Voi ei.. olen mennyt sitten rakastumaan kaveriini..

[Ahdistaa tää ikävä]

Tänäänkin kun hän soitti, se kirkasti mun koko päivän. Lapsetkin kysyi, että miks oon niin kovin iloinen. Huoh.

Olen tosi epävarma, mitä jos nyt onkin myöhäistä ja tunteeni ovat ihan yksipuolisia? Tai mitä jo ne on olleet yksipuolisia aina, eikä hänellä olekaan koskaan ollut mitään romanttisia tunteita minua kohtaan? Toisaalta en usko tuota jälkimmäistä.. minulla on kai kovin heikko itsetunto.

Ja mitä nyt sitten? Kärsin ja riudun. En uskalla tehdä rohkeaa aloitetta, vaan flirttaan hillitysti ja kidun tunteitteni kanssa. Onneksi ollaan kesä samassa työpaikassa.. mutta se ei paljon lohduta, jos käy ilmi että kaverilla on joku muu tai..

Hitto että ihmisen pitää olla typerä!

 

[Chick]

Kokemuksesta voin sanoa, että tuossa voi käydä huonostikin. Mä menin aikanaan ihastumaan erittäin hyvään ystävääni, jota olin pitänyt käytännössä isoveljenä. Hän teki aloitteen ja pitkään vastustelin, mutta eihän siinä sitten lopulta mitään voinut, menoa se oli. Tilanne oli vielä hankala, kun kaikki alkoi juuri kun olin muuttamassa ulkomaille...juttu loppuikin todella tökerösti ja jäi kyllä mietityttämään kun läksin, että noinkohan sitäkään ystävää on enää olemassa kun palaan takaisin. Kävi kuitenkin, niin että siellä hän oli, mutta ei ystävänä, vaan halusi jälleen enemmän...no, minä jälleen retkahdin ja olevinaan aloitimme "vakavan" seurustelun, tai niin hän sitä kutsui, itse tiesin koko ajan, että ei siitä mitään tule - eikä tullut! Aluksi välit menivät oikeastaan täysin, vaikka ei mitään riitaa ollutkaan. Oli vaan todella vaivautunutta olla toisen lähellä. Nyt tästä on jo neljä vuotta aikaa ja voisi kai sanoa, että olemme kavereita. Ei me enää soitella, eikä nähdäkään kun sattumalta joskus baarissa tms. Tavallaan harmittaa, että piti pilata erittäin hyvä ystävyys, mutta toisaalta olihan tuokin kokemus. Ja olihan meillä tosi kivaa sen aikaa mitä sitä kesti! B)