voi tuskuus sentää!!

Nii,marraskuun alussa laskettu aika, 3-v poikamme saa siskon tai veljen.oltu 6-v yhdessä,ensi la tulee 1-v hääpäivämme.olemme alta 26-v pari.äijä muutaman vuoden nuorempi.tänään se lähti jätkien kaa laivalle, ei edes kysynyt mielipidettäni (mies juo kun viinaa tekee mieli, on sen motto)eikä kysynyt onko mulla kenties viikonloppu töitä.onneksi sattuu olemaan vapaa.toisinaan hankala järjestää hoitopaikka vkonloppuna.viimeaikoina(n.2 vkon sisällä)se lähtee aikaisin aamulla töihin ja tulee myöhään, sillon kun yleensä ollaan jo nukkumassa. en epäile pettämistä, mutta muuten ihmetyttää kun ei kotona ole juuri mitään, käy oikeastaan vain nukkumassa.töiden takia ei ole nyt niin paljon ryypiskellyt, mitä yleensä kyllä harrastaa aivan liikaa lupauksiinsa nähden(lupasi aikoinaan vähentää ja olla tukena jos tulen raskaaaksi..#&%?$!*). ja jos ei hän töissä ole,hän laittaa autoonsa jne.siis sen ainakin tämän hetkinen ykkösjuttu mille se elää on työ, alkoholi,kaverit auto,kylällä luuhaaminen...kaikki muu paitsi perhe!! mikä hemmetti täs mättää.ei paljon kiinnosta olla tollasen kanssa joka ei yhtään anna huomiota vaimolleen, ja samlla myös poika jää vähemmälle. pari päivää sitten hain asuntohakupaperit, tidä sitten laitanko vetämään..tää on niin pirun vaikeeta kun ei tiedä mitä tekee.aina se lupaa..meneekin hienosti jonkin aikaa..sit joudun taas pettymään..tollasessa kierteessä tunnumme elävän,siis minun mielestä.jos äijältä kysytään niin se syyttää vaan mua kun olen tällanen niuho jne! siis tää viimenen puolivuosi naimisissa olosta on ollu vähä tällasta epävarmaa..en mä tiä,ehkä me ei osata keskustella aikuisten oikeesti asioista tai jotain.mä oon nyt niin hermona ku se äijä hengaa laivalla että pakko lopetella,tästä tuu ollenkaa selkeetä luettavaa tekstiä...!!! sorry!!

 

Miten näitä miehiä voikin olla näin paljon, joille näyttää jääneen murrosikä pysyvästi päälle? Kun joka toinen tälläkin palstalla tuntuu elävän yhdessä sellaisen kanssa (itseni mukaan lukien).

Onkohan kenelläkään kokemuksia, että sellaisesta olisi ajan saatossa kasvanut kunnollinen perheenisä ja aikuinen ihminen? Itse en ole nimittäin keksinyt tilanteeseen kuin yhden ratkaisun, eli ulkoruokintaan vaan koko ukkeli. Se ainakin meillä lienee edessä ennemmin tai myöhemmin, vaikka ukko juuri (taas) lupasikin parantaa tapansa... :headwall:

 

Åsa: Miksi ne aina lupaa parantaa tapansa ja sitten ne parantaa tapansa vain hetkeksi. Meidän tapauksessa tavat paranee maksimissaan kahdeksi viikoksi ja aina mä annan anteeksi. Nyt kyllä alkaa tulla seinä vastaan.

Suurempi kysymys on, että miksi me annetaan tilanteen mennä tällaiseksi? Miksi me ei pystytä sanomaan niin voimakkaasti EI, että asia menisi perille? Miksi me siedetään sitä kaikkea #&%?$!*, mikä niskaan koko ajan sataa? Ollaanko me oikeasti ansaittu se?

Mä oon itse ainakin yrittänyt tehdä kaikkeni, että tämä meidän liitto ja lastenkasvatus onnistuisi, mutta siltikin mä saan niskaani #&%?$!* ja kehotuksen, että MUN pitää yrittää vielä enemmän.

