Vilkkaiden lasten vanhemmat

Ajattelin avata keskustelun tästä aiheesta, koska itsellämme on täällä vilkas vilpertti arkeamme ilostuttamassa, ja ajoittain harmaita hiuksia aiheuttamassa, ja olisi mukava jakaa kokemuksia ja ajatuksia muidenkin vilkkaiden lasten vanhempien kanssa. Tarkoituksena olisi, että tämä ketju jäisi tänne elämään, ja voisimme tulla tänne niin kokemuksia ja vinkkejä jakamaan kuin vaikka vain kertoilemaan arjen kuulumisia.

Aloitanpas nyt kertomalla, että meillä on 2,5 -vuotias poika, joka on siis ainoa lapsemme. Poika on aina ollut kova menemään. Jo kohdussa oli kova potkimaan ja venkoilemaan. Poika oppi 9kk iässä kävelemään ja on siitä lähtien ollut aina enemmän (ja enemmän) liikekannalla. Puhetta tulee jatkuvalla syötöllä, joskin suurin osa sellaista omaa posmellusta, mutta kuitenkin valtavasti on oppinut uusia sanoja ja niitä tulee lähes päivittäin uusia. Lauseitakin tulee jo ihan mukavasti.

Olen ihan normaalissa arjessa huomannut sellaista pientä rauhoittumista, sillä n. vuosi sitten esimerkiksi oli arki välillä ihan hullunmyllyä. Huutoa ja parkua ja juoksemista. Nykyisin on siis sillä saralla rauhoittunut ja osaa jo vähän keskittyäkin joihinkin asioihin. Mutta kauaa ei paikallaan viihdy. Jos vieraita tulee, oli ne sitten perhetuttuja tai remppamiehiä, niin poika on toihussa mukana - joskus jopa liiallisuuksiin asti. Hinkkaa kyljessä ja pölisee kuin papupata. Tällaisissa tilanteissa sitä joskus on aika neuvoton, kun ei poikaa meinaa saada rauhoittumaan oikein millään. On se niin mielenkiintoista, kun on vieraita kylässä... Vierastamista ei ole pojalla ollut missään vaiheessa. Oikeastaan päinvastoin. Lähtis varmaan puliukonkin matkaan, jos ei olis vahtimassa.

Noh, tälleen tiivistettynä näin meillä. Mites muilla?

 

Meillä tyttö on nyt ekalla. Ja hänellä ihan diagnosoitu ylivilkkaus. Alussa epäiltiin adhd:ta mutta tytön kasvettua ollaan pikkuhiljaa saatu niitä ongelmaisiakin asioita hallintaan.

Diagnoosihan ei nyt vaikuta meidän arkeen millään lailla. Mutta meillä oli kertoa eskariin ja kouluun että tyttö ei ole ilkeä. Päinvastoin, hän on erittäin kiltti ja sosiaalinen lapsi. Mutta hänelle hiljaa paikallaan istuminen on vain lähes mahdotonta ja tämä vaikuttaa myös keskittymiskykyyn.

Mutta kun koulussa on osattu ottaa tämä huomioon mm. istumapaikassa ja opettaja tietää tilanteen. + luokassa on avustaja. Niin asiat ovat sujuneet yllättävän hyvin.


Meillä myös höpötetään ja tutustutaan niin tuttuihin kuin vieraisiinkin. Ujostelusta ei ole ollut tietoakaan. Touhua ja menoa riittää.
Nukahtiminen, sänkyyn rauhoittuminen on vaikeaa edelleen. Mutta nukahdettuaan nukkuu kyllä hyvin.


Ihana lapsi. On vain vaatinut meiltä vanhemmilta opettelua ja erilaisten tapojen opettelua. Siis kun veljensä syö iltapalan, pesee hampaat ja menee sänkyyn. Nukahtaa jo iltasadun aikana.
Ylivilkas tyttö tarvitsee tähän parituntia aikaa. Rauhoittuminen on hänelle vain vaikeaa.

 

kuulostaa meidän esikoiselta.ikää nyt 4vuotta.Sillä lähtenyt jo hampaita:ashamed:koheltaessa menee kuin päätön.Toimi ensin,sitten miettii jos kerkeää.Paikallaan ei pysy edes ruokapöydässä,heiluu,naputtelee tekee koko ajan jotain.Puhuu kuin papupata,kaikille kaiken aikaa.Ei ymmärrä toisten lasten "omaa tilaa",menee liki,aina.Nukkumaan menot yhtä vaikeita ollut koko ajan.
Isällä diagnosoitu adhd,samoin velipuolella.vahva epäilys että löytyy,mutta tutkitaan vasta myöhemmin.

