Voi luoja se on kamala tunne, kun ei tiedä mitä on tapahtunut

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Tänäänkin, kun toinen lapsi alkoi huutaa kuin syötävä tuossa pihalla niin ne mutamat sekunnit, kun yrität selvittää mitä on tapahtunut niin on kauheita. Mielessä ehtii vilistää tiäs mitä hirveyksiä niiden pienten hetkien aikana.

Jälkikäteen sitten miettii, että mitä jos tosiaan olisi tapahtunut jotain pahempaa.... Kauhea tunne tulee, kun päästää itsensä miettimään jotain eteenpäin.

Muistan kun me joskus itse lapsena ollessamme tulimme hirveää kyytiä leirintäalueella asuntovaunulle. Minä ajoin veljeni polkupyörää ja huusin, että tulkaa äkkiärantaan katsomaan. Äiti ja isä säikähtivät ihan helvetisti, että veljeni jonka pyörää ajoin on hukkunut tai jotain. Oikeasti siellä rannassa oli vain ihan järjetön määrä sorsia ja halusimme vanhemmat niitä katsomaan. Eivät tulleet, isänikin oli niin vihainen siitä, että peläytimme hänet niin. Toki se oli täysin tahatonta, mutta nyt vanhempana ymmärrän miten hirveää seon ollut.
 
Joo, voin kuvitella isäni tunteen kun "fiksuna" laitoin sille monia monia vuosia sitten tekstiviestin (ekoja kännyjä): mä kuolen.
En muista oliko mun tarkoitus jatkaa sitä vai odotinko että kysyy syytä ja sitten selitän. En todellakaan ajatellut yhtään.

Syy oli niinkin kamala kuin että äitini oli pakottanut mut siivoamaan ja mua ei olis huvittanut kun urakka oli niin iso ja tuntui että kuolen siihen hommaan.
Isä soitti mulle paniikissa että mitä on tapahtunut, oli ehtinyt jo kuvitella että olen jossain jumissa ja kuolen sinne eikä se tiedä missä mä olen jne...

Kaiken lisäksi mä en vastannut koska imuroin enkä kuullut puhelinta. Isä oli itse melkein sykärin partaalla. Oli myös hieman hermona...

Järkyttävää. Vieläkin tuntuu typerältä että on noin mennyt toisen säikäyttämään.


ja, tänään viimeksi hyppäsin n. kahdella loikalla huoneesta toiseen kun luulin että vauva putosi sängystä kun kuului tömähdys.
Onneksi se kuului ihan muualta, mutta sydän hakkasi hulluna vielä pitkään ja vauva sai kunnon pitkän rutistushalin ja sata suukkoa.
 
Pahinta tossa taitaa olla se, ettei se lopu ikinä. Siis se säikähtäminen. Ei vaikka lapset kasvavat, tulevat aikuisiksi ja muuttavat pois kotoa. Kun puhelin yöllä soi, ei sitä ajattele, että asiakashan se siellä soittelee (vaikka siis mäkin päivystän öisin) vaan ekana jysähtää sydämeen, että nyt on jotain likalle sattunut.
 
Pikkuveli oli taannoin laivalla. (täyttää ihan just 30-vuotta)

Lähetti äidille tekstarin; "on täältä laivan keulasta mielettömät näköalat".
Ja hetken täästä toisen "on poikasi itsensä paikkaan saattanut, miten täältä pääsee alas".

Ja sitten ei mitään. Eikä vastanut. Ennen kuin maissa.

Ja helvetti kun me pelättiin, että se on pudonnut ja hukkunut. :|


Mä taas kerran pelästyin mielettömästi, kun äijä lähti lasten kanssa jokirantaan pulkilla ja vähän ajan päästä kuului kauhea huuto.

Oletin, että ne ovat menneet jäille ja joku lilluu siellä mutta ne olivatkin vaan naapurin pojat pulkkamäessä, jotka karjuivat. :xmas:
 

Yhteistyössä