 

niimpä!!
jahka toi armas aviopuolisoni laivalta saapuu, tai siis huomenna meno aivan varmasti jatkuu viä maissa, mutta kun kerkiää kotio tulemaan toivottavasti la-su välisenä yönä, niin kyllä sitä sitten taas anteeks pyydellään ja rapuloissaan taas luvataan että nyt hän ei vähään aikaan ota..joojoo,monet kerrat kuultu toi sama virsi! tossa aattelin että jahka synnärille tulee lähtö, niin sanon ukolleni ettei tarvi tulla tukemaan synnytykseenkään kun ei ole raskausaikanakaan ollut sitten pirun vertaakaan tukena. ekassa synnytyksessä oli mukana. mutta katsoo nyt mikä on tilanne sillon!

 

meillä on turha mun ees koittaa sanoa EI! ei se sitä todesta ota eikä noteeraa mitenkään. siis musta tuntuu että mä oon alistettu ja hyväkskäytetty..nyt mun mieheni sanois että hemmetin itsesäälissä rypijä!! enkä mä kauheesti uskalla sanoa vastaan kun se suuttuu ja lähtee si ryyppää tai muuten vaa pois kotoa.
monesti kavereilleen sanonut kun pyytävät sitä juomaan että "tarvii tolta hallitukselta kysyä voiko lähteä" no se sit kysyy ja mä sanon että " ei sun nyt tarvi mihkää mennä, oo kotona vaa" sit se sanoo puhelimmen kaverilleen et "ok, tulkaa tos 5 min päästä hakee.." siis ei mun mielipiteitä kunnipoiteta eikä oteta todesta tai mitää. no joo, en mäkää taida tätä suhdetta enää niin todesta ottaa. (en jaksa tarkastaa kuinka sekavasti tää teksti tuli ny ilmastua..)

 

Mä en ymmärrä miksi te edes rupeatte tekemään tuollaisille ukoille lapsia, ei kai ne miehet yhdessä yössä muutu hirviöiksi kun jo toista tai kolmatta odottaa? kai ne merkit näkyy jo aijemmin? Varsinkin noin nuoret pojat, niin sen kyl tietää varmasti etukäteen, et kaverit, autot, juominen ym. menee varmasti perheen edelle, kun ei ole vielä "kapasiteettiä" ajatella ku omaa napaa (poikkeuksiaki tietty on, mut harvassa) Se on kumma et kaikki ajattelee, et kyl se mun ukko on poikkeus, ei haluta uskoa, että itselle vois käydä näin. Sitä on aika turhaa sit valittaa, kun on tollaseen "kuseen" itse itsensä laittanu! Ei ne siitä muutu jos käskee, vaan sit kun tulee ikää lisää, niin JOTKUT kasvaa aikuiseksi. Odottakaa lapsen tekoa 30v asti ja ottakaa "aikuinen" mies, niin on edes toivoa et kantais vastuun perheestään.

 

\

Mä en ymmärrä miksi te edes rupeatte tekemään tuollaisille ukoille lapsia, ei kai ne miehet yhdessä yössä muutu hirviöiksi kun jo toista tai kolmatta odottaa? kai ne merkit näkyy jo aijemmin? Varsinkin noin nuoret pojat, niin sen kyl tietää varmasti etukäteen, et kaverit, autot, juominen ym. menee varmasti perheen edelle, kun ei ole vielä "kapasiteettiä" ajatella ku omaa napaa (poikkeuksiaki tietty on, mut harvassa) Se on kumma et kaikki ajattelee, et kyl se mun ukko on poikkeus, ei haluta uskoa, että itselle vois käydä näin. Sitä on aika turhaa sit valittaa, kun on tollaseen "kuseen" itse itsensä laittanu! Ei ne siitä muutu jos käskee, vaan sit kun tulee ikää lisää, niin JOTKUT kasvaa aikuiseksi. Odottakaa lapsen tekoa 30v asti ja ottakaa "aikuinen" mies, niin on edes toivoa et kantais vastuun perheestään.

se on kuule varmaan pikkusen myöhästä rutista kun maito on jo maassa!!!! tää sun kommenttis oli kyl todella turha. :headwall:

 

