Voiko 5kk:lle pitää unikoulua??

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Silmäpussi
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

Silmäpussi

Vieras
Jos pitäisi unikoulua niin miten se pitäisi tehdä, ja voiko 5kk ikäistä pitää minkä verran yöllä syömättä?
APUJA JA IDEOITA KAIVATAAN!!

Meidän viisikuinen heräilee jatkuvasti yöt 1 - 1,5 tunnin välein. Olen aivan rikki!! Päivisinkään ei nuku yhtäkään pitkää pätkää, vaan n. kolmet 30min unet, päiväunien suhteen näin on ollut jo pienestä pitäen.
Mutta nyt nämä yöt, aargh! ..tuntuu että aina ei syö todellakaan nälkäänsä noin usein, vaan imee rintaa hetken ja sitten nukahtaa heti. Nukkuu yöt omassa sängyssään minun vieressä, ja tuttia ei ole koskaan suostunut syömään. Silittelyllä en ole saanut rauhoittumaan, tosin pitkää aikaa en ole "raaskinut" huudattaakkaan kun mies nukkuu samassa huoneessa ja esikoinenkin seinän takana..
 
Tutista voisi olla apua, jos suostuis siihen. Oletko kokeillut erilaisia tutteja? Tuntuis siltä, että enemmän on imemisen tarvetta kuin oikeaa nälkää. Unikouluun aika pieni vielä.
 
Meillä heräiltiin "vain" 1,5-2h välein, mutta ei sille mitään mahtanut. Muutaman kerran kokeiltiin unikouluttaa, mutta se oli tuloksetonta pitkällä tähtäimellä, ja nyt kadun vauvan "huudattamista" (oli siis isänsä vieressä yöllä). Oma intuitiokin pisti siinä vastaan, olisinpa kuunnellut sitä. Yösyönnit loppuivat n 1,5v iässä, kun lapselle saattoi jo selittää asioita ja puhumalla rauhoittaa tilanteen...mutta jonkin verran levottomuutta ja heräilyä siitä huolimatta esiintyy yhä.

En voi toivottaa kuin jaksamista! Lapsilla on erilaisia temperamentteja ja nukkumistyylejä. Ehkäpä joku toinen osaa auttaa paremmin kuin minä.
 
Ensimmäiseksi kannattaa sulkea pois kaikki allergia yms syyt. Esim meillä poika heräili ja nukkui huonosti vuoden ikään, silloin vasta tajuttiin, että hänellä on allergioita, jotka oireilevat suolistoperäisesti. Eli pojalla oli niin huono-olo koko ajan ettei nukkumisesta tullut mitään. Kuopuksella on atooppinen iho, ja vasta kun se saatiin hallintaan alkoi yöt sujua. Aikaisemmin ei kutinalta saanut rauhaa.
 
Saisitko päivällä ja illalla nukahtamaan ilman tissiä - siis ensin syöminen, siten vasta selkeä siirto unille? Tuon ikäinenhän heräilee luonnostaan just tunnin välein, ja jos rinnalle nukkuminen assosioituu vahvasti nukahtamiseen, niin ei varmasti yölläkään nukahda ilman. Jos näin on, niin päivälläkin tulee huutoa, mutta ehkä se on silloin helpompi kestää.. Ajoita kokeilu sellaiseen aikaan kun vauva on muutenkin väsynyt, ja illalla sama. Iltanukahtaminen on toki yön kannalta tärkeempi.

Me pidettiin miehen kanssa esikoiselle unikoulu 6 kk kun heräily alkoi lisääntyä. Siliteltiin ja hyräiltiin vuorotellen. Meillä riitti yksi yö, mutta aikakin tuntui silloin sopivalta.
 
Vauvan lähellä nukkuminen - Nukkuminen ei ole valtakysymys

Nukkuminen, kuten syöminenkin, ei ole käyttäytymismuoto, jonka voisi opettaa lapselle pakolla. Korkeintaan voit luoda olosuhteet, jotka tekevät lapselle mahdolliseksi nukahtaa. Neuvottuani kolmen vuosikymmenen ajan vanhempia nukkumista koskevissa kysymyksissä olen tullut johtopäätökseen, että useimmat yöheräilijät ovat sellaisia syntyjään, eivät olosuhteiden vuoksi. Ei ole sinun vikasi, että vauvasi herää, eivätkä vauvasi nukkumatavat ole vanhemmuutesi heijastusta. Jos ystäväsi kehuvat, että heidän vauvansa nukkuvat läpi yön, luota meihin: he todennäköisesti liioittelevat - ja paljon.

Joskus on hyödyllistä ymmärtää, että jotkut vauvat ovat hyväunisia ja osaavat syntyjään rauhoittaa itsensä, kun taas toiset vauvat heräävät helposti yöllä ja ovat vaikeasti jälleen rauhoitettavissa.

Jokainen vauva on erilainen ja unikäyttäytyminen liittyy enemmänkin synnynnäiseen tempperamenttiin (tai yöheräilyn kohdalla lääketieteellisiin syihin) kuin mihinkään äidin tai isän aikaansaamiin "huonoihin tapoihin". Tulee aika, jolloin sinnikkäänkin yövalvojan vanhemmat palkitaan keskeytymättömällä unella. Ikävaihe, jona perheet palkitaan tällä koko yön kestävällä autuudella, vaihtelee lapsesta toiseen. Odottaessanne kokeilkaa, mikä yöaikainen vanhemmuuden tyyli toimisi teidän tapauksessanne. Tätä varten teidän ei tarvitse konsultoida muita uniexperttejä kuin vauvaanne ja itseänne.

KIINNITTYMISEN JATKAMINEN YÖLLÄ
Yöajan kiintymysvanhemmuudessa on kysymys enemmästä kuin vain vauvan nukkumapaikasta. Kysymys on asenteesta vauvan öisiin tarpeisiin, sen hyväksymistä, että vauvasi on pieni ihminen, jolla on suuret tarpeet - ympäri vuorokauden ja läpi viikon. Vauvasi luottaa siihen että sinä, hänen vanhempansa, olet jatkuvasti saatavilla myös yöllä, kuten päivälläkin. Joten sopeutat yöhön liittyvät tapasi vauvan tarpeisiin. Jos olet halukas joustamaan ja luovut kulttuurissa yleisestä asenteesta, jonka mukaan vauvat pitäisi opettaa heti alusta lähtien nukkumaan itsekseen, tulet ymmärtämään, että vauvan toivottaminen tervetulleeksi omaan vuoteeseesi ei ole pilalle hemmottelua eikä vauvan komentoon alistumista.

