Voi elämä, mä en enää jaksa.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja tyhjää olis ilman lasta
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Miehet on tuommosia. Jos joku asia stressaa, niin painetaan hommia kahta kauheemmin. Ehkä siksi ettei ehtisi ajatella sitä stressiä, en tiedä. Meilläkin ollut huonompia aikoja, käytiin myös terapiassa. Mies lähti vähän vastahakoisesti, ja koki, ettei siitä hänelle ollut mitään hyötyä. Mutta mulle oli, ja hän kävikin siellä vain mun takia. Ja pikkuhiljaa päästiin ylöspäin. Lisäksi mulla on paniikkihäiriö, jota en itse tajunnut ennenkuin vasta vuosi sitten, ja nyt kun on lääkitys siihen niin kaikki näyttää paljon aurinkoisemmalta. Voi kun olisin tämän tiennyt jo vuosia sitten. Tahdon vain sanoa, ettei heti kannata luovuttaa ja antaa periksi. Kirjoita vaikka kirje miehellesi, tai listaa asioita paperille, jos puhuminen on hänelle hankalaa. Tiedän kyllä tunteen, kun tuntee puhuvansa seinille. Tsemppiä sulle!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Metso:
Alkuperäinen kirjoittaja ap.:

Mä olen kaikkeni yrittänyt, että saisin miehen puhumaan, mutta ei halua. Sanoo, että ei ole puhuttavaa. Jos sanon, että minulla on, sanoo ettei jaksa kuunnella, pahimmassa tapauksessa lähtee pois kotoa ja tulee takas, joskus iltamyöhään... Ja oon myös ehottanu kerran, että mentäs johonkin pariterapiaan, mutta mies ei sellaseen suostu, ei kuulemma ole tarvetta. Sanoin, että miettii vielä, ja sanoo sitten, jos muuttaa mielensä, eipä ole muuttanut.

No jaahas...kuulostaa semmoiselta ihmiseltä, joka tietää miten asiat on eikä hänessä itsessään ole ainakaan vikaa. Pakoilee juttelutuokiota? Yks hyvä vinkki on siihen se, että ottaa asian puheeksi autossa ;) Ei kyllä toimi sellaisilla jotka lemppaa lapset, kauppakassit ja emännänki tienposkeen kun menettää hermonsa, mutta oma mies ei ole ainakaan kehdannut tehä moista.

Entäs jos kokeilisit kirjoittaa kirjeen? Suodatat siihen mietteesi ja tuskasi, epävarmuutesi tulevaisuudesta ja toivosi että saisitte vielä homman toimimaan? Koska ei se parisuhde noin pitäisi toimia. Lapsikin sen vaistoaa, jos vanhemmilla on kitkaa ja kovasti? Kuulostat yksinhuoltajalta jonka kanssa asuu vuokraa maksava sinkkumies. Juoksee menoissaan koko ajan ja vaatii vielä täyshoidonkin?

Tsemppiä ja voimia tulevaan, ja se jota epäilet syöväksi on 99,9% varmuudella jotakin muuta. :flower:

Ei miehenikään sellaista tekisi, että jättäisi tien poskeen, mutta ei se sellaista pystyiskään tekemään, kun ei me koskaan enää käydä missään yhdessä.

Kirje voisi olla hyvä idea, ja sitä olenkin miettinyt, mutta sitten ajaudun siihen, että musta tuntuu, ettei mies välitä koko kirjeestäkään, mutta aina kannattaa yrittää, joten sen kirjoitan :) Meidän parisuhde onkin ollut ennen hyvää, ollaan käyty kivoissa paikoissa, touhuttu yhdessä, en vain todellakaan tiedä, miksi se tällaiseksi on mennyt...
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap.:
Alkuperäinen kirjoittaja Metso:
Keskustelun jalo taito nyt käyttöön kotona. Ei mies voi sulkea silmiään kaikilta epäkohdilta. Ja hassua on, että käy töissä mutta ei saa kunnollista korvausta. Rauhallinen juttelutuokio ilman huutoa ja syyllistämistä, jossei luonnistu kahdestaan niin ehdottaisin menemään jonnekin terapiaan tms. jossa on erotuomari paikalla. Ymmärrän kyllä ettet halua erota lapsen takia, mutta ainakin voisit yrittää korjata suhdetta kun et kerran halua erota?

