V
vakkari harmailee yön tunteina
Vieras
Minä oon kotona 24/7 lasten kanssa.
Mies tekee yrittäjänä melko pitkiä päiviä toisinaan mutta pääasiassa tulee kotiin seitsemään mennessä illalla.
Mulla ei ole autoa. Miehen yrityksellä oli pakettiautot pitkään, mutta nyt vaihtoivat ne isompiin ja ne on luokiteltu kuorma-autoiksi joten mulla ei riitä enää kortti niitä ajaa.
Niinpä olen totaalisen jumissa kotona ellei mies ole kuskina.
Asumme maalla josta palveluihin on matkaa n.2km.
Käyn lasten (1,5v, 3v ja 5v) kanssa kävellen kaupassa ja saan keksiä aina vaikka mitä takaisin tullessa isommille että jaksaisivat kävellä kotiin. Muuten sitten onkin valitusta ja narinaa, itkua ja temppuamista.
Minä en pääse koskaan minnekään yksin! Jos ei nyt sitten lasketa pikaista lenkkeilyä koiran kanssa illalla. Täällä ei ole katuvaloja joten en uskalla pimeässä pitkälle lähteä.
Mies tuli tänäänkin seitsemältä. Siinä sitten syötiin ja lämmitettiin sauna ja käytettiin lapset pesuilla. Sittenpä mies lähtikin kuntosalille kaverinsa kanssa ja minä jäin taas kotiin. Piti viettää iltaa myös kahden. Kuopus ei suostunutkaan nukahtamaan yhdeksältä kuten yleensä, vaan nukahti vasta yhdentoista jälkeen ja mies nukahti siinä samassa myös. Eikä sitten herännyt vaikka kymmenen kertaa kävin sitä tuolta tökkimässä ylös. PRKL!
Kavereihin pidän yhteyttä päivittäin mesetellen ja soitellen. Kavereita nään ehkä 1-2kertaa kuukaudessa.
Tuntuu sille että jos näen kavereita niin mies aina kovasti asiaa hehkuttaa että olipa kiva kun sait kavereitas tavata ja ikään kuin olettaa että nytpä se muija taas jaksa olla lasten kanssa kotona seuraavan kuukauden valittamatta.
Ei millään mene äijälle jakeluun vaikka asiasta olenkin sanonut että minä tarvitsen auton että näkisin ihmisiä useamminkin.
Ja että jos/kun hän ei ole illalla töissä niin ois todellakin kivaa olla joko koko perheellä yhdessä se KOKO ILTA tai sit kaksin kun lapset nukkuu.
Mitä helvettiä mun pitää tehdä että minunkin toiveet ja tarpeet otetaan huomioon????
Tätä menoa olen kohta taas masennuksen kourissa kuten olen jo ollutkin kakkosen syntymän jälkeen.
Minusta tuntuu ettei mulla ole omaa elämää ollenkaan vaan minua pidetään itsestään selvyytenä että jos miehellä on menoja niin tottakai se muija lapset hoitaa, minne muuallekaan se menis!!
Minäkin tarvitsen sitä "vastapainoa" mun päiville niin kuin mies kommentoi omia iltamenojaan että ne on vastapainoa hänen työlleen.
Minä en saanut edes unta nyt kun vituttaa niin ankarasti.
Niinpä tulin teille purkamaan tunteitani, anteeksi siitä
Mies tekee yrittäjänä melko pitkiä päiviä toisinaan mutta pääasiassa tulee kotiin seitsemään mennessä illalla.
Mulla ei ole autoa. Miehen yrityksellä oli pakettiautot pitkään, mutta nyt vaihtoivat ne isompiin ja ne on luokiteltu kuorma-autoiksi joten mulla ei riitä enää kortti niitä ajaa.
Niinpä olen totaalisen jumissa kotona ellei mies ole kuskina.
Asumme maalla josta palveluihin on matkaa n.2km.
Käyn lasten (1,5v, 3v ja 5v) kanssa kävellen kaupassa ja saan keksiä aina vaikka mitä takaisin tullessa isommille että jaksaisivat kävellä kotiin. Muuten sitten onkin valitusta ja narinaa, itkua ja temppuamista.
Minä en pääse koskaan minnekään yksin! Jos ei nyt sitten lasketa pikaista lenkkeilyä koiran kanssa illalla. Täällä ei ole katuvaloja joten en uskalla pimeässä pitkälle lähteä.
Mies tuli tänäänkin seitsemältä. Siinä sitten syötiin ja lämmitettiin sauna ja käytettiin lapset pesuilla. Sittenpä mies lähtikin kuntosalille kaverinsa kanssa ja minä jäin taas kotiin. Piti viettää iltaa myös kahden. Kuopus ei suostunutkaan nukahtamaan yhdeksältä kuten yleensä, vaan nukahti vasta yhdentoista jälkeen ja mies nukahti siinä samassa myös. Eikä sitten herännyt vaikka kymmenen kertaa kävin sitä tuolta tökkimässä ylös. PRKL!
Kavereihin pidän yhteyttä päivittäin mesetellen ja soitellen. Kavereita nään ehkä 1-2kertaa kuukaudessa.
Tuntuu sille että jos näen kavereita niin mies aina kovasti asiaa hehkuttaa että olipa kiva kun sait kavereitas tavata ja ikään kuin olettaa että nytpä se muija taas jaksa olla lasten kanssa kotona seuraavan kuukauden valittamatta.
Ei millään mene äijälle jakeluun vaikka asiasta olenkin sanonut että minä tarvitsen auton että näkisin ihmisiä useamminkin.
Ja että jos/kun hän ei ole illalla töissä niin ois todellakin kivaa olla joko koko perheellä yhdessä se KOKO ILTA tai sit kaksin kun lapset nukkuu.
Mitä helvettiä mun pitää tehdä että minunkin toiveet ja tarpeet otetaan huomioon????
Tätä menoa olen kohta taas masennuksen kourissa kuten olen jo ollutkin kakkosen syntymän jälkeen.
Minusta tuntuu ettei mulla ole omaa elämää ollenkaan vaan minua pidetään itsestään selvyytenä että jos miehellä on menoja niin tottakai se muija lapset hoitaa, minne muuallekaan se menis!!
Minäkin tarvitsen sitä "vastapainoa" mun päiville niin kuin mies kommentoi omia iltamenojaan että ne on vastapainoa hänen työlleen.
Minä en saanut edes unta nyt kun vituttaa niin ankarasti.
Niinpä tulin teille purkamaan tunteitani, anteeksi siitä
.