Lisättäköön, ettei vauvalle ole mitään oikeaa tai väärää nukkumapaikkaa. Päämääräsi ei ole sopeuttaa vauvasi nukkumakäytäntöä jonkun muun neuvomiin periaatteisiin - tulivatpa neuvot sitten vauvakouluttajalta tai kiintymysvanhemmuuden kannattajalta. Päämääräsi on löytää yötä varten vanhemmuuden strategia, joka tekee kaikille perheessä mahdolliseksi nukkua hyvin. Me, ja monet muutkin vanhemmat olemme huomanneet, että vauvan lähellä nukkuminen on paras tapa mahdollistaa vauvan tarpeisiin reagoiminen myös yöllä, ja nukkua silti hyvin.

MIKSI VAUVAN LÄHELLÄ NUKKUMINEN TOIMII?

On kaksi pääsyytä sille, miksi vanhemmat nukkuvat lastensa lähellä. Ensinnäkin yhdessä nukkuminen jatkaa kiinnittymistä, jonka rakentamiseksi vanhemmat ponnistelevat päivät. Kun lapsen ei tarvitse päiväsaikaan itkeä yksinään, käy järkeen, ettei häntä yölläkään jätetä toiseen huoneeseen itkemään. Vauvan lähellä nukkuminen on vauvan kantamisen yöversio. Toiseksi vauvat, joiden kanssa nukutaan, nukkuvat paremmin ja tämä auttaa äitejäkin nukkumaan paremmin. Toisin sanoen yhdessä nukkuminen toimii.

Pikkulapsen uni on erilaista kuin aikuisilla. Tutkijat eivät tiedä, miksi vauvat viettävät niin paljon aikaa kevyessä unessa. Voi olla, että vauvat eivät vielä ole kyllin kehittyneitä voidakseen turvallisesti nukkua syväunta. Jos hyväksytään ajatus, että vauvoilla on hyvä syy nukkua kuten nukkuvat, alkaa tuntua järkevältä myös ajatus, että vauvojen pitäisi nukkua jonkun rakastamansa ihmisen vieressä.

Uneen vaipuminen äidin rinnoilla tai isän käsivarsilla luo tervettä suhtautumistapaa nukkumista kohtaan. Vauva oppii, että on mukava nukahtaa. Vanhempiensa kanssa nukkuvat vauvat eivät ainoastaan nuku tyytyväisempinä, he myös pysyvät unessa kauemmin.

Jos vauva on yksin, herääminen saattaa olla pelottavaa. Kun huoneessa ei ole vanhempaa, vauva päättelee olevansa yksin ja hylättynä. Jos vauva herää lähellä äitiä, herääminen ei ole niin pelottavaa. Vauva ymmärtää, että kaikki on hyvin, jos äiti on lähellä. Hän voi imeä maitoa, jos on nälkä ja imeminen tyynnyttää hänet taas uneen. Ja äiti voi ehkä ojentaa kätensä, taputtaa vauvan selkää, mumista muutaman lohdutuksen sanan ja saatella vauvan näin kevyestä unesta kohti syvempää ilman että hänen tarvitsisi itse edes kunnolla herätä.

Kuinka paljon mukavampaa onkaan pystyä tyydyttämään vauvan tarpeet yöllä lähtemättä ollenkaan sängystä. Tällä tavoin yöllä usein syövien vauvojen äidit eivät ainoastaan pysy hengissä vaan suorastaan kukoistavat. Jos kysyt heiltä aamulla, he eivät osaa kertoa, mihin aikaan tai kuinka usein vauva heräsi yöllä. He vain tietävät levänneensä kunnolla. Koska samassa vuoteessa nukkuvien äitien ja vauvojen unirytmit asettuvat yksiin, vauvan heräämiset eivät häiritse äidin unirytmiä.

Vertaa tätä tilanteeseen, jossa äiti ja vauva nukkuvat eri huoneissa. Kun yksin nukkuva vauva herää itkien, yksin ja herättää äidin syvästä unesta, äidin on noustava vuoteestaan ja kiiruhdettava vauvan luo. Sitten hänen on rauhoitettava vauva niin, että tämä pystyy imemään maitoa. Kun vauva viimein vaipuu uneen, äiti laskee tämän koriinsa, ja sitten hänen itsensä pitäisi pystyä nukahtamaan.

Vauvakoulutuksen näkökulmasta yöherääminen on tapa, josta vauva pitää opettaa pois, ei merkki siitä, että vauvalla olisi tarve kiinnittyä vanhempiinsa. Usein toistuva yöherääminen ei tunnu kuitenkaan vaivaavan useimpia vauvan kanssa nukkuvia äitejä. Useammin toistuvat ruokinnat, lisämaito ja lisäkosketus auttavat vauvaa kasvamaan paremmin.

Vauvoilla on oma tapansa tietää, miten he voivat saada vanhemmiltaan sen, mitä kasvaakseen tarvitsevat. Jos otat vinkistä vaarin ja nautit yöllä vauvasi läsnäolosta, tulet iloisemmaksi ja pysyt paremmin kiinnittyneenä vauvaasi.

Vauvan kanssa nukkuminen tekee sinulle mahdolliseksi välittää vauvallesi huolenpidon viestejä läpi koko yön, sanomatta sanaakaan. Kun olet lähellä vauvasi herätessä ahdistuneena, voit vastata hänen tarpeisiinsa nopeasti ja asianmukaisesti. Tämä välittää vauvallesi viestin, että hän voi luottaa siihen että tyydytät hänen tarpeensa ja olet paikalla hänen tarvitessaan. Kun jätät kriitikot ja vauvakouluttajat omaan arvoonsa ja lasket vauvasi viereesi nukkumaan, viestität hänelle, että luotat hänen merkkeihinsä.


YHDESSÄ NUKKUMINEN - KUINKA SEN SAA TOIMIMAAN?

Varmistakaa, että kummatkin vanhemmat ovat yhtä mieltä.
Kiintymysvanhemmuuden periaatteiden olisi tarkoitus lähentää vanhempia, ei vieraannuttaa heitä toisistaan.

Käytä suurta sänkyä
Yhdessä nukkuminen on mukavampaa, kun on paljon tilaa jaettavaksi.

Laajenna sänkyäsi
Jotkut äidit ja vauvat tarvitsevat hieman etäisyyttä, jotta olo on mukava eikä herää liian usein. Kokeile sivuvaunua.

Kokeile erilaisia nukkumisjärjestelyjä
Monille perheille parempi järjestely on , että vauva nukkuu äidin ja seinän välissä

Nukkukaa yhdessä osa yöstä
Vauvan kanssa nukkuminen ei ole kaikki-tai-ei-mitään-kysymys.
Vauvan nukkuessa yksin vanhemmat voivat nauttia hetken kahdestaan. Vauvan herätessä vauva haetaan nukkumaan vanhempien sänkyyn.

Jaa vuoteesi vain yhden lapsen kanssa kerrallaan
Pikkuvauvan ja taaperon nukkuminen yhdessä ei ole turvallista. Järjestä taaperolle oma erikoissänky parisängyn viereen.