Olen todella pahoillani ahdingostasi. Ei kukaan tilaa tuollaista elämää etukäteen. :hug: Meillä oli myös miehen kanssa kylmä ja jäinen suvantovaihe suhteessa mutta pääsimme siitä kuitenkin ylitse puhumalla asiat halki ja parantamalla omia huonoja käyttäytymismalleja. Siihen samaan syssyyn loppui tupakointikin.

Mä olen kaikkeni yrittänyt, että saisin miehen puhumaan, mutta ei halua. Sanoo, että ei ole puhuttavaa. Jos sanon, että minulla on, sanoo ettei jaksa kuunnella, pahimmassa tapauksessa lähtee pois kotoa ja tulee takas, joskus iltamyöhään... Ja oon myös ehottanu kerran, että mentäs johonkin pariterapiaan, mutta mies ei sellaseen suostu, ei kuulemma ole tarvetta. Sanoin, että miettii vielä, ja sanoo sitten, jos muuttaa mielensä, eipä ole muuttanut.

enpä ihmettely yhtään. ei tollaista räkyttävää akkaa viitsi kukaan kuunnella. tuskin edes se terapeutti vaikka palkan siitä saiskin.
 
Ap:lle että ei harrastus voi olla tärkeämpi kuin perhe jos on niin on arvojärjestyksessä kovastikin vikaa. Totta kai toiminta yhteiskunnan eteen on hienoa mutta
perhe on yhteinen yritys, toivottavasti miehesi tajuaa sen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Wide:
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Alkuperäinen kirjoittaja ap.:
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Alkuperäinen kirjoittaja ap.:
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Alkuperäinen kirjoittaja ap.:
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Oletko sä ollut vanhempiesi ainoa lapsi?

En, miten se liittyy tähän?

Siltä vaikuttaa.

No, siltä saa sun mielestä vaikuttaa, mutta en ole ainoa lapsi. Voit varmaan perustella, miten näät sen, että olen ainoa lapsi?

Perustelu löytyy sun aloituksesta.

Kerro ihmeessä? :D Ai, niin, et taidakaan tietää.

Etkö sä osaa lukea omaa aloitustasi?

mrs Shillelagh, sä olet tosi inhottava kommentteines ja luulet olevasi jotenkin parempi kuin muut .
Hienoa että sä tiedät mitä miehet tarvii :D

Ei tarvitse ainakaan erota sen takia, ettei jaksa kotona ollessaan tehdä hommiaan. Jos ei halua mennä lääkäriin, niin sitten ei pidä myöskään valittaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja qaz:
Alkuperäinen kirjoittaja ap.:
Alkuperäinen kirjoittaja Metso:
Keskustelun jalo taito nyt käyttöön kotona. Ei mies voi sulkea silmiään kaikilta epäkohdilta. Ja hassua on, että käy töissä mutta ei saa kunnollista korvausta. Rauhallinen juttelutuokio ilman huutoa ja syyllistämistä, jossei luonnistu kahdestaan niin ehdottaisin menemään jonnekin terapiaan tms. jossa on erotuomari paikalla. Ymmärrän kyllä ettet halua erota lapsen takia, mutta ainakin voisit yrittää korjata suhdetta kun et kerran halua erota?

Olen todella pahoillani ahdingostasi. Ei kukaan tilaa tuollaista elämää etukäteen. :hug: Meillä oli myös miehen kanssa kylmä ja jäinen suvantovaihe suhteessa mutta pääsimme siitä kuitenkin ylitse puhumalla asiat halki ja parantamalla omia huonoja käyttäytymismalleja. Siihen samaan syssyyn loppui tupakointikin.