 

Meidänkään pojat ei ole ikinä vierastanut ketään ja rohkeasti ottavat kontaktia muihin ihmisiin. Välillä vähän liiankin. Eivät osaa olla myöskään vieraskoreita, jos mennään jonnekin kylään. Moni meillä kyläilevä varmaan ajattelee, että lapset ovat nyt vähän innoissaan, kun on vieraita. Mutta ei, kyllä meillä on ihan sama meno päällä oli vieraita tai ei

 

Joskus joo tulee ajateltua sitä, että missä menee ns. normaalin vilkkaan lapsen ja sitten ylivilkkaan lapsen raja. Ei kai se mitenkään kovin selkeä ole, eikä sitä varmaan ole kovin helppo selvittääkään (?) Oon mä joskus itkeskellytkin, kun on ollut sellainen vilkkauskausi meneillään. Mä vaan luulen, että enemmän se epätietoituus tuohonkin vaikuttaa, kun ei mulla oikeastaan ole mitään käsitystä siitä, kuinka esim. adhd -lapsi pärjää koulussa ja millainen tulevaisuus olisi edessä. Jotenkin sitä vaan herkästi maalailee piruja seinille sitten ja pelkää pahinta, toivoo parasta.

Meillä ei ole kummallakaan todettu mitään ylivilkkautta tai vastaavaa, eikä myöskään meidän vanhemmillamme/sisaruksillamme. Mutta ei kai se silti poissulje, että meidän pojalla voisi jotain siihen viittaavaa olla? Kovasti kuitenkin, luonnollisesti, koitan ajatella, että ihan normaalia vilkkautta on. Kun lapsethan ovat kaikki niin erilaisia. Toiset on hiljaisempia ja toiset taas antaa kuulua niidenkin muidenkin edestä.

Eniten mua varmaan tulevaisuudessa huolettaa nimenomaan se ryhmässä oleminen (tarhat, koulu), jos tämä sama linja jatkuu. En tahtoisi poikamme joutuvan silmätikuksikaan tai syrjityksi sen vuoksi, että on vähän sellainen vilpertti. Tähän saakkahan poika on ollut vain kotona, kun en ole vielä vakitöissä. No, poikahan on vielä kovin pieni, että ei kai tässä auta ainakaan mitään panikointia harrastaa.

 

Meillä on 7v lapsi jolla on ADHD. Ja kyllä koulussa oleminen on melkoista hullunmyllyä jos suoraan sanotaan. Noh onneksi kohta alkaa toimintaterapia, jospa tuo hieman auttaisi lapsen pulmiin.

 

[QUOTE="vilperin äiti";25469671]Meillä on 7v lapsi jolla on ADHD. Ja kyllä koulussa oleminen on melkoista hullunmyllyä jos suoraan sanotaan. Noh onneksi kohta alkaa toimintaterapia, jospa tuo hieman auttaisi lapsen pulmiin.[/QUOTE]

Minkä ikäisenä teidän lapsella todettiin tuo adhd? Ja minkälaiset oireet/käyttäytyminen teidät ajoi niihin kokeisiin? Ja sitten, että minkälaisia testejä lapselle tehdään, kun tuota adhd:n mahdollisuutta tutkitaan?

En siis ajattele, että pojallamme se välttämättä olisi. Sanotaanko, että ihan varmuuden vuoksi näistä asioista kyselen, kuitenkin.

Lääkitäänkö adhd:ta pienillä lapsilla?

 

Huomenna olisi pojalla hammaslääkäri. Mä aina jännitän etukäteen tuollaisia ns. virallisia tilanteita, jonne pojan kanssa pitää mennä, eikä tämäkään kerta tee poikkeusta. Lähinnä jännitän sitä, että osaakohan poika olla nätisti, eikä esim. huuda ja juokse siellä pää kolmantena jalkana. Toisaalta eihän se toki vaarallistakaan ole, mutta en mä nyt voi sanoa mitenkään suunnattomasti sellaisista tilanteista nauttivanikaan. Tunnen oloni lähinnä kiusaantuneeksi ja pelkään, että minua ja poikaani katsotaan paheksuen.

Mutta rohkeasti vain huomenna hammaslekurille marssitaan, hammasharja kädessä ja poika toisessa.

 

:wave:
Meillä esikoispoika,5v.Vilkas,iloinen,kiltti ja tosiaan se mikä nykymaailman menoa katsellen
hirvittää,ei juurikaan välitä,onko tuiki tuntematon ihminen vieressä,kun alkaa juttelemaan ja
esiintymään.Mitään diagnoosia meillä ei vielä ole,päiväkodissa on pienryhmässä,jossa avustaja.
Keskittyy kyllä asioihin,jotka häntä itseään kiinnostaa,mutta pyydettäessä jotakin tekemään,ei vain
onnistu helposti.Välillä ollaan ihan helisemässä,varsinkin,kun tuntuu,että päiväkodissa on ryhmänsä
opettajan silmätikku..:|