Joko heräät lastesi kanssa, kun he ovat vauvoja, tai sinun on herättävä heidän kanssaan, kun he ovat vanhempia.

(Kiintymysvanhemmuuden kirja: Onnellisen vauvan hoito-opas, kirjoittaneet William Sears & Martha Sears)
 
Vauvaa pidetään vaikeana, jos viimeistään puolen vuoden iässä yöt eivät mene heräilemättä. Viimeistään yksivuotisneuvolassa saatetaan sanoa, että nyt viimeistään lapsen pitäisi nukkua koko yö heräämättä. Se on lapselle hyväksi. Annetaan ymmärtää, että normaali lapsi nukkuu viimeistään puolivuotiaana läpi yön. Pahimmillaan vanhempia kielletään nukuttamasta lasta rinnalle tai syliin. Pelotellaan, että muuten lapsi ei opi nukahtamaan itsenäisesti.

Länsimaissa ongelmina pidetään yöheräilyä ja nukkumaanmenoon liittyviä taisteluja. Näiden niin sanottujen unihäiriöiden suuri määrä kertoo kulttuuristen tapojen ja vauvan biologian yhteensopimattomuudesta. Esimerkiksi Japanissa yöheräilyjä ei pidetä ongelmana vaan asiaankuuluvana. Tällöin vanhempien suhtautuminen asiaan eroaa länsimaisesta. Nukkumaanmenotaisteluitakaan ei samassa määrin ole, jos lapsi nukutetaan vanhemman läsnä ollessa ja hän saa nukkua vanhemman vieressä. Japanissa muuten suositellaan, että vauvaa ei jätettäisi yksin huoneeseen nukkumaan.

Vauvat eivät kärsi yöheräilystä, vanhemmat kyllä. Ei vauvan kyvyttömyys noudattaa kulttuurisia tapoja ole sairaus eikä ongelma. Lapsi toimii niiden biologisten tarpeiden mukaan, jotka ovat evoluution kuluessa valikoituneet optimaalisiksi toimintatavoiksi. Häiriintymätön uni ei ole ainoa hyvä uni. Vauvan unikäyttäytyminen ei myöskään ole yhteydessä vauvan moraalisiin ominaisuuksiin. Heräilemättä nukkuva vauva on ehkä evoluutiivisesti katsottuna elinkelvottomampi - ei kiltimpi tai helpompi kuin öisin heräilevä ikätoveri. Hiljaa omassa huoneessaan nukkuva vauva ei myöskään kasva yhtään itsenäisemmäksi - päinvastoin.

Lapsen kuuluu heräillä ja syödä äidinmaitoa öisin. Se on normaalia, asiaankuuluvaa ja luonnollista. Lapset lopettavat yöheräilyt yksilöllisesti oman aikataulunsa mukaan. Unikoulut ja muut vastaavat kidutusmenetelmät vain opettavat lapsen nukkumaan liian vähän ja tuovat lapselle hylkäämisen tunteen. Mikäli rintaa ei nukkuessa saa, lapsi voi nukkua vähemmän kuin tarve olisi ja nousta aamulla aikaisin syömään.

"Eikö teillä ole lapselle omaa huonetta? Eikö se ole kauhean hankalaa nukkua lapsen kanssa samassa sängyssä? Missä te harrastatte seksiä? Kyllä lapsen pitäisi nukkua omassa sängyssä. Varo, ettet kieri vauvan päälle ja tukahduta sitä."

Perhepeteilijät saavat kuulla mitä omituisimpia kysymyksiä ja lausahduksia. Siltä varalta, että lukija saa joskus vastailla samanlaisiin kysymyksiin, tässä muutama vastausmalli valmiiksi.

"Ei ole vauvalle omaa huonetta. Emme päivisinkään jätä noin pientä lasta valvomatta." " Eikö sinun ole hankala nukkua puolisosi kanssa? Hän on niin isokin, että valtaa varmasti koko sängyn." "Mikäli seksielämämme teille nyt mitenkään kuuluu, meillä on pari sohvaa, keittiönpöytä, sauna ja keinutuoli. Mitä, teettekö te sitä vain tylsästi sängyssä?"

"Miksi ihmeessä lapsen pitäisi nukkua erillään vanhemmistaan? Sehän on järjetöntä." "Näin äitinä kehoni toimii lasta hoitaakseen, ei tappaakseen. Ei, kehoni ei ole tappava ase, jota nukkuvan lapseni tulisi varoa." Lisäksi voi kysyä, että mikä oikeus aikuisella on toisen ihmisen läheisyyteen,, jos se evätään pieneltä lapselta.

Länsimaisella nukuttamisideologialla on taloudellinen ja uskonnollinen tausta. Samassa sängyssä nukkuvan vauvan uskotaan uhkaavan vanhempien parisuhdetta. Lisäksi länsimaissa arvostetaan itsenäisyyttä ja yksilöllisyyttä enemmän kuin perhekeskeisyyttä. Tähän liittyy väärä luulo siitä, että yksin nukkuminen tukisi lapsen itsenäistymistä.

Tiede on ollut osaltaan mukana vääristämässä käsityksiä lasten nukkumisesta. Monet nukkumistutkijat ovat määritelleet lapsen biologiseksi parhaaksi asioita, jotka oikeasti ovat hyväksi vanhempien sosiaaliselle ja taloudelliselle elämälle. Evolutiivinen näkökulma on unohdettu ja normiksi on asetettu yksin läpi yön nukkuva vauva. Tämä ei kuitenkaan ole ihmislajille biologisesti tai sosiaalisesti normaalia.

Länsimainen kulttuuri on saanut aikaan sen, että biologisesti epänormaali nukkuminen - vauva nukkuu yksin - on tullut normaaliksi, ja biologisesti normaali nukkuminen - perhepeti - on tullut epänormaaliksi.

Toisin kuin kuvitellaan, yksin nukkuminen ei lisää lapsen itsenäisyyttä. Yksin nukkuva kyllä oppii tuudittamaan itsensä uneen ilman aikuisen apua, mutta vauvasta asti äitinsä kanssa nukkuneet lapset ovat taaperoina omatoimisempia ja sosiaalisesti itsenäisempiä. Vanhempiensa kanssa nukkuneet kontrolloivat paremmin tunteitaan ja sietävät paremmin stressiä. Perhepeti edistää turvallisen kiintymyssuhteen syntyä, lisää lapsen turvallisuutta, vähentää yksinäisyyttä ja öisiä pelkoja. Yksinnukkuvia lapsia on vaikeampi kontrolloida, he ovat vähemmän onnellisia ja vähemmän innovatiivisia. Heillä on enemmän kiukunpuuskia ja he ovat pelokkaampia. Tavallisesti vanhempiensa kanssa nukkuvat lapset ovat -yllätys, yllätys- kyvykkäämpiä yksinoloon. Vanhempien kanssa yhdessä nukkumisella on positiivisia ja suotuisia vaikutuksia lapsen koko elämään.

