JONSERED Karhunkantaja
Olen siis autottomana.
Ystävätär haki kaksi koulukuntoista epeliä pihalta ja kuljetti kouluun. Koulun jälkeen odottelevat n. tunnin, että Hekan opettaja saa työt päätökseen ja ystävättären muksut lähtevät tuntia aikaisemmin koulusta ehtiäkseen Hekan opettajan kyytiin.
Opettaja pudottaa Stasin ja Hekan kirkolle, josta lähtevät lampsimaan kotia kohden, naapurissa asuva ystävätär poimii muksut kyytiinsä, jos sattuu samoihin aikoihin olemaan liikkeellä. Muuten kävelevät kirkolta 5 km kotiin. eihän se paljoa ole, mutta murkkuikäiselle isosiskolle aika koettelemus 8-vuotiaan, vilkkaan ja suulaan pikkuveljen kanssa. :kieh:
Ja Stasi-parka on ollut juuri viikon kipeänä, nyt on enää kurkku- ja nielitulehdus riesana. Ja Heka. :saint:
Jos he ovat kirkolla kahden maissa, kävellen olisivat kotona ehkä neljän, viiden pintaan... Matkalla on kaikkea ihanaa, raunioita sun muuta, mutta ei katuvaloja. Toivottavasti naapuri on liikkeellä ajoissa...