Voiko joskus olla oikein pettää?

Olen aina ollut ehdottomasti pettämistä vastaan, enkä koskaa ole pettänyt ketään seurustelukumppaneistani elämäni varrella. Minua on kyllä petetty ja olen ollut aivan hajalla, joten tiedän kuinka pahalta se tuntuu. Minulta ei ole liiennyt ymmärrystä pettäviä ihmisiä kohtaan. Olen aina ajatellut, että edellinen suhde pitää lopettaa kunnialla ennen seuraavan aloitusta.

Nyt koen kuitenkin olevani "nalkissa" ihmisen kanssa, joka kohtelee minua huonosti. Hän ei enää halua tehdä mitään liittomme pelastamiseksi, eikä oikeastaan ole halunnut hirveästi mitään tehdä koko 13 vuoden aikana. Kyllä hän välillä on kukkia ostanut ja järjestänyt jotain muutakin mukavaa, mutta koskaan hän ei ole halunnut tehdä muutoksia joita olen toivonut. Eniten minua vaivaa se, että teen lähes kaikki kotihommat yksin ja se että mies juo paljon. Koen, että harteillani on suuri vetovastuu koko perheestä ja hän vain miettii omia menojaan ja huvituksiaan. Sitten hän menee ja tulee lähestulkoon niin kuin haluaa ja kuvittelee, että olen aina hymyssä suin odottamassa.

Viime vuodet ovat väsyttäneet minut todella johtuen monista elämän vastoinkäymisistä. Hän on elänyt omaa elämäänsä ja harrastellut, minä hoitanut kodin ja surrut suruni yksin. Hän ei ole auttanut vaikka olen itkien rukoillut. Olo on ollut todella nöyryytetty.
Haluaisin lähteä, mutta se ei olosuhteiden pakosta ole mahdollista vuoteen. En jaksa selittää tarkemmin, mutta raha-asiat estävät eron toistaiseksi.
Olen yrittänyt rukoilla, että panostaisimme parisuhteeseen ja perheeseen kunnolla vuoden ajan ja katsoisimme miten käy. Toivoisin häneltä melko pientä osallistumista kotitöihin ja itse laittaisin myös kaiken likoon jotta rakkaus taas alkaisi kukkia. Mies sanoi, että myöhäistä. Ei lähde terapiaan, ei mitään. Nyt menee menoillaan joista ei edes minulle ilmoita (jos kysyn niin kertoo kyllä ettei ole tänään kotona jne). On viikonloput poissa jne. Toista naista ei kuulemma ole ja näin luultavasti onkin. Hän on kylmä ja tyly. Ei välitä jos itken, vastailee todella julmasti kysymyksiin jne. Olen todella epätoivoinen, vuosi tällaista!

Kaipaan todella paljon sitä tunnetta, että joku voi rakastaa minua. Olen pitkään saanut mieheltäni kuulla kuinka muut naiset on parempia monessa asiassa ja kuinka olen tavallista ihmistä tyhmempi. Myös ulkonäköäni hän on kritisoinut, vaikka muilta ihmisiltä saan yleensä mukavia kommentteja. Usko omaan itseeni on mennyt.
Itken helposti kun katson tai mietin muita pariskuntia joissa mies on vaimonsa tukena (tiedän kyllä että kaikilla on ongelmansa). Haluaisin kokea saman.


Nyt kysymykseni jos joku on jaksanut tänne asti lukea:


Onko aina väärin pettää? Voiko se joskus olla jopa ymmärrettävää?

Koen itsetuntoni olevan pirstaleina ja arjen pyörityksen jaksaminen alkaa olla todella raskasta. Pelkään, että masennus hiipii kohta kuvioihin. En koe olevani edes nainen.

En oikeastaan kaipaa mitään yhdenyönjuttua vaan sitä tunnetta, että joku voisi minusta välittää. Ymmärtääköhän kukaan.. Haluaisin palauttaa uskon siihen, että voi löytyä ihminen joka haluaa keskustella kanssani ja ottaa kainaloon. Sanoisi minulle, että olen hieno ihminen ja rakkauden arvoinen.

Kiitos jos jaksoit lukea

 

Aina on väärin pettää!

Ymmärrettävää se tosin olis tapauksessasi.

Mutta eikö ois fiksua kysyä mieheltä että onko sille sit okei jos sä nait muita? Kun kuulostaa siltä, että vastaus olisi "ihan sama" etkä sitten edes pettäisi.