Eihän sitä isäksi kasveta ennenkuin niitä lapsia tulee, oli sitten 20-v tai 30-v . Kyllä ne kolmekymppisetkin osaa ryypätä ja autotallissa aikaa viettää, ja miksikäs ei, jos ei ole muuta fiksumpaa tekemistä ollut (esim. tyttöystävlläkin omat harrastukset ja baarittelemassa käyty yhdessä ennen lapsia). Näin meillä ainakin. Minä olin ihan yhtä kova menemää kuin mieheni ennen lapsen tuloa, mun oli vaan pakko olla meistä se joka kasvaa vanhemmuuteen ja vastuuseen ensin, olinhan harjoitellut sitä jo 9 kk lapsen oltua masussa , ja onhan se mukero imetyksen takia enemmän aluksi äidissä kiinni. Meillä mies ei tajunnut mihin häntä muka tarvitaan, vierestäkö katsomaan kun minä imetän, eipä siitä olis yölläkään apua ollut vaikka olis vauvan itkuihin herännytkin ja ollut seuraavana päivänä puolikuollut töissä...Kyllä se aikansa kesti meilläkin, kaikenlaisia riitoja ja keskusteluja. Asian muutti oikeastaan varmaan se kun minä siirryin työelämään enkä ollut kotona huolehtimassa kaikesta. Nyt mies ottaa vastuuta ihan siinä missä minäkin. Ryyppäämässä käy edelleen silloin tällöin kavereidensa kanssa, mut niin teen minäkin. Ja sitä yhteistäkin aikaa järjestetään kun siltä tuntuu. Helpottavalle tuntuu huomata että kyllä asiat järjestyvät ajan kanssa ja suhdetta on mahdollista kehittää ja kasvaa itsekkin aikuisena..vaikka välillä tuntuis että toinen on ihan toiselta planeetalta. kyllä näistä jutuista vielä meilläkin keskustellaa, mutta ihan eri tasolla jo kuin ennen. Pidän miestäni hyvänä isänä ja arvostan että hän kantaa vastuunsa ja tekee parhaansa. meilläkin harvoilla kavereilla vielä lapsia on ja heidän elämänsä hyvin erilaista kuin meillä. Lapsen syntyessä olimme 21 ja 22 vuotiaita, nyt 25 ja 26.

 

\

Mä en ymmärrä miksi te edes rupeatte tekemään tuollaisille ukoille lapsia, ei kai ne miehet yhdessä yössä muutu hirviöiksi kun jo toista tai kolmatta odottaa? kai ne merkit näkyy jo aijemmin? Varsinkin noin nuoret pojat, niin sen kyl tietää varmasti etukäteen, et kaverit, autot, juominen ym. menee varmasti perheen edelle, kun ei ole vielä "kapasiteettiä" ajatella ku omaa napaa (poikkeuksiaki tietty on, mut harvassa) Se on kumma et kaikki ajattelee, et kyl se mun ukko on poikkeus, ei haluta uskoa, että itselle vois käydä näin. Sitä on aika turhaa sit valittaa, kun on tollaseen "kuseen" itse itsensä laittanu! Ei ne siitä muutu jos käskee, vaan sit kun tulee ikää lisää, niin JOTKUT kasvaa aikuiseksi. Odottakaa lapsen tekoa 30v asti ja ottakaa "aikuinen" mies, niin on edes toivoa et kantais vastuun perheestään.

Minä näen asian niin et se on se nainen joka muuttuu vaan ensin siitä teinihirviöstä... en minä ainakaan voi sanoa olevani ihan samanlainen kuin silloin kun lasta ei ollut. Miehillä tämä muutos vaan tuntuu kestävän joissain tapauksissa kauemmin. Ja kyllä ihmisen on mahdollista muuttua jos vaan on halua ja selkärankaa siihen, ei siihen 30 vuoden ikää tarvita.

 

\

\

Mä en ymmärrä miksi te edes rupeatte tekemään tuollaisille ukoille lapsia, ei kai ne miehet yhdessä yössä muutu hirviöiksi kun jo toista tai kolmatta odottaa? kai ne merkit näkyy jo aijemmin? Varsinkin noin nuoret pojat, niin sen kyl tietää varmasti etukäteen, et kaverit, autot, juominen ym. menee varmasti perheen edelle, kun ei ole vielä "kapasiteettiä" ajatella ku omaa napaa (poikkeuksiaki tietty on, mut harvassa) Se on kumma et kaikki ajattelee, et kyl se mun ukko on poikkeus, ei haluta uskoa, että itselle vois käydä näin. Sitä on aika turhaa sit valittaa, kun on tollaseen "kuseen" itse itsensä laittanu! Ei ne siitä muutu jos käskee, vaan sit kun tulee ikää lisää, niin JOTKUT kasvaa aikuiseksi. Odottakaa lapsen tekoa 30v asti ja ottakaa "aikuinen" mies, niin on edes toivoa et kantais vastuun perheestään.