Vaikka lapset nukkuisivat omassa sängyssään, tulisi jokaiselle lapselle suoda oikeus nukkua vanhempiensa kanssa samassa huoneessa niin kauan kuin lapsi sitä haluaa.

Nykyään normaalina pidetty lapsen kiintyminen unileluun voi olla merkki lapsen turvallisuudenkaipuusta. Mihin lapsi, jonka elämässä ei tapahdu suuria muutoksia tai joka nukkuu äitinsä vieressä, tarvitsisi unilelua?

Jotain synnynnäisistä äidinvaistoista kertoo se, että huolimatta kulttuurisista suosituksista useimmat vanhemmat nukkuvat jonkin verran lapsensa kanssa. Tavallista on myös vauvn nostaminen keskellä yötä vanhempien sänkyyn. Lastenhoidon asiantuntijoiden antamat ohjeet tosin saattavat saada vanhemmat salaamaan perhepeteilyn, tai mikä pahinta, tuntemaan siitä syyllisyyttä.

Koko ajan löydetään enemmän todisteita siitä, kuinka yksin nukkumisella on lapselle vakavia fysiologisia ja sosioemotionaallisia seurauksia. Sen sijaan ei ole löydetty yhtään todistetta siitä, että vanhempien kanssa nukkuminen olisi lapselle haitallista.

(lyhentäen sitaatit kirjasta: Luonnollinen lapsuus)
 
Tuon ikäinenhän heräilee luonnostaan just tunnin välein, ja jos rinnalle nukkuminen assosioituu vahvasti nukahtamiseen, niin ei varmasti yölläkään nukahda ilman.

Olen kuullut, että jos vauva tottuu nukahtamaan rinnalle tai isänsä syliin, hän ei herättyään osaa nukahtaa itsekseen. Onko tämä totta?

Tri Searsin vastaus:

Totta, totta – ja entä sitten? (---)

Vauva on pieni vain lyhyen aikaa, ja tänä aikana luodaan luottamuksen perusta. Mieti, mitä tapahtuu, jos vauva herää yksin ja hänet pakotetaan, ennen aikojaan, rauhoittamaan itse itsensä.

Koulukunta, jonka mukaan vauvan pitäisi oppia rauhoittamaan itse itsensä ja nukahtamaan ilman äidin ja isän apua jo ihan pienenä, jättää huomiotta tärkeän asian lapsen kehityksessä: tarve, joka on tyydytetty varhaislapsuudessa, poistuu. Sen sijaan tarve, jota ei ole tyydytetty, ei koskaan poistu kokonaan, vaan ilmenee myöhemmin ’kiintymishäiriöinä’: aggressiona, kiukkuna, eristäytymisenä tai vetäytymisenä ja kurinpito-ongelmina.

Meillä on käytännön nyrkkisääntö: ensimmäisen vuoden aikana lapsen halut ja tarpeet ovat yleensä yhtä.” (lyhentäen suomennettu)
 
Jossain vaiheessa uraasi vanhempana joku tulee ehdottamaan sinulle, että vauvasi itkuihin tulee suhtautua niin, että annetaan vauvan itkeä itkunsa. Älä tee näin, varsinkaan vauvan ensimmäisinä kuukausina. Anna vauvan itkeä itkunsa loppuun on neuvo, joka voi aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä. Tutkitaanpa tätä epäherkkää kehoitusta osa kerrallaan, jotta näkisit, miten epäviisas ja epäkäytännöllinen se on.

"Anna lapsesi...."
Henkilöltä, jolla ei ole biologista yhteyttä vauvaasi, on varsin röyhkeää tulla luennoimaan sinulle siitä, miten sinun pitäisi reagoida oman vauvasi itkuihin. Vaikka neuvo tulisi isovanhemmilta tai muulta läheiseltä, ymmärrä, ettei tämä henkilö tunne vauvaasi niin hyvin kuin sinä. Hän ei myöskään ole kuuntelemassa miltä vauvasi itku kuulostaa kolmen aikaan aamuyöstä. Tällaisia neuvoja tarjotaan todennäköisesti sinun takiasi, ja koska itku mielletään häiriöksi. Mutta sinä tiedät, että se heijastaa tarvetta.

"Itkeä..."
Mitä vauva itku oikeastaan on? Niille, jotka antavat vauvan itkeä, itkulla ei ole merkitystä. Mutta itse asiassa vauva yrittää viestiä jotain. Hän yrittää epätoivoisesti tehdä tarpeensa tiettäväksi. Tapasi vastata itkuun on myös tapasi viestiä.
Itku on suunniteltu herättämään vastaus vanhemmissa.

"Itkunsa---"
Mikä itku vauvan pitäisi antaa itkeä? Onko kyseessä ärsyttävä tottumus, josta vauvan pitäisi oppia luopumaan? Tuskinpa, eihän tarvetta voi kutsua tottumukseksi. Eivätkä vauvat itke mielellään. Myös uskomus, jonka mukaan itkeminen tekee hyvää keuhkoille, on yksinkertaisesti perätön. Liiallinen itkeminen alentaa vauvan veren happipitoisuutta ja kohottaa stressihormonien pitoisuutta. Kiinnittyneelle vanhemmalle itku edustaa tarvetta. Itku ei lopu, ennenkuin tarve täytetään.

"Loppuun---"
Mitä oikeastaan tapahtuu, kun lapsi itkee itkunsa loppuun? Mihin itku menee? Itkeekö vauva loppuun itkukykynsä? Voiko hän itkeä kaikki itkunsa pois niin ettei ole enää mitään itkettävää? Ei! Lapsi voi itkeä tunnista toiseen eikä silti unohda itkemisen kykyään. Sen sijaan vauva menettää itkunsa motivaation ja samalla jotain muutakin arvokasta. Kun kukaan ei vastaa vauvan itkuun, hänellä on kaksi mahdollisuutta: hän voi itkeä entistä kovemmalla äänellä ja tuottaa entistä häiritsevämmän signaalin siinä toivossa, että joku kuuntelisi; tai hän voi luovuttaa ja tulla "kiltiksi vauvaksi", joka ei ole häiriöksi kenellekkään. Mieti, miltä sinusta tuntuisi, jos sinulla olisi jokin tarve ja olisit parhaasi mukaan yrittänyt tehdä sen tiettäväksi, mutta kukaan ei kuuntelisi. Silloin tulisit vihaiseksi. Tuntisit itsesi voimattomaksi ja mitättömäksi, ja uskoisit, ettei kukaan välitä sinusta, koska tarpeillasi ei ole kenellekkään väliä. Se mikä loppuu, kun lapsi jätetään huutamaan, on luottamus: luottamus hänen omaan viestintäkykyynsä ja luottamus hoivanantajien reagointiin.

