voi kevätretket sentään

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja työtön yh
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

työtön yh

Vieras
Juu ei ne oo pakollisia, mutta ei oo kivaa lapsille jäädä kouluun kun luokkakaverit lähtee retkeilemään. Mutta jotenkin menee niinku aika hurjaksi kun aattelee, isomman lapsen että luokkaretki Helsinkiin (kohteina Korkeasaari ja Linnanmäki) kustantaa perheelle 55e + vielä ruokarahaakin pitäisi olla, kun oppilaat viedään omakustanteiseen ruokailuun johonkin puffettiin / seisovaan pöytään. Toinen lapsi menee luokkansa kanssa Heurekaan. Kustantaa 20e. He saavat kyllä sillä rahalla ruuankin. Kolmannen lapsen retki matkoineen, ruokailuineen ja sisäänpääsyineen maksaa 40e. Ja sitten sanotaan vielä että saa ottaa karkki/juoma/matkamuistorahaa oman harkinnan mukaan mukaan.
 
Ensi vuonna rupeette vanhempien kesken keräämään luokalle rahaa. Myytte vaikka keksejä. Meidän koulun kutoset lähtevä luokkaretkelle järjestämänsä discon tuoton avulla, ja jos siitä ei tule riittävästi, niin myyvät juurikin keksejä, sukkia tms. Yhtenäkään vuonna ei kenenkään ole tarvinnut maksaa mitään enää siinä kohtaa, kun retki tulee ajankohtaiseksi.

Pienemmät tekevät retkiä lähiympäristöön, jolloin käytetään kaupungin busseja. Mukaan otetaan muutama euro jätskirahaa. Jos menevät vaikka naapurikuntaan, anovat vanhempainyhdistykseltä bussirahaa.
 
Todella ikävä kuulla, että teillä on asia näin. Eikö vanhemmat yhdessä voisi kerätä rahat, niin kulut olisi helpompi hoitaa?
Vanhempaintoimikunta kerää rahat niin opettajien muistamiseen kuin yhteisiin retkiin. Tälle keväälle on lapsille järjestetty kaksi retkeä. Jos myyjäistuotto ei riitä, niin sitten pyydetään vanhemmilta.
Millaista yhteistyötä teillä on vanhempien kesken?
 
Täällä myös rahat kerätään etukäteen töillä, elikkä arpajaisia ja ruoan myyntiä yms. vain käyttörahat annetaan kotoa. Ja ruoka kyllä kerran päivässä kuuluu koululaiselle hankkia koulun.
 
[QUOTE="njaa";30833847]No koulu tarjoaa sämpylän ja pillimehun/mehua omaan pulloon.Ei todellakaan missään ravintolassa.....[/QUOTE]

Täällä kävivät raksissa syömässä, jos halusi jäden jälkkäriksi, sen piti itse maksaa.
 
Ennen vanhaan koulu kustansi retket. Milloin tämä vastuu on siirtynyt vanhemmille? Tässä eriarvoistetaan perheitä aika rankasti.

Elämä on... täällä järjestetään kyllä retkien eteen kaikenlaista. Kaikki oppilaat toki niillä rahoilla kustannetaan, mutta valitettavasti kaikki perheet eivät samalla panoksella osallistu asioihin. Toiset eivät mitenkään ja toiset tuovat paketin suolaa ja toiset perheet tekevät töitä monta päivää ja tuovat arpajaispalkintoja kymmeniä ja ja ja... mutta ketään ei voi pakottaa, eikä ketään oppilasta jätetä kouluunkaan...
 
Eikös nykyään ole laki ettei ketään saa "jättää rannalle" eli kaikkien on päästävä luokkaretkelle eikä vanhemmilta saa periä maksuja?

Täällä alakoululaisten ei tarvitse maksaa itse mitään eikä 3-luokkalainen saanut ottaa edes rahaa mukaan, eväät tuli koululta ja syömässä kävivät ravintola Kokissa, 6-luokkalaisella sai olla taskurahaa. 9-luokkalainen ottaa mukaan koululta eväät, ja omaa rahaa, ja jos haluavat Linnanmäelle, syömään tai shoppailemaan niin ne kustantavat itse. Alakoululaiset ovat keränneet paljon rahaa vanhempaintoimikunnan avustuksella (ollaan leivottu, myyty sukkia, yms), eväät kuuluvat kouluruokailuun, ja bussit kai maksaa kaupunki.
 
Meillä myös rahat vähissä, mutta lasten kevätretket ei tule yllätyksenä. Elokuusta alkaen laitan 20€ kuussa "retkikassaan" ja hups, toukokuussa mulla on 200€ "ylimääräistä" kevätrientoihin. Täällä seurakunta avustaa työttömien perheiden lapsia juuri tällaisissa menoissa, harrastusmaksuissa ym.