 

No nyt nainen herää! Älä petä vaan ota ero. Ainakin puheeksi miehen kanssa ja katso miten reagoi. Jos ei edes eroajatus saa häntä muuttamaan käytöstään niin en nää mitään syytä miksi suhdettanne jatkaisitte. Paremmin selviät ilman miestä jos/kun nytkin hoidat kaiken yksin. Parempi yksin kuin suhteessa yksinäinen.
Nykymenolla itsetuntosi menee pirstaleiksi, ei kai raha-asiat voi mennä hyvinvointisi edelle?
Pettämisellä luultavasti hajotat itseäsi vain lisää. Saat omantunnon tuskat ja eroaminen saattaa entisestään hankaloitua syyllisyytesi vuoksi enkä usko että pettäminen olisi ratkaisu mihinkään.

 

Ymmärrän mitä tarkoitat,mutta en usko että pettäminen olis ratkaisu mihinkään. Jos et haluaisi pettää mutta niin tekisit niin sun omatunto varmasti soimais. Ja mistä löytäisi "rakastajan"? Ja jos löytäisit ja aloittaisit suhteen,eikö sun pitäis salata se mieheltäsi? Eikö kaksoiselämä vaan toisi lisää vaikeuksia?

 

Miksi alentuisit pettämään? Jos olet 13 vuotta jaksanut niin jaksat vielä sen vuoden. Vaikka toinen olis millanen kusipää, ei tarvi itse alentua samaan.

 

Ymmärän mitä koitatte sanoa..
Erosta on puhuttu useaan otteeseen. Tällä hetkellä eri kattojen alle muuttaminen on vaan täysin mahdotonta. Vuoden pästä se on jo mahdollisempaa. En laita raha-asioita muun elämän edelle, mutta en kertakaikkisesti voi ruokkia lapsia pelkällä vedellä. Ja sossu ei tilanteessamme anna tukea koska lähtisin omistusasunnosta jossa voisin myös periaatteessa asustaa. Jos mies jäisi siihen yksin asustamaan emme saisi sitä ikinä myytyä..pitkä juttu..en jaksaisi kaikkea selittää.

Jos sopisimme, että ok, olemme eronneet, mutta saman katon alla, tiedän että helvetti repeäisi kokonaan. Hän osaa olla todella julma ja tiedän, että alkaisi sikailla oikein kunnolla. En kestäisi. Nyt koitan pitää häntä jotenkin tyytyväisenä, mutta kyllä hän tietää, että mieluusti pois tilanteesta haluaisin. Eniten olisin halunnut yrittää korjata asioita kuntoon, mutta hän ei halua koska kuulemma vaadin tyhmiä.

Jos sanoisin, että ajattelin kohta alkaa "naida" muita, niin sama helvetti siitä repeäisi. Hän pettäisi minua ja niin että taatusti tietäisin ja kärsisin. Toisi varmaan naisia kotiinkin. Ei kiitos.

 

[QUOTE="akka";30261273]Miksi alentuisit pettämään? Jos olet 13 vuotta jaksanut niin jaksat vielä sen vuoden. Vaikka toinen olis millanen kusipää, ei tarvi itse alentua samaan.[/QUOTE]

Jaksaisin varmaan jos tämä elämä olisi muuten ollut jotenkin "normaalimpaa", mutta tässä on ollut vakavaa sairautta yms todella kovia henkisiä paineita ja huolia jo useamman vuoden. Nyt tiedän, että edessä on seuraava koitos ja taas pitäisi jaksaa vetää itseni ja lapset sen läpi. Lääkäri myös tuossa varoitteli omasta terveydestäni. Ilmeisesti yksi suvussa esiintyvä sairaus kolkuttelee ovella..

Tuntuu, että kaipaan tukea joltain ihmiseltä. Ystäviä on, mutta he eivät täysin tiedä tilannetta ja heillä on omat huolensa.

Tuntuu, että tässä on liikaa yhdelle ihmiselle, mutta jaksaisin kun joku välittäisi minusta.

