Voiko lapsen "pakottaa" suosimaan juuri äitiä/juuri isää?

["Jupsutin"]

Joskus tuntuu pelottavalta ajatus, että omat lapset toteavat myöhemmässä elämässään olleensa "isin poikia tai tyttöjä". Tai vaikka mummin tai ukin.

Kun luen lehtijuttuja, joissa haastatellaan äitiä ja aikuista lasta, huomaan kakovani kun joku lapsi kertoo olleensa "alusta asti äitin poika" tai "äitin tyttö". Haluaisin niin kovasti itsekin tuon turvallisen aseman, sen jossa oma lapsi välittää ja tuntee suurta yhteenkuuluvuutta.

Miten ihmeessä voisin itse varmistaa että lapset valitsisivat juuri minut ja surevat haudalla eniten juuri minua? Jotenkin olen aina ollut kovin arka ja säikky, ja nyt lasten myötä entistä useammin. Huomaan hakevani lapsista turvaa.

Onko muilla samaa tunnetta ja miten te "varaudutte". Vai olenko ainoa?

 

[hipsterström]

Ehkä siihen voi vaikuttaa käyttäytymisellä ja huolehtivaisuudella tms?

 

["sasa"]

[QUOTE="Jupsutin";28756179]Joskus tuntuu pelottavalta ajatus, että omat lapset toteavat myöhemmässä elämässään olleensa "isin poikia tai tyttöjä". Tai vaikka mummin tai ukin.

Kun luen lehtijuttuja, joissa haastatellaan äitiä ja aikuista lasta, huomaan kakovani kun joku lapsi kertoo olleensa "alusta asti äitin poika" tai "äitin tyttö". Haluaisin niin kovasti itsekin tuon turvallisen aseman, sen jossa oma lapsi välittää ja tuntee suurta yhteenkuuluvuutta.

Miten ihmeessä voisin itse varmistaa että lapset valitsisivat juuri minut ja surevat haudalla eniten juuri minua? Jotenkin olen aina ollut kovin arka ja säikky, ja nyt lasten myötä entistä useammin. Huomaan hakevani lapsista turvaa.

Onko muilla samaa tunnetta ja miten te "varaudutte". Vai olenko ainoa?[/QUOTE]
Suosittelisin lanttumaakarin vastaanottoa ja muutaman vuoden terapiaa.

 

["vieras"]

[QUOTE="sasa";28756195]Suosittelisin lanttumaakarin vastaanottoa ja muutaman vuoden terapiaa.[/QUOTE]

Samoin!

 

["Jupsutin"]

Ehkä siihen voi vaikuttaa käyttäytymisellä ja huolehtivaisuudella tms?

Onko pääsääntöisesti niin, että se vanhempi joka huolehtii eniten ja on lempein, ja arvostelee/torjuu vähiten, on myös lapselle läheisin?

 

["vieras"]

[QUOTE="Jupsutin";28756179]Joskus tuntuu pelottavalta ajatus, että omat lapset toteavat myöhemmässä elämässään olleensa "isin poikia tai tyttöjä". Tai vaikka mummin tai ukin.

Kun luen lehtijuttuja, joissa haastatellaan äitiä ja aikuista lasta, huomaan kakovani kun joku lapsi kertoo olleensa "alusta asti äitin poika" tai "äitin tyttö". Haluaisin niin kovasti itsekin tuon turvallisen aseman, sen jossa oma lapsi välittää ja tuntee suurta yhteenkuuluvuutta.

Miten ihmeessä voisin itse varmistaa että lapset valitsisivat juuri minut ja surevat haudalla eniten juuri minua? Jotenkin olen aina ollut kovin arka ja säikky, ja nyt lasten myötä entistä useammin. Huomaan hakevani lapsista turvaa.

Onko muilla samaa tunnetta ja miten te "varaudutte". Vai olenko ainoa?[/QUOTE]

Nyt ei kyllä ole enää ihan terve ajatusmaailma sulla

 

["jojo"]

Ehkä siihen voi vaikuttaa käyttäytymisellä ja huolehtivaisuudella tms?

Miten lienee? Meillä on lyhyin ikäeroin kaksi lasta ja kummallakin on suosikkinsa, vaikka itse koemme olevamme samanlaiset vanhemmat molemmille. Jostain syystä meillä on äidin poika ja isin tyttö, molemmat pitävät papasta ja vaarista mummoja enemmän. Siltikin, vaikka mummot hyysäävät lapsia minkä ehtivät ja papat ovat hiljaisia ja lähinnä vain ovat lasten lähettyvillä ilman mitään erityistä ohjelmaa.

