Voi ärsytys!! ei tulla vaikka luvataan.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ei merkitystä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

ei merkitystä

Vieras
Pietin kotikutsut, kuttuin kavereita ja tuttuja. paras oli : yks kaveri soitti eilen illalla että olihan se 15.00 ku alko? ja häntä varten tehin kaikki leipomukset " erikoisruokavaliolaiselle sopivaksi" niin ei näkyny eikä kuulunu!!! hehkuttanu tulevista kutsuista jo 2 viikko ja mitä tilaa,yms ja sitte ei ilmaannu paikalla!! :( harmittaa ihan hirveästi, ihan turhaa son mutta silti.

vieraita oli onneksi 7hlö ja tuli uusia esittely varauksia ja ihmiset tilas ihan hyvin tuotteita.

miksi pittää luva tulevansa sitte ei viittitä korjata asiaa???
 
Muakin ärsyttää kun ei ilmoiteta tullaanko vai ei. Mulla oli kutstu joihin tuli vain kaksi vierasta. Kolme ilmoitti ettei pääse, loput eivät ilmottaneet mitään. No, enpä ota enää kotikutsuja vastaan niin vältyn ärsyyntymiseltä.
 
Miulla pohjanoteeraus on ollut, kun 2 vierasta 25:stä kutsutusta tuli paikalle. Osa ilmotti etukäteen, etteivät pääse, osa ilmotti samana päivänä peruvansa ja lopuista ei koskaan kuulunut mitään. Siinä sitten miehen kanssa soiteltiin lähellä asuvat tutut syömään pois tarjottavia, yhdelle vieraalle soitettiin, että tuopa pari kaveria mukana, kun tuut ja naapurin vanha pariskunta käytiin kutsumassa muutaman minuutin varotusajalla kahville. Vitutti suoraan sanottuna, koska kyseessä oli kuitenkin miun valmistujaiset :(
 
lapsen synttäreille yhdeksästä kutsutusta kuusi jätti tulematta, vaikka kutsussa sitä pyydettiin. Ja kutsuista oli maksettu vieraiden pääluvun mukaan, olivat sellasessa puuhapaikassa. kuinka vaikeaa voi nykyään olla kun voi laittaa vaikka tekstiviestin :headwall:
 
meillä on pojan synttärit joulun aikaan.neljät synttärit on pidetty omalla perheellä kun kummit (miehen veli ja sen vaimo+lapset) ei vaivaannu paikalle vaikka lupaavat tulla.kahtena synttärinä ostin herkkuja että saa lapsi viettää samanlaiset synttärit kuin sisko,mutta tyhjään ollaan odotettu.
koittanut että otetaan ennen joulua,vaikka kahta viikkoa ennen niin ei kiinnosta.
 

Yhteistyössä