se on kuule varmaan pikkusen myöhästä rutista kun maito on jo maassa!!!! tää sun kommenttis oli kyl todella turha. :headwall:

miksihän kukaan ei koskaan vastaa tähän kysymykseen että miksi naiset tekee tollasten renttujen kanssa lapsia? aina kuitataan tolla turha kommentti ja turhaa pohtia enää tommosia.
kun tosiaan tuskin ne yhdessä yössä muuttuu tollasiksi oman navan tuijottajiksi.
mun mielestäni on aiheellista miettiä just sitä miksi tekee pentuja pentujen kanssa tai muuten i.dioottien miesten kanssa.
ja voisikohan ap.n kaltaiset oppia tällaisista miehistä jotain.

 

Ei se mies hirviöksi muutukkaan! Se on ollut sitä koko ajan, se on vaan nähty erilaisena ennen kuin niitä lapsia on ollut, silloin tarve minkälainen miehen pitäisi olla on erilainen. Kun lapsi tulee, odotamme miehen muuttuvan siitä mikä meidät ehkä aikoinaan hurmasi (menevä, aktiivnen , seurallinen jne.) uuteen muottiin, vastuulliseksi perheen isäksi. Niinhän me naisetkin muutumme, bilehileestä tulee kodin hengetär..en minä ainakaan olis mihinkään nysvään vanhaan ukkoon joka istuu kotona lukemassa lehteä ihastunut. Ennen perheen perustamista kun on se ihastuminen ja rakastuminen..ei voi etukäteen tietää miten toinen reagoi uuteen tilanteeseen vaikka siitä olisi puhuttu ja sovittu vaikka mitä.

 

Ei kasvanut vanhemmuuteen tai isyyteen se mies, jonka kanssa nuorena lapset tein ja aloin kotileikkiä leikkimään. Mies oli edelleen menevä ja aktiivinen, jatkoi murrosikäänsä, nuoren miehen elämää...

Edes viimeinen uhkaus: en jaksa tätä kovin kauaa, ei auttanut eikä muutanut tilannetta.

Erohan siitä tuli.

Nyt sitten ihastuin tommoseen nysvöön, kotona lehteää lukevaan vanhaan äijään,
ja jonka kanssa sitten tässä "kypsässä iässä" lapsikin tehtiin..
jolla on menojalkaa ja aktivisuutta ihan riittämiin, mutta ei jätä minua yksin kotiin lapsen kanssa, vaan ottaa vastuuta kodista, lapsista, ja on osannut yhdistää menemisen halun ja perheen. Eli olemme sopivasti kotona ja sopviasti "tien päällä" ja harrastaminen ja kaveriden tapaaminen kontra kapakassa ryyppääminen ovat kaksi eri asiaa.
Ensimmäiseen voi ottaa vaimon ja / tai lapsen mukaan, jälkimmäiseen ei. :\|


Esim. viime yönä olimme katsomassa ilotulitusta kolmestaan minä mis lapsi, ilman kännäämistäkin ne räiskeet näki ja kuuli.. kuten kaikkina aikaisempinakin vuosina..

 

niin sitä vaa rakastuu..
ensimmäisen lapsen kohdalle teinikloppipoikaystäväni oli intissä kun vartosin. silloin kaikki oli "ok" siinä mielessä kun tiesi missä hän on eikä ollu pelkoa että lähtis juomaa jne.ja toiseks, pääsin itsekin vapaammin liikkumaan kun ei ollut vielä lasta "taakkana". Ja nyt tämän kohdalla joka tuolla mahassa möyrii, niin se oli toi mun teinikloppiaviomieheni joka enemmän halusi toista lasta. aluksi mietin kovasti että mitenköhän toi nyt on, ja tulin harkinnan jälkeen tulokseen että ok, jätin pillerit ja jossain välissä tärppäsi. ja aluksi menikin ihan hyvin raskaus, mutta keväällä/alkukesästä alkoi toi vimmattu meneminen, joka on jatkunut tähän päivään asti! (Olen itsekin aikamoinen bailaaja, paitsi nyt tietenkin, mutta heti jahka kynnelle kykenen niin korkkaan 10 karhua ja baanalle..) ai jai, nyt tulee äiti-täydellisiltä mojovaa saarnaa!!!! :snotty: ) Mutta kyllä mulle omat lapset on ykkösinä elämässä, ja jos otan eron, niin tulen pärjäämään vallan mainiosti ilman heidän isääkin,tiedän sen!! haikeeta ja surullistahan se on, mutta kai sitä tarvii itseäänkin rakastaa sen verran ettei anna toisen kohdella noin!