Kun lapsi jätetään itkemään itkunsa loppuun, myös vanhemmilta loppuu jotain. He menettävät herkkyytensä. Sinua ehkä neuvotaan, että sinun on kovetettava sydämesi vauvan itkulta, ja ehkä ehdotetaan jopa, että sinun pitäisi tehdä tämä vauvasi parhaaksi. Tämä on väärin. Jos tietoisesti pyrit tekemään itsestäsi epäherkän vauvasi signaaleille ja tukahduttamaan vaistomaiset reaktiosi, toimit omaa biologista rakennettasi vastaan. On kyllä totta, että itkeminen lakkaa lopulta häiritsemästä sinua, mutta tällä on vakavat seuraukset vanhemmuutesi kannalta. Menetät luottamuksen vauvasi signaaleihin, ja menetät kykysi ymmärtää vauvasi primitiivistä kieltä. Tämä on seuraus, jos vanhemmat suhtautuvat itkuun hallintakysymyksenä pikemminkin kuin viestintävälineenä.

Tieteen tuloksia

-Vauvan itkettäminen ei perustu tosiasioihin-
Tutkimusten mukaan itkemään jätetyt vauvat eivät useimmissa tapauksissa vähennä itkemistään, mutta kylläkin useimmiten alkavat itkeä häiritsevämmällä tavalla, takertuvat vanhempiinsa ja saavuttavat hitaammin itsenäisyyden.

Vauvan itku ei ole samanlaista alusta loppuun. Jos piirtäisit siitä käyrän, se olisi nouseva. Jos vauvan itku kuitenkin jatkuu, koska kukaan ei ole kuunnellut eikä vastannut, siitä tulee yhä häiritsevämpää, kunnes vauva ylittää käyrän huippukohdan ja vaiheen, jossa itkulla on hoivanantajiin positiivinen vaikutus. Tämän jälkeen itku herättää välttämisreaktion, ja hoivanantajan on vastustettava haluaan päästä pois tämän parkuvan olennon läheisyydestä. Jos vauva ei vieläkään saa, mitä tarvitsee, itku siirtyy raivovaiheeseen. Hoivanantaja on vihainen, koska vauvan rauhoittaminen on niin vaikeaa ja vauva on vihainen, koska ei ole saanut itkulleen odottamaansa vastausta. Yksi syy reagoida nopeasti vauvan itkuihin on, että näin vauva pysyy itkukäyrän kiinnittymistä tukevassa vaiheessa, siis vaiheessa, jossa vauvojen itku on miellyttävämpää kuunneltavaa.

EI OLE SINUN SYYSI, ETTÄ VAUVASI ITKEE
Älä ajattele, että olisi sinun vikasi, jos sinulla on paljon itkevä vauva. Jos teet parhaasi vastataksesi herkkävaistoisesti vauvasi itkuihin, muttei aina onnistu rauhoittamaan vauvaasi, älä ajattele, että äitiydessäsi olisi jotain vikaa. Sinun ei tarvitse saada vauvasi itkua loppumaan. Tee vain parhaasi varmistaaksesi, ettei itkuun liity fyysistä syytä ja sitten kokeile erilaisia rauhoittumistapoja. Joskus ehkä tunnet kokeilleesi jo kaikkea, etkä vieläkään tiedä, miksi vauva itkee. Joskus vauvasikaan ei tiedä. Jos olet jo tehnyt kaiken voitavasi selvittääksesi, miksi vauvasi itkee, tarjoa rakastava syli, rintasi ja olkasi vauvan nojata, jottei hänen tarvitse jäädä yksin itkemään. Loppu on kiinni vauvastasi.

(Kiintymysvanhemmuuden kirja - Onnellisen vauvan hoito-opas, kirjoittaneet William Sears & Martha Sears)
 
Varo unikouluttajia!

Oletko kuullut nämä neuvot?

"anna vauvan itkeä itkunsa"
"vauvalle pitäisi luoda rutiinit"
"et ikinä saa häntä pois sängystäsi"
"mitä, imetätkö yhä?"

Nämä erheelliset hoitovinkit ovat peräisin arkielämän "asiantuntijoilta", jollaisia on kaikkialla. Heistä tuntuu olevan kiinnostavampaa kertoa sinulle, miten vauvan voisi sopeuttaa mukavasti sinun elämääsi, kuin näyttää, miten vauvasta voisi kasvattaa terveen, onnellisen ja tasapainoisen.

Mikä vauvakoulutuksessa on vikana?

Vauvakoulutus ei ole sopusoinnussa äidin biologian kanssa. Vauvakoulutus tuhoaa herkkyyttä. Kun signaalit jättää tarpeeksi kauan huomiotta, kyky niiden tulkintaan menetetään. Sitten on luotettava aikatauluihin ja ulkopuolisiin neuvojiin, jotka kertovat mitä vauvan kanssa tulee tehdä.

Vauvakouluttajat käskevät äitiä luottamaan kirjaan tai vauvakouluttajan sanaan. Se ohittaa kokonaan mutkikkaan järjestelmän, jota vanhemmat voivat käyttää oppiakseen todella tuntemaan lastaan ja ymmärtämään tätä.

Jos kiintymysvanhemmuutta pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi herkkyys. Herkkyys tarkoittaa sitä, että tunnet vauvasi (aistit hänen tarpeensa) ja luotat näihin tuntemuksiisi. Jos vauvakoulutusta pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi epäherkkyys. Vauvakoulutuksessa äiti ja vauva pidetään kaukana toisistaan, minkä tuloksena on, että äiti menettää herkkyytensä - herkän vaiston, jolla hän lukee vauvansa tarpeita. Herkkyyden puute johtaa molemminpuoliseen eäluottamukseen. Vauva ei luota siihen, että hoivanantajat täyttäisivät hänen tarpeensa. Äiti ei luota enää itseensä, siihen että ymmärtäisi ja osaisi tyydyttää vauvan tarpeet.

Perinteisissä kulttuureissa, joita ei ole siunattu vauvakalusteilla tai lastenhoito-oppailla, kielessä ei ole edes olemassa hemmottelu-sanaa.Kun näille äideille kerrotaan pilalle hemmottelusta ja siitä, että vauvalle ei pitäisi antaa periksi, he torjuvat nämä ajatukset mielettöminä. Kaikki ovat tyytyväisempiä, kun äiti ja vauva voivat rentoutua ja nauttia toisistaan.

Toimiiko vauvakoulutus todella?