Mä olen kaikkeni yrittänyt, että saisin miehen puhumaan, mutta ei halua. Sanoo, että ei ole puhuttavaa. Jos sanon, että minulla on, sanoo ettei jaksa kuunnella, pahimmassa tapauksessa lähtee pois kotoa ja tulee takas, joskus iltamyöhään... Ja oon myös ehottanu kerran, että mentäs johonkin pariterapiaan, mutta mies ei sellaseen suostu, ei kuulemma ole tarvetta. Sanoin, että miettii vielä, ja sanoo sitten, jos muuttaa mielensä, eipä ole muuttanut.

enpä ihmettely yhtään. ei tollaista räkyttävää akkaa viitsi kukaan kuunnella. tuskin edes se terapeutti vaikka palkan siitä saiskin.

Kiitos, asiallisesta kommentistasi ;) Tuohan ei ollut räkyttävää, ei ollenkaan. Ihan hemmetin asiallinen, näitä puuttuu tästä yhteiskunnasta, näillä kommenteilla päästään ylös. Opetathan ihmeessä lapsillesikin puhumaan näin, niin on kaikki hyvin. Onnea elämään sinulle :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Alkuperäinen kirjoittaja Wide:
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Alkuperäinen kirjoittaja ap.:
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Alkuperäinen kirjoittaja ap.:
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Alkuperäinen kirjoittaja ap.:
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Oletko sä ollut vanhempiesi ainoa lapsi?

En, miten se liittyy tähän?

Siltä vaikuttaa.

No, siltä saa sun mielestä vaikuttaa, mutta en ole ainoa lapsi. Voit varmaan perustella, miten näät sen, että olen ainoa lapsi?

Perustelu löytyy sun aloituksesta.

Kerro ihmeessä? :D Ai, niin, et taidakaan tietää.

Etkö sä osaa lukea omaa aloitustasi?

mrs Shillelagh, sä olet tosi inhottava kommentteines ja luulet olevasi jotenkin parempi kuin muut .
Hienoa että sä tiedät mitä miehet tarvii :D

Ei tarvitse ainakaan erota sen takia, ettei jaksa kotona ollessaan tehdä hommiaan. Jos ei halua mennä lääkäriin, niin sitten ei pidä myöskään valittaa.

Eiks ap ollu menossa lääkäriin? Ja kyllä kotihommat kuuluu molemmille.
 
Alkuperäinen kirjoittaja qaz:
enpä ihmettely yhtään. ei tollaista räkyttävää akkaa viitsi kukaan kuunnella. tuskin edes se terapeutti vaikka palkan siitä saiskin.

Hassua kun täällä leimataan heti räkyttäväksi akaksi kun joku on hiiltynyt hetkellisesti? Jos mua ottaisi pannuun ja kirjottaisin tänne, niin voisi olla kielenkäyttö aikalailla tulikivenkatkusta. Vähän suodatinta nyt siihen kirjotteluun ettei mene apua ja ymmärrystä tarvitsevilta anonyymeiltä kirjottajilta sormet solmuun siellä jossakin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Alkuperäinen kirjoittaja Wide:
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Alkuperäinen kirjoittaja ap.:
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Alkuperäinen kirjoittaja ap.:
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Alkuperäinen kirjoittaja ap.:
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Oletko sä ollut vanhempiesi ainoa lapsi?

En, miten se liittyy tähän?

Siltä vaikuttaa.

No, siltä saa sun mielestä vaikuttaa, mutta en ole ainoa lapsi. Voit varmaan perustella, miten näät sen, että olen ainoa lapsi?

Perustelu löytyy sun aloituksesta.

Kerro ihmeessä? :D Ai, niin, et taidakaan tietää.