 

Kyllä sä omistusasunnosta voit lähteä ja silti saat tukea kun kerran yhteiselämä on mahdotonta.Mä itse lähdin aikoinaan viiden muksun kanssa ja exä jäi taloon. Mukaani sain muksujen vaatteet ja omani empä paljon muuta.En vaatinut exältä lanttiakaan talosta tai tavaroista koska halusin vain päästä siitä helvetistä pois.
Talon omistus siirrettiin yksin exän nimiin ja laina ja sen jälkeen olin vapaa.
Saathan sä lapsilisät, asumistuen, elatusmaksut ja mahdollisesti toimeentulotukea. Kituuttamistahan se on jatkuvasti jos ei töitä saa mutta sen kestää kun pääsee siitä henkisestä painolastista eroon.

 

[QUOTE="A.p.";30261280]Ymmärän mitä koitatte sanoa..
Erosta on puhuttu useaan otteeseen. Tällä hetkellä eri kattojen alle muuttaminen on vaan täysin mahdotonta. Vuoden pästä se on jo mahdollisempaa. En laita raha-asioita muun elämän edelle, mutta en kertakaikkisesti voi ruokkia lapsia pelkällä vedellä. Ja sossu ei tilanteessamme anna tukea koska lähtisin omistusasunnosta jossa voisin myös periaatteessa asustaa. Jos mies jäisi siihen yksin asustamaan emme saisi sitä ikinä myytyä..pitkä juttu..en jaksaisi kaikkea selittää.

Jos sopisimme, että ok, olemme eronneet, mutta saman katon alla, tiedän että helvetti repeäisi kokonaan. Hän osaa olla todella julma ja tiedän, että alkaisi sikailla oikein kunnolla. En kestäisi. Nyt koitan pitää häntä jotenkin tyytyväisenä, mutta kyllä hän tietää, että mieluusti pois tilanteesta haluaisin. Eniten olisin halunnut yrittää korjata asioita kuntoon, mutta hän ei halua koska kuulemma vaadin tyhmiä.

Jos sanoisin, että ajattelin kohta alkaa "naida" muita, niin sama helvetti siitä repeäisi. Hän pettäisi minua ja niin että taatusti tietäisin ja kärsisin. Toisi varmaan naisia kotiinkin. Ei kiitos.[/QUOTE]

Teidän suhde kuulostaa niin sairaalta, että ehkä nyt vaan kannattaisi kerätä voimia ja varoja siihen eroon ja lähtemiseen, eikä miettiä uusia miehiä pettämiskuvioineen. Sitten eron jälkeen elelet hetken ihan yksinäsi ja selvittelet ajatuksiasi ym ennenkuin otat uutta ukkoa jonosta vaivoiksesi.

 

[QUOTE="A.p.";30261291]Jaksaisin varmaan jos tämä elämä olisi muuten ollut jotenkin "normaalimpaa", mutta tässä on ollut vakavaa sairautta yms todella kovia henkisiä paineita ja huolia jo useamman vuoden. Nyt tiedän, että edessä on seuraava koitos ja taas pitäisi jaksaa vetää itseni ja lapset sen läpi. Lääkäri myös tuossa varoitteli omasta terveydestäni. Ilmeisesti yksi suvussa esiintyvä sairaus kolkuttelee ovella..

Tuntuu, että kaipaan tukea joltain ihmiseltä. Ystäviä on, mutta he eivät täysin tiedä tilannetta ja heillä on omat huolensa.

Tuntuu, että tässä on liikaa yhdelle ihmiselle, mutta jaksaisin kun joku välittäisi minusta.[/QUOTE]

Kuvittelet että joku uusi mies korjaa sut ja sun lasten tilanteen. Ei. Sä et voi ryhtyä uuteen suhteeseen, ennenkuin olet itse korjannut itsesi. Keskusteluapua sun kannattaisi hakea ammattiauttajilta, ei esim. netin treffisivustoilta.

 

En voi lähteä niin, että laina siirrettäisiin miehen nimiin. Hän ei pysty kallista lainaa itselleen lunastamaan.
Jos taas lähtisin talon myyntiin asti (jossa voi kestää), mies heittäytyisi ihan siaksi ja talo olisi kohta sikolätti. Joutuisin joka näyttöä varten tulemaan talolle siivoamaan hänen kalsarikänni jälkiään. Se tuntuu ajatuksena vielä sietämättömämmältä kuin nykyinen tilanne. Tiedän, että näin kävisi koska hän itse myönsi asian kun tätäkin vaihtoehtoa ehdotin.

