J
"Jupsutin"
Vieras
Joskus tuntuu pelottavalta ajatus, että omat lapset toteavat myöhemmässä elämässään olleensa "isin poikia tai tyttöjä". Tai vaikka mummin tai ukin.
Kun luen lehtijuttuja, joissa haastatellaan äitiä ja aikuista lasta, huomaan kakovani kun joku lapsi kertoo olleensa "alusta asti äitin poika" tai "äitin tyttö". Haluaisin niin kovasti itsekin tuon turvallisen aseman, sen jossa oma lapsi välittää ja tuntee suurta yhteenkuuluvuutta.
Miten ihmeessä voisin itse varmistaa että lapset valitsisivat juuri minut ja surevat haudalla eniten juuri minua? Jotenkin olen aina ollut kovin arka ja säikky, ja nyt lasten myötä entistä useammin. Huomaan hakevani lapsista turvaa.
Onko muilla samaa tunnetta ja miten te "varaudutte". Vai olenko ainoa?
Kun luen lehtijuttuja, joissa haastatellaan äitiä ja aikuista lasta, huomaan kakovani kun joku lapsi kertoo olleensa "alusta asti äitin poika" tai "äitin tyttö". Haluaisin niin kovasti itsekin tuon turvallisen aseman, sen jossa oma lapsi välittää ja tuntee suurta yhteenkuuluvuutta.
Miten ihmeessä voisin itse varmistaa että lapset valitsisivat juuri minut ja surevat haudalla eniten juuri minua? Jotenkin olen aina ollut kovin arka ja säikky, ja nyt lasten myötä entistä useammin. Huomaan hakevani lapsista turvaa.
Onko muilla samaa tunnetta ja miten te "varaudutte". Vai olenko ainoa?