"Mutta se toimii", väittää vauvakouluttaja. Niinkö tosiaan? Riippuu siitä, mitä toimimisella tarkoitetaan. Vauva lakkaa kyllä lopulta itkemästä, jos sen itkuihin ei vastata. Lakkaa kuuntelemasta vauvan viestejä, niin hän lakkaa viestittämästä. Tämä on itsestäänselvää. Mitä tämä etäisyyttä painottava neuvonta todella opettaa vauvalle? Hän oppii, että hänen viestinsä eivät vaikuta hänen vanhempiinsa. Niillä ei ole arvoa ja tästä seuraa ettei hänellä itselläänkään ole arvoa. Kukaanhan ei loppujen lopuksi kuuntele häntä. Koulutus on opettanut vauvalle ainoastaan, että hän ei pysty viestimään vanhempiensa kanssa.

Riippuu vauvan persoonallisuudesta, miten hän käsittelee tätä oivallusta. Sinnikäs vauva jatkaa itkemistä ja kitinää entistä lujemmin. Vauvasta tulee takertunut ja ahdistunut ja hän käyttää paljon energiaa yrittäessään pysyä lähellä vanhempiaan ja hallita heitä. Hän on kaikkea muuta kuin itsenäinen. Hieman rennompi vauva taas yksinkertaisesti antaa periksi ja muuttuu apaattiseksi. Hänestä tulee "kiltti vauva", sellainen joka sopeutuu mukavasti hänelle saneltuun aikatauluun, nukkuu yön yli ja yleisesti ottaen on vähemmän vaivaksi. Tämä on se vauva, jonka vuoksi vauvakouluttaja sanoo, että "se toimii". Mutta vanhemmat maksavat tästä hinnan. Tämä vauva ei luota eikä tunne mitään. Hän sulkeutuu.

Sulkeutumisoireyhtymä

Lindan ja Normin vauva oli viettänyt tuntikausia kantoliinassa, hänen itkuihinsa oli vastattu heti ja hyvin, häntä imetettiin kun hän sitä tarvitsi. Koko perhe kukoisti. Sitten kuvaan astuivat vauvakouluttajat. Hyvää tarkoittavat ystävät olivat saaneet vanhemmat vakuuttuneiksi siitä, että he hemmottelivat vauvaansa, että vauva manipuloi heitä ja että vauvasta kasvaisi takertuva, epäitsenäinen lapsi. Norm ja Linda antoivat periksi ulkopuolisille paineille. He antoivat vauvan itkeä itsensä uneen, syöttivät aikataulussa ja kantoivat häntä vähemmän. 2 kk:ssa vauvan paino lakkasi nousemasta ja hänestä tuli syrjäänvetäytyvä. Lääkäri diagnosoi kasvupysähdyksen ja oli aikeissa aloittaa laajan lääketieteellisen hoitokuurin. Minä diagnosoin sulkeutuneisuusoireyhtymän. Vanhemmat olivat tietämättään riistäneet vauvan kiintymysturvan. Tuloksena oli eräänlainen vauvan masennustila. Neuvoin vanhempia kantamaan vauvaa paljon, imettämään vauvantahtiin ja reagoimaan herkästi itkuun. Kuukauden sisällä vauva alkoi voida hyvin.

Uskomme, että vauvat pystyvät opettamaan vanhemmilleen, minkä tasoista vanhemmuutta he tarvitsevat. Vanhempien osana on kuunnella ja ammattilaisten osana on tukea vanhempien itseluottamusta eikä nakertaa sitä suosittelemalla liian etäisiä toimintamalleja kuten "sinun olisi annettava hänen olla enemmän omassa sängyssään". Vain vauva tietää oman tarvetasonsa ja vanhemmat ovat parhaalla paikalla ymmärtääkseen vauvan kielen.

Vauvat, jotka on koulutettu olemaan ilmaisematta tarpeitaan, saattavat näyttää tyyniltä, mukautuvaisilta ja kilteiltä. Nämä vauvat saattavat tosiasiassa olla masentuneita ja sulkemassa ilmaisukanaviaan ja heistä saattaa kehittyä lapsia, jotka eivät ikinä pyydä mitään mitä tarvitsevat ja lopulta erittäin haasteellisia aikuisia.

Eivät kaikki vauvat reagoi vauvakoulutukseen yhtä dramaattisesti. He eivät ehkä varsinaisesti lakkaa kasvamasta. Mutta he saattavat lakata kasvamasta toisessa mielessä. Vauvakoulutustekniikoita käyttävät vanhemmat ehkä voivat itsekin huonosti.


***************
Vauvakoulutus perustuu vanhemman ja lapsen välisen suhteen väärintulkintaan. Siinä oletetaan, että vastasyntyneet putkahtavat maailmaan hallitsemaan vanhempiaan ja että jollet ehdi ensimmäisenä hallitsemaan vauvaa, hän ottaa ohjat käsiinsä ja alkaa johtaa. Vauvakoulutuksessa hahmotetaan lapsen ja vanhemman välille vihollisuussuhde. Tämä ei ole tervettä. Perhe-elämä ei ole kilpailua, jossa jonkun on voitettava ja jonkun hävittävä. Perheessä päämääränä on, että kaikki voittavat.

Vauvakouluttajissa on maallikkoja, mutta jotkut ovat psykologeja tai lastenlääkäreitä. He ovat etääntyneet kauas vauvojen ja äitien todellisuudesta, ja se näkyy heidän neuvoistaan. Usein he jättävät huomiotta tosiasioita joita ei voi mitata, kuten äidin intuition tai herkkävaistoisuuden. Heidän ajatustavassaan vauvanhoito on pikemminkin tiedettä kuin taidetta ja vauva on pikemminkin projekti kuin persoona. Vauvakouluttajilla ei ole lainkaan sietokykyä persoonallisuuseroille, eivätkä he anna arvoa äidin herkkyystason tai vauvan tarvetason vaihteluille.

*******************

Lähde:
Kiintymysvanhemmuuden kirja Onnellisen vauvan hoito-opas (William Sears & Martha Sears)

William ja Martha Sears ovat avio- ja työpari, jonka puoleen amerikkalaisvanhemmat yhä usemmin kääntyvät. Searsit ovat kirjoittaneet useita kirjoja ja ovat tulleet amerikkalaiskatsojille tutuiksi televisiosta. Searseilla on 8 lasta. William Sears on opiskellut Harvardissa ja harjoitellut maailman suurimmassa lastensairaalassa. Hän on toiminut lastenlääkärinä melkein 30 vuotta.
 
sinulle"vieras",lapselle ei ole etu myöskään väsynyt äiti ja vielä kun on toinenki lapsi joka vaatii huomiota.
Ei ole väärin pyytä apua oli se heräily kuinka luonnollista tahansa, unenpuute on yks pahimpia mielenterveys sairauksien laukaisijoita. Sekö on sitte hyvä juttu??
 