Minulle on annettu ymmärtää, että jos on olemassa omistusasunto jossa voi asua, ei sossu oikeen tue tämmösessä tilanteessa. Myöskään asumistukea ei ilmeisimmin saa.

Olen pyörittänyt asiaa vaikka miten päin, uskokaa vaan. Olin jo lähdössä niin, että minulle ja lapsille jäisi n.400e kuussa elämiseen vuokran jälkeen, mutta sitten tajusin meillä olevan vielä remonttilainan josta tietty maksaisin myös puolet. Eihän ne rahat sitten enää riitäkkään.

Vuoden päästä tilanne on eri kun pankkilaina muuttuu, eikä sen purkamisesta kesken kaiken napsahda sopimussakkoa joka pitää maksaa heti.

 

Onpa tilanne sinulla. Lähteminen on tosin ainoa vaihtoehto ja ehkä ei kannata miettiä talon siivoamisia yms. juttuja vaan vaan lähteä, sillä et ikinä pääse pois jos aina mietit että mitä sitten seuraavaksi tapahtuu. Tapahtuu mitä tapahtuu se on sitten sen ajan murhe, mutta lähde nyt ensin. Mikäli tilanne on niin huono että tosiaan pääset vasta vuoden päästä lähtemään niin tee nyt sitten tämä vuosi "töitä" sen eteen että lähtö VARMASTI onnistuu. Järjestele asiat kuntoon ja selvitä ne asiat jotka on selvitettävä. Anna miehen olla. Eikös se ole aivan loistavaa että tuollainen tyyppi on viikonloput poissa. Käytä kaikki aika mikä sinulla vain on niin itsesi kanssa ja asioiden työstämiseen että olet sitten valmis kun se pois tuosta pääseminen koittaa. Unohda nyt tässä hetkessä muut miehet ja sitten kun olet saanut itsesi järjestykseen niin voit tehdä muiden miesten kanssa mitä huvittaa ja en tarkoita että teillä tarvitsee olla edes silloin vielä virallisesti ero vireillä. Riittää nyt että olet edes henkisesti eronnut ja asiasi saanut järjestykseen.

 

Pettäminen on aina väärin. Sano miehelle että otat eron jos asiat eivät muutu paremmaksi. Kuka tuollasen kanssa viitsii olla.

 

[QUOTE="Goldie";30261540]Pettäminen on aina väärin. Sano miehelle että otat eron jos asiat eivät muutu paremmaksi. Kuka tuollasen kanssa viitsii olla.[/QUOTE]

Sanottu on, monet kerrat. Vastaus on, että hän ei miksikään tule muuttumaan. Pakkohan se on alkaa uskomaan.
Pois en pääse nyt muuttamaan ja pakosta ollaan saman katon alla. Jos eroan tässä tilanteessa nyt (saman katon alla) niin mies tekee elämästä helvettiä.
Tässä se, pähkinänkuoressa..

 

Miten se pettäminen teidän tilannetta parantaisi? Jos et halua eropta, älä petä. Jos haluat seksiä muualta, eroa.

 

Ei. Ei ole.

Miten ihmessä joku voisi moisen teon kääntää jotenkin oikeaksi teoksi. Vaikka toinen tekisi mitä tai jättäisi kaiken tekemättä, ei pettäminen ole siltikään hyväksyttyä. Tietenkään.

Vähän sama juttu, kuin lyöminen. Vaikka kuinka saisin turpaani, ei oikea ratkaisu ole lyödä takaisin, sillä lyöminen EI OLE OIKEIN. Tosin löysin kyllä takaisin. Mutta ymmärtäisin silti sen, ettei se olisi oikein. En siis koittaisi selitellä itselleni, että se oli oikein, sillä eihän se ole, vaikka ehkä se ei maailman suurin vääryys tuossa tilanteessa olisikaan.

Mutta ei se SILTIKÄÄN oikein olisi.

Kuten ei pettäminenkään.

 

Mies on selvästikin jo jättänyt sinut, joten en näe siinä mitään väärää, että alat elämään omaa elämääsi ja toteutat niitä asioita, jotka tuottavat sinulle mielihyvää. Varmasti saisit uutta potkua elämääsi ja paremman mielen, jos löydät itsellesi mukavan sivusuhteen.

Älä kuuntele näitä moralisoijia, vaan tee juuri niin kuin itsellesi on parasta. Ota vain sivusuhde itsellesi. Olet kärsinyt jo ihan riittävästi, etkä ole tuollaiselle kusipäälle mitään velkaa.

