[QUOTE="vieras";27647395]Häkää ei tule silloin kun liekki palaa. Sen sijaan sitä tulee jos puu kytee. Sen yhden puun voisi vaikka kastella.[/QUOTE]
No ei helvetti sitä puuta saa kastella. Kaikenlaisia ääliöitä tänne tulee vastaamaan. Sulla ei oo vissiin mitään kokemuksia uuneista/takoista ja pellin sulkemisesta. Samoin kuin ei ap:lläkään.
Herranjestas, sen uunin sisältö on niin kuuma, että se palamaton puu alkaa siellä ihan varmasti jossain vaiheessa palamaan. Ja ihan varmasti tulee häkää.
Uunia kohitaan useita kertoja siinä vaiheessa, kun siellä alkaa olemaan hiillostuneita puita. Ja sitä myöten peltiä pienennetään pikkuhiljaa. Ensin puoleenväliin, sitten 1/4 osa auki, sitten vaikka kokonaan kiinni. Ja tässä vaiheessa uunin vetoreiät on olleet kiinni jo hyvän aikaa. Tähän prosessiin voi mennä tuntikin aikaa. Ei sitä heti lätkästä kiinni, eikä myöskään odotella pelti kokonaan auki, että koska sen pellin voi laittaa kiinni. Lämmöt karkaa näin harakoille, ei siitä lämmityksestä hyötyä irti näin saa.
Jos haluaa pelata varman päälle, niin pienentelet sitä peltiä 0,5-1 h ja kohit totta kai samalla. Ja lopuksi, kun näyttää ettei enää kovin paljon hiillosta ole, niin avaat vaikka vetoreiät ja pellit täysille ja annat uunin vetää loputkin hiillokset taivaan tuuliin. Tosin tämäkin keino vähentää lämmitystehoa.
Mutta jos on noin uunoaapo, että jättää palamattoman puun uuniin ja lyö pellit kiinni tai vielä pahempi, kastelee puuta, niin parempi olla lämmittämättä uunia kokonaan. Ihan takuulla jossain vaiheessa yötä saat sen häkämyrkytyksen.
Ei peltiä ikinä kiinni, vaikka olisi miten märkää losopuuta uunissa ja uuni kuuma!
Kuule, voin ihan kokemuksesta kertoa, että ex-mieheni äiti oli taannoin laittanut aamulla puita uuniin. Uunia oli lämmitetty viimeksi noin 24 h sitten. Ja laittoi siis uuniin seuraavana päivänä valmiiksi puut, että voi sytyttää ne sitten myöhemmin. Ja sitten lähti töihin. Noh, uuni oli sen verran kuuma, että puut lämpenivät ja syttyivät lopulta palamaan. Pelti oli tietenkin kiinni, ettei lämmöt karkaa. Ja ne puut paloi siinä oikein iloisesti päivän päälle, koko kämppä kärsi mittavat savuvahingot ja kaikki meni remontin alle. Kivaa, eikö?
Eli siis palamaton puu voi syttyä tuleen vielä 24 h jälkeen siitä uunin kuumuudesta. Ja itse kun pakkasilla lämmitän uunia kahdesti päivässä (aamu, ilta), niin ne iltapuut yleensä syttyvät palamaan itsestään, eikä tarvi sytyttää ollenkaan, koska se uunin kuumuus sytyttää ne itsestään.
Että silleen. Toivottavasti et kuollut yön aikana :O