Etkö sä osaa lukea omaa aloitustasi?

mrs Shillelagh, sä olet tosi inhottava kommentteines ja luulet olevasi jotenkin parempi kuin muut .
Hienoa että sä tiedät mitä miehet tarvii :D

Ei tarvitse ainakaan erota sen takia, ettei jaksa kotona ollessaan tehdä hommiaan. Jos ei halua mennä lääkäriin, niin sitten ei pidä myöskään valittaa.

Enhän mä sen takia haluakkaan erota, etten jaksa kotona tehdä mitään, vaan sen takia, että mulla ei oo miestä, jonka kanssa elää, miksi siis turhaa olla naimisissa? Mun mies ei asu täällä kuin yöt, joskus illatkin.

Ja olenko mä sanonut, etten halua lääkäriin???
 
Kirje on hyvä keino saada keskustelu alkuun.

Mulla vähän sama homma, paitsi että meillä on kolme lasta, ja mies on nykyään uppoutunut töidensä lisäksi metsästysharrastukseen, mets.majan remonttiin ym. joten viikonloput ja arki-illat olen aina yksin. Olis munkin kiva harrastaa...
 
Alkuperäinen kirjoittaja zzz:
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Alkuperäinen kirjoittaja Wide:
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Alkuperäinen kirjoittaja ap.:
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Alkuperäinen kirjoittaja ap.:
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Alkuperäinen kirjoittaja ap.:
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Oletko sä ollut vanhempiesi ainoa lapsi?

En, miten se liittyy tähän?

Siltä vaikuttaa.

No, siltä saa sun mielestä vaikuttaa, mutta en ole ainoa lapsi. Voit varmaan perustella, miten näät sen, että olen ainoa lapsi?

Perustelu löytyy sun aloituksesta.

Kerro ihmeessä? :D Ai, niin, et taidakaan tietää.

Etkö sä osaa lukea omaa aloitustasi?

mrs Shillelagh, sä olet tosi inhottava kommentteines ja luulet olevasi jotenkin parempi kuin muut .
Hienoa että sä tiedät mitä miehet tarvii :D

Ei tarvitse ainakaan erota sen takia, ettei jaksa kotona ollessaan tehdä hommiaan. Jos ei halua mennä lääkäriin, niin sitten ei pidä myöskään valittaa.

Eiks ap ollu menossa lääkäriin? Ja kyllä kotihommat kuuluu molemmille.

Olen mäkin menossa hautaan koko ajan... Miksi miehen pitäisi tehdä kotihommia, jos vain vaimo on täysipäiväisesti kotona? Hyvän mallin saa lapsikin...
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap.:
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Alkuperäinen kirjoittaja Wide:
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Alkuperäinen kirjoittaja ap.:
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Alkuperäinen kirjoittaja ap.:
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Alkuperäinen kirjoittaja ap.:
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Oletko sä ollut vanhempiesi ainoa lapsi?

En, miten se liittyy tähän?

Siltä vaikuttaa.

No, siltä saa sun mielestä vaikuttaa, mutta en ole ainoa lapsi. Voit varmaan perustella, miten näät sen, että olen ainoa lapsi?

Perustelu löytyy sun aloituksesta.

Kerro ihmeessä? :D Ai, niin, et taidakaan tietää.

Etkö sä osaa lukea omaa aloitustasi?

mrs Shillelagh, sä olet tosi inhottava kommentteines ja luulet olevasi jotenkin parempi kuin muut .
Hienoa että sä tiedät mitä miehet tarvii :D

Ei tarvitse ainakaan erota sen takia, ettei jaksa kotona ollessaan tehdä hommiaan. Jos ei halua mennä lääkäriin, niin sitten ei pidä myöskään valittaa.

Enhän mä sen takia haluakkaan erota, etten jaksa kotona tehdä mitään, vaan sen takia, että mulla ei oo miestä, jonka kanssa elää, miksi siis turhaa olla naimisissa? Mun mies ei asu täällä kuin yöt, joskus illatkin.