Alkuperäinen kirjoittaja uniongelmaisen äiti;23798174:
sinulle"vieras",lapselle ei ole etu myöskään väsynyt äiti ja vielä kun on toinenki lapsi joka vaatii huomiota.
Ei ole väärin pyytä apua oli se heräily kuinka luonnollista tahansa, unenpuute on yks pahimpia mielenterveys sairauksien laukaisijoita. Sekö on sitte hyvä juttu??

Ei tietenkään. Mutta yritän tässä sanoa, että huudattamaan ei pidä lähteä eikä yösyöttöjä voi jättää noin pienelle. Sitten vaikka isä pullon kanssa hoitamaan yöt. Noin pientä ei jätetä yksin huutamaan ja eikä jätetä syöttämättä.
 
Raivostuttava linkittäjä iski taasen kerran.. En kyllä noin pienelle pitäisi mitään unikouluja, yrittäisin mieluummin selvittää mahdolliset allergiat yms. Kurjaahan se on valvoa, varsinkin kun on muitakin lapsia joiden kanssa pitää jaksaa.
 
kiitos "vieras" sinullekin vastauksista, ja pointti on tuossakin.
Unikoululla mä en nyt lapseni kohdalla hakisikaan mitään yksin huudattamista ja opettamista kuin armeijassa, vaan jotain pehmeää tapaa hoitaa tätä ongelmaa kun oma jaksaminen todella on jo aika äärirajoilla. Lisäksi paha olla esikoisen puolesta kun äiti on pinna kireällä eikä jaksa mitään.
Ymmärrän että 5kk on vielä pieni, mutta onko lapsen todella tarpeen pahimmillaan syödä 7 tunnin yöuniensa aikana se 7 kertaa?? Voisko olla lapsenkin edun mukaista oppia nukkumaan pidempi pätkä edes jossain vaiheessa vuorokautta, kun ei sitä päivälläkään tee? Ja jos meidän kohdalla kyseessä on vain joku mahdollisesti haitallinenkin opittu tapa, niin ehkä siitä olisi hyötyä kaikille osapuolille päästä siitä eroon?

..lapsi tosiaan ei päivälläkään nuku ilman rintaa tai sitten joskus vahingossa saattaa isänkin kanssa nukahtamaan, mutta silloinkin tuttipullon kanssa syödessään..eli voisko tällä olla vaikutusta? olen joskus koittanut lapsen vielä hereillä ollessa nukuttaa sänkyyn syömisen päälle, mutta huutoa tulee. ja en ole raaskinutkaan kauaa huudattaa, vaan tosi herkästi nostanut sitten takaisin rinnalle, johon vauva nukahtaa lähes poikkeuksetta..
 
[QUOTE="vieras";23798185]Ei tietenkään. Mutta yritän tässä sanoa, että huudattamaan ei pidä lähteä eikä yösyöttöjä voi jättää noin pienelle. Sitten vaikka isä pullon kanssa hoitamaan yöt. Noin pientä ei jätetä yksin huutamaan ja eikä jätetä syöttämättä.[/QUOTE]

Meillä tämä käytännössä tarkoitti sitä, että hoidin lasta itse kaikki yöt ja yritin vain kestää heräilyt. Isä yritti hoitaa lasta joitakin öitä, mutta lapsi huusi täyttä kurkkua, joten huudattamiseksi laskin senkin. Ei se isä vaan kelvannut, eikä pullo. Eli mitään ei voi tehdä.
 
Meillä tämä käytännössä tarkoitti sitä, että hoidin lasta itse kaikki yöt ja yritin vain kestää heräilyt. Isä yritti hoitaa lasta joitakin öitä, mutta lapsi huusi täyttä kurkkua, joten huudattamiseksi laskin senkin. Ei se isä vaan kelvannut, eikä pullo. Eli mitään ei voi tehdä.

Meidän pienokainen kun on oikein väsynyt niin ei myöskään isältä huoli tuttipulloa, vain tissi rauhoittaa..Eli pelkäämpä että meillä kävisi samoin, isännälle kun ei vielä rintoja ole kasvanut.
Mitä luulette, traumatisoisinko lapsen jos isäntä vaan huudon uhasta huolimatta hoitaisi lasta yhden yön, ja itse lähtisin esikoisen kanssa jonnekkin muualle nukkumaan..? Jos huutaisi niin isä pitäisi kyllä sylissä tms, ja syöttelisi pullolla, mutta jos saisi edes yhden yön unta..?
 
Alkuperäinen kirjoittaja silmäpussi;23798201:
Ymmärrän että 5kk on vielä pieni, mutta onko lapsen todella tarpeen pahimmillaan syödä 7 tunnin yöuniensa aikana se 7 kertaa?? ..

Yksi keskeinen vauvojen vuorokautta rytmittävä tekijä on nälkä. Pienet lapset eivät kykene syömään kerrallaan niin suuria määriä, että näläntunne voisi pysyä poissa esimerkiksi läpi yön. Näin ollen imetystä tai maitopulloa ei pitäisi säännöstellä edes yöaikaan. Jotkut lapset saattavat tarvita yöruokailua pitkäänkin, vaikkakin siitä saattaa muodostua joillekin lapsille tapa.

Suurin osa lapsista näyttää tutkimusten valossa lopettavan yösyömisen noin puolen vuoden iässä, mutta sitä ei voida yleistää kaikkiin lapsiin. Tähän vaikuttaa paljolti iltaruokailu: kuinka paljon ja mitä lapsi saa syödäkseen. Toiset lapset eivät syö iltaisin niin suuria annoksia että pysyisivät koko yön kylläisenä, ja myös aineenvaihdunnalliset tekijät saattavat vaikuttaa.

Varmaan yleisin syy luulla, että maito ei riitä, on lapsen yhtäkkiä tihentyvä rinnan tarve. Aiemmin lapsi tahtoi maitoa ehkä kahden tai kolmen tunnin välein, imi vaikkapa kymmenen minuuttia kerrallaan, heräsi yöllä syömään kolme kertaa. Yhtäkkiä syöttöväli vähenee tunniksi, ja lapsi viipyy rinnalla puoli tuntia kerrallaan, saattaa varsinkin iltaisin haluta olla rinnalla koko ajan, ja imee yölläkin tunnin välein!

Nyt tarvitaan äidiltä sitä luottamusta! Tämä ei tarkoita, että maito ei enää riittäisi, vaan päinvastoin: lapsi aikoo piakkoin käyttää entistä enemmän ravintoa kasvamiseen ja oppimiseen ja TILAA LISÄÄ maitoa. Rintahan oli siitä ihmeellinen, että se tuottaa maitoa tilauksen mukaisen määrän. Tiheän imemisen kausina lapsi imemällä kasvattaa maidon tuotantoa vastaamaan isomman lapsen tarpeita. Imuttelu on usein erityisen intensiivistä iltaisin, jolloin "tilataan seuraavan päivän maitoja".

