Voiko lapsen käsivarsi olla murtunut, vaikkei mitään näy ulospäin?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja pohtiva
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

pohtiva

Vieras
Ja juu, meillä on lääkäriaika jo varattuna täksi päiväksi, mutta ajattelin silti kysellä kokemuksia täältäkin.

Eli keskimmäinen (6v) ja esikoinen (9v) leikkivät eilen iltapäivällä ulkona hippaa ja näin ollen esikoinen ajoi keskimmäistä takaa. Eivät sitten huomanneet jotain leikattua pensasaidantynkää ja ensin kompastui keskimmäinen ja kaatui vatsalleen maahan. Heti perässä tuli kovaa vauhtia esikoinen, joka sitten kaatui suoraan keskimmäisen käsivarrenen päälle.

Keskimmäinen itki eilen aika lailla tapahtuman jälkeen, mutta ulospäin käsivarressa ei näkynyt (eikä näy vieläkään) minkäänlaista merkkiä tuosta tapahtumasta. Käsivarsi ei myöskään satu/särje koko aikaa, vaan lähinnä silloin, kun se on tietyssä asennossa. Kun lapsi koukistaa käsivartta kyynärtaipeesta, niin käsivarsi sattuu kyynärtaipeesta alaspäin noin puoleen väliin asti käsivartta. Samoin kiertoliikkeestä lapsi ulvahtaa tai alkaa itkemään välittömästi. Annoin hälle eilen heti tapahtuman jälkeen puolikkaan Panadolin, yöksi sai kokonaisen. Viime yönä pyrki nukkuessaankin pitämään käsivarren koko ajan suorassa ja kun kääntyili välillä, niin irvisteli ja nyyhkytti unissaan. Eli kipeä se on.

Oisko kellään minkäänlaista kokemusta tällaisesta?
 
meidän tytöltä meni viime syksynä solisluu poikki kun leikki keihäänheittäjää ja lensi voltilla olkapäänsä päälle. Samanlaiset oireet oli, mutta ei halunnut käyttää kättä oikeastaan ollenkaan.
 
Meidän keskimmäiseltä murtui sääriluu muutama vuosi sitten. Kaatui vain ihan pihalla, mutta huutoli järjetön ja jalkaan selvästi sattui. Käveli sillä kuitekin ontuen. Ja koska oli kävellyt ja jalassa ei ollut ulkoisesti mitään havaittavissa niin lääkärin mukaan ei voinut olla murtunut. Seuraavana päivänä päätin kuitenkin, että se viedään näytille ja sielläkin lääkäri sanoi, että ei ole murtunut mutta laitatti röntgeniin seuraavalle päivälle varmaan, että saisi todista aminulle että hötkyilen turhasta.

Mutta kas kun olikin murtunut.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Gluteus maximus:
meidän tytöltä meni viime syksynä solisluu poikki kun leikki keihäänheittäjää ja lensi voltilla olkapäänsä päälle. Samanlaiset oireet oli, mutta ei halunnut käyttää kättä oikeastaan ollenkaan.

Joo, siis ei meidän poikakaan tuota kättään halua käyttää ollenkaan, roikottaa sitä vaan. Nuo liikkeet teki ainoastaan siinä kohtaa, kun pyysin. Pukemisessa autellaan ja seurasin poikaa WC:ssäkin puolisalaa, niin käytti ainoastaan toista kättään kaikkeen mitä teki, tuota toista roikotti vierellä.

Saas nähdä, miten käy.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:

Kesä menee käsi kipsissä:(
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

no jos se kipsataan esim huomenna niin kipsi on yleensä 5-6 viikkoa eli kesäkuun alussa saa pois ottaa. ei kesä siinä mene!
kuvailujesi perusteella ap luulen että käsi on murtunut. hiusmurtuma luussa ei näy päällepäin, näkyy vain sillä tavalla että käsi kipeä ja liikutteluarka.
 
