voi helvetti kun ei ole kavereita

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "mmm"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Sama täällä. Kaverit, ne kaksi ainutta ja parhainta, kaikkos pikkuhiljaa n. 5v. sitten, kun odotin lastani. nykyään ei enää juuri mitään yhteyksiä. Onneksi on sentään mies, mutta jos hänet menettäisin, jäisin ihan yksin.
 
Miten te pystytte elämään noin, voitteko kertoa.

Minusta tuntuu, että ystävät ja kaverit ovat kuin vakuutus hulluutta vastaan enkä uskalla edes kuvitella miltä tuntuisi olla ilman 6 tärkeäintä ystävää. Olen sen verranlaumaeläin...
 
  • Tykkää
Reactions: Rieputarallaa
[QUOTE="Piika-äiti";24745845]Miten te pystytte elämään noin, voitteko kertoa.

Minusta tuntuu, että ystävät ja kaverit ovat kuin vakuutus hulluutta vastaan enkä uskalla edes kuvitella miltä tuntuisi olla ilman 6 tärkeäintä ystävää. Olen sen verranlaumaeläin...[/QUOTE]

No eihän tää mitään kivaa ole. Kai sitä on vaan sitten sen luontoinen, ettei ketään kiinnosta kovin kauaa hillua vierellä, tai tulla kylään. Eikä tää nyt ole mitään itsesääliä, ihan silkkaa vitutusta vaan.
 
[QUOTE="vieras";24745852]No eihän tää mitään kivaa ole. Kai sitä on vaan sitten sen luontoinen, ettei ketään kiinnosta kovin kauaa hillua vierellä, tai tulla kylään. Eikä tää nyt ole mitään itsesääliä, ihan silkkaa vitutusta vaan.[/QUOTE]

Olet yrittänyt löytää kavereita naapureista, sukulaisista (sekin onnistuu joskus), työkavereista, harrastuksista, yhdistyksistä ja muista erilaisista toiminnoista? Olet pyytänyt pieniä palveluksia, koska niistä saattaa seurata kohtaamisten sarja, joka muuttuu kaveruudeksi, ehkä ystävyydeksi?

Minkä luontoinen sinä koet olevasi, jos arvelet että se mättää?
 
[QUOTE="Piika-äiti";24745870]Olet yrittänyt löytää kavereita naapureista, sukulaisista (sekin onnistuu joskus), työkavereista, harrastuksista, yhdistyksistä ja muista erilaisista toiminnoista? Olet pyytänyt pieniä palveluksia, koska niistä saattaa seurata kohtaamisten sarja, joka muuttuu kaveruudeksi, ehkä ystävyydeksi?

Minkä luontoinen sinä koet olevasi, jos arvelet että se mättää?[/QUOTE]

No jaa, olen juurikin sen luontoinen, ettei minua kiinnosta alkaa läheisiksi esimerkiksi naapureiden kanssa. Tai ainakin tällä hetkellä ne naapurit ovat niin erilaisia kuin minä, ettei meillä ole mitään yhteistä. En ole ns. perustallaaja, enkä koe oloani kotoisaksi suurimman osan ihmisistä kanssa.

Minulle olisi riittänyt ne kaksi ystävää, jotka minulla oli, mutta ovat tosiaan pudottaneet minut porukasta pois.
 
mulla ainakin: naapureina vain mummuja,
sukulaisia ei paljon ole, eikä loput tule/kutsu kylään vaikka keskenään kyläilevätkin
työkavereita ei ole
en harrasta mitään, en ehdi
en kuulu yhdistyksiin
ei ole ketään, keneltä kysyisin mitään palveluksia jne.

ei tämä ole niin helppoa, sitä on varmaankin vaikea tajuta, jos ei ole kokenut samaa.
olen yrittänyt ottaa yhteyttä vanhoihin kavereihin, mutta kukaan ei halua olla tekemisissä, ei edes mennä kahville. kaupungilla jos törmään johonkin, on niillä aina kiire, ettei jouda edes juttelemaan.
 
