluttavia hupeja ja tää vika ja viimeinen on hauska! Yhdessä nauretaan joka päivä ja keksitään uusia tapoja vaalia suhdetta kuin luonnostaan. Ihan kuin hän olisi mun paras ystävä joka aina haluaa mun parasta ja vastavuoroisesti saa minut haluamaan aina hänen parastaan. Sellainen kiva symbioosi missä kaikelle luovalle on tilaa ja ajatellaan samalla lailla asioista aika pitkälle.

Vastakohtaisuus ei todellakaan täydennä.. Että sen kliseen voi heittää pois. Tutkimustenkin mukaan samankaltaiset ihmiset viihtyvät toistensa seurassa parhaiten. :heart:

Juhlassa joku vastakohtaisuus voi viehättää.. Mutta arjessä lähinnä inhottaa.

Me ollaan oltu saman katon alla 6v ja 4kk ja "arki" ei ole tullut tylsänä vastaan. Kyllä me monta kertaa viikossa ollaan yhdessä ja tehdään kaikkea kivaa. Tuskin tulee muuttumaankaan tylsäksi ton epelin kanssa. Tapella ei juuri koskaan

 

[Elokuun Kruunu]

Minusta kuulostaa vaan siltä, että suhteessa ollaan siinä arkisessa vaiheessa. Meilläkin tuppaa olemaan tollasta. Tiedostan, että itse voisin tehdä asialla jotain. Nyt illat menee usein niin, että minä konella mies töllön ääressä. Joskus arki vaan on sitä. Kuitenkin tiedän rakastavani miestäni, ja että hän rakastaa minua. yhdessä on koettu niin paljon, ettei hevillä erota.

Onko teillä lapsia? Harrastatteko mitään yhdessä tai erikseen? Mun mielestä nykyään vaan erotaan liian helposti. Pelkkä elämän tylsyys ei saisi olla syynä.

Niin, ehkä tää vaan on sitten sitä perusarkea. Meillä on pienet lapset, harrastaa ei juuri ehdi. Ja jos mä suoraan sanon, niin en mä mieheni kanssa mitään haluaisikaan harrastaa, ei meillä ole sellaista yhteistä tekijää. Lähinnä tuntuu että lapset yhdistää.

Jotain muutosta kyllä haluaisin, en vaan tiedä mitä ja miten se onnistuis.

 

[Vieras]

Hyvin paljon samoja ajatuksia sulla kuin mullakin! Varsinkin mies kuullostaa samanlaiselta. Mulla ei ole edes "ihonalaista", haaveilen vaan jostain olemattomasta. En tiedä, koetan nyt mennä vaan näin, lastenkin takia. Ei riitoja meilläkään, tasaista ja turvallista ja tavallista. Ja tosiaan kuolettavan tylsää.

No sitä mä just mietinkin, että haaveilenko mä jostain mitä ei oo olemassa, että loppujen lopuksi vaikka ihminen vaihtuiskin niin tilanne olis silti jossain vaiheessa sama. Vaikeeta.

Jep, sama, tai huonompi. Voihan se haavekuva paljastua vaimonhakkaajajuopoksi tmv. Mut silti tää elämä tuntuu tuhlaukselta, kun ei täysillä nauti. Miehen kanssa ei voi KESKUSTELLA saati väitellä sivistyneesti asioista, arki pyörii mulla lasten ja kodin ympärillä, mies töissä ja illalla urheilee tai kyttää urheilua/tositv:tä telkasta. Ei varsinaisesti tyydytä mun sosiaalisen kanssakaymisen tarpeita. Ja nyt on tietty hyvä kysyä miksi ylipäätään olen hänet viereeni ottanut. Niimpä, ihminen on erehtyväinen. Onni onnettomuudessa on kuitenkin se, että on läpeensä rehellinen ja kunnollinen mies.

 

[Elokuun Kruunu]

Hyvin paljon samoja ajatuksia sulla kuin mullakin! Varsinkin mies kuullostaa samanlaiselta. Mulla ei ole edes "ihonalaista", haaveilen vaan jostain olemattomasta. En tiedä, koetan nyt mennä vaan näin, lastenkin takia. Ei riitoja meilläkään, tasaista ja turvallista ja tavallista. Ja tosiaan kuolettavan tylsää.

No sitä mä just mietinkin, että haaveilenko mä jostain mitä ei oo olemassa, että loppujen lopuksi vaikka ihminen vaihtuiskin niin tilanne olis silti jossain vaiheessa sama. Vaikeeta.

Jep, sama, tai huonompi. Voihan se haavekuva paljastua vaimonhakkaajajuopoksi tmv. Mut silti tää elämä tuntuu tuhlaukselta, kun ei täysillä nauti. Miehen kanssa ei voi KESKUSTELLA saati väitellä sivistyneesti asioista, arki pyörii mulla lasten ja kodin ympärillä, mies töissä ja illalla urheilee tai kyttää urheilua/tositv:tä telkasta. Ei varsinaisesti tyydytä mun sosiaalisen kanssakaymisen tarpeita. Ja nyt on tietty hyvä kysyä miksi ylipäätään olen hänet viereeni ottanut. Niimpä, ihminen on erehtyväinen. Onni onnettomuudessa on kuitenkin se, että on läpeensä rehellinen ja kunnollinen mies.

No aikalailla tästä mustakin tuntuu, haluaisin ittelleni tasavertaisen kumppanin joka suhteessa. Musta tuntuu että mä olen itse muuttunut niin paljon tän suhteen aikana, ja mies toisaalta taas pysynyt aika lailla samana.

 

[Poppinen]

Mä oon varma että se elämä muuttuu aina arjeksi jossain vaiheessa, kaikkien parien osalta. Ei kannata heittää hukkaan muuten hyvää parisuhdetta varsikaan kun siinä on mukana vielä lapsia. Parisuhteen eteen pitää tehdä töitä, etsikää jotain yhteisiä intressejä, ne voi olla mitä tahansa. Varmasti löytyy jotain mistä molemmat pidätte.

 

[Vieras]

Hyvin paljon samoja ajatuksia sulla kuin mullakin! Varsinkin mies kuullostaa samanlaiselta. Mulla ei ole edes "ihonalaista", haaveilen vaan jostain olemattomasta. En tiedä, koetan nyt mennä vaan näin, lastenkin takia. Ei riitoja meilläkään, tasaista ja turvallista ja tavallista. Ja tosiaan kuolettavan tylsää.

No sitä mä just mietinkin, että haaveilenko mä jostain mitä ei oo olemassa, että loppujen lopuksi vaikka ihminen vaihtuiskin niin tilanne olis silti jossain vaiheessa sama. Vaikeeta.

Jep, sama, tai huonompi. Voihan se haavekuva paljastua vaimonhakkaajajuopoksi tmv. Mut silti tää elämä tuntuu tuhlaukselta, kun ei täysillä nauti. Miehen kanssa ei voi KESKUSTELLA saati väitellä sivistyneesti asioista, arki pyörii mulla lasten ja kodin ympärillä, mies töissä ja illalla urheilee tai kyttää urheilua/tositv:tä telkasta. Ei varsinaisesti tyydytä mun sosiaalisen kanssakaymisen tarpeita. Ja nyt on tietty hyvä kysyä miksi ylipäätään olen hänet viereeni ottanut. Niimpä, ihminen on erehtyväinen. Onni onnettomuudessa on kuitenkin se, että on läpeensä rehellinen ja kunnollinen mies.

No aikalailla tästä mustakin tuntuu, haluaisin ittelleni tasavertaisen kumppanin joka suhteessa. Musta tuntuu että mä olen itse muuttunut niin paljon tän suhteen aikana, ja mies toisaalta taas pysynyt aika lailla samana.

Nimenomaan. Mä en kyllä ole juuri muuttunut, aina se olen ollu minä joka on viimekädessä vastuussa lähes kaikesta tämän talon katon alla. Osittain syytän sitä kyllä, että mies ei ole koskaan asunut yksin, suoraan äidin helmoista muutti mun helmoihin. Sellainen mukautuva kaikkeen tyytyväinen tohvelihan tuo on. Karua tekstiä, mutta tältä nyt tuntuu. Joskus kaipaisin toista aikuista joka edes joskus laittas mulle kampoihin ja näyttäs missä se kaappi seisoo. Nyt lähinna kakarat pistää hanttiin joka asiassa..