Jos pitää mennä vaikka kauppaan tai kirkkoon tms, mies ottaa tytön ja minä pojan huolehtiakseen. Jos tehdään päinvastoin, tulee kiukkua ja hälinää.

 

["jojo"]

[QUOTE="Jupsutin";28756179]
Miten ihmeessä voisin itse varmistaa että lapset valitsisivat juuri minut ja surevat haudalla eniten juuri minua?[/QUOTE]

Miksi sinun pitäisi olla tärkeämpi, miksette voi olla samanarvoisia? Miksi tarvitset turvaa lapsista etkä itsestäsi tai vaikka miehestäsi? Ole tarkkana, ettei sinusta tule lapsissa riippujaa, jälkikasvusi on muuten liemessä, kun on aika itsenäistyä ja hankkia perhettä.

 

["Jupsutin"]

[QUOTE="jojo";28756260]Miksi sinun pitäisi olla tärkeämpi, miksette voi olla samanarvoisia? Miksi tarvitset turvaa lapsista etkä itsestäsi tai vaikka miehestäsi? Ole tarkkana, ettei sinusta tule lapsissa riippujaa, jälkikasvusi on muuten liemessä, kun on aika itsenäistyä ja hankkia perhettä.[/QUOTE]

No, ajattelen niin että jos olisi yksi lapsi vain, teillä vaikka tytär. Ja hän on miehesi perään enemmän. Eikö sinusta tuntuisi yksinäiseltä ja orvolta? Ei olisi lasta, joka oikeasti kaipaa juuri sinua? Kun aikuisena tytär tulisi kotiinne hän rupattelisi illat pitkät miehesi kanssa ja sinulla ei olisi juttukaveria.

Ymmärrän että ihmiset kokevat asian eri tavoin, toki.

 

["vieras"]

Lapsi ei ole aikuisen itsetunnon pönkittäjä/rakentaja.

 

[887]

Tuskinpa vain ainakaan sillä että turvautuu tai takertuu lapseen/lapsiin. Pakottaa en myöskään pyrkisi, vaikutus kun voi olla hyvin päinvastainen.

 

[joka lyyli oma tyyli]

[QUOTE="Jupsutin";28756294]No, ajattelen niin että jos olisi yksi lapsi vain, teillä vaikka tytär. Ja hän on miehesi perään enemmän. Eikö sinusta tuntuisi yksinäiseltä ja orvolta? Ei olisi lasta, joka oikeasti kaipaa juuri sinua? Kun aikuisena tytär tulisi kotiinne hän rupattelisi illat pitkät miehesi kanssa ja sinulla ei olisi juttukaveria.

Ymmärrän että ihmiset kokevat asian eri tavoin, toki.[/QUOTE]

miten se sitten olisi parempi että aikuisena tytär tulisi kotiinne hän rupattelisi illat pitkät sinun kanssasi ja miehellä ei olisi juttukaveria?

 

["vieras"]

Et taida ihan terve olla.

 

["jojo"]

[QUOTE="Jupsutin";28756294]No, ajattelen niin että jos olisi yksi lapsi vain, teillä vaikka tytär. Ja hän on miehesi perään enemmän. Eikö sinusta tuntuisi yksinäiseltä ja orvolta? Ei olisi lasta, joka oikeasti kaipaa juuri sinua? Kun aikuisena tytär tulisi kotiinne hän rupattelisi illat pitkät miehesi kanssa ja sinulla ei olisi juttukaveria.

Ymmärrän että ihmiset kokevat asian eri tavoin, toki.[/QUOTE]

Minä olen aina kokenut iloa, jos lapset ovat olleet isänsä perään. Minusta on ihanaa, että niillä ylipäätään on niin hyvä isä. Muistan varmastikin aina sen hetken, kun esikoinen oli kasvanut sen verran, että hänen kanssaan pystyi jo hassuttelemaan ja hänellä oli hirmuisen hauskaa isän kanssa leikkiessä. Isänrakkaus loisti miehen silmistä kauas. Olisin voinut katsella sitä vaikka miten kauan tahansa, tippa linssissä. Aivan upea yhteys isän ja pojan välillä. :heart:

Minkähän takia sinä ajattelet, että lapsi tykkäisi toisesta vanhemmastaan niin paljon, että toinen jäisi tyystin vaille huomiota? Onko teillä ollut näin sinun lapsuudessasi ja nuoruudessasi vai päsmäröikö miehesi jotenkin, niin, että pelkäät hänen vievän sinulta vielä ilon lapsistakin? Minusta tuntuu, että jotain on nyt vähän pielessä. Enkä sano tätä pahalla. Sinun kannattaisi ihan tosissaan etsiä syy tunteillesi.