[QUOTE="Piika-äiti";24745845]Miten te pystytte elämään noin, voitteko kertoa.


no voin kertoa:
koska toinen vaihtoehto on olla elämättä.
olisko se sitten reilua lapsia ja miestä kohtaan?
ei kyllä muita jäisikään kaipaamaan
 
[QUOTE="Piika-äiti";24745845]Miten te pystytte elämään noin, voitteko kertoa.

Minusta tuntuu, että ystävät ja kaverit ovat kuin vakuutus hulluutta vastaan enkä uskalla edes kuvitella miltä tuntuisi olla ilman 6 tärkeäintä ystävää. Olen sen verranlaumaeläin...[/QUOTE]

Olipas taas kummallinen kommentti. Tuo kyllä helpottaa aapeeta todella paljon.
 
[QUOTE="mmm";24745934][QUOTE="Piika-äiti";24745845]Miten te pystytte elämään noin, voitteko kertoa.


no voin kertoa:
koska toinen vaihtoehto on olla elämättä.
olisko se sitten reilua lapsia ja miestä kohtaan?
ei kyllä muita jäisikään kaipaamaan[/QUOTE]

Kyllä minä väitän, että on se kolmaskin. Eli alkaa etsimään niitä ystäviä.

Ja muuten. Naapurin mummosta sinä ja lapsenne saatatte saada ikiystävän. Minä tiedän sen, sillä yksi omista ystävistäni on entinen naapurin mummo, joka on myös 4-vuotiaamme parhaita ystäviä.

Eri asia tietysti on, jos valitsee sen itseriittoisen yksinäisyyden. Yksi syksyn uutuuskirjoista, Esko-Pekka Tiitisen "Anjan lähes erinomainen elämä" on karmea tarina maaseudun naisen yksinäisyydestä, mutta se on kirjoitettu niin holtittomasti, että sitä lukiessa nauraa.
 
Näitä "ei ole kavereita eikä lapsillakaan ole"- ketjuja lukiessa tulee mieleen, että mitenköhän ns. periytyvää yksinäisyys, ujous, epäsosiaalisuus ja sen sellainen on?

Jos lapsi ei ole pienenä päässyt muiden lasten pariin leikkipuistoihin, perhekerhoihin yms oppimaan sosiaalisuutta ja yhdessäoloa, niin osaako hän sitä sitten isompanakaan? Jotkut osaavat varmasti luonnostaan, toiset taas olisivat kaivanneet siihen harjoittelua pienestä pitäen, näin uskon. Siksi kirpaisee joka kerta kun joku sanoo että 'me ollaan kotosalla vaan, ja se riittää ihan hyvin lapsellekin, näkee se serkkujaan kerran kuukaudessa, me ei mennä minnekään perhekerhoihin yms paikkoihin koska minä (äiti) en viihdy sellaisissa'. Tai että 'en minä halua tutustua lasten päiväkotikavereiden vanhempiin tai naapureihini'. Tai 'meille ei kyllä oo lasten kavereilla mitään asiaa, en jaksa vieraita lapsia ja hälinää omassa kodissani, enkä kyllä oo koskaan järjestänyt lapselle synttäreitäkään'. Tai 'meidän Janne ei todellakaan harrasta mitään, ei lapsi harrastuksia tarvitse'. Ei ihme, jos lapsi on pian yksin, jos vanhemmilla ei ole halua tehdä mitään lapsen ystävyyssuhteiden kehittymiseksi.

Ei ystävyyssuhteita ihan itsestään synny, niiden syntymistä pitää tukea sekä lasten että aikuisten kohdalla aika useinkin. Jos siis haluaa kavereita, eivät kaikki halua, ja se on ihan jees, pääasia että itse ovat elämäänsä tyytyväisiä. Jos joku piirre itsessä karkoittaa kaverit pois, niin kannattaa miettiä mikä piirre se on, ja muuttaa asiaa, jos kärsii kaverittomuudesta.
 
ei mullakaan ole kavereita 2 lasta ja mies kylläkin mut ystävät puttuvat elämästä välillä se ahistaa helkatisti mut ooneks on tää perhe, töissäkin on mut ne onki jo kohta eläkeiässä ja mä oon kolomekymppinen aikamoisia kyyliäki ovat eli riittää et ollaan vaan töissä yhessä!
 

Yhteistyössä