Voi ison kissan v***u tuon äitini kanssa!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Pinki
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Meillä tyttären kanssa keskusteluja on jouduttu käymään, ei tästä samasta aiheesta, vaan ajattelemattomien aikuisten puheista. Tämä ihan ajatuksensiemenenä teille kaikille ajattelemaan kykeneville aikuisille. Naapurin tytöt porukalla tulivat tyttärelleni sanomaan, ettei hän saa kutsua uutta pientä syntynyttä veljeään veljeksi, koska ei se ole edes hänen oikea veljensä. Se ei voi olla veli, jos lapsilla on eri isät. Eli kun kerrotte omille lapsillenne näistä asioista tai juoruilette, niin ymmärtäkää nyt kuitenkin seuraava. Uusperheissä elää aivan samalla tavalla tavallisia siskoja ja veljiä kuin ydinperheissäkin. Ja jokaisessa näistä on vielä omat kuvionsa.

Toisaalta olen tyytyväinen siitä, että tytär, ensimmäisestä suuresta surustaan ja itkustaan huolimatta pystyi käsittelemään ja ymmärtämään asian pienestä iästään huolimatta (oli 4-vuotta). Empatiakyky on takuulla suurempi hänellä kuin pihan lasten vanhemmilla, jotka takoivat oman ajatuksensa lapsien välisestä sisaruussuhteesta omilleen toistettavaksi. AJATELKAA SIIS MITÄ PUHUTTE! Kävimme asian läpi yhdessä ja lopputulos oli, että rakkaus ei ole vähentynyt, veli ei tunnu yhtään vähemmän veljeltä jne, kaikki rakastavat häntä yhtä paljon jne.

Sisko tietää käsitteet siskopuoli ja velipuoli, hän tietää kuka on hänen biologinen isänsä ja silti, hänen isänsä on myös tämä isä. Läsnäoleva! Biologinen on biologinen, isä on isä. Veljet ovat hänelle veljiä. Heitä ei eritellä meillä sisko- tai velipuoliksi. Miksi, koska mummoni jo aikoinaan sanoi "meillähän ei puolikkaita ole näkynyt, eikä näy"... sota-aika, uusperhekuviot. Tyttäreni tietää biologisesta alkuperästään kaiken mitä tiedettävissä on nyt. On aika siirtyä näihin nuorempiin sisaruksiin, keskimmäiselle on pidettävä keskustelua tässä ihan piakkoin. Tietää myös, mutta ei vielä ole oikein ymmärtänyt asiaa, siksi emme ole sen syvällisemmin keskustelleet. Eikä se takuulla tule helppoa olemaan! :attn:
 

Yhteistyössä