Oletin siis että ap ei tarkoittanyt pienellä rääpäleellä pentua. Pennut on duracell pupuja. Mutta olen mä onnistunut nekin nukuttamaan. Oliskohan ollut kolme tuntia vajaalla teholla ja kaksi tuntia täydellä teholla juoksua, millä taltutettiin dobberin pentu.
Onhan noita muutamia koiria ollut.
Ihan menestyksekkäästi olen onnistunut niiden kasvatuksessa.
Jos häslinki tuntuu mahottomalta pitkistä, kunnolla väsyttävistä lenkeistä huolimatta niin anna vähäenergisempää mättöä.
Älä tee mitään koiran kanssa, ennen kuin se on täysin rauhoittunut. Ei laiteta remmiä, ei lähdetä ulos, ei saa ruokaa, ennen kuin on ihan rento.
Oppii rauhoittumaan tällä tavoin nopeammin.
Aina kun koira häslää pistä totaali ignore päälle. Ei mitään huomiota.
Sitten kun on ihan rento niin raaputtele ja pidä hyvänä tai anna namu.
Onhan noita keinoja monia, mutta suosittelen Cecar Millanin kirjallisuutta.