Ja olenko mä sanonut, etten halua lääkäriin???

Ehdota sille tosiaan eroa. Ehkä se ei haluakaan olla sun kanssa, jos ei kerta yhtään kotonakaan viihdy. Jos haluaisit lääkäriin, niin menisit. Sanoit ettet uskalla.
 
Joo todella hyvän että nainen on miehen kodinhoitaja :heart:
Onnea valitsemallasi tiellä :flower:

Älä viitsi, sanoin että olenkin menossa lääkäriin, tollo. Aika on tilattu, mutta kun ei sinne saakeli pääse ihan miten haluaa, ootko kuullu ajanvarauksesta?? Joo, ja kyllä, pelottaa mennä sinne.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Alkuperäinen kirjoittaja ap.:
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Alkuperäinen kirjoittaja Wide:
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Alkuperäinen kirjoittaja ap.:
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Alkuperäinen kirjoittaja ap.:
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Alkuperäinen kirjoittaja ap.:
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Oletko sä ollut vanhempiesi ainoa lapsi?

En, miten se liittyy tähän?

Siltä vaikuttaa.

No, siltä saa sun mielestä vaikuttaa, mutta en ole ainoa lapsi. Voit varmaan perustella, miten näät sen, että olen ainoa lapsi?

Perustelu löytyy sun aloituksesta.

Kerro ihmeessä? :D Ai, niin, et taidakaan tietää.

Etkö sä osaa lukea omaa aloitustasi?

mrs Shillelagh, sä olet tosi inhottava kommentteines ja luulet olevasi jotenkin parempi kuin muut .
Hienoa että sä tiedät mitä miehet tarvii :D

Ei tarvitse ainakaan erota sen takia, ettei jaksa kotona ollessaan tehdä hommiaan. Jos ei halua mennä lääkäriin, niin sitten ei pidä myöskään valittaa.

Enhän mä sen takia haluakkaan erota, etten jaksa kotona tehdä mitään, vaan sen takia, että mulla ei oo miestä, jonka kanssa elää, miksi siis turhaa olla naimisissa? Mun mies ei asu täällä kuin yöt, joskus illatkin.

Ja olenko mä sanonut, etten halua lääkäriin???

Ehdota sille tosiaan eroa. Ehkä se ei haluakaan olla sun kanssa, jos ei kerta yhtään kotonakaan viihdy. Jos haluaisit lääkäriin, niin menisit. Sanoit ettet uskalla.

Sun täytyy olla provo, ei noin tyhmää ihmistä muuten voi olla. Enkä nyt tarkoita, että kun mies käy TÖISSÄ, siis palkkatyössään, säännöllisessä työssä, että naputtaisin siitä, ehei en todellakaan. Mutta kun se käy harrastuksissa, eikä hoida kotia. Minä en pääse harrastuksiin, onko se oikein? Munko pitäs sun mielestä tosiaan pestä miehen kamppeet, tehdä ruoka, siivota koti, jotta miehen on hyvä tulla HARRASTUKSISTA. Vaikka se palokunta onkin työtä, se on kyllä vapaaehtoista ja samalla harrastus, josta ei edes makseta mitään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Alkuperäinen kirjoittaja zzz:
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Alkuperäinen kirjoittaja Wide:
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Alkuperäinen kirjoittaja ap.:
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Alkuperäinen kirjoittaja ap.:
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Alkuperäinen kirjoittaja ap.:
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Oletko sä ollut vanhempiesi ainoa lapsi?

En, miten se liittyy tähän?

Siltä vaikuttaa.

No, siltä saa sun mielestä vaikuttaa, mutta en ole ainoa lapsi. Voit varmaan perustella, miten näät sen, että olen ainoa lapsi?

Perustelu löytyy sun aloituksesta.

Kerro ihmeessä? :D Ai, niin, et taidakaan tietää.