 

Lainasin Haloon tekstistä:

"..en minä ainakaan olis mihinkään nysvään vanhaan ukkoon joka istuu kotona lukemassa lehteä ihastunut."


Tuos taitaa olla koko totuus tähän aiheeseen.


-Kannattaas ottaa tylsä mies,joka viihtyy perheensä kans... sellaasesta ei muut naiset kiinnostu vähääkää

Kuitenki täs jokaanen vanhenoo joka vuosi,joten kannattaa satsata pysyvyyteen enmpi ku bilettämiseen.

 

No meillä ollaan molemmat jo 30 vuotiaita ja menot ollaan menty nuorempina enemmän kuin uskoisikaan. Ajattelin, että nyt on kaikki jo nähty ja lääkäriltä tuli käsky tehdä lapset nyt tai ei ikinä (sairauteni takia) joten eipä mulla ollut enää aikaa odotella, että mies olisi kasvanut aikuiseksi tai etsiä tässä vaiheessa uuttakaan. Minä luotin siihen, mitä kaikki lapsettomat tyttöystäväni sanoivat, että kyllä se mies kasvaa isyyteen. No eipä kasvanutkaan. Vieläkään en ole kuullut miehestäni mitään, kun keskiviikkona lähti dokaamaan.

 

sitä vaan että siitä menevästä nuoresta kundista voi hyvinkin kehittyä sellainen kirjaa lukeva nysvä joka siinä elämäntilanteessa voi olla just semaailman ihanin mies sulle vaikket vuosia sitten olis uskonutkaan. Näin meillä ainakin rauhoituttu. Siispä siihen kun joku kirjoitti et mitä te sellasen miehen kans lapsia teette, kun oliskin selvännäkijä ja pystyis etukäteen tietämään tulevaisuuden kuoriutuuko siitä teinipojasta aikuista...kuin näin naisen logiikalla kuvittelis tapahtuvan.

 

No, meillä mies on menonsa jo juossut..alkuaikoina, ensimmäisen 3 vuoden aikana oli aikas vaikeeta kun ukko aina jossain duuniporukan saunailloissa ym.
eihän toi avokki edelleenkään mitään kotihommia tee, ruokaa kyllä laittaa..mutta onpahan ainakin kotosalla
kai siitäkin pitäisi olla tyytyväinen..mutta aina ei vaan jaksa..kun 10 tuntisen työpäivän jälkeen tulee kotiin ja saa heti alkaa siivoomaan sotkuja..kun ukko lätkäsee itsensä sohvalle..on karkki-ja sipsipusseja pitkin olohuonetta...
ja sitten ukko sanoo mitä sä riehut, täällähän on ihan siistiä :kieh:

kai noi miehet aina jollain lailla on lapsia...prkl

 

\

Åsa: Miksi ne aina lupaa parantaa tapansa ja sitten ne parantaa tapansa vain hetkeksi. Meidän tapauksessa tavat paranee maksimissaan kahdeksi viikoksi ja aina mä annan anteeksi. Nyt kyllä alkaa tulla seinä vastaan.

Suurempi kysymys on, että miksi me annetaan tilanteen mennä tällaiseksi? Miksi me ei pystytä sanomaan niin voimakkaasti EI, että asia menisi perille? Miksi me siedetään sitä kaikkea #&%?$!*, mikä niskaan koko ajan sataa? Ollaanko me oikeasti ansaittu se?

Mä oon itse ainakin yrittänyt tehdä kaikkeni, että tämä meidän liitto ja lastenkasvatus onnistuisi, mutta siltikin mä saan niskaani #&%?$!* ja kehotuksen, että MUN pitää yrittää vielä enemmän.