Saisko ap apua sitä kautta?
 
Suomessa ilmanen peruskoulu? Eipä ole enää, jatkuvasti lasten pitäs olla myymässä jotain paskaa.
Omasta pussista olen kaikki keksit ja karkit maksanut, törkeetä että laitetaan lapset kauppaamaan jotain, ja niitä lootia pitäs ostaa kotiin niska vääränä.

Jos ei jumalauta kaupungilla/valtiolla ole enää varaa antaa kouluille luokkaretkirahaa, niin sitten ovat jumalauta menemättä. Kuka saatanan kusipäämamma nämä kaikki keksinmyymiset on laittanut alulle, sisi haistaa pitkän......................
Varmaan joku tubberware-akka.


Oikeasti, ei ollenkaan kivaa toimintaa.

Kysy ap jos saisit tt-tukena noihin apua.
 
Suomessa ilmanen peruskoulu? Eipä ole enää, jatkuvasti lasten pitäs olla myymässä jotain paskaa.
Omasta pussista olen kaikki keksit ja karkit maksanut, törkeetä että laitetaan lapset kauppaamaan jotain, ja niitä lootia pitäs ostaa kotiin niska vääränä.

Jos ei jumalauta kaupungilla/valtiolla ole enää varaa antaa kouluille luokkaretkirahaa, niin sitten ovat jumalauta menemättä. Kuka saatanan kusipäämamma nämä kaikki keksinmyymiset on laittanut alulle, sisi haistaa pitkän......................
Varmaan joku tubberware-akka.


Oikeasti, ei ollenkaan kivaa toimintaa.

Kysy ap jos saisit tt-tukena noihin apua.

Niin. Ei ne retket ole pakollisia. Ei ollenkaan. Eivät kuulu edes opetussuunnitelmaan. Eivätkä kaupungit niitä enää rahoita, kun kaikki on niin persaukisia. Eikä opettajatkaan niistä aina niin nauti.

Mutta lapset nauttii. Kyllä mä olen valmis myymään pari keksilaatikkoa, jotta lapset pääsis jollekin kivalle retkelle.
 
Meidän vanhempainillassa pari tomeraa mammaa ilmoittivat,että eivät aio mitään vessapaperia myydä vaan jokainen saa maksaa retken omasta pussistaan. Opettaja nyökytteli että näin pääsee helpommalla.

Juuh, pääseehän jotkut. Jotkut joutuvat tosiaan säästämään.
 
No meidän lapsen luokkaretki on Turusta Tampereelle särkänniemeen, matka, rannekkeet ja ruokailu maksettu, rahaa saa ottaa mukaan max 15 euroa joka on mielestäni hyvä, koska kaikilla ei tosiaan ole antaa rahaa mukaan ja olisi aika epäreilua jos jollain olisi sitten kymmeniä euroja rahaa mukana tuhlattavaksi.

Ovat järjestäneet mm discon sekä muita tapahtumia ja myyjäisiä joihin vanhemmat on voineet joko leipoa, tulla valvojiksi tai lapsi on voinut osallistua tapahtumaan tulemalla kioskiin myymään tms. Eli voi osallistua myös ilman, että pitää ostaa tarvikkeita leipomuksiin. JOKAISELLA on mahdollisuus osallistua ja näin lapsi pääsee retkelle. Discoon oli euron sisäänpääsy ja leipomuksiakin ostettiin mukavasti.

Itse leivoin jokaiseen tapahtumaan, sekä lapsi oli itse siellä myymässä jne.

Eikö teidän koulussa sitten järjestetä tällaisia? Vai onko ne kaikki varattu kutosluokkalaisille? Omani on nyt siis kuudennella ja he ovat saaneet järjestää näitä, jotta pääsevät viimeiselle luokkaretkelle hyvään paikkaan.
 
No tehkää asian eteen jotain. Myykää omia leipomuksia, vessapa peria yms. Pitäkää lasten diskoja, naamiaisia yms. Joista tulee rahaa. Ja jokainen vangempihan tietää, että niitä retkiä tulee. Kyllä sitä saa säöstettyä, jos haluaa, kun aloittaa kun kolut alkaa laittamaan syrjään rahaa säästöön. Esim. Jos elokuussa aloittaa ja toukokuuhun asti laittaa 15 euroo joka kuukausi. Niin kasassa on jo 150. Joka riittäis esim. Ap:n tapauksessa hyvin
 
Jokainen varmasti tietää että retkiä tulee. Kuten myös joulu ja synttäreitä. Ja rippijuhlia ja ylioppilasjuhlia. Ja pitää ostaa pyöriä, suksia, luistimia. yms, yms. Kyllä, yleensä kaikki nää tajuaa... Ja sit hajoaa pesukone.
Jos rahat on vähis niin kaikkeen ei vaan pysty säästämään vaikka kuinka tietäis että sitä ja tätä on tulos.