Etkö sä osaa lukea omaa aloitustasi?

mrs Shillelagh, sä olet tosi inhottava kommentteines ja luulet olevasi jotenkin parempi kuin muut .
Hienoa että sä tiedät mitä miehet tarvii :D

Ei tarvitse ainakaan erota sen takia, ettei jaksa kotona ollessaan tehdä hommiaan. Jos ei halua mennä lääkäriin, niin sitten ei pidä myöskään valittaa.

Eiks ap ollu menossa lääkäriin? Ja kyllä kotihommat kuuluu molemmille.

Olen mäkin menossa hautaan koko ajan... Miksi miehen pitäisi tehdä kotihommia, jos vain vaimo on täysipäiväisesti kotona? Hyvän mallin saa lapsikin...

Onko paikka varattuna jo? AP oli jo varannut lääkärin. Mun mies on aina tehnyt kotihommia. Vaimo varmaan vaan ON kotona... Lapsen on hyvä oppia, että kaikki osallistuu kotitöihin. Lapsi itsekin, vaikkei kävisikään missään päivisin. Ei nyt ehkä 1-vuotias, mutta vähän vanhempi.
 
Voi ei, kuulostaa siltä, että sulla on kaksi lasta... Että pitää kaikki kamppeetkin pestä ja toinen vaan tekee mitä lystää.
Ja tää Shillelagh vai mikäsenyton vois jo pikkuhiljaa vetäytyä keskustelusta jos ei rakentavampaa kommenttia synny.
 
Ei, se ei enää katsos tiedä mitä sanoisi, joten katsoi paremmaksi hiljentyä :D itse olen samaa mieltä kanssasi, että kerran lapsi on yhdessä tehty, lapsi myös yhdessä hoidetaan. Ja kun koti on yhdessä hommattu, niin silloin se kotikin yhdessä hoidetaan.

Sillikakalle kyssäri: Mites sit se, että jos perheessä on vaikka yhteispäätöksellä otettu koira, siis mies ja vaimo päättänyt, niin joutuuko silti vaimo hoitamaan senkin?? Sun ideointikyvyllä varmaan vaimo joutuis hoitaan sellaisenkin koiran, jonka VAIN MIES ois halunnut ottaa, ja ottanut.
 
Alkuperäinen kirjoittaja zzz:
Alkuperäinen kirjoittaja ap.:
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Alkuperäinen kirjoittaja ap.:
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Alkuperäinen kirjoittaja Wide:
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Alkuperäinen kirjoittaja ap.:
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Alkuperäinen kirjoittaja ap.:
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Alkuperäinen kirjoittaja ap.:
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Oletko sä ollut vanhempiesi ainoa lapsi?

En, miten se liittyy tähän?

Siltä vaikuttaa.

No, siltä saa sun mielestä vaikuttaa, mutta en ole ainoa lapsi. Voit varmaan perustella, miten näät sen, että olen ainoa lapsi?

Perustelu löytyy sun aloituksesta.

Kerro ihmeessä? :D Ai, niin, et taidakaan tietää.

Etkö sä osaa lukea omaa aloitustasi?

mrs Shillelagh, sä olet tosi inhottava kommentteines ja luulet olevasi jotenkin parempi kuin muut .
Hienoa että sä tiedät mitä miehet tarvii :D

Ei tarvitse ainakaan erota sen takia, ettei jaksa kotona ollessaan tehdä hommiaan. Jos ei halua mennä lääkäriin, niin sitten ei pidä myöskään valittaa.

Enhän mä sen takia haluakkaan erota, etten jaksa kotona tehdä mitään, vaan sen takia, että mulla ei oo miestä, jonka kanssa elää, miksi siis turhaa olla naimisissa? Mun mies ei asu täällä kuin yöt, joskus illatkin.

Ja olenko mä sanonut, etten halua lääkäriin???

Ehdota sille tosiaan eroa. Ehkä se ei haluakaan olla sun kanssa, jos ei kerta yhtään kotonakaan viihdy. Jos haluaisit lääkäriin, niin menisit. Sanoit ettet uskalla.