Tuo on meilläkin tuttua, että moni tällainen vastuun- ja työnjakoa koskeva keskustelu päättyy miehen heittoon "No oletko muka itse niin täydellinen?" Hmm...en? Enpä tietenkään. Mitä siihen sitten voi sanoa? Eli koska minä en ole vielä onnistunut kaikessa täydellisesti, enkä antanut itsestäni vielä AIVAN kaikkea tälle perheelle, niin miehen ei sillä verukkeella tarvitsekaan tehdä yhtään mitään. Eli tasapeli: minä en ole täydellinen, mieheni ei ole täydellinen.

Aina ne keskustelut menevät jollain lailla umpikujaan. Mies todennäköisesti tietää toimivansa väärin, mutta ei suostu ääneen myöntämään sitä, koska ilmeisesti pelko mopin varteen joutumisesta on liian suuri. :headwall:

Minäkin haluaisin tietää, miksi naiselle on niin vaikeaa saada tuollaista käytöstä loppumaan. Olen nimittäin itsekin yrittänyt jo vaikka minkälaisia keinoja, mutta kun ei niin ei. Miehen lusmuilu on ja pysyy. Enkä minä (niin kuin ei varmaan suurin osa muistakaan samassa tilanteessa olijoista) ole mikään kohtalooni alistuva ylikiltti naisparka, vaan luonnetta kyllä löytyy. Jossakin vaiheessa ajattelin tilanteen johtuvan siitä, että hoitovapaalla ollessani meidän perheen talous oli aika lailla riippuvainen miehen tilipussista. Ehkä se tosiaan vaikuttaakin, ainakin joidenkin kohdalla. Mies tietää olevansa välttämätön, käyttäytyipä sitten miten tahansa. Mutta ei meillä, kuten ei ymmärtääkseni monella muullakaan, tilanne juuri naisen työhönpaluusta muutu. Että tiedäpä häntä...

 

\

Mä en ymmärrä miksi te edes rupeatte tekemään tuollaisille ukoille lapsia, ei kai ne miehet yhdessä yössä muutu hirviöiksi kun jo toista tai kolmatta odottaa? kai ne merkit näkyy jo aijemmin? Varsinkin noin nuoret pojat, niin sen kyl tietää varmasti etukäteen, et kaverit, autot, juominen ym. menee varmasti perheen edelle, kun ei ole vielä "kapasiteettiä" ajatella ku omaa napaa (poikkeuksiaki tietty on, mut harvassa) Se on kumma et kaikki ajattelee, et kyl se mun ukko on poikkeus, ei haluta uskoa, että itselle vois käydä näin. Sitä on aika turhaa sit valittaa, kun on tollaseen "kuseen" itse itsensä laittanu! Ei ne siitä muutu jos käskee, vaan sit kun tulee ikää lisää, niin JOTKUT kasvaa aikuiseksi. Odottakaa lapsen tekoa 30v asti ja ottakaa "aikuinen" mies, niin on edes toivoa et kantais vastuun perheestään.

Minäpä yritän omalta osaltani vastata tuohon kysymykseesi, koska olen monesti itsekin miettinyt, miten olen tällaiseen tilanteeseen päätynyt. Eihän MINULLE nyt näin pitänyt käydä, vaan meidän perheessä molemmilla vanhemmilla piti olla samat pelisäännöt. Enpä varmaan ole ainoa, joka noin on ajatellut.

Minä olen tyyppiesimerkki kuvailemasi kaltaisesta naisesta, joka naiivisti kuvittelee, että kyllä MINUN ukkoni siitä sitten viisastuu ja "kasvaa isyyteen". Ja nuoriakin me oltiin (eikä vieläkään ole kolmeakymppiä lasissa). Joku tuossa aikaisemmin sanoi viisaasti, että alunperin sitä ihastuu miehessä ihan muihin ominaisuuksiin, kuin joista olisi hyötyä myöhemmin perhe-elämässä. Enkä itsekään ole aina ollut luonteeltani tällainen "äitityyppi", vaan minunkin piti kasvaa tähän rooliini. Luulin saman tapahtuvan miehelle, mutta se luulo osoittautui vääräksi.

