H
Huoh
Vieras
Mua niin kyrpii tää huusholli!!
Mies on aivan ihana ja auttaa aina niin paljon kun töiltään kerkiää, on kaikki illat tosi tiiviisti lapsien kanssa ja useesti passaa mua tekemällä mulle iltapalaa yms.
Mutta nyt on viimeviikkoina alkanu tuntuun siltä etten vaan jaksa!! Joku syysmasennus on iskeny päälle, mua ei yhtään huvita viihdyttää vauvaa ja tuntuu että se vaan kokoajan vaatii ja vaatii! Pyykkiä pitää pestä, pakastaa soseita, pitää muu perhe ruuassa. Missä vi*n vaiheessa mä ehdin vaan olla rauhassa ressaamatta jotain. Tuntuu ettei mieskään tajua kuinka paljon hommaa tässä huushollin pyörittämisessä on. Välillä tuntuu että se kuvittelee, että pyykit kävelee itsestään koneeseen, ruuat tekee itse itsensä, keittiö pysyy siistinä ihan noin vain ja lapset siivoaa itse kaikki sotkunsa.
Se varmaan kuvittelee, että koska viikonloput menee hienosti kun se on kotona, on kaikki päivät yhtä leppoisia. Helpostihan tämän kaiken yksin hoitaa. Se ei ymmärrä että kaks päivää kahden aikuisen kesken on eri asia kun 300 päivää vuodessa yksin.
Kun se tekee jotain kotihommia, tyhjentää esim tiskikoneen, niin mä aina kiitän. Tuntuu röyhkeältä jos en kiittäisi.
Jos se auttaa mua pyykin viikkaamisessa mä aina kiitän avusta.
Miks mä kiitän?? Miksei minua kiitä kukaan? Yhteisiä tiskejä ja yhteisiä pyykkejähän ne on!
Kyllä se mua sanoo arvostavansa, mutta silti musta tuntuu ettei se OIKEASTI tajua mistä mä valitan.
Kuinka mä saan sen tajuamaan :S
Mies on aivan ihana ja auttaa aina niin paljon kun töiltään kerkiää, on kaikki illat tosi tiiviisti lapsien kanssa ja useesti passaa mua tekemällä mulle iltapalaa yms.
Mutta nyt on viimeviikkoina alkanu tuntuun siltä etten vaan jaksa!! Joku syysmasennus on iskeny päälle, mua ei yhtään huvita viihdyttää vauvaa ja tuntuu että se vaan kokoajan vaatii ja vaatii! Pyykkiä pitää pestä, pakastaa soseita, pitää muu perhe ruuassa. Missä vi*n vaiheessa mä ehdin vaan olla rauhassa ressaamatta jotain. Tuntuu ettei mieskään tajua kuinka paljon hommaa tässä huushollin pyörittämisessä on. Välillä tuntuu että se kuvittelee, että pyykit kävelee itsestään koneeseen, ruuat tekee itse itsensä, keittiö pysyy siistinä ihan noin vain ja lapset siivoaa itse kaikki sotkunsa.
Se varmaan kuvittelee, että koska viikonloput menee hienosti kun se on kotona, on kaikki päivät yhtä leppoisia. Helpostihan tämän kaiken yksin hoitaa. Se ei ymmärrä että kaks päivää kahden aikuisen kesken on eri asia kun 300 päivää vuodessa yksin.
Kun se tekee jotain kotihommia, tyhjentää esim tiskikoneen, niin mä aina kiitän. Tuntuu röyhkeältä jos en kiittäisi.
Jos se auttaa mua pyykin viikkaamisessa mä aina kiitän avusta.
Miks mä kiitän?? Miksei minua kiitä kukaan? Yhteisiä tiskejä ja yhteisiä pyykkejähän ne on!
Kyllä se mua sanoo arvostavansa, mutta silti musta tuntuu ettei se OIKEASTI tajua mistä mä valitan.
Kuinka mä saan sen tajuamaan :S
Välillä, ei koko ajan.
Mä muuten ostin sen suklaajoulukalenterin kun sä sanoit että mä ansaitsen sen. =) Lapset sanoi että hyvää on 
