Voi pe***le sitä anoppia taas! En saa muka jäädä kotiin lasta hoitamaan!

  • Viestiketjun aloittaja Nyt kyllä kiehuu
  • Ensimmäinen viesti
vierasko?
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Meillä samanlainen anoppi. Kostaa lapsille, että hoidan heidät kotona. Ei siis hoida meidän lapsia tai pidä heitä samanarvoisina tai käy synttäreillä tai tee samoja juttuja meidän perheelle kuin toisten lastensa perheille. Jouluksi/synttäriksi tiimarista pientä rihkamaa, muille lastenlapsille vei kallista tavaraa niin paljon, että autoon ei mahtunut. (ainakin silloin kun itse viimeksi seuraamassa tilannetta) ja muutenkin ostelee, mitä he tarvitsevat /toivovat.
Olet varmaan aika ärsyttävä ihminen niin anoppi ajattelee että hoita penskas! Onhan sulla aikaa!
 
Miniä
Meillä anoppi sanoi jo vuosia sitten, että hänen poikansa rahoilla en saa alkaa elämään. Patisteli vaikka mihin kouluihin (kun ei ollut ammattia) ja lopulta ryhdyinkin opiskelemaan alaa, joka ei minua oikeasti kiinnosta. Lapsi syntyi kesken opiskelujen ja nyt ei tee mieli palata epämieluisaan opiskelupaikkaan -mutta anoppi vaatii sitä! Kauhea olo itsellä, kun ei tiedä mitä tehdä... Haluaisin jäädä lapsen kanssa kotiin, mutta en halua anopin vihaa päälleni...
 
vieras
Nähtävästri aika mammanpoika miehesi....ja ilmeisesti olet hänelle vain tyttöystävä (et vaimo... ) koska anoppi tuollaisia puhuu, ja on siis huolissaan poikansa rahoista jos sä käytät hyväkasesi miestäsi. Typerä anoppi. Mutta menkäähän naimisiin jospa se anoppi sitten ymmärtäisi suhteen vakavuuden (ja siis pelkän tämän syyn takia ei tietenkään ).
 
vieras
Kyllä munkin anoppi jaksaa aina vinkua siitä miten huonosti hänen pojallaan on asiat, kun minä en "viitsi" mennä töihin... Mies raukka kun (anopin sanojen mukaan siis ), valvoo lasten kanssa yöt, siivoaa, tekee ruuat ja joutuu vaihtamaan töistä tullessaan kakkavaipat, kun minä en ilkeä... Että ei voi muuta sanoa kun aika monitoimi mies mulla;)

Anopin kanssa en nykyään ole tekemisissä edes kun sen mitä on ihan pakko. Nykyään olen sentään oppinut sen että päästän sen puheet toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. En enää viitti piitata sen puheista mitään.
 
vieras
Äidit haluavat, että omat lapset pääsevät helpolla?
Sen vuoksi autetaan omia tyttäriä lastenhoidossa minkä ehditään, tehdään tyttärien perheille kaikki työt?
Poikien perheiltä ollaan itse vailla palveluksia mieheltä, miehen pitäisi tehdä töitä vielä lapsuuskodin perheelle, ja sen vieraan naisihmisen, eli miniän, pitäisi yksin hoitaa omat lapset ja koti ja kaikki.

Omalle tyttärelle tehdään kaikki ilmaiseksi, hoidetaan lapset ja tehdään kaikki talouden työt. Opiskeluasunnot ym ilmaiseksi.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Nyt kyllä kiehuu:
No sain puhuttua miehen kanssa -alkuunhan se tappeluksi meni, mutta nyt mieskin on sitä mieltä, että MINÄ saan päättää, haluanko jäädä vielä kotiin lapsen kanssa vai menenkö kouluun/töihin. Tiedän kyllä, että saan kuulla vielä pitkään anopilta miten elän mieheni rahoilla, jos nyt jään kotiin... Mutta yritän olla välittämättä.

Eihän tämä taloudellisesti ole mikään huipputilanne... mutta opiskelijalla vielä huonompi! Opintotuki on huonompi kuin kotihoidon tuki. Ja päälle lapsen hoitomaksut sekä opiskelukustannukset. Ja rankkaa se on pikkulapsi perheessä sekin, että käy vielä siihen päälle viikonloput töissä -kuten anoppi ehdotti!

Kyllä minä silti arvostan sitä, että lapsi saa olla ensimmäiset vuodet kotihoidossa ja että meillä on myös perheen kesken yhteistä aikaa, vaikka pari vuotta vähän tiukkaa onkin...
Mä en nyt ymmärrä, että mihin sun anoppi kuvittelee lapsen tuossa tilanteessa? Isä on töissä päivät, äiti koulussa päivät ja illat ja viikonloput töissä. Missä ihmeessä lapsi on? Jos anoppi on nyt huolissaan poikansa jaksamisesta (siis, että aikuinen ihminen jaksaa käydä töissä...) niin miten ihmeessa se lapamato jaksaisi tehdä "naisen osan"? Eli käydä töissä, hoitaa kodin ja lapsen iltaisin?

Mutta kyllä se niin vaan on, että kun ihminen rupeaa lisääntymään, niin silloin on viimeistään aika sen oman äidin helmoista irroittautua. Päättää asiansa itse ja käyttää omia aivojaan. Ikävää, jos huomaa homman epäonnistuvan kun oma lapsi on jo maailmassa...
 