Tämä on minulle arka paikka, mutta osittain myönnän väitteesi oikeaksi, eli itsepä olen ukkoni valinnut. Kyllä ainakin jälkikäteen ajateltuna minun olisi pitänyt nähdä, että mies saattaa heittäytyä teinipojaksi, eikä kasvakaan isyyteensä automaattisesti. Siinä olen kuitenkin kanssasi eri mieltä, etteikö lapsen/lasten syntymä voisi tuoda miehestä esiin myös uusia puolia, joita ei olisi pystynyt näkemään etukäteen, vaikka kuinka hyvin olisi tuntenut. Lapsen syntymä on kuitenkin niin valtava muutos, ettei aina pysty tietämään, mitenn kukin siihen reagoi ja sopeutuu (jos sopeutuu).

Minä ainakin voisin väittää, että miehestäni paljastui sellaisia luonteenpiirteitä, joita hänellä ei aikaisemmin ollut ainakaan ulospäin ollut. Olimme aina pystyneet keskustelemaan melkein mistä tahansa, mutta lapsen syntymän jälkeen yhteys on katkennut pahasti, ja kaikki keskustelut tuppaavat ajautumaan umpikujaan. Puhutaan ikään kuin eri kieltä, ja mies on todella sulkeutunut. Eli kyllä miehestä voi se "hirviö" tulla, jos ei nyt yhdessä yössä, niin aika yllättäen kuitenkin. Tai ehkä miehen mielestä vaimo muuttuu hirviöksi. On miehelle varmaan kova paikka se, kun omasta vaimosta tulee myös äiti (kuten joku tuolla sanoi hyvin: bilehileestä kodin hengettäreksi). Eli kyllä perheen perustaminen voi joistakin mukavista miehistä tuoda esiin myös uusia, ikäviä puolia.

 

\

Mä en ymmärrä miksi te edes rupeatte tekemään tuollaisille ukoille lapsia, ei kai ne miehet yhdessä yössä muutu hirviöiksi kun jo toista tai kolmatta odottaa? kai ne merkit näkyy jo aijemmin? Varsinkin noin nuoret pojat, niin sen kyl tietää varmasti etukäteen, et kaverit, autot, juominen ym. menee varmasti perheen edelle, kun ei ole vielä "kapasiteettiä" ajatella ku omaa napaa (poikkeuksiaki tietty on, mut harvassa) Se on kumma et kaikki ajattelee, et kyl se mun ukko on poikkeus, ei haluta uskoa, että itselle vois käydä näin. Sitä on aika turhaa sit valittaa, kun on tollaseen "kuseen" itse itsensä laittanu! Ei ne siitä muutu jos käskee, vaan sit kun tulee ikää lisää, niin JOTKUT kasvaa aikuiseksi. Odottakaa lapsen tekoa 30v asti ja ottakaa "aikuinen" mies, niin on edes toivoa et kantais vastuun perheestään.

Joilleki iskee se juoksuikä siinä vaiheessa ku lapsi on tulossa, eli tajuaa kai siinä et "nuoruus" alkaa olla mennyttä... Me oltiin oltu jo kymmenkunta vuotta yhdessä ja aika vähillä menoilla, kun 30 lähestyessä ruvettin perhettä kasvattaan - ja sitte kai mies oivalsi et tuo nuoruus on jääny vähä niinku elämättä...

 

\

sitä vaan että siitä menevästä nuoresta kundista voi hyvinkin kehittyä sellainen kirjaa lukeva nysvä joka siinä elämäntilanteessa voi olla just semaailman ihanin mies sulle vaikket vuosia sitten olis uskonutkaan. Näin meillä ainakin rauhoituttu. Siispä siihen kun joku kirjoitti et mitä te sellasen miehen kans lapsia teette, kun oliskin selvännäkijä ja pystyis etukäteen tietämään tulevaisuuden kuoriutuuko siitä teinipojasta aikuista...kuin näin naisen logiikalla kuvittelis tapahtuvan.

Sitähän siinä varmaan yritettiin sanoa, että miksi naiset tekee kakskybästen poikien kanssa lapsia, eikä odota siihen lähelle kolmeakybää, niin näkis tuleeko pojasta mies vai ei. kun on nii kiire saada heti vuoden seurustelun jälkeen, kakskymppisenä penskat, sitä ei tiedä vielä, sitten valitetaan, kun mies ei yllättäen kasvanutkaan vastuuseen. että näköjään naisetkin kasvaa aikuisiksi vasta kolmekymppisinä, aikuinen kun ei ryntäis noin kiireellä minnekään!