 

[QUOTE="A.p.";30261591]Sanottu on, monet kerrat. Vastaus on, että hän ei miksikään tule muuttumaan. Pakkohan se on alkaa uskomaan.
Pois en pääse nyt muuttamaan ja pakosta ollaan saman katon alla. Jos eroan tässä tilanteessa nyt (saman katon alla) niin mies tekee elämästä helvettiä.
Tässä se, pähkinänkuoressa..[/QUOTE]

No eikö se elämä jo parhaillaankin ole aika helvettiä? Joten mikä tuossa sitten oikeastaan edes muuttuisi?

Mä lähtisin. Paskat raha-asioista, suomessa kun ei kukaan kuole nälkään ja kaikille kyllä löytyy katto pään päälle. Ja miehestä voi muuttaa kauas, jolloin miehen on vaikeampaa tehdä elämästä helvettiä. Lähestymiskiellot on olemassa jne.

 

Miten se pettäminen teidän tilannetta parantaisi? Jos et halua eropta, älä petä. Jos haluat seksiä muualta, eroa.

Et ehkä nyt ymmärtänyt..

Eniten haluaisin laitta asiat kuntoon, mutta koska mies ei halua niin erohan se on silloin edessä. Mies on tyytyväinen nykyisiin järjestelyihin (vaikka kyllä sanoo että meijän juttu alkaa olla loppu jne), mutta minä olen henksisesti ja fyysisesti romahduspisteessä. Mies menee menojaan ja käy kotona syömässä, nukkumassa ja pesetyttämässä vaatteet. Häntä ei häiritse tilanteeni kunhan hänen ei tarvitse tehdä mitään (eikä siis tee vaikka mikä olisi).
Pettäminen ei meidän suhdetta todellakaan parantaisi. Mietin vain, että jaksaisinko eteenpäin nyt tässä tilanteessa paremmin jos itsetuntoni vähän nousisi. Jaksaisinko tämän vuoden jos minulla olisi joku, koska nyt epäilen suuresti jaksamistani ja tunnen olevani ajettuna nurkkaan ilman ulospääsyä.
Seksiä en siis kaipaa vaan lähinnä sitä, että joku ottaisi kainaloon ja sanoisi, että yhdessä tästä yli mennään. Ja se tunne että joku voi minua rakastaa..

 

[QUOTE="A.p.";30261646]Et ehkä nyt ymmärtänyt..

Eniten haluaisin laitta asiat kuntoon, mutta koska mies ei halua niin erohan se on silloin edessä. Mies on tyytyväinen nykyisiin järjestelyihin (vaikka kyllä sanoo että meijän juttu alkaa olla loppu jne), mutta minä olen henksisesti ja fyysisesti romahduspisteessä. Mies menee menojaan ja käy kotona syömässä, nukkumassa ja pesetyttämässä vaatteet. Häntä ei häiritse tilanteeni kunhan hänen ei tarvitse tehdä mitään (eikä siis tee vaikka mikä olisi).
Pettäminen ei meidän suhdetta todellakaan parantaisi. Mietin vain, että jaksaisinko eteenpäin nyt tässä tilanteessa paremmin jos itsetuntoni vähän nousisi. Jaksaisinko tämän vuoden jos minulla olisi joku, koska nyt epäilen suuresti jaksamistani ja tunnen olevani ajettuna nurkkaan ilman ulospääsyä.
Seksiä en siis kaipaa vaan lähinnä sitä, että joku ottaisi kainaloon ja sanoisi, että yhdessä tästä yli mennään. Ja se tunne että joku voi minua rakastaa..[/QUOTE]

Miten se parantaisi sun itsetuntoa että tietäisit olevasi petturi ja olisit siinä paskassa suhteessa edelleen?

 

Ihmisten soisi ajattelevan enemmän mitä teoista seuraa kuin se, mitä just tässä hetkessä haluaa. Mikäli lähtökohtana on se, että mies pitäisi saada liikkeelle, pitää asiasta puhua. Mikäli puhe ei auta, pistät eropaperit vireille ja näytät, että olet tosissasi. Mikäli tämäkään ei auta, niin sitten eroatte. Kun olette eronneet, on yksi lysti mitä teet.