Sun täytyy olla provo, ei noin tyhmää ihmistä muuten voi olla. Enkä nyt tarkoita, että kun mies käy TÖISSÄ, siis palkkatyössään, säännöllisessä työssä, että naputtaisin siitä, ehei en todellakaan. Mutta kun se käy harrastuksissa, eikä hoida kotia. Minä en pääse harrastuksiin, onko se oikein? Munko pitäs sun mielestä tosiaan pestä miehen kamppeet, tehdä ruoka, siivota koti, jotta miehen on hyvä tulla HARRASTUKSISTA. Vaikka se palokunta onkin työtä, se on kyllä vapaaehtoista ja samalla harrastus, josta ei edes makseta mitään.

Voi ei, kuulostaa siltä, että sulla on kaksi lasta... Että pitää kaikki kamppeetkin pestä ja toinen vaan tekee mitä lystää.
Ja tää Shillelagh vai mikäsenyton vois jo pikkuhiljaa vetäytyä keskustelusta jos ei rakentavampaa kommenttia synny.

Ei meillä ole kuin 1 lapsi :) Jos siis mua tarkotit.
 
Alkuperäinen kirjoittaja zzz:
Tarkoitin sua, mutta sulla on siis se 1-vuotias ja mies on se toinen "lapsi"... jos kaikesta pitää huolehtia ja ukko vaan puuhastelee omiaan :)

Niin, no sitten joo :D Onneks mä kuitenkin tiedän, että mieheen voi luottaa sen puolesta, että hoitaa kyllä lapsen. Jos siis olisi joskus kotona. Ja onhan se joskus, tietenkin, mutta valitettavasti vaan tosi harvoin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja .I..:
Alkuperäinen kirjoittaja ap.:
Alkuperäinen kirjoittaja Finni se on sun alapäässä:
Huoh! Taas yks jonka ainoa ratkaisu ongelmiin on ero.
Luuletko että sun ja lapsen tilanne helpottuu ilman miestä?! Miehes sentään käy töissä ja tienaa leipää pöytään ettei perheen tarvi nälässä olla ja yks kitisee itsekkäästi. Aikuistu jo!
Ei ihme jos et saa mieheltäsi hellyyttä jos asenteesi kotonakin on tuo mikä kirjoituksesta heijastuu.

No haista sinä vaikka paska. Mulla on ihan oikeesti kipuja, todella paljon alapäässä, enkä mä pysty aina edes olla niiden kipujen kanssa. Miehelle ei edelleenkään makseta palokunta hommista, joten miks vitussa sen pitää siellä käydä. Ja sekin aika, jolloin on kotona, makaa sohvalla. Munko pitäs saatana sille tehdä ruoka, pestä pyykit, siivota, hommata ruokaa jne. ja se vaan huutaa mulle. Auttaako tähän enää muu kuin ero???

Kylläpä kuulostaa niin itsekkään pilalle kasvatetun pennun avautumiselta että. Otappa selvää siitä palokuntaharrastuksesta, sillä on ihan yhteiskunnallinen merkityskin toisia ihmisiä auttavana toimintana. Mutta sulle taitaa olla toisten huomioon ottaminen ja auttaminen täysin vieras käsite?!
Hankkiudu eroon niistä kivuista, avun saat varmasti lääkäristä. Ehkä samalla sun vittumainen luonnekin helpottuu ja mieheskin alkaa pitämään sinusta.

Ja haista sinä paska. Mitä sellaista tässä ketjussa oli että kaikkien pitää ruveta ap:tä haukkumaan?
 
Similar threads

S
Viestiä
17
Luettu
386
?
Ä
Viestiä
2
Luettu
261
V
V
Viestiä
2
Luettu
221
V
I
Viestiä
26
Luettu
1K
Aihe vapaa
perhetyössä työskennellyt
P

Yhteistyössä