O
ov
Vieras
(Pakko tyhjentää varaventtiili tänne, kiehahti yli...)
Äitini äiti on ihan sekaisin, luulee olevansa maailman suurin hyväntekijä, jonka luokse ihmiset tulevat nöyrinä ja hämmästyneinä hakemaan neuvoja ja hyväksyntää. Omia lapsiaan hän ei hoitanut kovin hyvin, vaan jätti ala- ja yläasteikäiset kersat pärjäämään omin nokkineen viikkotolkulla, kun itse liihotteli ties missä sosialisoimassa. Ei osaa riidellä, vaan heittäytyy "hymyileväksi marttyyriksi" ja alkaa mielistellä kaikkia.
Minun äitini näkee kaikkialla erilaisia uhkia ja juonitteluja, katkoo ystävyyksiä kummallisten päähänpinttymiensä perusteella ja käy puolustuskannalle heti, jos joutuu yhtään perustelemaan tekemisiään. Käy kärkkääksi vaikka jo siitä, jos kaupassa sanoo sen kuullen että "ai, otitkin punaisia paprikoita", eli keskustelee ihan normaalisti. Riidat ratkotaan mykkäkoululla ja toisia mollaamalla.
No, tuli pari päivää sitten ihan turha kina minun ja äitini välille, mutta koska olin tyystin uupunut töistä (ja toisella kuukaudella raskaana eli todella väsynyt, tosin äitini ei sitä vielä tiedä), en todellakaan jaksanut selvitellä asiaa äitini kanssa. Hän kun oli jo päässyt sellaiselle ihanalle mulkoilu ja tiuskiva puhahtelu -tasolle, jolloin keskusteluyhteys on menetetty ja vika on pelkästään muissa.
Nyt tuli äidiltäni sähköpostia, jossa hän kuulostaa aivan ÄIDILTÄÄN. :O Ja tietysti valittelee omaa lapsuuttaan ja oikein velloo ja piehtaroi "väärintekojaan" möyhien.
Minä en oikeasti jaksa. On ihan se ja sama millainen suhde noilla kahdella on, se ei minulle kuulu. Minä en jaksa enkä halua möyhiä lapsuusasioitani, sillä se on ollutta ja mennyttä ja nyt minulla on elämässäni kaikki niin hyvin kuin olla ja voi. Äitini on minulle tärkeä, mutta yhden sähköpostin myötä tuntui siltä, että sieltä tulee koko suvun sekava painolasti ja äiti-tytär -suhteet minun niskoilleni kannettavaksi. EN TAHDO! Haluan vain nauttia ihan normaalista elämästä pelkäämättä, että mikä tahansa sanomani asia voi laukaista tuollaisen reaktion.
Niin ja vituttaa, että isäni on jo tuhlannut elämänsä ja pelannut itsensä huumeiden ja vankilareissujen kautta tyystin ulos lastensa ja lastenlastensa elämistä, molemmat ukkini joivat itsensä hengiltä ja jonain päivänä pitää sitten nämäkin asiat selittää noille minun lapsilleni.
Huoh. Kiitos!
Äitini äiti on ihan sekaisin, luulee olevansa maailman suurin hyväntekijä, jonka luokse ihmiset tulevat nöyrinä ja hämmästyneinä hakemaan neuvoja ja hyväksyntää. Omia lapsiaan hän ei hoitanut kovin hyvin, vaan jätti ala- ja yläasteikäiset kersat pärjäämään omin nokkineen viikkotolkulla, kun itse liihotteli ties missä sosialisoimassa. Ei osaa riidellä, vaan heittäytyy "hymyileväksi marttyyriksi" ja alkaa mielistellä kaikkia.
Minun äitini näkee kaikkialla erilaisia uhkia ja juonitteluja, katkoo ystävyyksiä kummallisten päähänpinttymiensä perusteella ja käy puolustuskannalle heti, jos joutuu yhtään perustelemaan tekemisiään. Käy kärkkääksi vaikka jo siitä, jos kaupassa sanoo sen kuullen että "ai, otitkin punaisia paprikoita", eli keskustelee ihan normaalisti. Riidat ratkotaan mykkäkoululla ja toisia mollaamalla.
No, tuli pari päivää sitten ihan turha kina minun ja äitini välille, mutta koska olin tyystin uupunut töistä (ja toisella kuukaudella raskaana eli todella väsynyt, tosin äitini ei sitä vielä tiedä), en todellakaan jaksanut selvitellä asiaa äitini kanssa. Hän kun oli jo päässyt sellaiselle ihanalle mulkoilu ja tiuskiva puhahtelu -tasolle, jolloin keskusteluyhteys on menetetty ja vika on pelkästään muissa.
Nyt tuli äidiltäni sähköpostia, jossa hän kuulostaa aivan ÄIDILTÄÄN. :O Ja tietysti valittelee omaa lapsuuttaan ja oikein velloo ja piehtaroi "väärintekojaan" möyhien.
Minä en oikeasti jaksa. On ihan se ja sama millainen suhde noilla kahdella on, se ei minulle kuulu. Minä en jaksa enkä halua möyhiä lapsuusasioitani, sillä se on ollutta ja mennyttä ja nyt minulla on elämässäni kaikki niin hyvin kuin olla ja voi. Äitini on minulle tärkeä, mutta yhden sähköpostin myötä tuntui siltä, että sieltä tulee koko suvun sekava painolasti ja äiti-tytär -suhteet minun niskoilleni kannettavaksi. EN TAHDO! Haluan vain nauttia ihan normaalista elämästä pelkäämättä, että mikä tahansa sanomani asia voi laukaista tuollaisen reaktion.
Niin ja vituttaa, että isäni on jo tuhlannut elämänsä ja pelannut itsensä huumeiden ja vankilareissujen kautta tyystin ulos lastensa ja lastenlastensa elämistä, molemmat ukkini joivat itsensä hengiltä ja jonain päivänä pitää sitten nämäkin asiat selittää noille minun lapsilleni.
Huoh. Kiitos!