Mikäli petät nyt ja se tulee ilmi, sinusta tulee syyllinen. Tämän jälkeen miehelläsi on sellainen ase sinua (ja sukuasi) kohtaan, joka varmasti lannistaa kenet tahansa.

Eli proaktiivista ajattelua, syy-seuras-pohdintaa ja enemmän ihmisten kohtaamista ihmisinä.

 

No eikö se elämä jo parhaillaankin ole aika helvettiä? Joten mikä tuossa sitten oikeastaan edes muuttuisi?

Mä lähtisin. Paskat raha-asioista, suomessa kun ei kukaan kuole nälkään ja kaikille kyllä löytyy katto pään päälle. Ja miehestä voi muuttaa kauas, jolloin miehen on vaikeampaa tehdä elämästä helvettiä. Lähestymiskiellot on olemassa jne.

Jos lähden niin mies jää taloon, kuten hänellä on oikeus. Talo laitettaisiin myyntiin, mutta siihen asti maksaisin puolet lainoista.
Mies heittäytyisi hankalaksi ja minä kävisin siivoamassa ison talon joka näyttöä varten. Oikein sieluni silmin näen kun keräilen tölkkejä ja kortsuja, en vaan pysty! Tätä voisi kestää pitkään. Talo ei hetkessä kaupaksi mene.

Tuo, että kukaan ei Suomessa nälkään kuole on oikeastaan puppua. Toimeentulotuet yms myönnetään lakien perusteella ja minä en ehtoja täyttäisi. Ja jos en saisi edes aumistukea jäisin kokonaan miinuksen puolelle joka kuukausi. Näin se vaan on.

Helvettiähän tämä on, mutta en tahdo vaihtaa toisenlaiseen jopa pahempaan helvettiin. Kun lähden niin haluan jättää tämän taakse. Alkaa parantumaan ja luoda uuden elämän. En halua enää siinä vaiheessa, että mies pääsee satuttamaan ja nöyryyttämään (kuten tekisi jos jäisi taloon asumaan).

 

Ihmisten soisi ajattelevan enemmän mitä teoista seuraa kuin se, mitä just tässä hetkessä haluaa. Mikäli lähtökohtana on se, että mies pitäisi saada liikkeelle, pitää asiasta puhua. Mikäli puhe ei auta, pistät eropaperit vireille ja näytät, että olet tosissasi. Mikäli tämäkään ei auta, niin sitten eroatte. Kun olette eronneet, on yksi lysti mitä teet.

Mikäli petät nyt ja se tulee ilmi, sinusta tulee syyllinen. Tämän jälkeen miehelläsi on sellainen ase sinua (ja sukuasi) kohtaan, joka varmasti lannistaa kenet tahansa.

Eli proaktiivista ajattelua, syy-seuras-pohdintaa ja enemmän ihmisten kohtaamista ihmisinä.

Voin kertoa ettei tämä 13 vuotta ole ollut mikään helppo tie. Välillä on mennyt paremmin ja olen kokoajan toivonut, että asiat alkaa muuttumaan. Mies on myös lupaillut muuttuvansa, sopimuksia on tehty puolin ja toisin.

Kun laitan eropaperit vireille mies julistaa sodan. Sitten mikään ei enää ole pyhää. En tiedä tunnistaako täällä joku tällaisen ihmistyypin. Aika häijy hän osaa olla.
Ja vaikka laittaisin eropaperit menemään saman katon alla pitäisi kuitenkin olla ja sitten katsoa sitä sikailua. Varmasti lapsetkin siitä kärsisivät.

Mietin kyllä syy ja seuraussuhdetta. Mutta kun on tarpeeksi paha olla ja eteenpäin pitäisi jaksaa niin sitä miettii kaikkia keinoja. Mistä ihmeestä ammennan sen voiman. Menettäisin kyllä osan itsekunnioituksesta ja ylpeydestäni pettäessäni, se on totta. Mutta tilanne tuntuu melkein samalta kuin se, että olisin nääntymässä nälkään, mutta eteenpäin olisi jaksettava. Varastanko ruokaa vai en? (ok, ei todellakaan sama kun henki ei ole vaarassa, mutta sinne päin).

