K
Kiitoksia neuvoista
Vieras
Isäkuukausi on edessä puolentoista kuukauden päästä. Vauvalla on ikää nyt 6,5 kk, ja hän on vielä todella kiinni minussa. Isä on todella osallistuva ja omstautunut, mutta varsinkin nukkumaan käydessä vain äiti kelpaa, ja työssäni joudun silloin tällöin olemaan iltaisin kiinni.
Täysimetin vauvaa 6 kk, ja sen jälkeen kiinteät on otettu nopeasti aikatauluun. Nykyään hän syö päivässä kolme isoa soseateriaa ja rintaa päälle vauvan oman mielen mukaan.
Pulloa vauva ei ole koskaan saanut, varmaankin kannattaa opettaa mieluummin juomaan nokkamukista. Korviketta en tahtoisi antaa, koska omaa maitoa tulee edelleen ihan hyvin.
Meillä on miehen kanssa kahden viikon yhteinen loma ennen kuin menen töihin. Onko teillä kokemuksia, ajatuksia tai vinkkejä, kuinka tasoittaa tulevaa muutosta?