Voi hitto et on paha olla!

Mulla tuntuu et on asiat niin solmussa monella tavalla. Mulla ei ole kertakaikkisesti ketään kenen kanssa niistä puhua. On mulla perhettä ja muutama kaveri (ei ehkä sit ketään niin ystävää). Kaikilla on omat elämänsä ja asiansa.

Äskenkin yritin isälleni puhua murheistani, kun soitti. Hän vaan tylysti vaihto aihetta ja lopetti puhelun. Ei vissii sitten oikeesti mun läheisiä kiinnosta onko mulla kuin paha olla, kunhan vaan on hiljaa ja hoitaa osansa.

 

:hug: mie tiiän mistä sie puhut. tiiän täsmälleen miltä se tuntuu.

 

Mitä murhetta sulla on? jos joku täällä osaisi auttaa.

 

Viimeyönä valvoin varmaan kolmeen kun en saa kohta kait enää nukuttuakaan kun asiat vaan pyörii mielessä.

 

Viimeyönä valvoin varmaan kolmeen kun en saa kohta kait enää nukuttuakaan kun asiat vaan pyörii mielessä.

auttaisko sinua jos esim. mesekeskustelun kautta purkaisit sydäntäs?

 

:hug: Jäsentele asioita paperille, niin voit saada johonkin asiaan jopa ratkaisun sitä kautta. Jos huolet liittyvät rahaan, niin varaa sossusta aika. Huolet vaikuttavat todellakin nukkumiseen. Tiedän omasta kokemuksesta. Voimia!

 

Hei, et ole ainoa.
Mullakin on parhaillaan sellanen elämäntilanne, että unettomia öitä vietetään täälläkin. Asiat on vaan niin solmussa eikä valoa tunnelin päässä näy ollenkaan.

 

Lovetohtori auttaa murheissa.... pistä yv:tä

 

Kerro hieman tilanteestasi,jos voisin auttaa.

 

Mitä murhetta sulla on? jos joku täällä osaisi auttaa.

Elämä on vaan sellasessa vaiheessa, että tuntuu että tässä kohtaa tulee kohta valinta eteen. Jatkaakko näin vai alkaakko oikeesti miettiä mitä haluaa olla ja tehdä. Musta tuntuu et tuo mies kenen kanssa olen ollu naimisissa vaikka kuin kauan on mulle ihan vieras. Ei tämä voi jatkua näin loputtomiin. Mä vakavasti mietin et olenko tässä vaan koska meillä on lapsia ja taloudellisen tilanteen takia, vai omasta valinnastani. En ole oikein tosissaan tuota uskaltanut miettiä rehellisesti pitkään aikaan. En tiedä kyllä miehenkään osalta. Meidän pitäisi tehdä asialle jotain ennen kuin on myöhäistä, mutta toistaiseksi mies ei ole halunnut, vain kännissä puhuu jotain kun kyselen. Suuria kommunikaatio ongelmia siis.

Nyt olen alottanut uuden suunnan työssäni ja jos tulen sitä kautta työllistymään saa nähdä miten käy, sitten en enää olisi taloudellisesti riippuvainen miehestäni. Minusta tuntuu että pitäisi saada taas selville kuka minä olen ja mitä minä elämältä haluan. Silloin olisin ehkä parempi äiti lapsillenikin.

Tämä tilanne on kaikenkaikkiaan todella stressaava, tuntuu että olen jaksamisen rajoilla. En noista avioliittoasioistani olis halunnutkaan ainakaan isäni kanssa keskustella, mutta ihan muista arkiksista ongelmista kyllä.

Mä vaan katon peiliin enkä käsitä että miten tässä on näin käynyt? Miten tähän tilanteeseen olen tullut, että itsetuntoni on tässä tilassa ja olen näin pihalla kaikesta.