Voi olla pajunoksamurtuma! Pojalla murtui käsi luistellessa, kun kaatui ja otti tukea kädellä. Käsi oli vähän kipeä, muttei näyttänyt erikoiselta ja lapsi halusi jatkaa luistelua. Illalla käsi alkoi kipeytyä enemmän ja seuraavana päivänä käytiin lekurilla. Röntgenkuvissa näkyi nuorille lapsille tyypillinen pajunoksamurtuma, eli luu oli murtunut, muttei katkennut. Eli vähän kuin koittaisi katkaista tuoretta pajunoksaa, joka ei katkea, mutta vääntyy säleiksi taittokohdasta. Hoitona ns. puolikipsi jonkin aikaa ja särkylääkettä tarvittaessa. Parani tosi nopeasti.
 
Hohhoijaa, mikä reissu. Jatkokysymys, veisittekö lapsenne tässä tilanteessa vielä näytille yksityiselle (huomenna tai ylihuomenna)?

Tk-lääkäri laittoi lähetteen murtumaepäilynä sairaalaan.
Mentiin sairaalaan, pojalta otettiin röntgenkuvat ja sitten istuimme (aikuisten) ensiavun odotushuoneessa 2,5h. Erikoistuva lääkärinkloppi (joka ei missään vaiheessa esitellyt itseään) kertoi, ettei pojalla todennäköisesti ole murtumaa. Se oli ihan ok uutinen, vielä parempi olisi ollut, jos lääkäri ei olisi käyttänyt tuota sanaa 'todennäköisesti'. Tämä erikoistuva lekuri sitten mietti siinä odotushuoneessa ihmisten keskellä, että josko olisikin "kolmas luu" käsivarresta pois paikoiltaan ja alkoi siinä odotushuoneessa ilman minkäänlaista kipulääkitystä vääntää pojan kättä mitä eriskummallisimpiin asentoihin. Poika itki ja rukoili, että lääkäri lopettaisi, kun sattuu niin kovasti. Tämä lekuri sitten totesi, että varmaan voitte mennä kotiin, kun käsi kuitenkin vääntyy hyvin joka suuntaan. Siinä kohtaa lääkintävaksi sanoi, että jos nyt kumminkin katsoisit vielä uudelleen ja niin, että pojalla on kunnon kipulääkitys. Lekuri sitten olisi antanut Panadolin(!!!), mutta lääkintävaksi piti päänsä ja sanoi, että tässä ihan selkeästi tarvitaan järeämpiä aineita. Poika sitten sai jotain Oxy-alkuista kipulääkettä. Sen jälkeen sitten pääsimme oikein vastaanottohuoneeseen, jossa lekuri taas käänsi ja väänsi pojan irvistellessä (tuon lääkintävaksin antama kipulääke kuitenkin oli tehonnut, joten itkeä ei tarvinnut). Sitten totesi, että mä nyt vähän vääntelin ja jos katottaisiin, mitä 2-3 päivän sisällä tapahtuu.

Kun tuo lekuri (vai tuleviako nuo erikoistuvat ovat?) sitten lähti huoneesta, niin lääkintävaksi antoi mulle lastenpolin numeron ja käski soittaa sinne, jos käsi ei ole yhtään paremmassa kunnossa parin päivän sisällä. Tuon lekurin mielestä poika ei olisi tarvinnut edes kotiin Panadolia kummempaa kipulääkettä, mutta taas lääkintävaksi puuttui lekurin puheisiin ja sanoi, että jos nyt kuitenkin kirjoittaisit vaikka Buranareseptin.

Okei, mä olen tällä hetkellä hieman sekaisin. Mulla on kotona kivulias ja itkuinen 6-vuotias, joka vannoo, ettei koskaan enää mene lääkäriin. Käsi todella on kipeä, eikä tuo lääkärin käsittely sitä tilannetta ainakaan parantanut. Ja mä en jotenkin luottanut tuohon ensiavun erikoistuvaan lääkäriin, luotettavamman kuvan sain tuosta lääkintävaksista. Mitä te tekisitte tässä tilanteessa? Käyttäisittekkö lapsen huomenna (jos tilanne ei ole yhtään parantunut) vielä toisella lääkärillä (yksityisellä )?
 
Taatusti. Enkä odottelis sitä paria päivää. Jos kerran on selkeästi satuttanu ja noin kipeä.
 
Me mentäisiin uudestaan lääkäriin parin päivän päästä.

Lääkitsisin kotona kipua. Osaan sen kyllä ilman lekureitakin.

Lasten murtumien diagnosointi on joskus aika hankalaa. Siksi sairaaloissa on useimmiten lastenradiologit. Kuka sen kuvan katsoi?
 
