Onko tarkkavaisuuhäiriö aina jo lapsena esille tulevaa? Olen miettinyt tätä sekä itseni että veljen kohdalla.
Veli oli lapsena normaalisti vilkas mutta ei silmiinpitävän keskittymishäiriöinen, lukemaan oppimisessa vaikeuksia ja lievä lukihäiriö näyttäisi olevan, lukihäiriö myös äidillämme ja muillakin sukulaisilla monella. Nyt aikuisena ei pysy hetkeäkään paikoillaan, marssii ympäriinsä kun puhuu puhelimessa, jalat vispaavat, suu käy kuin konekiväärillä. Empatiakyky aika olematon, vaikea tulla toimeen muiden kanssa kun laukoo "totuuksia" eikä osaa asettua muiden asemaan. On kuitenkin silminnähden älykäs ja analyyttinen ihminen, pärjää keskittymistä vaativassa työssä. Veli on äärimmäisen tulistuva ja verbaalisesti aggressiivinen.
Itselläni vaikeuksia töissä koska unohtelen asioita, vaikeuksia selviytyä informaatiotulvan kanssa (esim. sähköposti) ja ajatus katkeilee, työn luonne sellainen että vain muutaman minuutin saan tehdä kun joku jo tulee katkaisemaan ajatukset, yritä siinä sitten tehdä luovaa työtä. Vuosiin en ole pystynyt vapaa-ajallakaan keskittymään esim. lukemiseen, aloitan tuhat asiaa kerralla enkä saa valmiiksi, tavarat jäävät lojumaan, unohtelen avaimia, kännyköitä jne. Lapsena olin haaveellinen lukutoukka ja taiteilija.
Olen myös helposti addiktoituvaa sorttia, en ole sortunut päihteisiin mutta esim. täällä netissä tulee roikuttua ihan liian kanssa. Olen impulsiivinen ja spontaani, idearikas ja välillä vähän suuruudenhullu riskinottaja. Itsellä ei ole lukivaikeuksia mutta jotain hahmotushäiriötä tuntuisi olevan, esimerkiksi ihan olematon suuntavaisto. Olen myös herkkä ja masennukseen taipuvainen, ulospäinsuuntautunut ja spontaani mutta jotenkin hauras ja epätasapainoinen.
Haluaisin välttyä yhteentörmäyksiltä työelämässä kun on mielestäni kuitenkin taitava siinä mitä teen. Mikä avuksi? Ja tosiaan, voiko ADHD tai jokin vastaava tulla esiin vasta aikuisella?

Viimeksi muokattu: