Vilkasliikkeinen sikiö - tuleeko siitä vilkas lapsi?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "aapee"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

"aapee"

Vieras
Tuleeko kohdussa vilkkaasta sikiöstä aina myös vilkas lapsi? Odotan nyt toista lasta ja tuntuu, että liikehtii paljon enemmän kuin ensimmäinen, jatkuvaa möyrimistä. Ja hyvä tietysti, että liikkuu. Mutta pelottaa vaan, että kun lapsi on poika, niin tuleeko hänestä nyt sitten joku ylivilkas tai muuten vaan villi? Muutenkin heti kun kuulin odottavani poikaa, tuli ensimmäisenä mieleen kaikki kauhukuvat niistä poikalapsista, jotka vaan koheltavat ihan holtittomasti, hakkaavat kepeillä kaikkea eteen tulevaa (myös ihmisiä), kiusaavat muita, eivät ole hetkeäkään paikoillaan... (Eikä ole tarkoitus mitenkään mollata poikia yleisesti, minusta on ihan ok, että tuleva lapsi on poika, mutta en vaan tiedä miten pärjäisin jonkun todella todella vilkkaan lapsen kanssa, oli sitten poika tai tyttö.)

Voiko vilkkaasti liikkuvasta sikiöstä tulla kuitenkin ihan rauhallinen lapsi? Vai ennakoivatko kohdun liikkeet tulevaa?
 
Oma lapseni oli vatsassa todella vilkas ja vauhdikas. Syntymänsä jälkeen on kuitenkin ollut itse rauhallisuus. Vauvana oli todella "kiltti" ja nyt kuusi vuotta myöhemminkin on selvästi rauhallisempi, kuin useimmat ikäisensä pojat. Toki tarvittaessa vauhtiakin löytyy, mutta rauhoittuu myös helposti.

Eli ei ainakaan meillä vilkas sikiö ollut merkki adhd-tapauksesta :D
 
Kyllä meille ainakin kävi näin :D Eka lapsi, liikkeet tuntuivat jo rv.15 eikä meno ainakaan vuodessa ole hidastunut ;) Ei nyt tietenkään mikään adhd mutta menoa riittää...
 
Ole vaan ihan rauhallisin mielin elaka maalaa piruja seinalle, jos alat jo nyt olettamaan etta lapsi on villi ja rauhaton niin todennakoisesti niin tulet lapsen kokemaan, vaikkei edes muutoin olisi.
Eika mikaan sano poikien olevan aina sen villimpia kuin tytot, meilla ainakin toisinpain.
 
Oman kokemuksen mukaan kyllä vauva voi sitä persoonaansa jo hiukan kohdusta viestimään.

MUTTA, on oma valintasi jos kannustat/rajoitat poikaasi kasvamaan rasavilliksi kiusantekijäksi, joka tykkää vaan pärinästä ja kaivureista. Pojalle voi myös antaa muita vaihtoehtoja, kuten keskustelua, tarjota leluiksi muitakin kuin autoja ja traktoreita.
 
Mulla tyttö oli vilkasliikkeinen kohdussa, ja lapsen synnyttyäkin huomas että selvästi oli sama laps mikä kohdussa oli ollu ku huito jatkuvasti ja joka suuntaan.. Mutta ihan rauhallinen tyttö on, toki osaa riehuakkin, mutta mielellään myös istuu ja piirtelee, askartelee jne..

Poika oli kohdussa ja pikkuvauva-aikana tosi rauhallinen, silti lähti nopsaan liikkeelle, 9kk kiipeämään ja kävelemään eikä kyllä yhtään jaksa keskittyä käden taitoihin. Tai siis, maksimissaan 5min maalailee tai muovailee nyt 1,5vuotiaana. En silti ole yhtään huolissaan..
 
Mun esikoinen ei ollut masussa kovinkaan vilkas. Heti syntymän jälkeen osottautui kuitenkin todella tempperamenttiseksi ja vilkkaaksi tapauksesksi. Nyt masukki taas todella vilkas, potkut usein sattuu, ja jalka koittaa tunkea välillä mahan läpi. Et saas nähdä mimmonen tyyppi on tulossa.

Tuli muuten mieleen, että kun sikiö vetää ympäri ämpäri mahassa kokoajan, niin eikö napanuora kierry kaulanympärille helpommin?
 
No mun esikoispoika oli vilkas vatsassa ja vilkas liike on ollut tuttua sen jälkeenkin. Poika oppi 5-kuisena ryömimään ja 10-kuisena kävelemään; 11-kuisena pelasi jo jalkapalloa iskän kanssa. On kuitenkin aina osannut myös keskittyä hommiin jotka kiinnostavat. Joka paikkaan on ollut esim. helppo mennä kävellen, päinvastoin kuin muutamien tuttujen lasten joita käveleminen ei vaan ole kiinnostanut samassa määrin. Enemmän on tietysti joutunut pitämään silmällä, kun lapsi voi lyhyessä ajassa päästä kauas, ellei tajua ennakoida. Pikkusiskon synnyttyä mulla meni aika pitkään ennen kuin uskalsin lähteä kahden lapsen kanssa rannalle kolmestaan, vaikka sisko onkin rauhallisempi liikkuja. Poika on nyt menossa kouluun eikä ollut eskariryhmänsä vilkkaimmasta päästä, sillä ryhmä oli sekä fyysisesti että muutenkin aika riehakas. Mutta ei se tosiaan ole korvien välissä kiinni se vilkkaus mikä ilmenee vatsassa riehumisena... =)
 
Mun tyttö oli todella vilkas mahassa ja vilkas oli myös syntymänsä jälkeen. Mutta ei mitenkään negatiivisella tavalla, vaan sellainen eloisa tapaus. Ei siis mikään nurkassa nyhjääjä, vaan reipas, liikkuva, energinen, puhelias.... :)
 
Esikoinen: mahassa jatkuvasti liikkeellä. OIkeesti tuntui, että eihän se vauva nuku ikinä. Potki, pyörii ja hikotteli. Nyt kohta ekaluokkalainen, rauhallinen ja harkitsevainen.
Toka: koko raskausajan todella hiljainen. Muutaman kerran joutui käymään polilla tarkistuttamassa tilanteen, kun en tuntenut liikkeitä moneen päivään. Nykyään 5v rasavilli, koko ajan liikkeessä, varsinnainen elohopea.
Kolmonen: mahassa sellainen kesiverto, liikkui hyvin, mutta ei jatkuvasti. Nykyään vajaa 2v tuulispää.

Ja kaikki kolme poikia ;)
 

Uusimmat

Yhteistyössä