Mutta siis, onko teillä tietoa siitä, kuka nuo kuvat analysoi yliopistollisen sairaalan ensiapupäivystyksessä. Onko se tässä tapauksessa ollut tuo erikoistuva lääkäri vai sitten joku röntgenlääkäri? En mä välttämättä sitä epäile, etteikö se tosiaan olisi niin, ettei murtumaa ole, mutta kun tuli sellainen olo, että pojan kipua vähäteltiin. Siis nimenomaan tuo erikoistuva lääkäri, lääkintävaksihan piti hyvin pojan puolia ja antoi pojalle vielä pois lähtiessa sylin täyteen erilaisia 'lahjuksia' (tarroja yms.).

Ja siis tuo erikoistuva oli muutenkin siitä jännä, ettei oikein ottanut kunnolla kantaa koko asiaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Hohhoijaa, mikä reissu. Jatkokysymys, veisittekö lapsenne tässä tilanteessa vielä näytille yksityiselle (huomenna tai ylihuomenna)?

Tk-lääkäri laittoi lähetteen murtumaepäilynä sairaalaan.
Mentiin sairaalaan, pojalta otettiin röntgenkuvat ja sitten istuimme (aikuisten) ensiavun odotushuoneessa 2,5h. Erikoistuva lääkärinkloppi (joka ei missään vaiheessa esitellyt itseään) kertoi, ettei pojalla todennäköisesti ole murtumaa. Se oli ihan ok uutinen, vielä parempi olisi ollut, jos lääkäri ei olisi käyttänyt tuota sanaa 'todennäköisesti'. Tämä erikoistuva lekuri sitten mietti siinä odotushuoneessa ihmisten keskellä, että josko olisikin "kolmas luu" käsivarresta pois paikoiltaan ja alkoi siinä odotushuoneessa ilman minkäänlaista kipulääkitystä vääntää pojan kättä mitä eriskummallisimpiin asentoihin. Poika itki ja rukoili, että lääkäri lopettaisi, kun sattuu niin kovasti. Tämä lekuri sitten totesi, että varmaan voitte mennä kotiin, kun käsi kuitenkin vääntyy hyvin joka suuntaan. Siinä kohtaa lääkintävaksi sanoi, että jos nyt kumminkin katsoisit vielä uudelleen ja niin, että pojalla on kunnon kipulääkitys. Lekuri sitten olisi antanut Panadolin(!!!), mutta lääkintävaksi piti päänsä ja sanoi, että tässä ihan selkeästi tarvitaan järeämpiä aineita. Poika sitten sai jotain Oxy-alkuista kipulääkettä. Sen jälkeen sitten pääsimme oikein vastaanottohuoneeseen, jossa lekuri taas käänsi ja väänsi pojan irvistellessä (tuon lääkintävaksin antama kipulääke kuitenkin oli tehonnut, joten itkeä ei tarvinnut). Sitten totesi, että mä nyt vähän vääntelin ja jos katottaisiin, mitä 2-3 päivän sisällä tapahtuu.

Kun tuo lekuri (vai tuleviako nuo erikoistuvat ovat?) sitten lähti huoneesta, niin lääkintävaksi antoi mulle lastenpolin numeron ja käski soittaa sinne, jos käsi ei ole yhtään paremmassa kunnossa parin päivän sisällä. Tuon lekurin mielestä poika ei olisi tarvinnut edes kotiin Panadolia kummempaa kipulääkettä, mutta taas lääkintävaksi puuttui lekurin puheisiin ja sanoi, että jos nyt kuitenkin kirjoittaisit vaikka Buranareseptin.

Okei, mä olen tällä hetkellä hieman sekaisin. Mulla on kotona kivulias ja itkuinen 6-vuotias, joka vannoo, ettei koskaan enää mene lääkäriin. Käsi todella on kipeä, eikä tuo lääkärin käsittely sitä tilannetta ainakaan parantanut. Ja mä en jotenkin luottanut tuohon ensiavun erikoistuvaan lääkäriin, luotettavamman kuvan sain tuosta lääkintävaksista. Mitä te tekisitte tässä tilanteessa? Käyttäisittekkö lapsen huomenna (jos tilanne ei ole yhtään parantunut) vielä toisella lääkärillä (yksityisellä )?