 

["vieras"]

Kyllä mä uskon, että jos kaikki menee hyvin, lapsi rakastaa minuakin ja haluaa olla myös mun kanssa, vaikka olisikin enemmän "isän lapsi". Kyllä mullakin kohtaa kemiat toisen vanhemman kanssa paremmin, ymmärretään toisiamme ja meillä on yhteinen huumorintaju. Toiselle joutuu usein selittämään juttuja tai se loukkaantuu kun ei ymmärrä vitsiä. Rakas se silti on, ja vietän hänenkin kanssaan aikaa.

 

["Jupsutin"]

[QUOTE="jojo";28758634]Minä olen aina kokenut iloa, jos lapset ovat olleet isänsä perään. --
Minkähän takia sinä ajattelet, että lapsi tykkäisi toisesta vanhemmastaan niin paljon, että toinen jäisi tyystin vaille huomiota? Onko teillä ollut näin sinun lapsuudessasi ja nuoruudessasi vai päsmäröikö miehesi jotenkin, niin, että pelkäät hänen vievän sinulta vielä ilon lapsistakin? Minusta tuntuu, että jotain on nyt vähän pielessä. Enkä sano tätä pahalla. Sinun kannattaisi ihan tosissaan etsiä syy tunteillesi.[/QUOTE]

Hyvä kysymys. Minulla on aina ollut sellainen tunne, että äitini sisaruksineen on ollut enemmän isänsä lapsia. Jokainen muisto heidän lapsuudestaan, kun tädit ovat koolla, alkoi aina "isä sitä ja tätä". "isäkin sanoi, isäkin tykkäsi siitä". Koskaan ei mummoni ollut tätieni mielessä. Aina joku ihana juttu oli "kuin isän takki/kuin isän hymy". Ei koskaan "kuin äitin hymy/äitin nauru". Siitä huolimatta tätini hoitivat hyvin mummoani kun tämä eli, mutta asia kaihertaa. Ja korostetaan, että kun tädeiltä kysyy, niin mummoni ei ollut mikään huono äiti vaan lempeä ja kiva ja antelias. Ja silti mikään hyvä ei ollut mummosta lähtöisin, vain ukista eli heidän isästään.

Tavallaan ajattelen, että jos heidän pitäisi valita, he valitsisivat isänsä. Jos olisi valittava heistä vain jompikumpi vaikkapa mukaan mökkireissulle, he valitsisivat isänsä. (siis silloin kun tämä eli). Eikö se oli kovin turvatonta mummon kannalta - kukaan ei ensisijaisesti hoitaisi juuri häntä?

 

["Jupsutin"]

[QUOTE="vieras";28758508]Lapsi ei ole aikuisen itsetunnon pönkittäjä/rakentaja.[/QUOTE]

Tuo ajatus on toki jalo ja tavoiteltava, mutta eihän se toteudu lähimainkaan. Esimerkiksi on paljon Aasian maita, joissa tyttöjä ei synny koska aikuiset tarvitsevat sen pojan huoltajaksi. Eli paljon lapsia hankitaan oman vanhuuden turvaksi. En käsitä miksi niin inhimillinen pyrkimys olisi väärin.

 

["jojo"]

[QUOTE="Jupsutin";28759963]Hyvä kysymys. Minulla on aina ollut sellainen tunne, että äitini sisaruksineen on ollut enemmän isänsä lapsia. Jokainen muisto heidän lapsuudestaan, kun tädit ovat koolla, alkoi aina "isä sitä ja tätä". "isäkin sanoi, isäkin tykkäsi siitä". Koskaan ei mummoni ollut tätieni mielessä. Aina joku ihana juttu oli "kuin isän takki/kuin isän hymy". Ei koskaan "kuin äitin hymy/äitin nauru". Siitä huolimatta tätini hoitivat hyvin mummoani kun tämä eli, mutta asia kaihertaa. Ja korostetaan, että kun tädeiltä kysyy, niin mummoni ei ollut mikään huono äiti vaan lempeä ja kiva ja antelias. Ja silti mikään hyvä ei ollut mummosta lähtöisin, vain ukista eli heidän isästään.

