voi äh mikä aamu....

[äityliinikoo]

Olen olut niin paska äiti esikoiselle. Mä olen vain tiuskinut, huutanut lapselle. Olen ollut omasta mielestäni aina aggressiivisen vihainen ja menettänyt hermoni nopeasti.
Mutta ei ole mitään muistoja esikoisen vauva ja taapero ajalta , että olisin halinut, rakastanut yms.

Ottanut syliin , kuunnellut hänen sanomisiaan, katsonut silmiin ja auttanut pientä kun tarvitsee apua.
Mulla ei siis ole näistä hyvistä asioista mitään muistoa.

Muistan vain huolen, väsymysken, oman vittumaisuuden, yksinäisyyden, mustan tulevaisuuden ajatukset.

Nyt lapsia on jo kolme. Itkua väännän kun en voi daada esikoisen vauva aikoja takaisin ja antaa hänelle tervettä äitiä.

Mieheni nauroi puheilleni. Hänen mielestään olen ollut pitkäjännitteinen, suunnitelmallinen ja huolehtiva äiti.
Miksi mä en muista näitä asioita?

Esikoinen on nyt 9 vuotta.

Sain lääkityksen add:n sekä unettomuuteen ja masennukseen. Add lääkitys on purettu sillä elämä on seesteistä kun en juo kahvia, syö liikaa sokeria / hiilaria eli verensokeri tasapainossa ja muistan juoda nestettä. Diagnoosi oli ehkä liian äkkinäinen Add kannalta.

Nyt kun olen äitinä hyvä häpeän mennyttä syvästi. Miksi en hakenut apua aiemmin vaan toisen lapsen myötä? Vai kuvittelenko vihani määrän liian suureksi todellisuudesta.

 

[Phoebsi]

Phoebsi, ei tarvitse kun tällä pikkukylällä kuulee siellä kerhoissa käyviltä tuttavilta tarpeeksi kauhistuttavia tarinoita Tällaisessa tuppukylässä se on valitettavasti juuri sitä, että keräännytään vertailemaan ja arvostelemaan toisia enkä viihdy sellaisessa ollenkaan. Tiedän jopa ketä siellä kerhoissa käy ja senkään vuoksi en sinne halua. Ystäväni kerran pyysi mukaan kun halusi itse mennä lastensa kanssa käymään, kieltäydyin. Ja eipä mennyt se kaverikaan enää toiste.

En väitä että kaikkialla ne kerhot olisi tuollaisia mutta täällä omalla paikkakunnallani ne on.

Oma kaupunkini on paljon haukuttu ja parjattu, mutta täytyy sanoa että on täällä jotain hyvääkin.. nimittäin tuollaiseen en ole törmännyt ollenkaan. Varovaisia ihmiset on täälläkin uusien kanssa, mutta kun ajan kanssa tullaan tutuiksi, juttu luistaa ja kenenkään en ole huomannut olevan arvosteleva tai pahansuopa. Sellaiset kai sitten täällä jättää kerhot väliin, onneksi.

 

[tägi]

Oma kaupunkini on paljon haukuttu ja parjattu, mutta täytyy sanoa että on täällä jotain hyvääkin.. nimittäin tuollaiseen en ole törmännyt ollenkaan. Varovaisia ihmiset on täälläkin uusien kanssa, mutta kun ajan kanssa tullaan tutuiksi, juttu luistaa ja kenenkään en ole huomannut olevan arvosteleva tai pahansuopa. Sellaiset kai sitten täällä jättää kerhot väliin, onneksi.

mie yritin tos viime keväänä lapseni kans mennä näihin mll:n perhekahviloihin. Aattelin et siel ois rento tutustua uusiin ihmisiin ja sais lapsi kavereita. Mutta mutta... siellä ne istu ringissä ja imetti ja mie koitin monesti jutella ja ottaa kontaktia mut minua vaan katsottiin. Kukaan ei puhunu.... En tiijä johtuko se mun tummasta olemuksesta vai siitä et olen "nuori". Ei me sit enää menty.... Tää kylä on niin sisäänpäin lämpenevä et on vaikee päästä porukoihin. Mut kyl mie koitan.