Pyytäisin että niitä kuvia katsoisi joku muukin kuin tämä nuori lääkäri.

Itselläni oli ranne murtunut ja viikonloppuna päivystänyt kandi oli sitä mieltä että rannetta ei tarvitse kipsata. Lasta laitettiin ranteen väärälle puolelle. Soitin maanataina omaläkkärille ja pyysin katsomaan viikonloppuna otettuja päivystyskuvia. Minulle soitettiin takaisin ja pyydettiin kipsaukseen.
 
meillä lapsella oli kyynäärpäässä ja ranteessa pienet murtumat, kun putosi pieneltä lumikasalta.
lapsi roikotti kättään ihan velttona eikä suostunut/pystynyt käyttämään lainkaan.
kipsissä oli 7-8 viikkoa ja sen jälkeen vielä löysemmässä paketissa muutaman viikon.
itse veisin huomena lapsen jo uudestaan lääkäriin ja vaatisin kunnon lääkäriä tutkimaan lapsen.
lapsista näkee niin selkeästi kun on jotain vialla, ne ei esitä kipeämpää kuin onkaan ja kun lapsi näyttää noin kovasti kivun on jotain todellakin vialla.
Paranemisia pienelle =)
 
Siskolla murtui kyynräpää siinä 8v eikä se ulospäin näkynyt. Mut hirveän kipeä oli ja käyttää ei voinu. Ei se aina ulospäin näy.
Miehellä murtu nilkasta ja eka lekuri katto vaan venähtäneeksi, seuraava löys murtuman kun passitin lekuriin näytille.
Vaadi ap kunnon tutkimista ja teidän tosissaan ottamista. Vaikka sitten privalla jos muualta ei kunnon apua saa. Jos se on murtunut niin ei kipulääke paljoa jeesaa ellei raaja oo tuettu oikein.
 
Eihän mikään hiusmurtuma näy ulospäin. Mutta kyllä se kipeä on. Ainakaan aikuisella ei tuollaisia kipsata - 4viikkoa vie parantuminen. Tuollainen se taisi se minukin murtuma olla (kaaduin sählyssä). Paikallaan kivuton ja liikuttaminen tuntui.

Ja ei, ei ollut lääkärin helppo huomata sitä kuvista.
 
Menkäähän huomenna uudelleen näytille jollekin toiselle lääkärille. Ja vaadit ottamaan uudet kuvat ja tutkimaan ne kunnolla. Kyllä tämmöisissä tilanteissa saa vaatia palvelua, kun on kyse lapsesta ja kivusta. Ei kannata antaa periksi! Ja valitus tuommoisesta lääkäristä, törkeää käytöstä :(

Meillä pojalta murtui ranne, kun kaatui rappusissa ja kättä särki, mutta se kipu lähti aika nopeasti, kun käsi kipsattiin. Ei tarvinnu, kuin seuraavana päivänä kipulääkettä ja ei särkeny enää.

Lääkäri kuulostaa sen verran tumpelolta, ettei kannata sen sanaan luottaa.
 
Lääkäri epäilu kuopuksen käden vain tärähtäneen. Lapsi oli ollut viikon murtuneen käden kanssa, eikä valittanut kipuja. Lekuri pisti kuitenkin varmuudeksi röntgeniin. Käsi oli murtunut kahdesta paikasta, hyvä etteivät joutuneet leikkaamaan ja laittamaan parempaan asentoon niitä luita. 3 viikkoa kipsissä. Murtuman huomasin vasta, kun otin lasta vasemmasta kädestä kiinni tietä ylitettäessä ja lapsi ulvahti kivusta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
En mä välttämättä sitä epäile, etteikö se tosiaan olisi niin, ettei murtumaa ole, mutta kun tuli sellainen olo, että pojan kipua vähäteltiin. Siis nimenomaan tuo erikoistuva lääkäri, lääkintävaksihan piti hyvin pojan puolia

Jos poikanne käsi on vielä huomennakin kovin kipeä, niin sinuna veisin pojan jo heti huomenna uudestaan toiselle lääkärille. Valmistuneelle ja sellaiselle, joka tietää noista asioista jotain. Veisin ihan pelkästään senkin takia, että tulisi itselle sellainen olo, että on saanut kuulla asiat luotettavasta suusta.
 
Yhteistyössä