 

Minä hain näillä syrjähypyillä joskus vauhtia elämään kun en jaksanut miehen "aivan sama" asennetta. Mutta eihän se sitä miksikään itse asiassa muuttanut, paska oli ja pysyi siellä sohvan nurkassa, vaikka oma olo olikin aivan järkyttävästi parempi ja energisempi jonkin aikaa. Ja olihan sitä kieltämättä aika innoissaan kun hieman salaa näpyttelikin viestejä vieraalle miehelle ja yritti asioita sumplia, että pääsi hieman jumpalle ja että mies ei saisi tietää. Mutta siitä tuli yllättävän nopeasti tapa.

Mutta kuten sanottu, niin ei se suhdetta korjaa mihinkään. Minä heivasin miehen vekeen ja muutin omilleni. Paras lääke totaalisesti toimimattomaan tilanteeseen. Vaikka en vaki suhteessa olekkaan vuosiin ollut, niin kivoja hellyyden osoituksia näkyy näin sinkkunakin saavan Vaikka totta toki se keksin toinenkin puoli, että ajan saatossa nekin vähenevät. Alkuun niitä oli meilläkin, mutta muutaman vuoden päästä ne alkoivat vähenemään, siinä missä mies hiipi minun ollessa suihkussa/saunassa selkäni taakse ja säikytteli ( ja pesi selkäni tämän jälkeen), niin sitäkään ei enää tapahtunut. Kotitöitä ym teki, mutta suhde tuntui lähinnä kaverisuhteelta, jossa kumpikaan ei oikein puhu toisilleen.

Mutta se vieraissa hyppääminen ei tosiaan tuo kuin hetkeksi jännitystä elämään. Sekin rutinoituu ja sittenpä sitä ollaankin taas.. Eli en suosittele. Petollisempi kuin alkoholi.

 

Minä hain näillä syrjähypyillä joskus vauhtia elämään kun en jaksanut miehen "aivan sama" asennetta. Mutta eihän se sitä miksikään itse asiassa muuttanut, paska oli ja pysyi siellä sohvan nurkassa, vaikka oma olo olikin aivan järkyttävästi parempi ja energisempi jonkin aikaa. Ja olihan sitä kieltämättä aika innoissaan kun hieman salaa näpyttelikin viestejä vieraalle miehelle ja yritti asioita sumplia, että pääsi hieman jumpalle ja että mies ei saisi tietää. Mutta siitä tuli yllättävän nopeasti tapa.

Mutta kuten sanottu, niin ei se suhdetta korjaa mihinkään. Minä heivasin miehen vekeen ja muutin omilleni. Paras lääke totaalisesti toimimattomaan tilanteeseen. Vaikka en vaki suhteessa olekkaan vuosiin ollut, niin kivoja hellyyden osoituksia näkyy näin sinkkunakin saavan Vaikka totta toki se keksin toinenkin puoli, että ajan saatossa nekin vähenevät. Alkuun niitä oli meilläkin, mutta muutaman vuoden päästä ne alkoivat vähenemään, siinä missä mies hiipi minun ollessa suihkussa/saunassa selkäni taakse ja säikytteli ( ja pesi selkäni tämän jälkeen), niin sitäkään ei enää tapahtunut. Kotitöitä ym teki, mutta suhde tuntui lähinnä kaverisuhteelta, jossa kumpikaan ei oikein puhu toisilleen.

Mutta se vieraissa hyppääminen ei tosiaan tuo kuin hetkeksi jännitystä elämään. Sekin rutinoituu ja sittenpä sitä ollaankin taas.. Eli en suosittele. Petollisempi kuin alkoholi.

Uskon tuon.
Tosin, kuten kerroin, en kaipaa seksisuhdetta ja pikasuhteita. En kaipaa mitään jännitystä ja itseasiassa pelkään etten kilttinä tunnollisena ihmisenä pystyisi pitämään asiaa salassa ja katsomaan toista silmiin (vaikkei me kauheasti kyllä toisiamme nähdäkkään).

Kaipaan ehkä jotain uskoa rakkauteen ja yleisesti mieskuntaan. Ei ne kaikki voi olla tuollaisia ja kyllä minäkin voin elämässäni ansaita ihan kunnon miehen. En voi olla niin tyhmä ja ties mitä minulle uskotellaan nyt. Kaikki ystävät ainakin kehuvat viisaaksi ja tein kyllä mensan testinkin, joka meni kai aika hyvin. Suurin tyhmyyteni on olla tässä tilanteessa nyt. Miksi en lähtenyt jo aikoja sitten ja nyt olen pattitilanteessa.