Mun mielestä vois isommat retket järjestää vaan kutosella ja ysillä ja näihin kerättäis rahaa noilla discoilla, myyjäisillä yms. Muina vuosina riittäis joku lähialueen halpa retki.
 
Joissain kouluissa on vielä kutosella leirikoulu (3-5päivää) joka maksaa noin 200e.
Sekään ei tietenkään pakollinen ole vaan voi myös olla sen ajan koulussa.

Meillä kun tuo oli ajankohtainen, jotkut halusivat maksaa kokonaan itse, jotkut päätti kerätä siihen joillain jutuilla rahaa.
Ja tuosta puhuttiin jo nelosella joten oli aikaa laittaa vaikka rahaa vähitellen säästöön.
 
Jaa,a..sillon ennenvanhaankin kyllä kerättiin rahaa eritavoilla(80-luvulla ja 90-luvun alussa). Retkiin ja leirikouluun. Ei koulu tarjonnu. Laskettelureissut kustansi aina, koulusta tuli evästä.

Mä olin ala-asteella 80-luvulla ja koulu kustansi kaikki retket. Tosin 1-5 luokkalaiset teki kevätretket pyörillä, mm. läheiseen museoon (maalaistalo, jossa iso piha-alue), luontoretki tais olla useimpina vuosina. Kutosella oli sit isompi retki.

Yläasteen kävin 90-luvun alussa. Sielä ei ollut mitään retkiä 7-8 luokkalaisilla, ysillä sit oli. Ja siihen retkeen oppilaat keräs rahaa koko yläasteen ajan mm. niillä discoilla. (Näin oli ollut jo 80-luvullakin). Meidän luokka ei tosin millekkään retkelle lopuuksi mennyt, kerättyjen rahojen kohtaloa en tiedä...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Sopivasti lihava mäyrä;30834004:
Niin. Ei ne retket ole pakollisia. Ei ollenkaan. Eivät kuulu edes opetussuunnitelmaan. Eivätkä kaupungit niitä enää rahoita, kun kaikki on niin persaukisia. Eikä opettajatkaan niistä aina niin nauti.

Mutta lapset nauttii. Kyllä mä olen valmis myymään pari keksilaatikkoa, jotta lapset pääsis jollekin kivalle retkelle.

Sinä olet valmis, minä en ole. Meille ne keksit sitten ostettiin, kaverille annoin yhden lootan, rahaa en kehdannut siitä ottaa.

Ei toi enää ole normaalin suomalaisen persukoulun toimintaa, kohta koko koulu rahotetaan sillä että lapset myy vuoden ympäri milloin mitäkin. Ilmeisesti jotkut pätijävanhemmat näitä juttuja aina masivoivat, samat tyypit taitavat harrastaa itse kynttilä- ja tubberwarekutsuja, älyn lahjat samalla tasolla.

Laitetaan nyt vielä kouluruoka maksulliseksi, niin päästään oikein tunnelmaan. Kyllä se tulevalta hallitukselta onnistuu ja nämä keksinmyyjämammat oikein riemastuvat, kun pääsevät käärimään lapsilleen eväitä eväsboksiin, niin ah amerikkalaista.
 
ei rahaa vievää luokkaretkeä tarvitse tehdä kuin kutosluokalla. ja jos sitä rahaa kerätään, niin sitten kouluajalla tai kouluntiloissa, kiitos. Esim disko on ok.
Ei se ole oikein että koululaisten pitää raahata tuotteita henk.kohtasesti kotiin vapaa-ajalla myytäväksi. Se ei todellakaan kuulu suomalaiseen peruskouluun.
 
Jo kultaisella kasarilla ja ysärin alussa oli näitä retkiä huvipuistoihin ja leirikoulua ym. Tietysti paikkakuntakohtaisia juttuja näemmä mutta niihin kerättiin rahaa niillä helkutin karkkilootilla (joita mun sukulaiset taisi ostaa vuosiksi etiäpäin :D ), myyjäisillä, discoilla jne.
Porukat oli suht pienituloisia duunareita eikä sossun apu ollut vaihtoehto. Silti 50-100mk sain mukaan käyttörahaa, jostain sen repivät aina ja lapsia oli 4.. Isovanhemmat auttoi isompiin retkiin myös.

Joten eiköhän tuo ole vanhemman tehtävä repiä ne rahat jostain jos tarvetta tulee. Käytännössä sossut nykyään auttaa noissa ettei tarvitse vanhemman "rasittua". Mitään ei tarvi säästää tai miettiä, hurjaa jos joutuis vaikka pari tiikerikakkua leipomaan lastensa vuoksi. On se kurjaa.
 

Yhteistyössä