 

\

Sitähän siinä varmaan yritettiin sanoa, että miksi naiset tekee kakskybästen poikien kanssa lapsia, eikä odota siihen lähelle kolmeakybää, niin näkis tuleeko pojasta mies vai ei. kun on nii kiire saada heti vuoden seurustelun jälkeen, kakskymppisenä penskat, sitä ei tiedä vielä, sitten valitetaan, kun mies ei yllättäen kasvanutkaan vastuuseen. että näköjään naisetkin kasvaa aikuisiksi vasta kolmekymppisinä, aikuinen kun ei ryntäis noin kiireellä minnekään!

Pitääkö naisen sun mielestäsi siis syyttää vain itseään siitä, jos mies laiminlyö omat perheenisän velvollisuutensa, ja kärvistellä koko loppuelämänsä? Aika kovaa tekstiä, ottaen huomioon, että moni niin kaksi- kuin kolmikymppinenkin voi olla aika sokea rakastamansa ihmisen heikkouksille.

Kyllä sitä naisen aikuisuutta mitataan ihan tarpeeksi siinä vaiheessa, kun perhe on perustettu mutta mies päättääkin alkaa elää teini-ikäänsä uudelleen. Ja jos nainen silloin kantaa oman vastuunsa (tai oikeammin molempien vanhempien vastuun) lapsista ja kodista, on hän tarpeeksi aikuinen.

Tämänkin palstan juttuja lukiessaan saa sen käsityksen, että liian helposti naiset alistuvat kohtaloonsa ja antavat miehen jatkaa lusmuiluaan vuodesta toiseen. Sen takia minua suututtaa lukea tuon tyylisiä kommentteja, joiden sanoma on, että kun on kerran tehnyt lapset "liian nuorena ja väärän miehen kanssa", niin on ansainnut loppuelämänsä p.skaa niskaansa. Eihän se nyt niin mene...

 

\

\

Sitähän siinä varmaan yritettiin sanoa, että miksi naiset tekee kakskybästen poikien kanssa lapsia, eikä odota siihen lähelle kolmeakybää, niin näkis tuleeko pojasta mies vai ei. kun on nii kiire saada heti vuoden seurustelun jälkeen, kakskymppisenä penskat, sitä ei tiedä vielä, sitten valitetaan, kun mies ei yllättäen kasvanutkaan vastuuseen. että näköjään naisetkin kasvaa aikuisiksi vasta kolmekymppisinä, aikuinen kun ei ryntäis noin kiireellä minnekään!

Pitääkö naisen sun mielestäsi siis syyttää vain itseään siitä, jos mies laiminlyö omat perheenisän velvollisuutensa, ja kärvistellä koko loppuelämänsä? Aika kovaa tekstiä, ottaen huomioon, että moni niin kaksi- kuin kolmikymppinenkin voi olla aika sokea rakastamansa ihmisen heikkouksille.

Kyllä sitä naisen aikuisuutta mitataan ihan tarpeeksi siinä vaiheessa, kun perhe on perustettu mutta mies päättääkin alkaa elää teini-ikäänsä uudelleen. Ja jos nainen silloin kantaa oman vastuunsa (tai oikeammin molempien vanhempien vastuun) lapsista ja kodista, on hän tarpeeksi aikuinen.

Tämänkin palstan juttuja lukiessaan saa sen käsityksen, että liian helposti naiset alistuvat kohtaloonsa ja antavat miehen jatkaa lusmuiluaan vuodesta toiseen. Sen takia minua suututtaa lukea tuon tyylisiä kommentteja, joiden sanoma on, että kun on kerran tehnyt lapset "liian nuorena ja väärän miehen kanssa", niin on ansainnut loppuelämänsä p.skaa niskaansa. Eihän se nyt niin mene...

En ole niin sanonut, vaan että jos odottaisitte, jotka ette ole vielä kerenneet tehdä niinden pikkupoikien kans lapsia, muutaman vuoden ja tutustuisitte paremmin mieheenne ja katsoisitte että kasvavatko he iän myötä, vai jäävätkö pikkupojiksi, ja sitten vasta tekisitte lapset, niin olisi sitten mukavampi kun olisi kumpikin vanhempi paikalla. Mielestäni ei ole ollenkaan väärä neuvo. Ne jotka jo on tehnyt, niin eihän sille enää mitään voi, mut jotka eivät ole vielä sitä virhettä tehnyt, ottakaa opiksi!