Tällaisia tiheän imemisen kausia tulee kaikille lapsille silloin tällöin. Jostain syystä niitä on odotettavissa varsinkin kuuden viikon, kolmen kuukauden ja viiden-kuuden kuukauden ikäisillä lapsilla.

Tuttipullo on se väline, johon turvaudutaan, kun epäillään, että maito ei riitä. Valitettavasti vain tuttipullo on myös väline, joka saattaa todella aiheuttaa maidon vähenemistä. Kahdella tavalla.

Ensinnäkin - kuten on jo sanottu ;-) - rinta tuottaa maitoa sitä enemmän mitä enemmän rintaa käytetään. Kaikki ravinto, minkä lapsi saa muualta kuin rinnasta, vähentää tietenkin rinnan saamaa ärsykettä, ja sitä kautta maidon tuotantoa. Jos siis lisämaitoa täytyy antaa, ja on aihetta pelätä, että maito ei riitä, kannattaa antaa maito imetysapulaitteella, jolloin lapsi imee rintaa silloinkin, kun saa korviketta (imetysapulaitteesta lisää hetken päästä).

Toisekseen voi käydä niin, että lapsi huomaa maidon irtoavan tuttipullosta vähemmällä vaivalla kuin rinnasta. Kaikki lapset eivät tästä huolimatta ala syrjiä rintaa, mutta niinkin voi käydä: lapsi turhautuu rinnalla, kun maito ei tulekaan yhtä helposti kuin tutista ja suuttuu ja kieltäytyy imemästä. Tai koska tutin ja rinnan imemiseen tarvitaan erilaisia tekniikoita, varsinkin ihan pieni lapsi voi vallan unohtaa kuinka rintaa käytetään.

Tästä "nännihämmennykseksi" kutsutusta tilanteesta pääsee eroon, jos äiti vain sinnikkäästi jaksaa tarjota rintaa ja mahdollisesti tarvittavaa lisämaitoa ei anneta pullosta vaan hörppyyttämällä tai (varsinkin isommalle lapselle) suoraan mukista tai imetysapulaitteella.

Tällaisessa tapauksessa kannattaa muuten äidin mielummin lypsää maitoaan ja tarjota lapselle sitä, kuin turvautua korvikkeeseen. Syy on tietenkin se, että jos maitoa ei tilata, sitä ei kohta enää tule. Lypsämällä ainakin jonkin verran voi maidon tuotantoa pitää yllä kunnes imemisongelmat on voitettu
 
Meillä oli vähän sama tilanne jokin aika sitten. Mutta mä en missään vaiheessa antanut vauvalle joka kerta tissiä, kun heräsi. Söi kyllä yöllä ehkä noin kolme kertaa tuon ikäisenä, mutta muut heräämiskerrat, välillä hyvin tiheästikin, rauhoitin muuten nukkumaan uudelleen, käänsin kylkeä vaan tai otin syliin hetkeksi. Ja en ole huudattanut, enkä huudata. Tyttö on nyt reilu 8 kk, nyt jaksaa kutakuinkin nukkua yön syömättä, tai siis syö aamulla vaikka joskus kuudelta, mutta heräilee vieläkin yöllä. Viime aikoina heräilyä on kyllä ollut selkeästi vähemmän kuin ennen.
 
Todellakaan ei tuon ikäinen tarvitse öisin tunnin välein ruokaa. Anna sille kiinteitä niin voit olla varma, että nälästä ei ole kyse. Ja sitten vaan yöllä ei enää sitä tissiä, paitsi ehkä aamuyöstä voi tarvita vielä syötön. Täyttä soopaa tuollainen, että maitoa ei pitäisi säännöstellä öisin. Siitä saa vain itselleen burnoutin ja vauvalle syömättömyysongelman, kun ei sitten päivällä huoli mitään kun vetää yöt läpi maitoa. Lisäksi kun vauva saa hampaita, jatkuva öinen happohyökkäys pilaa ne alta aikayksikön. Ja huomaa, että maidon "pihtaaminen" ja huudatus eivät ole synonyymeja.
 
Kukahan noita iänikuisia lainauksia jaksaa lukea?

Onko lapsella vatsavaivoja, ihottumia, pulauttelua tms? Meillä allerginen lapsi nukkui yhtä huonosti. Lapsi ei herännyt nälkään vaan haki maidolla lohtua kipuun.
 
Ihan ensimmäiseksi pitäisi yrittää opettaa vauva nukahtamaan ilman että se tissi on suussa. Ei siis saa antaa nukahtaa syödessään - tiedän kuulostaa vähän julmalta - koska ei myöskään herätessään osaa nukahtaa ilman sitä rintaa. Näin ollen joudut työntämään rintaa joka välissä jotta vauva osaisi nukahtaa. Eli aloita päiväsaikaan se, että kun lapsi syö, et anna nukahtaa rinnalle. Kutita jalkapohjista, nosta pystyyn, "kiusaa" sen verran että havahtuu hereille. Vasta sen jälkeen siirto nukkumaan. Ja meillä ainakin kun meinasi nukahtaa, herättelin ja syötin vielä lisää, herättelin taas jne. Kunnes lapsi oli oikeasti syönyt vatsansa täyteen jotta tiesin että nälkä ei voi olla itkun syynä ainakaan seuraavaan kahteen-kolmeen tuntiin. 5 kk iässä neljään tuntiin. Helpottaa lapsen oloakin, kun koko ajan ei ole syömässä vaan ruokaa menee noin neljän tunnin välein. Yösyönnit meillä on loppuneet kokonaan viimeistään 6 kk iässä. Tosiaan, sitä esikoista ja äidin jaksamistakin pitää ajatella ja meillä ainakin kaikki lapset ovat oppineet syömis- ja nukkumisrytmin hyvin nopeasti (ilman huudatusta!) jolloin kaikkien elämä helpottuu kun saa nukuttua ja rytmit toimivat. Tutista voisi myös olla apua jos imemisen tarve on kova.
 
Meilläkin 6 kk kanssa yöllä syöttövälit tunnin välein ja rintamaidolla/soseilla mennään. Suosittelisin perhepetiä, koska kun vauva on vieressä jää hypyt pinnasängylle ja takaisin pois, syöttämiseen ei herää täysin ja sen jälkeen nukahtaa nopeammin. Ja nukkumaan kannattaa mennä ajoissa, että saa univelan kuitattua. Ymmärrän kyllä hyvin millaista on kahden lapsen kanssa, kun nuorempi vaatii paljon. Itselläni kun on sama tilanne. Päiväunet olen nukuttanut joko meidän sängyssä tai ulkona kantorepussa, koska ei vaunuista tykkää. Ja olen antanut nukahtaa rinnalle kun itsekin olen nukahtanut tai odottanut, että vauva on unelias ennen kuin olen ottanut rinnan pois ja antanut nukahtaa itsekseen.
 

Yhteistyössä