Elikäs en ihan heti näin alkuun löytänyt tällaista topiccia, mutta sellainen varmasti löytyisi jos jaksaisin vielä enemmän kaivella arkistoja. Eipä kuitenkaan varmaan haittaa, jos kysyn omalla otsikolla niin tulee tämäkin aihe ainakin nostettua ylöspäin aihelistoilla 
Aloitin e-pillerit (meliane) vuonna 2004 ja olen syönyt niitä todella säännöllisesti ja muutaman kerran jopa tämän kuuden vuoden aikana siirtänyt e-pillereillä menkkojakin. Nyt olen ollut ihanassa parisuhteessa kaksi vuotta (aika lyhyt aika varmaan joidenkin mielestä, mutta meistä tuntuu kuin olisimme olleet jo ikuisuuden yhdessä) ja jätin e-pillerit kokonaan syyskuun ensimmäinen päivä koska vauvauutinen olisi meille todella ihana. 13.9.2010 alkoi menkat ja ne loppuivat 17.9.2010. Olimme yhdynnässä pari päivää ennen ovulaatiota, ovulaatiopäivänä ja ovulaation jälkeenkin (oi kyllä olemme ahkeria seksin suhteen muutenkin
).
Tämän kuun menkkojen piti alkaa maanantaina, mutta ne alkoivatkin tänään. Arvatkaa olinko jo ihan onneissani, että nyt on menkatkin myöhässä niin olen varmaan raskaana. Noh, menkat alkoi joten en ole raskaana.
Nyt haluaisinkin "kohtalotovereilta" jotka ovat käyttäneet pitkään e-pillereitä tietoa miten kauan teillä on mennyt e-pillereiden lopettamisesta kunnes tuli plussa? Ja oliko jotain tiettyä kikkaa tai juttua mikä auttoi tärppäämään?
Kiitos vastauksista jo etukäteen!