Epäluuloinen vaimo
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Nähtävästri aika mammanpoika miehesi....ja ilmeisesti olet hänelle vain tyttöystävä (et vaimo... ) koska anoppi tuollaisia puhuu, ja on siis huolissaan poikansa rahoista jos sä käytät hyväkasesi miestäsi. Typerä anoppi. Mutta menkäähän naimisiin jospa se anoppi sitten ymmärtäisi suhteen vakavuuden (ja siis pelkän tämän syyn takia ei tietenkään ).
Olemme naimisissa...
 
Keittiönoita
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Äidit haluavat, että omat lapset pääsevät helpolla?
Sen vuoksi autetaan omia tyttäriä lastenhoidossa minkä ehditään, tehdään tyttärien perheille kaikki työt?
Poikien perheiltä ollaan itse vailla palveluksia mieheltä, miehen pitäisi tehdä töitä vielä lapsuuskodin perheelle, ja sen vieraan naisihmisen, eli miniän, pitäisi yksin hoitaa omat lapset ja koti ja kaikki.

Omalle tyttärelle tehdään kaikki ilmaiseksi, hoidetaan lapset ja tehdään kaikki talouden työt. Opiskeluasunnot ym ilmaiseksi.
Ottamatta kantaa muuhun kuin tähän niin...

Mä olen aivan varma, että mulla pitäisi olla aikanaan varsinainen fakiiri miniänä, että se olisi mulle yhtä läheinen kuin oma tyttäreni tai läheisempi. Musta on siis aika selvää, että omaa tytärtään auttaa enemmän kuin jonkun toisen tytärtä. En myöskään tunne yhtäkään naisihmistä, joka pyytää enemmän apua anopiltaan kuin omalta äidiltään. Olettaen siis, että oma äiti on elossa ja välit äitiin hyvät. Mulle ei olisi aikoinaan tullut mieleenikään ruveta pyytämään apua exän mutsilta, kun saatoin pyytää omalta mutsiltani. Exän systeri taas pyysi apua ex-anopilta...siis äidiltään. Ihan luonnollista, että ax-anoppi hoiti enemmän oman tyttärensä lapsia kuin mun lastani. Ex-anoppi ei kuitenkaan pyytänyt mihinkään raskaisiin hommiin kuten remonttiin tms apua tyttäreltään vaan pojaltaan. Ihan luontevaa sekin, koska yleensä miehet ovat vahvempia kuin naiset.

Jos mulla aikanaan on miniä ja vävy, tuskin mä esim jonkun raskaan huonekalun kantoavuksi pyydän vävyä vaan pyydän poikani. Jos joskus lapsenlapseni tarvitsevat hoitajaa, hoidan kyllä - jos se muuten mulle sopii - sekä tyttäreni että poikani lapsia. Oletettavaa kuitenkin on, että tyttäreni pyytää multa herkemmin apua kuin miniäni. Miniä luultavasti pyytää sitä hoitoapua omalta äidiltään.

 
Nyt kyllä kiehuu
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Mä en nyt ymmärrä, että mihin sun anoppi kuvittelee lapsen tuossa tilanteessa? Isä on töissä päivät, äiti koulussa päivät ja illat ja viikonloput töissä. Missä ihmeessä lapsi on?
Anopin mielestä päivähoidossa ja viikonloppuisin ja iltaisin isällään. Sitä ei kertonut, missä välissä minä tekisin läksyt, lukisin tenttiin yms...
 
Epäluuloinen vaimo
Alkuperäinen kirjoittaja Epäluuloinen vaimo:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Nähtävästri aika mammanpoika miehesi....ja ilmeisesti olet hänelle vain tyttöystävä (et vaimo... ) koska anoppi tuollaisia puhuu, ja on siis huolissaan poikansa rahoista jos sä käytät hyväkasesi miestäsi. Typerä anoppi. Mutta menkäähän naimisiin jospa se anoppi sitten ymmärtäisi suhteen vakavuuden (ja siis pelkän tämän syyn takia ei tietenkään ).
Olemme naimisissa...
Ja silti meilläkin sama peli :( Ukko on niiiiin mammapoika
 
huh huh
AJATTELE LASTASI. ÄLÄ ANOPPISIA. TEET NIINKUIN SINULLE JA LAPSELLESI ON PARAS. OTA VAIKKA NE ANOPINVIHAT NISKAASI. EI ASIA HÄNELLE KUULU TIPPAAKAAN. VAAN AINOASTAAN SINULLE, MIEHELLESI JA LAPSELLENNE.

oikeasti, minä säälin näitä lapsia keiden vanhemma ovat niin nössäjä etteivät itse osaa päättää asioista.
 
Eikö niitten anoppien/isovanhempien pitäs vaan tukea lastensa perheitten päätöksiä ja olla tukena tarvittaessa.Kyllä meilläkin anoppi ja appi neuvoo,mutta kunnioittaa meidän päätöksiä.
Ap sinukin kannattasi vaan suoraan sanoa että tämä on teidän päätös ja toivon että tuette meitä tässä,eiköhän se anoppisikin vaan pohjimmiltaan parastanne tarkoita.Ehkäpä hän vaan haluaa teille "paremman ja koulutetumman"tulevaisuuden mitä ehkä itsellään ei ollut js nuorena lapset tehnyt ja jäänyt kotiin vailla koulutusta =)
 

Yhteistyössä