 

[Estu]

Me ollaan miehen kanssa hyvin erilaisia ihmisiä. Meitä kiinnostaa ihan eri jutut, meillä on eri kaveripiiri ja luonteetkaan ei kohtaa .Mies on hiljaisempi, viihtyy omissa oloissaan tekemällä koulutöitä ym, harrastaa erittäin aktiivisesti karatea ja käyt kisoissa - miehellä pitää olla aina jotain tekemistä, se ei vaan osaa "olla". Mä taas nautin kotona olemisesta, kotitöistä (mieskin kyllä tekee niitä ), lasten kanssa olemisesta (toki mieskin pitää siitä ), mulla ei pidä koko ajan olla jotain työn alla, kuten miehellä. Silti meillä vaan on se "jokin" :heart: Mä olen joskus miettinyt, että olisiko elo jonkun toisen kanssa erilaista ja "kivempaa", mutta sitten olen tajunnut, että mieshän on just sellainen, kuin haluan - hyvä isä ja aviomies, ei ryyppää, ei käy baareissa.
Arki on joskus, mitä on. Kyllä mua ainakin silloin tällöin tympii, vaikka ei välttämättä mitään syytäkään olisi.

 

[Elokuun Kruunu]

Mä oon varma että se elämä muuttuu aina arjeksi jossain vaiheessa, kaikkien parien osalta. Ei kannata heittää hukkaan muuten hyvää parisuhdetta varsikaan kun siinä on mukana vielä lapsia. Parisuhteen eteen pitää tehdä töitä, etsikää jotain yhteisiä intressejä, ne voi olla mitä tahansa. Varmasti löytyy jotain mistä molemmat pidätte.

Siis joo, varmasti elämä muuttuu arjeksi, en mä sitä sano, mutta onko se arki aina tällaista, tylsää ja tasaista?

 

[heh]

Totta kai arki on erilaista eri ihmisen kanssa :heart:
Mun kaikki 4 pitkää suhdetta ovat arjessakin olleet keskenään kuin 4 eri elämänmuotoa.
Yhden kanssa arki on tylsää kun ei oikein löydy yhteisiä juttuja. Toisen kanssa arki on jopa pelottavaa ja negatiivisella tavalla yllätyksellistä, kolmannen kanssa arki oli huonoja kuluttavia hupeja ja tää vika ja viimeinen on hauska! Yhdessä nauretaan joka päivä ja keksitään uusia tapoja vaalia suhdetta kuin luonnostaan. Ihan kuin hän olisi mun paras ystävä joka aina haluaa mun parasta ja vastavuoroisesti saa minut haluamaan aina hänen parastaan. Sellainen kiva symbioosi missä kaikelle luovalle on tilaa ja ajatellaan samalla lailla asioista aika pitkälle.

Vastakohtaisuus ei todellakaan täydennä.. Että sen kliseen voi heittää pois. Tutkimustenkin mukaan samankaltaiset ihmiset viihtyvät toistensa seurassa parhaiten. :heart:

Juhlassa joku vastakohtaisuus voi viehättää.. Mutta arjessä lähinnä inhottaa.

Me ollaan oltu saman katon alla 6v ja 4kk ja "arki" ei ole tullut tylsänä vastaan. Kyllä me monta kertaa viikossa ollaan yhdessä ja tehdään kaikkea kivaa. Tuskin tulee muuttumaankaan tylsäksi ton epelin kanssa. Tapella ei juuri koskaan

Voi ne vastakohdatki joskus täydentää Me eilen miehen kans puhuttiin itsestämme ja toisistamme ja todettiin että ollaan niin erilaiset ku kaks ihmistä voi olla. No ei tietenkään kaikilta osin sentään, onhan meillä yhteisiä arvoja ja tulevaisuuden suunnitelmat osuu yksiin myös siltäosin ku niitä voi suunnitella. Sama huumori myös. Mutta ihmisinä ollaan ihan erilaiset ja toimintatapamme täysin vastakkaiset jne. Yhdessä yli 5v ja ihanaa aikaa on ollut Toki voi olla totta tuokin, että välillä vastakohtaisuus inhottaa, välillä tulee konflikteja ihan tuon asian takia. Pääasiassa kuitenkin olemme samalla aaltopituudella omissa reunoissamme

Tai ehkä se on vaan niin että poikkeus vahvistaa säännön

 

[Elokuun Kruunu]

Meillä tää vastakohtaisuus ei kyllä toimi. Mutta, ehkä mä odottelen aikaa parempaa, ja lasten kasvamista... Ainakin toistaiseksi. Eipä sitä tässä elämässä tiedä että mitä tapahtuu.