P
poiuyrt
Vieras
Uusi lapsi tuli hoitoon tutustumaan. Äiti oli mukana koko päivän . Ei tässäkään mitään.
Loman jälkeen vaan jokainen hoitolainen haki paikkaansa, oli itkua ja kitinää. Kahden lapsen äidin paikalla olo ei helpottanut asiaa. Toinen oli vanhahoitolainen ja kiukutteli siitä kun olisi halunnut tehdä itse yms ja olla ihan itsekseen hoidossa.
UUsi lapsi kahtoi touhua äidin kaa ja mua hävetti oma lapsi joka halusi vauvaksi juuri tänään ja juuri tällä sekunnilla.
Toki lapseni oli ymmärrettävästi mustis kun taukoa ollut 4viikkoa hoitolaisista ja tuli hälläkin olo kun pienempiä , että apuuuva! Nyt menee hältä vauvan rooli ( ei toki ole kohdeltu vauvana mutta tajuaa olleen nuorin ja lyhyin) ihan toiselle tyypille. Silti ennen ei ole ollut samanlaista reaktiota vaikka hoidossa on pieniäkin käynyt varahoidossa.. Siihen kahdet silmäparit tuijottamassa miten toimin yms.
Toiminta pitää olla aina johdonmukaista ja turvallista silti äidin ihmettelyt ei auttaneet asiaa.
Homma alkoi sujumaan kun lapseni huomasi , etten katoa mihinkään ja syliä riittää ihan kaikille.
Onneksi tiedän homman alkavan sujumaan ja ryhmän koostumus tuntuu hyvältä . Uskon , että tasapaino löytyy ja pääsemme arjen pelastavien rutiinien lisäksi touhuamaan kaikkea muutakin kivaa.
Tää päivä oli vaan niiiiin kamala asiakkaan kannalta katsottuna.
Kaiken kruunaa julmettu märkivä finni roikkutissin alla joka on todella kipee . Enkä ala laihduttaa, ne roikkuu ilman läskejä. Ja on hyvät liivit mutta ne ei auta helteellä kun finni tuli säälimättömään paikkaan... grrr grrr grrr
huomenna uusiksi... antekaa vanhemmat armoa hoitajille näinä alkupäivinä. Homma näyttää kaaokselta mutta tasaantuu äkkiä kun vaan luotatte hoitajiin ja jätätte lapsen kokeilemaan siipiään itsenäisesti .