voiko ilmottautua työttömäksi sen sijaan että alkaisi äitiysrahaa saamaan?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "mie"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

"mie"

Vieras
tilanne: olin työtön ennen lastentekoa ja sain liiton kautta päivärahaa. äitiysraha maksettiin liiton päivärahojen mukaan. oppimani mukaan jos seuraava lapsi syntyy alle 3 vuoden sisään, saan seuraavankin äitiysrahan edeltävän päätöksen mukaan.
no, äitiysrahakausi päättyi, ajattelin olla kodinhoitotuella muutaman kuukauden sen sijaan että ilmottaudun työkkäriin ja käytän loput liiton rahat ja mahdollisesti joutuisin työhönonsoituksiin, kun halusin olla kotona hoitamassa lasta.

nyt minulla alkaa uusi äitiysrahakausi ensi kuussa. vaan päätös onkin minimiäitiysraha perusteella koska edellinen päätös oli laskettu liiton rahojen mukaan, niin sitä ei voi kuulemma käyttää uuden päätöksen tekoon. vain palkkatulojen perusteella käytetty päätös olisi kelvannut.

enää en kerkeä töihin saati ilmottautua työttömäksi saadakseni uuden päätöksen laskettua.

olisiko mammoilla tietoa että olisiko minun mahdollista jäädä työttömäksi sen sijaan että jään äitiysrahaa saamaan? suoraan laitokselta työkkäriin? koska perustyöttömyysrahakin on enemmän kuin minimiäitiysaraha.

vatuttaa uskomattoman paljon, sillä jos olisin tiennyt tämän kaiken 4kk sitten olisin mainiosti kerennyt jäädä työttömäksi liiton rahoilla ja näin lasketuttaa uuden päätöksen äitiysrahaan... tai vaikka tehdä töitä sen 6kk.
onko mun pakko olla äitiyslomalla, vai saanko ilmottautua työttömäksi ja saanko työttömyyspäivärahaa???
 
En tiedä voihan tuo kai periaatteessa olla mahdollista, mutta sinulle voi tulla työhön/koulutukseen osoitus milloin vain ja karenssi paukahtaa, kun tuskin voit lähteä niihin.
 
kun en ole kelan täti niin en ole perillä joka kelan lakipykälästä....uskomatonta että mun tulot pienenee jopa tästä kodinhoitotuesta pienemmäksi.... ei voi käsittää että lapsenteosta rangaistaan.
 
kai minä voin hankkia lapselle hoitajan työajaksi vaikka se olisi 1kk ikäinen? onko pakko olla 9kk äitiyslomalla?ku työkkäristäkin saan enemmän ku äitiysrahaa...
 
Ei ole mikään pakko olla yhdeksää kuukautta äitiyslomalla - se vaihtuu vanhempainvapaaksi jo paljon aiemmin. Eli jos sinne liiton rahoille on niin kauhea polte, niin isä kotiin vanhempainvapaalle vauvan ollessa kolmen kuukauden ikäinen, ja äiti kortistoon.
 
Ei ole pakko olla äitiyslomalla, silloin voi ihan vapaasti mennä töihin, mutta työttömäksi jääminen onkin eri juttu. Äitiysloman aikaan saa sen minimiäitiysrahan vielä palkan lisäksi eli tervemenoa vaan sinne töihin.
 
[QUOTE="vieras";25073713]Ei ole pakko olla äitiyslomalla, silloin voi ihan vapaasti mennä töihin, mutta työttömäksi jääminen onkin eri juttu. Äitiysloman aikaan saa sen minimiäitiysrahan vielä palkan lisäksi eli tervemenoa vaan sinne töihin.[/QUOTE]

Tosin hoitajan palkkaaminen kaikkine sivukuluineen maksaa sekin. Ja jos oikein olen ymmärtänyt, yhteiskunnalta ei siihen tukea tule.
 
Äitiyslomalla on kyllä pakko olla, siis sillä ensimmäisellä kolmella kuukaudella, mutta sen jälkeen, kun vanhempainrahakausi alkaa, käsittääkseni voi ilmoittautautua työttömäksi. Ongelmana vain on se, että siinä vaiheessa sinulle on jo myönnetty vanhempainpäiväraha ja jos miehesi ei jää vanhempainvapaalle, et voi saada työttömyyskorvausta koska kela ei myönnä kahta päällekkäistä korvausta. Eli käytännössä on mentävä sillä vanhempainrahalla.
 
kiitos vastauksista. naimisissa en ole ja täällä osoitteessa ei asu miestä. eli kolmen kuukauden jälkeen voi yrittää kortistoon, se oli uutta tietoa se, että eka 3kk pitää kärsiä minimiäitiysrahaa ihan väkisin.
mulla on 1v lapsi ennestään. hänestä saan ilmeisesti hoitolisän tulojen mukaan äitiysrahakauden aikana, kuntalisästä ei tietoa, ei ilmeisesti välttämättä makseta äitiysrahakauden aikana siitä toisesta muksusta.
ahkerasti googlettelen ja revin hiuksia, lapsenteko on matalapalkkaista touhua, pitäis olla rikas mies elättämässä...
 
Vanhempainraha on 22,13€€/päivä, poislukien sunnuntait, jolloin siitä tulee n. 550€/kk, kun taas työttömyyspäiväraha on 25,74€/päivä ja sitä saa 5 päivältä viikossa, jolloin saat keskimäärin 553€ kuukaudessa, ettei noissa nyt niin kovin suurta eroa ole.
 
Hätä ei ole tämännäköinen. Jos äitiysloma alkaa vasta ensi kuussa niin ehdit vielä vallan mainioisti olla työtön sen YHDEN PÄIVÄN ennen äitiysloman alkua mikä riittää siihen että saat sitä korkeampaa äitiyspäivärahaa. Itse juuri kikkailin näin! :)
 
[QUOTE="Hupu";25073967]Hätä ei ole tämännäköinen. Jos äitiysloma alkaa vasta ensi kuussa niin ehdit vielä vallan mainioisti olla työtön sen YHDEN PÄIVÄN ennen äitiysloman alkua mikä riittää siihen että saat sitä korkeampaa äitiyspäivärahaa. Itse juuri kikkailin näin! :)[/QUOTE]

Riittääkö se yksi päivä? Ensimmäiseltä viikoltahan ei saa työttömyyskorvausta ja äitiyspäiväraha lasketaan tulojen, ei "statuksen" mukaan (siis ei sillä ole väliä oletko työtön vai kotiäiti jos tulot on molemmissa tapauksissa nolla).
 
[QUOTE="vieras";25074044]Riittääkö se yksi päivä? Ensimmäiseltä viikoltahan ei saa työttömyyskorvausta ja äitiyspäiväraha lasketaan tulojen, ei "statuksen" mukaan (siis ei sillä ole väliä oletko työtön vai kotiäiti jos tulot on molemmissa tapauksissa nolla).[/QUOTE]

Kyllä riittää yksikin päivä, meni muistaakseni niin että äitiyslomaa edeltävältä neljän kuukauden ajalta jos on yhden päivän ollut työttömänä riittää. Itse olin tosin pidempään, noin kolme kuukautta, kun siinä vaiheessa vasta äkkäsin tämän porsaanreiän. Siis oletan että ap:llä on ansiosidonnaista vielä jäljellä, jolloin ei tule mitään karenssejakaan. Kelan virkailijat tiskillä ei tätä tiedä, kannattaa soittaa siihen neuvontapuhelimeen, siellä tiedetään tai jos ei tiedetä, otetaan selvää.
 

Uusimmat

Yhteistyössä