Vinkkejä, minkä rotuinen pikkukoira mulle soipisi?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Ella"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Hmm.. on omituista, ettei koiranomistajat muka käy töissä tai vaan osa-aikaisesti. Milläs sitä koiraa sitten ylläpidetään noin niin kuin taloudellisesti? Vakuutukset, ruuat, trimmauskulut, rokotukset yms kaikki maksaa. Ei mulla vaan hoitovapaalla ollessa olis ollu varaa koiraan, vaikka aikaa olisikin ollut enemmän. Nyt olen koiran ottamassa viikon päästä. Ja joutuu olemaan yksin 3 päivää viikossa 2h-8/9h.

No sullahan on jo ihan eri tilanne kuin aloittajalla jonka koira on sen 5 päivää viikossa kotona 8 tuntia päivässä.
 
Meidän tipsu on jo 12v eikä pahemmin enää lenkkeile, mutta kun tuossa joku sanoo, että puolen tunnin lenkkikin riittää, jos sen tekee kolme kertaa päivässä juosten/hölkäten niin sori, mutta reps ja kops. :D Ei ole tarvinnut meidän tipsu tuollaisia lenkkejä koskaan. Ei olisi tullut mieleenkään käydä kolme kertaa puolen tunnin lenkki juosten tuon kanssa edes nuorempana. Meni kyllä pidempiä lenkkejä nuorempana, mutta tykkäsi juosta vain jotain pyrähdyksiä ja mieluusti nuuhkutteli kaikenlaista ruohonkorsia hartaudella ja sitten tepsutteli reippaana lenkin muuten. Kohkotti kyllä kotipihalla tai jossain järvenjäällä paljonkin silloin, kun energiaa piisasi, mutta lenkeiksi riitti lyhyetkin pätkät jos pakollista oli.

Mutta kolme kertaa päivässä oli se minimi eli aamulla, töiden jälkeen ja illalla. Viimeiset 6 vuotta olen ollut lasten kanssa kotona niin koiran lenkitys on erilaisempaa. On vapaana tuossa meidän kansa pihallakin ja nyt tosiaan ei enää pahemmin edes jaksa. Mieluummin istuskelee ilman remmiä pihalla ja katselee ympärilleen kuin lähtee lenkille.
 
[QUOTE="Vieras";22851741]No sullahan on jo ihan eri tilanne kuin aloittajalla jonka koira on sen 5 päivää viikossa kotona 8 tuntia päivässä.[/QUOTE]

Ja monessa perheessä, edelleenkin, on koirat kotona 9-10h/pv 5pv/vk kun ihmiset tekee normaalia 8h työpäivää ja siihen matkat päälle. Pikkukoirien kanssa ei ole muuta ongelmaa kuin että ovat välillä vaikeampia opettaa sisäsiistiksi ja pitkiin yksinoloihin ilman vahinkoja, mutta se ei todellakaan ole mahdotonta. Silti, suosittelisin todellakin ap:lle tutustumaan niihin rotuihin kasvattajien kautta eikä palstalta kyselemällä, kukaan ei tosiaankaan voi sanoa että sulle sopii/ei sovi tämä ja piste.
 
Ja koska monet niin tekee niin se on hyväksi koiralle?
 
[QUOTE="vieras";22852065]Ja koska monet niin tekee niin se on hyväksi koiralle?[/QUOTE]

No onko se muka pahaksi koiralle jos koira on tottunut ja ihan ok tilanteen kanssa ja lenkit ja aktiviteetit kuitenkin hoidetaan kunnolla?
 
mun nähdäkseni voi ottaa minkä rotuisen tahansa, jos on motivaatioo ja intoa kouluttaa yms. KAuppareissut koiranomistajalle ei mikään ongelma, koiran voi ottaa mukaan ja jättää kaupan pihalle odottamaan, yksi tapa sosiaalistaa, ja sosiaalinen koira on liikennevarma :) kyllä koira pärjää ihan mainiosti työpäivän mitan yksin. koira tuo elämään paljon, sen kautta saa myös uusia ystäviä todella helposti toisista koiran omistajista! onnea hankinnalle :)
 
Mun mielestäni ihmisen joka koiran jättää pihalle odottamaan kaupan pihaan, on täysin vastuuton koiran omistaja. Pikkukoira ehtii paleletua ihan kiitettävästi pakkasellakin.. Huh, mitä hölmöjä taas liikenteessä.
 
Yhteistyössä