F
Fleur de la Cour
Vieras
Toi facebook kun nykyään tuo tututkin ja kaukaisemmat sukulaisetkin arkipäivään, mikä tietysti on hieno juttu, mutta kun aikani kuluksi välillä kurkistelen toisten ihmisten 'elämään' niin huomaan, että voi itku mun omaa taustaani. Olen kyllä elänyt ihan ydinperhe-elämää, mutta asuimme sukulaisistamme kaukana. Sisaruksia minulla on kaksi, mutta olen esikoinen enkä ole koskaan ollut kaveri sisarusteni kanssa. Serkkuja minulla oli vain isäni puolelta, ja niistäkin vain yksi on minulle läheinen. Äidinäitiini en voinut pitää kontaktia kunnolla, koska hänen aviomiehensä (joka siis ei ollut isoisäni) ei antanut meidän olla yhteyksissä. Äidinäitini on sittemmin kuollut. Äidinisääni en ole koskaan tavannut, koska mummuni ei siis koskaan ollut hänen kanssaan parisuhteessa. Sittemmin hänkin on kuollut. Äitini sisaruksia en myöskään tunne enkä serkkujani siltä puolelta. Ainoat henkisesti läheiset sukulaiseni asuvat Ruotsissa eli siis fyysisesti hyvin kaukana. Parasta ystävää minulla ei ole koskaan ollut. En viihtynyt koskaan tyttöjen kanssa vaan mieluummin poikien ja senhän nyt tietää, että kouluaikana olin lähinnä yksin ja teininä touhusin sitten poikien kanssa minkä touhusin. Niistä ajoista ei jäänyt ihmissuhteita elämään nykypäivään. Voi miten olenkaan kateellinen niille joilla on ihmissuhteita turvanaan elämässä. Surullisinta on, että lapselleni en voi tarjota edes sitä vähää mitä itse sain, hän jää vielä vähemmälle. Johan tuntuu surkealta olo kun tuota ajattelee!