Tavallaan ajattelen, että jos heidän pitäisi valita, he valitsisivat isänsä. Jos olisi valittava heistä vain jompikumpi vaikkapa mukaan mökkireissulle, he valitsisivat isänsä. (siis silloin kun tämä eli). Eikö se oli kovin turvatonta mummon kannalta - kukaan ei ensisijaisesti hoitaisi juuri häntä?[/QUOTE]

Ok, tunnistan tilanteen. Joistakin ihmisistä kertyy enemmän kerrottavaa. Ovat ehkä humoristeja tai muuten tykkäävät olla huomion keskipisteenä. Mieheni papasta esimerkiksi riittää muisteloita vaikka vuosiksi (en ole 15 vuodessa kuullut kaikkea) mutta mummusta ei ole oikeastaan ollenkaan tällaisia hauskoja juttuja, joita perheen ja suvun kesken muisteltaisiin. He vain olivat erilaisia ihmisiä. Silti kaikki sisarukset rakastivat syvästi äitiään eivätkä varmasti olisi halunneet valita, kumpi vanhempi olisi olut tärkeämpi.

 

["Vieras"]

On varmaan luonne kysymys. Itse olen aina tullu paremmin juttuun äitini kanssa, vaikka hän on ollut paljon tiukempi kasvattaja kuin isäni. Meillä on vaan enemmän samoja kiinnostuksen kohteita, yhteinen huumori ja jne.

 

["Jupsutin"]

[QUOTE="jojo";28760009]Silti kaikki sisarukset rakastivat syvästi äitiään eivätkä varmasti olisi halunneet valita, kumpi vanhempi olisi olut tärkeämpi.[/QUOTE]

Kiitos, en ollenkaan ole osannut katsoa asiaa tältä kantilta!

 

[Vaimo-Rakas]

Aika vinksahtaneelta kuulostaa? Eikö se ole juurikin rikkaus että eri asioita pystyy vanhemmat lapsilleen tarjoamaan, täydentävät toisiaan?
Minä en pysty pahaa mieltä kokemaan siitä että meidän perheessä isä saa jakamattoman huomion ja ihailun, on selvästi lasten mielestä hauskempi ja jännempi kuin minä. Sen sijaan kipeänä ja väsyneenä lapset tykkäävät minun sylistäni ja hakeutuvat minun läheisyyteen silloin kun tarvitsevat sellaista yleistä hellyyttä ja lämpöä.
Kuitenkaan tämä jako ei poissulje sitä ettenkö minäkin hupsuttelisi lasten kanssa ja keksisi jänniä juttuja tai että lapset myös käpertyvät isin kainaloon elokuvan ajaksi tai päiväunille.

 

[Bitch]

Miksi lapsen pitäisi suosia jompaa kumpaa vanhempaa? Meillä on kaikilla lapsilla omat juttunsa joita tehdään isän kanssa ja äidin kanssa tehdään sitten "äitijuttuja". Esim. tän ainokaisen kotona asuvan kanssa käydään lenkillä ja salilla yhdessä, isänsä kanssa katsovat sitten leffoja tai sarjoja ja juttelevat siinä samalla kaikista mahdollisista asioista. Samantapaiset omat jutut on kahden vanhimman kanssa.

Eiköhän lapsen kannalta ole tärkeintä, että tietää voivansa luottaa kumpaankin vanhempaansa joka tilanteessa

Etkähän sinä enää kuoltuasi tiedä kuka sun haudallasi itkee ja kuka ei

 

["Jupsutin"]

Miksi lapsen pitäisi suosia jompaa kumpaa vanhempaa?

Kiitos, tuo on hyvä kysymys. Minustakaan lapsen ei pitäisi suosia jompaa kumpaa. Mutta kun monessa perheessä näin on, on isän poika ja äitin poika tai tyttö. Juuri joku poliitikkokin lehdessä kirjoitti isästään muistokirjoituksen ja kirjoitti että "äitikin oli ihan ok, mutta isän kanssa olimme niin yhtä". (ei suora lainaus). Ja joku näyttelijämies juuri kertoi lehdessä että "aina olen ollut äitin poika". Mitä muuta se kertoo kuin sen että silloin kaipaa eniten juuri sitä toista vanhempaa ja toinen jää "yksin"? Tämä yksinäisyys minulle on se pahin asia.

Tuo miten kuvailit teidän perhettä kertoo minusta ihanasta tasapainosta.